Pieni matkaopas Roomaan

pieni matkaopas Romaan

Usein ennen reissua matkaa suunnitellessani ja tietoa etsiessäni kaipaan selkeitä, konkreettisia vinkkejä. Että mistä alueelta kannattaa varata majoitus ja miten kuljetaan paikasta toiseen. En voi sanoa olevani mikään Rooman-asiantuntija viiden päivän reissun jälkeen, mutta ajattelin, että omat kokemukseni matkasta voisivat ehkä ilahduttaa jotakuta sinnepäin suuntaavaa. Aiemmin olen kirjoittanut myös pienen matkaoppaan Balille ja lisää matkajuttuja löytyy traveling-tägin alta. Mutta nyt, minipieni matkaopas Roomaan:

Liikkuminen

Roomaan saa sikahalvalla lentoja mm. Norwegianin kautta. Me maksoimme lipuista 130e / menopaluu, mutta kaverit ovat lentäneet sinne tänä kesänä jopa viidelläkympillä. Taksi lentokentältä keskustaan maksaa noin viisikymppiä, juna 14 euroa. Meillä sattui hauskasti niin, että ystävämme Stella ja Jarno olivat samalla lennolla, näin ollen kimppataksi keskustaan tuli halvemmaksi kuin junamatka. Taksiin mentäessä hinta kannattaa aina sopia etukäteen.

Roomassa itsessään liikuimme pääosin kävellen, päiville kertyi helposti 10-20km kävelyä. Myös metroverkosto todettiin toimivaksi. Haaveilin vespan vuokraamisesta ja idyllisistä ajeluista ympäri Roomaa, mutta hylkäsimme ajatuksen kun näimme paikallisten ajotavan. Ehkä parempi niin.

Pieni matkaopas Roomaan

Majoitus

Varasimme Artun kanssa Montin alueelta ihan Colosseumin takaa pienen hotellin nimeltään Caesar House Residenze. Hinta viideltä yöltä oli 400e kahdelta, hotelli oli siisti, palvelu oli ystävällistä ja hintaan kuului ihan ok aamupalakin. Suosittelen kyllä lämpimästi tsekkaamaan myös Airbnb:n tarjonnan – Stellan ja Jarnon vuokraama koti (myöskin Montissa) oli aivan ihana ja vietimmekin siellä parina iltana fiestaa pienellä rauhallisella sisäpihan parvekkeella. Yleensä suosin itse airbnb:tä, koska usein saat kaupan päälle hyviä vinkkejä paikalliselta, autenttisen tunnelman ja persoonallisen kodin lomasi ajaksi. Toisaalta, hotelliyöpymisessäkin on puolensa, kuten siistit huoneet ja puhtaat pyyhkeet joka päivä.

Monti on boheemi taiteilijakaupunginosa, jossa paikalliset tuntuivat viihtyvän – ihmiset kerääntyivät aina illaksi hengailemaan piazzoilla, mukanaan drinkki ja take-away pizzaa. Alueelta löytyi paljon hyviä ravintoloita ja kiinnostavia vintage-putiikkeja, joista harmillisen moni oli meidän reissumme aikana kiinni. Ensi kerralla saattaisin varata myös majapaikan Trasteverestä, rennosta hipsterikaupunginosasta, joka oli täynnä ravintoloita ja elämää.

Syö ja juo (myös vegaanisesti)

En lähtenyt Roomassa etsimään erityisesti vegaaniravintoloita, vaan yritin löytää aina tavallisen paikan listasta vegaani-tai kasvisvaihtoehdon. Ruokapaikkaa etsiessä suosittelen käyttämään Tripadvisoria, josta pystyy rajaamaan valikoimaa vain niihin ravintoloihin, joilta löytyy myös vegaanivaihtoehtoja. Tripadvisorin arvostelujen ohjaamana löysimme myös monta kivaa paikkaa, tosin joskus senkin perusteella saattaa mennä metsään – esimerkiksi yksi ihan kivat arvostelut saanut, mukavalta näyttävä ravintola tarjosi meille pokkana ylihintaista pakastepitsaa. Ei hyvä.

Italialainen ruoka on yleisesti ottaen ihanaa ja hyvin maustettua, ja monet klassiset herkulliset annokset, kuten Pizza Marinara, Pasta al pomodoro (pastaa tomaattikastikkeessa) ja Pasta aglio e olio (valkosipulin ja öljyn kera) ovat usein valmiiksi kasvipohjaisia. Aina kannattaa varmistaa, ettei annokseen kuulu parmesan tai ettei pastassa ole käytetty kananmunaa.

Pastan ja pizzan lisäksi gelato on mielestäni parasta mitä italia voi tarjota, parempaa jäätelöä ei olekaan! Ilahduttavan monissa paikoissa vegaaniset maut oli merkitty selkeästi esimerkiksi kauhan värillä ja valikoimaa löytyi yleensä runsaasti. Joissain paikoissa vohvelissa oli maitoa, jos haluaa pelata varman päälle niin kannattaa annos ottaa kuppiin.

Mieleen jäi myös monet Take away-drinkkibaarit: mikä loistava konsepti! Tuntui niin absurdilta kävellä kaduilla vitosen Aperol Spritz kädessä, kun Suomessa vastaava ei olisi koskaan mahdollista.


Näe ja koe

Roomassa ei nähtävyydet lopu. Vanhoja, historiallisesti tärkeitä rakennuksia, kuten upeita kirkkoja, temppeleitä ja linnoja tuntuu olevan joka kulman takana. Kävimme innokkaina ensikertalaisina Artun kanssa kiertämässä useammankin paikan, mutta intomme ei kuitenkaan riittänyt ihan jonottamiseen tai sisäänpääsystä maksamiseen – meille riitti rakennusten näkeminen ulkopuoleltakin. Näkemisen arvoisia paikkoja Colosseumin lisäksi olivat mielestä Pietarinkirkko Vatikaanissa, PantheonTrevin suihkulähde ja Castel Sant’angelo. Oli ihana istuskella illalla colosseumin nurkilla, fiilistellä paikan tunnelmaa ja pohtia, millaistakohan elämä on silloin   parituhatta vuotta sitten ollut samoilla huudeilla.


Artun blogista löytyy myös kivoja Rooma-postauksia ja uusimpana hauska video matkastamme, kannattaa käydä katsomassa!

Kuvat: minä & Mustarttu