Mökkikauden avaus ja kesän remonttisuunnitelmat

Yhteistyössä Tikkurila

Huomenna on aika avata mökkikausi kunnolla. Viikko sitten ehdin pyörähtää nopeasti mökillä, ja sormet alkoivat oikein syyhytä siitä kaikesta, mitä haluaisin siellä tehdä. Keväällä iskee aina joku ihmeellinen nikkarointi-ja viherpeukaloinnostus, ja nyt olen niin onnellisessa asemassa, että minulla on ihan oma pieni paikka, mihin voin tuota innostusta purkaa.




Aloitimme viime kesänä mökin remontoimisen sisätiloista. Oviaukkoja suurennettiin, kaikki maalattiin valkoiseksi lattiasta kattoon, vanha keittiö purettiin ja uutta alettiin rakentaa toiseen huoneeseen järkevämmälle paikalle. Tänä vuonna on tarkoitus siirtyä sisältä ulos – suunnitelmissa on ainakin pihatyöt, puiden kaatoa, pienen kasvimaan perustaminen ja isoimpana mökin ulkomaalaus. Saan ilokseni toteuttaa maalausprojektin yhdessä Tikkurilan kanssa ja Tikkurilan värisuunnittelijasta on ollut iso apu maalaushommia suunnitellessa. En ole juurikaan kuvannut tänne blogiin mökkiä ulkoapäin ja siihen on selkeä syy – en pidä yhtään nykyisestä ulkoasusta. Tämänhetkinen mökin väri näkyy tuossa yläpuolella olevassa kuvassa taustalla, se on jotain beigen ja vihertävän väliltä, vähän sellainen epäväri. Jo mökkiä ostaessa oli siis selvää, että se tullaan maalaamaan.

Mökkitontillamme olevat muut rakennukset ovat punaisia, mutta päämökin väriksi tiesin haluavani jotain muuta, jotain neutraalimpaa, vähän modernimpaa, todennäköisesti harmaata tai mustaa. Valitsin Tikkurilalta testimaaleiksi kolme eri harmaan sävyä: Puutalo-värikartasta melkein mustan 564X-sävyn ja Deco Grey-värikartasta tumman siniharmaan 1969:n ja vaalean harmaan 1968:n. Ennen kuin mökin väriä lähtee muuttamaan, kannattaa oikea sävy miettiä tarkkaan. Sain Tikkurilan värisuunnittelijalta Irinalta tällaiset ohjeet koemaalausta varten:

“Värit kannattaa ensin katsoa paperisesta värikartasta ja sen  jälkeen tehdä vielä koemaalaus jolla sävy varmistetaan. Koemaalauksen tulee olla vähintään neliön ala ja pintaa kannattaa tarkastella useaan vuorokaudenaikaan jotta näkee kuinka havainto vaihtelee valon määrän vaihteluiden mukaan.”



Itse testailin myös monia eri värisävyjä Colour Up-ohjelmalla ja luin huolella vinkit värin valintaan ulkomaalauksessa. Testimaalauksen tein viime viikolla ja kuvat eri sävyistä otin ja muokkasin samoilla asetuksilla. Päätös lopullisesta sävystä on nyt tehty, maalaushommiin päästään toivottavasti pian ja lopputulos ennen-ja jälkeen kuville tulee tännekin nähtäville – mitä luulette, tuleeko mökistä musta, tumman siniharmaa vai vaalean harmaa? Minkä värin sinä valitsisit?

one comment on Mökkikauden avaus ja kesän remonttisuunnitelmat

  1. Meilläkin jatkuu mökkiremontti siitä, mihin se viime syksynä jäi. Harmillista, että Suomen mökkikausi on niin rajallinen, ettei hommia ehdi kauden aikana tehdä yhtään niin paljon kuin haluaisi. Saa siis nähdä, mitkä hommat ovat tämän kesän juttuja ja mitkä on jätettävä seuraavaan vuoteen.

    Jos rakennukset tontilla muuten ovat punaisia, niin sopisiko kokonaisuuteen parhaiten musta? Se voi olla hyvä myös siltä kannalta, että se ei mene likaisen näköiseksi helposti. Tietysti riippuu paljon mökistä ja muusta miljööstä, tuleeko mustalla liian “synkkä” ilme.

Comments are closed.