Ultramariininsininen

Yhteistyössä Asennemedia & Iittala

Tajusin viime viikonloppuna, että olen kohta asunut kahdeksan vuotta Pääkaupunkiseudulla – muutin Oulusta vuonna 2009 ensin Espooseen ja sieltä Helsinkiin. Tulin isolle kirkolle aikoinaan aika tyhjin käsin – jätin suurimman osan tavaroistani ja kalusteistani Ouluun, myin ja lahjoitin ne pois. Mukanani oli vain vaatteet ja laatikollinen astioita, Iittalaa tietenkin: Taikaa, Teemaa ja Kartio-laseja. Sain ensimmäiset astiasarjani aikoinaan ylioppilaslahjaksi, ja halusin niiden kulkevan mukanani uusiin koteihin. Vuosien varrella kaappeihin on kertynyt paljon lisää Iittalaa, ja nykyinen astiakokoelmani on sekalainen kokoelma astioita kahdeksan vuoden varrelta.

Iittala on ollut itselleni yksi mieluisimmista blogiyhteistyökumppaneista, ja juuri nyt olen älyttömän iloinen kertoessani teille, että aloitan heidän kanssaan pidemmän yhteistyön. Tulevana keväänä täällä tullaan näkemään säännöllisesti Iittala-aiheisia postauksia, sisustusta, kattausta ja kaikkea kodin laittamiseen liittyvää inspiroivaa sisältöä. Iittala on minulle, kuten monelle muullekin suomalaiselle, varsin rakas brändi – tuntuu etuoikeutetulta ja jännittävältä päästä tekemään näin hienoa yhteistyötä. Toivottavasti te lukijatkin olette innoissanne tästä!



Satavuotiaan Suomen kunniaksi Iittalan vuoden 2017 teemaväri on Ultramariininsininen, ja ensimmäinen yhteistyöpostaukseni on omistettu kokonaan sille. Iittala on tunnettu maailmallakin lasiväriosaamisestaan, ja suomi 100-kokoelman väri on valmistettu erikoisreseptillä Iittalan lasitehtaassa Suomessa. Ultramariininsininen on kuulunut Iittalan kokoelmiin aiemminkin, tämän erikoismalliston tuotteet ovat myynnissä vain ainoastaan juhlavuoden 2017 ajan.

Ultramariininsininen ja sininen värinä ylipäätään ovat merkityksellisiä itsellenikin, muutenkin kun vain suomen kansallisvärinä. Sininen on aina ollut lempivärini – siinä on jotain hyvin rauhoittavaa, jotain äärimmäisen tunnelmallista. Lapsuudenkodissani arkiastiastona oli juurikin sinisiä Teema-lautasia ja ultramariininsinisiä Kartio-laseja, ehkäpä siksi tuotteita tilatessani valitsin ensimmäisenä juurikin nuo lasit. Minulla on ennestään kartio-laseja kirkkaina ja vihreänä, ja ultramariininsininen sopii niiden joukkoon ihanasti. Siniset lasituotteet sulautuvat muutenkin helposti astiakokoelmaani ennestään omistamieni valkoisten, harmaiden ja vaaleanpunaisten kupposten sekaan.

Sain kampanjan myötä itselleni myöskin ensimmäisen Aalto-vaasini ikinä. En ole aiemmin innostunut Aalto-maljakon kaltaisista jokaisen suomikodin must have-tuotteista, mutta en tiedä onko se tämä ikä vai mikä, mutta viime vuosina se on alkanut näyttää entistä raikkaammalta ja yleisestikin halutummalta tuotteelta nuoremmankin väen seurassa. Vastikään ystäväni huhuili kirkasta aaltovaasia itselleen facebookin kierrätysryhmässä, ja toinen kertoi salaa toivoneensa sitä aina lahjaksi, mutta ei ole koskaan saanut. Nyt kun sininen korkea maljakko koristaa ikkunalautaani, niin se herättää jotenkin kunnioitusta – onhan se upea designtuote, joka huokuu suomalaisuutta. Huomaan tuntevani ehkä jopa pientä suomalaista ylpeyttä uudesta maljakostani.




Mikä on oma suhteesi Aalto-maljakkoon, Iittalaan ja ultramariininsiniseen?

Related Post

5 comments on Ultramariininsininen

  1. Ihanan raikkaalta näyttää tämä sininen väri, tosi kauniilta! Ja kyllä, ihan vähän aikaa sitten sain oman kirkkaan Aalto-maljakkoni lahjaksi ja kuinka siitä tykkäänkin. 🙂 Mieli muuttuu.

  2. Aalto-maljakko on niin upeaa muotoilua, että sen kauneus ei kulu vaikka Suomessa se löytyy lähes joka kodista. Iittala on hieno suomalainen brändi; vien sen tuotteita mielelläni lahjaksi ulkomaille. Ultramariini kaunis sopivassa määrin…

  3. Aalto-maljakot on todella kauniita. Viime kesänä häälahjaksi saimme kaksi valkoista maljakkoa ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä 🙂 Lisäksi oon haaveillut jostain värikkäämmästä versiosta!

    Hei mistä muuten ostat kukkasi? Niin usein niitä ihailen kun ovat niin nättejä!

    1. Moi Laura! Ostan kukat pääosin Korkeavuorenkadulta Ölander-kukkakaupasta tai Uudenmaankadulta Inbloomista. Molemmat ihania & hyvä valikoima!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *