vuoden ensimmäinen piknik


Jos vuodessa on kuusi piknik-kuukautta niin ei voi kyllä valittaa, kun näillä leveysasteilla ollaan. Viimeksi levitettiin piknikliina tähtitorninmäelle syyskuussa, ja seuraavan kerran viime viikonloppuna. Kyllähän sitä voi tehdä monenlaisia syys-ja talviretkiä, mutta mielestäni piknik on sellainen, missä viltti levitetään ruohikolle ja kengät voi ottaa pois sille istuessaan.

Pieni kakkuvuoka on ollut yksi parhaimmista leivontaan liittyvistä hankinnoista. Minitäytekakkupohja valmistuu melkein kymmenessä minuutissa ja siitä syntyvät pienet kakkuset piknikille helposti mansikoiden ja kerman avulla. En ole mikään pursotuskermavaahdon ylin ystävä, mutta sillekin on näköjään paikkansa, sillä kakku maistui paremmalle kuin ehkä mikään mitä aiemmin olen syönyt. Se voi tosin johtua siitäkin, että kyseessä oli vuoden ensimmäinen piknik ja ensimmäiset ulkona syödyt kakut.


Sininen pääsiäismekkoni on muuten Samujin kevätmallistoa – varma tulevan kesän lemppari.

3 comments on vuoden ensimmäinen piknik

  1. Voi miten ihanan näköstä, sä oot ku joku keijukainen kedolla :–) Se päivä oli kyllä niin lämmin, ihan kuin kesä keskellä huhtikuuta.

  2. Ansa, kiitos 🙂

    Peeta, ihan mieletöntä et on tullut kevät / kesä näin aikasin! Mutta oikeesti olin tossa silleen et nyt saleen tulee jotain punkkeja kun hengaa nurmikolla paljain säärin 😀 ja tulihan siitä punkki, tosin ei mulle vaan Milolle :/

Comments are closed.