Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja asiat etenevät! Saimme pari päivää ennen pääsiäistä avaimet uuteen kotiin ja sen jälkeen alkoi tapahtua nopealla tahdilla: yhdessä päivässä kaikki alakerran pinnat oli suojauttu, vanha keittiö oli jo purettu ja maalaustyöt makuuhuoneessa aloitettu. Hoidimme vanhan keittiön purun melkein kokonaan itse, putkimies toki tarvittiin hoitamaan oma osuutensa. Löysimme Torin  kautta ostajan niille keittiön osille, jotka meille jäivät remontissa tarpeettomiksi, ihanaa ettei mitään tarvinnut viedä sorttiin. Osa vanhoista rungoista ja kodinkoneet jäivät siis meille ja niitä hyödynnettiin uutta keittiötä rakennettaessa. On aina hyvä idea hyödyntää vanhaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!

Nyt pari viikkoa myöhemmin ollaan siinä pisteessä, että uudessa kodissa alkaa olla pikkuhiljaa muuttovalmista. Remontointi jatkuu kyllä muuton jälkeenkin, strategiamme on ollut se, että ennen muuttoa maalataan makuuhuone ja alakerran yleiset tilat ja remontoidaan keittiö, muut hoidetaan sitten vähitellen asumisen aikana. Kun tilaa on reilusti eikä muiden tilojen rempalla ole välitöntä kiirettä, niin ei kannatakaan kiirehtiä! Parempi asettua ensiksi asumaan ja sitten katsoa rauhassa, mitä haluaa muuttaa ja mistä.

keittiöremonttikeittiöremontti

Mutta nyt on pakko hehkuttaa tätä meidän uutta keittiötä: SIITÄ TULEE NIIN IHANA! En meinaa edes uskoa, että tämä upeus on oikeasti meidän. Tuo vihreä sävy, jota pitkään pohdittiin, on meidän molempien mielestä aivan täydellinen (sävykoodi NSC S 6010-G30Y) ja pelkästään näiden kuvien katsominen sykähdyttää. Olen niin iloinen siitä, että uskalsin valita ovien sävyn ns. turvallisten / perinteisten vaihtoehtojen ulkopuolelta, nyt kuitenkin suunniteltiin kotia meille asumista ja elämistä varten, ei vaikkapa myyntiin. Ovet tulivat Puustellilta, sieltä oven sai sävytettyä haluamallaan värillä. Sanoinko jo, että rakastan tuota vihreää? (Suurkiitos Annelle, joka auttoi oikean sävyn löytämisessä! Ihanaa, kun on ystäviä, joilla on näkemystä ja osaamista auttaa tällaisissa pulmissa <3)

Hehkuttamisen arvoista keittiössä on myös Louhen Dekton-kivitaso, jossa on juuri sellainen oikea hiekkainen sävy ja sopivasti elävyyttä. Dekton on materiaalina erittäin kestävää, eikä siihen imeydy kosteutta. Tässä keittiössä kelpaa kokkailla! Tosin vielä hetki joudutaan odottamaan kokkailuhommia, sillä kaikki ei ole vielä ihan valmista: keittiöstä puuttuu vielä astianpesukone, valaisimet, hana ja vetimet. Lisäksi saimme tilauksessa pari vääränkokoista ovea, jotka tilataan uusiksi ja asennetaan myöhemmin. Mutta viikon päästä keittiön pitäisi olla jo ihan käyttövalmis, en malta odottaa aamukahvihetkiä tuolla!

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
viena k remontti

Makuuhuoneeseen maalisävyksi valikoitui Tikkurilan J484 linna, joka toi makuuhuoneeseen rauhallisen ja vähän jopa arvokkaan hotellimaisen tunnelman. Kun samaa sävyä jäi vähän yli, niin maalasimme samalla sävyllä myös yhden olohuoneen seinistä. Valosta riippuen sävy näyttää aika vaalealta ja jopa hiukan harmaalta (ylempi kuva), tai sitten hyvinkin lämpimän beigeltä (alempi kuva). Muuten alakerran yleiset tilat ja keittiön seinät maalattiin listavalkoisella. Ihan valko-beigeksi ei koti jää, värejä on tulossa sekä työhuoneeseen että sellohuoneeseen, ehkä myös yläkerran aulaan ja kylppäritiloihin. Aika näyttää, millainen tästä kokonaisuudesta muodostuu.

Keittiöstä ja muistakin huoneista on tulossa kokonaan omat esittelypostauksensa, kunhan saadaan ne valmiiksi, mutta tässä nyt tällainen pieni ensikurkistus – miltä näyttää?

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

7 comments on Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

  1. Onnea uuteen kotiin! Näyttää niin kauniilta! Pidän erityisesti noista vihreistä kaapeista! Teetin kylpyhuoneremontin: kaapistot ovat entiset, ja mietin niille väriä. Tuo vihreä voisi olla yksi vaihtoehto. Onko tietoa millä maalilla kaapit oli maalattu? (Sävyn nimen huomasin).

    1. Moikka Salla! Mä en itseasiassa tiedä tarkalleen, mitä maalia näiden maalaamiseen on käytetty, ovat siis tehdasmaalatut Puustellin toimesta. Jos vaatekaapin / kylppärinkaapiston ovia lähtisin itse maalaamaan, niin perussääntö on se, että ns. levypinnalle kannattaa ensin laittaa pohjalle tartuntapohjamaali ja sitten vasta kalustemaali.

  2. Mahtava keittiön ovien väri! Onnea rohkeasta valinnasta. Olen myynyt kolme kotiani, joissa on ollut erityinen väri keittiön ovissa: kaksi kertaa väri on ollut tummahko sammaleenvihreä, kerran keltainen, joka kerta keittiö on ollut jopa kaupan onnistumisen takana! Kun on kaunis kokonaisuus, erikoinen väri ei haittaa!

  3. Onnea teidän uuteen kotiin! Voisiko keittiöstä nähdä kuvia jossain? Meillä olisi tarkoituksena täällä Jyväskylässä tehdä keittiöremontti missä vanha keittiö vaihdetaan uuteen. Ilmeisesti putkimiestä tarvittiin uusimaan keittiön putkistot? En itse tiedä mitä kaikkea voi tehdä keittiön purkamisen aikana ja mikä on putkimiehen homma.

    1. Kiitos Tiina! Keittiöstä ei ole vielä oikein juurikaan enempää kuvia, jotain näkyy instagram-tililläni. Putkistoja ei tässä remontissa uusittu, mutta putkimiestä tarvittiin kahdesti: ensiksi laitamaan sulku kun vanha taso, hana ja allas poistettiin ja sitten lopuksi asentamaan uusi hana paikoilleen. Jos siis remontissa tarvitsee koskea hanaan (eli se vaihdetaan tai taso / allas vaihdetaan), niin silloin tarvitaan hyvin todennäköisesti putkimiestä.

      Jos tilaat keittiöremontin kalustefirmalta, heiltä saa yleensä apua myös remontin suunnitteluun.

    1. Moi, saa toki! Mä en oo vaan varma nimestä, täytyy selvitellä sitä erikseen. Oon tekemässä keittiöstä laajempaa postausta myöhemmin.

Comments are closed.