Olemme viettäneet viime aikoina paljon iltoja ja päiviä puutarhalla. Akitivisin istutuskausi on menneillään ja tuntuu että puuhaa olisi loputtomiin. En kuitenkaan valita, sillä puutarhatyöt ovat kuin parasta terapiaa – kun viettää paljon aikaa ulkona, sitä tuntee oikeasti elävänsä. Parasta on myös nähdä, miten perheen pieni karvapallero rakastaa mökkielämää: talvella hän elelee pääosin sisällä, mutta mökillä hän saa juosta vapaana, tervehtiä ohikulkevia ihmisiä ja kaivaa maata. Milo haluaa olla paikalla aina silloin kun jotain tapahtuu, etenkin kuopan kaivamiset ja istutustyöt tuntuvat olevan hänelle mieleen, tosin vähän eri mielessä kuin meille ihmisille, sillä multakasat tarjoavat mitä mainioimman paikan piehtarointiin. Puutarhahulluus on iskenyt koiraankin!

Lähestyvä kesä puutarhalla herättää paljon jännityksen ja ilon tunteita: odotan innolla kesäjuhlia, onnistumisia istutusten kanssa ja lämpimiä päiviä mökkipihalla. Mutta totuuden nimissä puutarhaelämä tuo mukanaan myös vähemmän ihania asioita, kuten lähielon muutamien epämiellyttävien hyönteisten, kuten ampiaisten ja omien inhokkieni, punkkien kanssa. Punkkipelkoni ei ole täysin aiheeton: punkkien määrä tuntuu olevan kasvussa joka vuosi, ja tutkitusti joka kolmas punkeista kantaa tautia. Olen itse säästynyt elämässäni aika hyvin punkinpuremilta, mutta Milo ei ole ollut yhtä onnekas. Punkit tuntuvat oikein rakastavan tuota pientä, pitkäturkkista koiraa. Siksi on tärkeää suojata lemmikit punkeilta.

Monella tuntuu olevan vahvana se uskomus, että punkit elävät lähinnä kesäisin ja maaseudulla pitkissä heinikoissa ja lepikoissa. Todellisuudessa punkkikausi on lähes ympärivuotinen ja punkkeja löytyy todella paljon kaupungeista – oman kokemukseni mukaan punkki tarttuu hyvin helposti koiraan ihan pieneltä nurmialueeltakin asfaltin reunasta. Etenkin pieni valkoinen ja pitkäturkkinen koira kerää punkkeja itseensä aika lahjakkaasti. Muistan vieläkin ensimmäisen pukkikokemuksen Milon kanssa viiden vuoden takaa: koiraa harjatessani tunsin yhtäkkiä oudon patin Milon kaulalla. Kun patti osottautui sormenpään kokoiseksi punkiksi, menivät vilunväristykset koko kehon läpi. Koska olin tuolloin ihan tuore koiranomistaja ja iso punkki oli pienellä pennulla, päätin viedä Milon eläinlääkäriin punkinpoistoon. Myöhemmin olen tottunut poistamaan punkkeja itsekin, eivätkä ne enää aiheuta sellaista pakokauhua kuin pentuaikoina.