3: Vegaanin joulupöytä

vegaanin joulupöytä

Kolmannesta joulukalenteriluukusta löytyy omia suosikkejani vegaaniseen joulupöytään. Vietän ensimmäistä kertaa joulua vegaanina, vuosi sitten näihin aikoihin olin alkanut harkita kasvipohjaisen ruokavalion aloittamista, ja alussa kaikki tuntui vielä hankalalta. En uskonut, että joululaatikoista voisi tulla hyviä ilman oikeaa voita ja kermaa tai että juustopöytää pystyisi korvaamaan millään. Viime vuonna tekemäni jouluruuat olivat siis kasvisruokia, maitotuotteet ja kanamunat olivat vielä kuvioissa.

Vuodessa moni asia on muuttunut, nykyään vegaaninen ruokavalio on itselleni ihan arkinen asia enkä koe sitä millään tavalla hankalana. En ole ollut 100% tiukka vegaanisuuden suhteen, en ole kovin tarkka karmiinin tai hunajan suhteen ja olen toisinaan syönyt minulle tarjottuja maitoa tai kanamunaa sisältäviä kasvisruokia, kun en ole halunnut hankaloittaa muiden elämää tai oloa ruokavalioni vuoksi. Omaan ostoskoriini päättyy silti edelleen vain kasvipohjaisia ruokia, ja tällä tiellä aion jatkaa toistaiseksi edelleen.

vegaanin joulupöytä

Suolaiseen joulupöytään laatikot valmistuvat helposti korvaamalla kerma kaurakermalla (Plantin on paras!) ja tavallinen voi sinisellä keijulla. Jos et jaksa tehdä karjalanpiirakoita itse, niin Hoviruuan valmiit vege-riisipiirakat ovat todella hyviä – vegaaninen “munavoi” syntyy taas tofusta, margariinistä ja ihmeaine mustasta suolasta, jota myydään monissa ekokaupoissa, ohje löytyi alunperin Chocochilin blogista. Tämän joulun hitti on tietenkin porkkanasta valmistettava, kylmäsavulohta muistuttava “porkkala”, jonka ihanat ystäväni Minni ja Paju tekivät tutuksi ps. olen vegaani-kanavallaan. En itse ole koskaan ollut suuri kalan ystävä, mutta tästä porkkalasta todella tykkään, etenkin saaristolaisleivän ja punasipuli-tuorejuustotahnan kera.

Riisipuuron voi valmistaa helposti kasvimaitoon, oma suosikkini on kauramaitoon keitetty puuro. Monet valmispiparit ovat vegaanisia, itse pidän erityisesti Annas’in pipareista. Vegaaneille sopivat tortut syntyvät helposti Myllyn paras-torttutaikinalevyistä ja luumuhillosta. Wiener Nougat ja Vihreät kuulat ovat vegaanisia, mutta itse suosin enemmän vähän tummempia suklaita – uudet lempparini ovat Goodion Coffee-raakasuklaa ja Granitista löytynyt lakritsisuklaa, joka yllättäen osottautui vegaaniseksi.

Millainen on sinun joulupöytäsi? Kiinnostaako perinteiset herkut, vai kokkailaanko teillä jotain ihan muuta?

Vegaaninen “kylmäsavulohi”

4 kpl isoja porkkanoita

1 pkt karkeaa merisuolaa

2 tl nestemäistä savuaromia

1 rkl rypsiöljyä

1 tl valkoviinietikkaa

Pese porkkanat, älä kuori. Peitä uunivuoan pohja suolalla ja laita porkkanat vuokaan. Peitä porkkanat suolalla kokonaan ja paista niitä 190-asteisessa uunissa 1h 30min. Kaiva porkkanat varovasti ulos suolakuoresta ja anna niiden jäähtyä.

Kuori porkkanat varovaisesti ja leikkaa niistä pitkiä ja ohuita suikaleita. Valmista marinadi sekoittamalla savuaromi, rypsiöljy ja valkoviinietikka keskenään. Anna porkkanasiivujen marinoitua jääkaapissa 1-2 vrk.

Punasipuli-tuorejuustotahna

1 prk påMackan-tuorejuustoa

1 punasipuli

puntti tilliä

sitruunamehua

suolaa ja mustapippuria

Pilko sipuli ja silppua tilli. Sekoita kaikki ainekset keskenään, lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Kokoa ruis-tai saaristolaisleivän päälle reilusti tuorejuustotahnaa, muutama siivu porkkalaa, koristele tillillä ja nauti.

Munaton munavoi

250g maustamatonta tofua

140g sinistä keijua

1 tl kala namak-suolaa (mustaa suolaa)

+ halutessasi ruohosipulia

Kuivaa tofu ja purista siitä liiat vedet pois. Murenna tofu haarukalla pieneksi muruksi, lisää keiju ja sekoita. Mausta Kala Namak-suolalla ja halutessasi lisää joukkoon puntti ruohosipulisilppua. Laita munavoi maustumaan jääkaappiin tiiviiseen astiaan ainakin puoleksi tunniksi. Nauti lämpimien karjalanpiirakoiden kera.

one comment on 3: Vegaanin joulupöytä

  1. Ooh en ole ikinä oikein pitänyt jouluruuista (en edes pienenä) ja yleensä syön lähinnä alkuruokia. Itse olen pitäytynyt kasvissyöjänä, mutta käytän vähän maitotuotteita ja kananmunia aina välillä. Tykkään muutenkin kylmistä ruuista enemmän kuin lämpimistä, joten alkuruoka is my comfort zone. Eräs suosikkilisuke, joka ei nyt välttämättä kuulu ainoastaan joulupöytään on korianteriporkkanat. Taidanpa laittaa sen “resptin” blogiin jos joku muukin haluaa kokeilla 🙂

Comments are closed.