Uuden asunnon värisuunnittelua – Color Now 2019

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Asennemedia

Uuden asunnon värisuunnittelua - Color Now 2019
Parin viikon sisällä koittaa se hetki, jota olen odottanut kohta jo 2 kuukautta: saan käteeni uuden kotini avaimet. Odotusaika on tuntunut harvinaisen pitkältä, välillä luulen kuvitelleeni koko asuntojutun. Tällä viikolla asia kuitenkin konkretisoitui, kun pääsin vihdoin asuntokaupoille ja minusta tuli asunnon virallinen omistaja. Yhtäkkiä tulikin kiire! Remontti pitäisi aloittaa parin viikon päästä, enkä ole tehnyt vielä mitään sen eteen. En ole päättänyt lattiamateriaaleja, en keittiön kohtaloa, en edes seinien värejä.. Jos haluan päästä muuttamaan uuteen kotiin, on nyt laitettava vipinää kinttuihin.

Olen miettinyt paljon sitä, millaisen värimaailman haluaisin uuteen asuntooni. Aiemmat kotini ovat olleet hyvin vaaleasävyisiä, pastellisilla ja murretuilla sävyillä kevyesti väritettyinä. Nyt minulla olisi mahdollisuus tehdä ihan mitä vain, joten menisinkö vanhalla tutulla linjalla vai lähtisinkö rohkeasti revittelemään? Lähdin etsimään inspiraatiota värikylläisestä Tikkurilan Color Now 2019-kokoelmasta, joka kannustaa rohkeaan värienkäyttöön ja inspiroi löytämään kauneutta erikoisistakin paikoista. Tikkurilan vuoden 2019 väri on positiivisuutta hehkuva Flamingo.


On oikeastaan aika loogista, että kirkkaat värit ja erikoisemmatkin väriyhdistelmät ovat nyt pinnalla, pitkän valko-harmaa-kauden jälkeen. Valkoiset, mahdollisimman värineutraalisti ja minimalistisesti sisustetut kodit näyttävät nyt omaan silmään vähän tylsiltä, sen sijaan värit ja runsaus kiehtovat. On oikeastaan aika helppoa valita kotiin vain kalusteita ja materiaaleja pelkästään valkoinen-harmaa-akselilta, värien yhdistelyyn tarvitaan enemmän itseluottamusta ja silmää. Toisaalta on hassuakin, miten iso kynnys meillä tuntuu usein olevan vaikkapa valkoisen seinän maalaamiseen jollain värillä, kun seinän maalaaminen on silti aika helppo tapa vaihtaa kodin tunnelmaa, yhden seinän maalaustyöhön menee päivä eikä maalipurkki maksa paljoa.


Luotan tällaisissa valinnoissa usein pitkälti intuitioon ja harvoin olen katunut päätöksiäni. Color Now 2019-kokoelmasta löytyi aika nopeasti neljä väriä jotka jotenkin kutsuivat juuri minua: punaisista herkkä Magnolia (H320), sinisistä Atlantis (L433), keltaisista mehiläisvaha (L396) ja vihreistä Syvänne (N439). Sain Tikkurilalta Color Now-maaleja testiin ja pääsin tekemään testimaalauksia kotonani, tulipa samalla valmiiksi myös eräs tuolintuunausprojekti. Maalaushommissa minulla oli apulaisena viime viikolla ihana TET-harjoittelija Elena, jota ilman en olisi varmaan saanut mitään aikaiseksi! Mökillä uutta maalipintaa odottelee vielä kaksi samanlaista tuolia, jääköhän niiden uudistaminen ikuisesti suunnittelutasolle?


Syvänne on itseasiassa juuri se sävy, millä viime syksynä maalasimme poikaystäväni olohuoneen seinän, ja olen niin rakastunut tuohon sävyyn, että mielelläni maalaisin sillä tulevan kotinikin. Toisaalta voi olla että haluan kuitenkin jotain uutta tulevaan asuntooni, tästä kauniin vihreästä seinästä kun saan nauttia täällä. Nion kodin muodonmuutos on muuten hyvä esimerkki siitä, miten rohkeasti tummalla sävyllä maalattu seinä muuttaa koko asunnon luonteen parempaan suuntaan. Oletin tumman seinän luovan ahtauden tunnetta ja pienentävän pientä tilaa entisestään, mutta kävikin toisinpäin: syvän vihreä seinä tuo asuntoon syvyyttä, sävyä ja tilantunnetta. Nyt tällä asunnolla on oma, sävykäs luonne.

Utuinen Atlantis tuo mieleeni meren, Kreikan ja kuumat kesäpäivät. Sinisen sanotaan rauhoittavan ja tukevan luovaa ajattelua – ehkäpä tämän vuoksi sininen on aina ollut lempivärini. Jostain syystä sininen ei kuitenkaan ole koskaan näkynyt kummemmin sisustuksissani. Miltäköhän näyttäisi makuuhuone, jossa olisi yhdistetty monipuolisesti eri sinisen sävyjä? Siellä varmaan nukkuisi makeat unet.

Herkän vaaleanpunainen Magnolia oli värikokoelmasta minulle oikeastaan itsestäänselvä valinta. Vaaleanpunainen on  kulkenut mukanani sisustuksissa niin kauan kuin muistan. Olin ajatellut tätä tuolia alunperin mökille, mutta maalauksen valmistuttua ihastuin siihen kovin ja nyt suunnittelenkin sijoittavani sen uuteen kotiin. Tällä hetkellä vaaleanpunainen on myös vahva ehdokas uuden kodin seinän väriksi: en maalaisi sillä koko kotia, mutta ehkä yhden seinän. Vaaleanpunainen edustaa minulle herkkyyttä, elämäniloa ja rakkautta.

Mehiläisvaha on taas se sävy, mistä olen innostunut vasta ihan viime aikoina. Ostin joku aika sitten samanvärisen pellavapäiväpeiton ja puseron, vaikka yleensä en tartu keltaisiin vaatteisiin. Tätä oranssiin taittavaa sävyä voisin hyvin kuvitella tuovani kotiin pienissä erissä, se näyttää ihanalta viherkasvien ja murrettujen sävyjen rinnalla. Ehkä mehiläisvahalla maalattu lipasto tai hyllykkö?


Ehkä tämä kuva on tällä hetkellä lähimpänä sitä, mitä toivoisin tulevan kotini värimaailmalta: vaaleanpunaista, valkoista ja vihreää. Ja ehkä vähän kultaakin. Voi olla että mieli vielä muuttuu monta kertaa, mutta suuntaviivat ovat jo selvillä ja se on jo paljon se!  Jännittävää nähdä, millainen koti sieltä sitten remontin jäljiltä kuoriutuu.

Mitä ajatuksia nämä värisuunnitelmat teissä herättävät? Innostutteko väreistä vai pysyttelettekö mielummin turvallisesti neutraalissa sävymaailmassa? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän pohdintoja värivalinnoista!

Tikkurilan vuoden väriin ja Color Now 2019-kokoelmaan voit tutustua täällä.

6 comments on Uuden asunnon värisuunnittelua – Color Now 2019

  1. Ihan täy-del-li-nen tuoli ja väri! <3 Voitko postailla remontista myös keskeneräisenä tai siis niin, että nähtäisiin täälläkin puolella mahdollisimman paljon eri vaiheita alkutilanteesta lähtien? Kiinnostaa nimittäin aivan älyttömästi, miten muodonmuutosta lähdet toteuttamaan etenkin kun sisustustyylisi on niin valtavan inspiroiva. 🙂

    1. Nannnna, kiitos! Pyrin kyllä postailemaan remontista mahdollisimman paljon, tykkään itsekin ennen vs. jälkeen-kuvista ja siitä, että näkisi mistä muutos on lähtenyt. Joskus oon vain niin innoissani tekemässä muutosta, että unohdan ottaa niitä vaihekuvia! Mutta nyt haluaisin itsekin dokumentoida 🙂

  2. Muakin kiinnostaa välivaiheet remontissa todella paljon! Mekin ollaan parhaillaan tekemässä pintaremonttia ja beige tai harmaa seinä makuuhuoneeseen kutkuttelisi, mutta nyt mennään valkoisella. Voihan sen sitten myöhemminkin maalata jos alkaa tuntua siltä 🙂

    1. Hanna, yritän saada tästä remontista mahdollisimman paljon myös välivaiheita tallennettua tai jaettua! Nyt on ainakin innostusta, että pyritään siihen että vaiheet näkyvät täälläkin 🙂

      Myöhemminkin todellakin voi maalata, sitä ei kannata turhaan liikaa miettiä!

  3. Tuollainen tumma samettinen vihreä yhdistettynä vanhaan vaaleanpunaiseen on kyllä kaunis yhdistelmä.
    Täsmälleen tuollaista messinkistä jalkalamppua olen itselleni etsinyt ja se taitaa olla ruotsalaista vanhaa designia (?). Onkohan jossain uustuotantona vai tuliko vintagena vastaan?
    Kiitos jo etukäteen, jos saan vinkkiä!

    1. Moikka Maj! Jalkalamppu on ostettu ystävältäni, jolla se on ollut pidempään, mutta en osaa sanoa mistä se on ihan alunperin. Eli en osaa valitettavasti sanoa, mistä vastaavanlaisia voisi häthätää löytyä, ellei sitten satu onni vintagekaupoilla 🙂

Comments are closed.