category: yhteistyö

Tärkeät hetket kuviksi

Kaupallinen yhteistyö ifolor

Heinäkuun puolesta välistä lähtien puhelimeni kameran rulla on alkanut täyttymään kuvista uudesta ihmisestä, meidän pienestä vauvasta. Kuvia tulee vaisumpina päivinä muutamia, mutta parhaimmillaan jopa sata päivässä. Vauva on niin suloinen kun hän hymyilee, haukottelee, ihmettelee tai ihan vaan on – eikä noita hetkiä voi olla ikuistamatta. Olen aina ollut ahkera kuvaaja, mutta vauvan syntymän jälkeen kuvien määrä on suorastaan räjähtänyt. Enkä tuomitse tästä yhtään itseäni, sitä vaan haluaa saada ainutlaatuiset hetket talteen. Pieni kasvaa niin nopeasti ja sitä unohtaa niin pian, miltä hän vielä vaikkapa kuukausi sitten näytti ja kuvien avulla on helppo palata niihin hetkiin myöhemmin.

Kun siskoni tytär syntyi nelisen vuotta sitten, muistan siskoni tilanneen hänelle oman kuvakirjan vauvavuoden ajalta. Kirjan kuvat oli otettu ihan puhelimella ja tuota kirjaa on ollut sitten siskontytön kanssa kiva katsella yhdessä ja muistella sitä, miltä hän näytti ja millainen hän oli vauvana. Jo odotusaikana päätin, että tilaan sitten meidän vauvalle samanlaisen kuvakirjan – konkreettista kirjaa on niin paljon mukavampi selailla ja esitellä, kuin puhelimen kameran rullaa.

Kerrottakoon, että olen monta kertaa elämässäni ollut melkein tilaamassa kuvakirjaa, mutta tilaus on aina jäänyt kesken. Mulla niiden parhaimpien kuvien valitsemiseen menee helposti ikuisuus ja kuvatekstejä kirjoittaessa itsesensuuri iskee liian kovaa – ehkä suhtaudun kuvakirjan tekemiseen liian vakavasti ja asetan itselleni suhteettoman suuret paineet. Nyt onnistuin kuitenkin tekemään kauniin kuvakirjan teksteineen aika vaivattomasti vain tunnissa! Tässä siis mun vinkit onnistumiseen kaikille, jotka ovat kriiseilleet kuvakirjan luomisen kanssa:

1. Valitse parhaat kuvat vähitellen. Mä tein vauvan syntyessä puhelimeen albumin, johon olen aina välillä lisäillyt mun lempikuvia. Tein kuvakirjan suoraan tuon albumin pohjalta – kuvavalinnat olivat syntyneet pikkuhiljaa, eikä kuvakirjan luomisvaiheessa tarvinnut alkaa käydä koko puhelimen valtavaa kuvavirtaa läpi.

2. Luovu kuvateksteistä. Mä suhtaudun omiin kirjoituksiini aina tosi kriittisesti ja huomasin kuvakirjoja luodessani viettävän suhteettoman paljon aikaa kuvatekstien parissa. Tätä kirjaa tehdessäni päätin jättää ns. perinteiset kuvatekstit pois ja niiden sijaan annoin kuvien puhua puolestaan ja valitsin niiden seuraksi muutaman ihanan runon kuvaamaan vauva-ajan tunteita ja tunnelmia. Meidän kuvakirjaan tuli runoja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuusta ja Jukka Itkosen Keinuhevosen kengittäjä – runoja vauvaperheeseen -kirjasta. Molemmat ovat täynnä ihan mielettömän ihania runoja

3. Tee kuvat Ifolorin Designer-ohjelmalla, jolla kuvakirjan luominen on helppoa ja nopeaa! Meidän kuvakirja on ifolorin A4-kokoinen Premium-kuvakirja ja kuviin ja kirjan kanteen valitsin mattapinnan, joka toistaa kuvien värit kauniisti. Kannattaa tsekata myös ifolorin oma kuvakirjaopas aloittelijoille!

Kuvakirjatilauksen yhteydessä me tilattiin myös muutamia kortteja vauvan kuvilla varustettuina – näitä lähetetään ainakin kiitoskortteina vauvan nimijuhlaan osallistuneille sekä ukille ja papalle sekä isoukeille isäinpäivänä. Vauvasta viikon vanhana otetut newborn-kuvat sopivat mielestäni myös kauniisti joulukorteiksi. Kuvakorttien-ja kirjojen kanssa kannattaa olla muuten liikkeessä ajoissa, ei ole yhtään liioiteltua laittaa tilaukseen jo nyt tuotteita joulua varten!

———-

Koodilla VIENAK25 saat nyt 25 %:n alennuksen ifolorin korteista ja kuvakirjoista! Koodi on voimasssa 8.10.2023 asti ja sitä ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

Puutarhaunelmista totta: pihasuunnitelma ja sen toteutus

Kaupallinen yhteistyö Kekkilä & Asennemedia
DSC_6022

Tätä hetkeä olen odottanut pitkään: vihdoin pääsen esittelemään teille meidän pihaa vähän laajemmin!

Lähtötilanne pihallamme oli vähän tylsä: täällä oli ainoastaan valtava terassi ja talon ympärillä pelkkää nurmikkoa – tiesimme jo talon ostovaiheessa, että sisätilojen remontin lisäksi haluamme myös laittaa pihapuolta enemmän meidän näköiseksi. Aloitimme pihan uudistuksen terassin laitolla ja siitä olemme pikkuhiljaa jatkaneet muihin alueisiin. Koska toukokuu on ollut meille todella kiireinen, on pihatöitä on tehty yleensä myöhään ilta-aikaan muiden töiden jälkeen ja puutarhahommat ovat edenneet sen vuoksi vähän verkkaisesti. Toisaalta pääasia, että ovat ylipäätään edenneet – nyt minulla on sentään tässä jotain, mitä esitellä.

Näin lähdettiin siis toteuttamaan operaatio tylsästä peruspihasta ihanaksi pikku puutarhaksi!

pihasuunnitelma ja sen toteutus
DSC_6051
pihasuunnitelma ja sen toteutus

1. Suunnittelu

Kaikki lähtee suunnittelusta. Oli kyseessä sitten pieni parveke tai isompi piha, niin jonkunlainen suunnitelma kannattaa tehdä aina, ennen kuin ryntää puutarhaostoksille. Ammattilaisen apu voi olla myös tarpeen, sillä itse ei välttämättä osaa ottaa huomioon ihan kaikkea, mitä puutarhan ja pihan laitossa olisi hyvä muistaa. Silti tärkeintä on tehdä ylipäätään jonkunnäköinen suunnitelma budjetteineen – puutarhahankinnoissa saattaa helposti lähteä hommat lapasesta, jos ei etukäteen aseta jotain rajoja (been there, done that, kaikki säästöni hupenevat aina kasveihin.)

Me saimme avuksi pihan suunnitteluun Kekkilän puutarha-asiantuntijan Mari Kaartokallion. Alkukeväästä kiersimme Marin kanssa meidän pienen pihan ympäri ja ideoimme mun haaveiden pohjalta yhdessä, mitä kaikkea pihalle voisi toteuttaa. Marin vinkit vahvistivat omia ajatuksiani ja sain myös kullanarvoisia neuvoja sen suhteen, mitä ja miten kannattaisi istuttaa. Marin neuvojen pohjalta tein myös suunnitelmat siitä, missä järjestyksessä lähtisimme toteuttamaan suunnitelmia: kaikkea haaveita emme ehtisi mitenkään realistisesti toteuttaa heti ensimmäisenä kesänä, vaan jotain pitää jättää tulevillekin vuosille. Mielestäni oli ihanaa ja inspiroivaa saada ammattilaiselta ideoita ja saada vahvistusta myös haaveilleni, joista osaa olin ehkä pitänyt vähän utopistisena tai hassuna. Marin tapaamisen jälkeen en enää pitänytkään pihaamme tylsänä, vaan näin sen täynnä mahdollisuuksia!

DJI_0011-2

Näistä suunnitelmista lähdettiin:

1. Talon eteläpäätyyn perustetaan keittiöpuutarha lavakauluksista, aluksi viiden lavan verran, myöhemmin määrää voi lisätä. Talon seinustalle tulisi ns. istutusalue, eli kylvöpöytä, paikka ruukuille ja puutarhatarvikkeille ja myös mahdollisesti monenlaisia ruukkuistutuksia. Eteläkulmaan istutetaan myös omenapuu ja sen alle joskus tulevaisuudessa saadaan ihana kahvittelupaikka.

2. Etupihalle eli talon itäpuolelle istutetaan syreenipensas, raparperia ja marjapensaita. Samalle kaistaleelle tulisi myös kukka-ja perennapenkki. Haaveena on tehdä koko etupihasta yhtä isoa perennapenkkiä, joiden välissä olisi vain pienet kulut huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten, mutta näin alkuun lähdimme pienestä kukkapenkistä liikkeelle. Kukkapenkkiin istutettaisiin sekä monivuotisia perennoita (ainakin pioneja, syysleimuja, unikkoja) että yksivuotisia kesäkukkia.

3. Takapihalla terassin vieressä on yksi vähn suurempi nurmialue (näkyy ylhäältä päin otetussa kuvassa oikealla), jossa kasvaa pihlaja ja jota reunustavat timanttituijat. Tänne suunnittelimme Marin kanssa idyllisen “piknik-alueen”: tuijien eteen tehtäisi varjoisassakin viihtyvien perennoiden istutuksia ja keskelle jäisi vähän nurmialuetta. Tänne olen suunnitellut istuttavani mm. alppiruusun ja syyshortensian.

4. Terassille lisätään ruukku-istutuksia ja aita-elementin eteen istutetaan ruukkuun kärhöjä, jotka köynnöstävät aitaa pitkin. Kalliolle istutetaan muutamia kivikkoon sopivia perennoita, kuten sammalleimua, ristikkiä ja kaukasianpitkäpalkoa. Ennestään kalliolla kasvaa jo maksaruohoja ja vuorenkilpeä, jotka ovat kukkineet nyt alkukesän ajan ihanasti.

DSC_6048DSC_6036

2. Pohjatyöt

Ennen kuin lähtee puutarhamyymälään hankkimaan taimia istutettavaksi, täytyy tehdä vähän pohjatöitä. Jos olet perustamassa uutta kasvimaata tai istuttamassa puita ja pensaita, on maa hyvä kalkita ennen istutuksia. Me käytimme peruskalkitsemiseen Kekkilän luomu puutarhakalkkia. Kalkkia tarvitsevat kaikki puutarhan kasvit lukuunottamatta happaman maan kasveja, joita ovat mm. katajat, alppiruusut, hortensiat, pensasmustikat ja magnoliat.

Jos pihasi on yhtä nurmikkoa kuten meillä, niin nurmikko täytyy kuoria pois istutusten alta. Nurmikon kuoriminen on aika raskasta ja mielestäni myös ärsyttävän hidasta puuhaa, joten aikaa voi säästää vaikka kukkapenkin suhteen niin, että nurmituppaat vaan kääntää toisinpäin ja uuden mullan kasaa käännetyn nurmikon päälle. Toisaalta kun nurmikon on kerran kuorinut, ei sitä uudelleen tarvitse enää tehdä – näillä sanoilla puolisoni lohdutti minua silloin, kun meinasin heittää lapion seinään tuohon urakkaan turhautuneena. Poistetun nurmikon voi jättää maatumaan nurmikon päälle uusien tulevien istutusalueiden päälle, se helpottaa niiden perustamista.

Lavatarhan perustaminen nurmikolle:

Valitse lavatarhalle aurinkoinen ja lämmin paikka pihalta. Nurmikko kuoritaan ensin pois alueelta, johon lavatarha on suunniteltu. Nurmikko kannattaa poistaa myös  reilusti lavojen ympäriltä. Rikkakasvien juuret kitketään pois ja maa kalkitaan. Lavakauluksia kannattaa laittaa mieluusti vähintään 2 kerrosta, jotta kasvien juurilla on tarpeeksi tilaa syvyyssuunnassa.

Jos mahdollista, lavojen väleihin kannattaa varata reilusti tilaa, jotta niiden väleistä pääsisi kulkemaan myös kottikärryillä. Meille tämä ei kuitenkaan tilanpuutteen vuoksi ollut mahdollista. Kulkuväylille levitimme runsaasti Kekkilän pähkinänruskeaa koristekatetta - samaa katetta voi käyttää myös pensaiden, puiden ja muiden istutusten juurilla. Koristekate luo puutarhaan kauniin yhtenäisen ilmeen, estää rikkaruohojen kasvamista ja pitää myös kosteutta eli vähentää kastelutarvetta.
DSC_6069DSC_6016DSC_5105

3. Kylvöt ja istutukset

Kun tarvittavat pohjatyöt on tehty, voidaan siirtyä kylvö-ja istutuspuuhiin! Sitä varten tarvitaan reilusti multaa. Jos on perustamassa kokonaan uutta kasvimaata, niin voi olla järkevää tilata multaa suoraan pihalle, ellei halua itse roudata säkkejä kymmenittäin puutarhamyymälästä. Meille tuli Kekkilältä yksi kokonainen lavallinen (70 säkkiä) Kekkilän luomu viherkompostimultaa ja määrä tuntui aluksi järkyttävän suurelta, mutta nyt suurin osa mullasta on jo käytetty, säkkejä on enää alle parikymmentä jäljellä. Viherkompostimulta sopii kaikille puutarhan kasveille, sekä syötäville hyötykasveille että kukille ja puillekin. Yhteen kaksikerroksiseen lavakaulukseen menee jopa kymmenen 40l säkkiä viherkompostimultaa.

Puita ja pensaita istuttaessa maahan kaivetaan reilusti juuripaakkua suurempi kuoppa, ja juuripaakun ympärille tulevaan multaan sekoitetaan sekä uutta multaa että vanhaa maa-ainesta. Ruukkuistutuksissa on tärkeää taas muistaa salaojitus, eli ruukkujen pohjalle laitetaan reilu kerros ruukkusoraa ja vasta sen jälkeen multaa. Ruukkuistutuksissa käytimme Kekkilän luomu ruukkuviljelymultaa.

Taimet ja kylvöt tarvitsevat myös lannoitusta: istutusvaiheessa lannoitteen voi sekoittaa mullan sekaan. Me käytimme lannoitukseen Kekkilän kanankakkaa, joka soveltuu koko puutarhan kesälannoitukseen.

DSC_6035-3DSC_5901
DSC_5981

4. Ylläpito ja hoito

Tämä on lopulta se kaikkein kriittisin vaihe. Yksikään piha ei pysy kauaa kuosissa ilman säännöllistä hoitoa. Tärkeimmät hoitotoimenpiteet ovat rikkaruohojen säännöllinen kitkeminen, kastelu ja lannoittaminen. Etenkin uudet taimet tarvitsevat paljon vettä.

Meille on muodostunut tavaksi jokailtainen pieni puutarhakierros, jossa käymme läpi kaikki istutukset, kastelemme kylvöt ja taimet ja teemme havaintoja muutoksista. Puutarha kannattaa etenkin kuumina kesäpäivinä kastella iltaisin tai varhain aamulla, sillä auringonpaisteessa vesi haihtuu nopeasti. Kastelemisen lisäksi säännöllinen lannoitus läpi kesän on tärkeää, sillä lannoite on kasvien ruokaa: säännöllisellä lannoituksella saat sekä pidempään kukkivat kukat että isomman sadon. Ruukkuistutuksiin ja kasvimaalle käytämme Kekkilän kastelulannoitetta, joka sekoitetaan kasteluveden joukkoon.

DSC_6082
DSC_6090DSC_6020

Instagramin puolella on nähtävissä myös se, miltä piha näytti ennen muutosta. Ja sanottakoon sekin, että pelkässä nurmikossa ei ole mitään vikaa, jos se on se mitä pihalta toivoo, mutta tällaiselle runsauden rakastajalle ja kasvien ja kukkien ystävälle se on ehkä tylsin vaihtoehto mitä pihalla voi olla. Nyt istutusten ja pienten muutosten myötä tämä piha tuntuu jo ihan omalta ja kaiken lisäksi se tuottaa meille toivottavasti kesän lopussa satoa syötävien kasvien muodossa.  

DSC_6015

Kesän mittaan lupaan vielä päivittää kuulumisia puutarhasta ja kertoa, miten hommat ovat täällä lähteneet etenemään: nyt kaikki on juuri istutettu ja kylvetty, ja vasta ajan kanssa nähdään, mikä menestyy ja mikä ei. Ja jos joku asia askaruttaa meidän pihamuutoksen suhteen, niin nyt on hyvä hetki myös kysyä mitä vain puutarhaan ja pihanhoitoon liittyen!

Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

portaiden muodonmuutos toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Stepfixin kanssa

Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

Tiedättekö mikä on ihanaa? Se, kun kodin remontti etenee ilman että tarvitsee tehdä itse yhtään mitään! Mainitsin hiljattain, että emme ole toukokuun aikana juuri ehtineet sisällä puuhastelemaan tai remontoimaan, kun pihatyöt ovat vieneet kaiken huomion. Siitä huolimatta asiat ovat edenneet sisätiloissakin, kun ammattilaiset ovat toteuttaneet merkittävän uudistuksen: meillä on nyt uudet portaat!

Portaikko on meidän kodissa aika hallitsevalla paikalla, kaiken keskellä. Se näkyy heti ensimmäisenä kun taloon astuu sisään ja sen läpi kuljetaan useita kertoja päivässä. Portaat ovat iso elementti ja ne määrittävät yleensä koko huoneen tunnelman. Täällä portaat olivat alunperin väriltään tummahkon harmaat / ruskeahkot ja niiden luoma yleisilme oli mielestäni aika tunkkainen ja jopa vähän ankea. Minulle oli alusta saakka selvää, että näille pitäisi tehdä jotain: haaveissa oli valoisa ja kaunis portaikko, joka sopisi yhteen myös muiden kodin tilojen kanssa.

DSC_4560
porrasremontti stepfix
Portaat ennen remonttia

Portaiden vaihto kokonaan uusiin on aika massiivinen (ja arvokas!) projekti eikä meidän tapauksessa edes kovin järkevää, kun vanhat portaat olivat pääpiirteissään vielä aika hyvässä kunnossa. Tee-se-itse-henkiset ratkaisutkaan eivät houkutelleet, kun toiveissa oli oikeasti laadukas ja pitkäikäinen lopputulos ja resurssit itse tekemiseen hyvin rajalliset. Siksi lähdimme selvittämään muita tapoja porrasremonttiin ja löysimme Stepfixin. Stepfixin idea on hyvin yksinkertainen: portaat remontoidaan ilman purkamista ja säätöä asentamalla vanhojen portaiden päälle uudet, massiivipuiset askelmat. Lupauksena oli uudet portaat muutamassa päivässä niin, että portaat olisivat kuitenkin kokoajan remontin aikana käytössä – eli juuri täydellinen vaihtoehto meille!

DSC_5798
DSC_5804
Portaat remontin jälkeen

Porrasremontin vaiheet:

Stepfixin arviointikäynnillä selitin toiveemme portaiden suhteen ja kävimme läpi eri vaihtoehtoja uudistuksen suhteen. Koska porrastilaan tulee suhteellisen vähän luonnonvaloa, päädyimme valitsemaan kokonaan valkoiset portaat: valkoinen on myös ajaton ja aina varma valinta. Porrasaskelmien sävyvaihtoehdoista valitsimme valkoiset saarniaskelmat ja lisäksi sovimme, että portaiden muut tummat osat maalataan listavalkoisella ja entuudestaan valkoiset osiot vain paikkamaalataan tarvittaessa. Askelmat sai valita joko sileänä tai urien kanssa, me valitsimme urat – sileät olisivat ehkä miellyttäneet silmää enemmän, mutta urat voittivat turvallisuuden vuoksi, nyt portaat eivät ole niin liukkaat.

Itse asennustyö vei lopulta vain kaksi työpäivää: ensimmäisenä päivänä asentajamme Joel suojasi portaikkotilan, irrotti käsijohteet maalausta varten ja aloitti maalaamisen. Toisena päivänä uudet saarniaskelmat sahattiin mittojen mukaan ja asennettiin paikoilleen – en ollut itse koko päivänä kotona, mutta illalla kotiin saapuessani aulassa odotti upea uusi portaikko. Koko remontin ajan saimme käyttää portaita normaalisti ja työ tapahtui lähes huomaamattomasti meidän jatkaessa normaaleja omia askareitamme. Tämä oli ehkä helpoin ja vaivattomin remontti, mitä olen koskaan kokenut.

DSC_5795
Remontti etenee: portaiden muodonmuutosDSC_5755-2

Remontti oli vaivaton, mutta muutos oli iso: nyt meillä on kokonaan valkoinen, kaunis portaikko, joka raikastaa koko pimeähkön ala-aulan. En toivonut portaikosta mitään koko kodin showstopperia, vaan yksinkertaisen kauniit ja kestävät portaat, jotka sopisivat muuhun sisustukseen ja palvelisivat käytössä kauniina toivottavasti hyvin pitkään. Ja sellaiset myös sain – kiitos Stepfix, jota voin suositella oman kokemukseni pohjalta lämpimästi. Jos porrasremontti on ajankohtainen, niin Stepfixiltä voi tilata maksuttoman arviokäynnin, joka ei vielä sido mihinkään.

Mitä mieltä te olette muutoksesta?

DSC_5765Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

Lue myös aiemmat remonttipostaukseni:

Uuden kodin remonttipäivitys – missä mennään nyt?
Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
Uusi koti: pohjakuva ja remonttisuunnitelmat