taikametsä




Tämän kesän missioni on ollut tutustua paremmin kotikaupunkiini Helsinkiin ja löytää uusia kauniita paikkoja, joissa en olisi aiemmin käynyt. Yksi niistä on Haagan alppiruusupuisto eli rodopuisto, jossa olen jo parina aiempana vuonna halunnut käydä mutten ole vain saanut aikaiseksi. Nyt ruusupuistovierailusta tulee varmasti jokavuotinen perinne, niin taianomainen tuo ihmeellinen puutarha oli.

Kuvissa kukkiin höyrähtänyt pitkätukkainen hippi, jonka lempikampaus on nimeltään pannan alle käärityt hiukset. Ruusupannan olen ostanut pari vuotta sitten jostain tunnetusta ketjuliikkeestä, nyt hakusessa olisi ehkä muutama vähän hillitympi kuminauhapanta (kukat eivät silti haittaa), jolla hiukset saisi samalla tavalla nopeasti ja nätisti kiinni. Vinkkejä saa antaa.


Haagan alppiruusupuisto / Rodopuisto
Laajasuontie 35, Helsinki

ps. lisäsin uuden tunnisteen, Helsinki. Sen alta löytyy kauniita paikkoja kotikaupungistani.

8 comments on taikametsä

  1. Mä hankin samaa kampausta varten kumppareita Glitteristä, ei tosin kukkia, mutta blingblingiä

    P

  2. mirkku, kiitos!

    Anne, tuskinpa, saan juuri ja juuri pidettyä omat kasvini hengissä 😉 Mutta ehkä voisin tuoda ruusun tuliaisena 🙂

    Anonyymi, ne ovat Swedish Hasbeensin klassikkomalli 🙂

    P, kiitos vinkistä! Mä en ole käynyt glitterissä aikoihin, mutta siellähän täntyylisiä voisi olla 🙂

  3. Ei kyllä uskoisi, että Helsingistä tuollainenkin taianomainen paikka löytyy. Itse näytät ihan kuuluvan maisemaan, kuin metsänkeiju. 🙂

    -Monsku

  4. Monsku, sanopa muuta! Mutta kyllä Helsinki on ihan mielettömän kaunis kaupunki. Täytyy vain osata katsoa oikeasta vinkkelistä 🙂 Kiitos taas ihanista sanoista <3

Comments are closed.