Tajusin tuossa ihan hiljattain, että tänä syksynä tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen. 10 vuotta! Se on älyttömän pitkä aika ihmisen elämässä. Käytännössä blogi on ollut mukana elämässäni koko aikuisiän, siitä lähtien kun olen muuttanut pois lapsuudenkodistani ja ottanut ensimmäiset itsenäistymisen askeleet. Näiden kymmenen vuoden aikana maailmakin on muuttunut paljon, somesta on tullut käsite ja bloggaamisen ympärille on syntynyt kokonainen uusi ammattikunta – kukapa olisi uskonut?

Pyöreiden vuosien kunniaksi ajattelin tehdä pienen historiikin ja jakaa kuvia ja muistoja syvältä arkistoistani niiltä vuosilta, kun blogini ei vielä ollut minulle työ. Harmi, että olen aikoinaan tyhmyyttäni hävittänyt ihan varhaisimmat blogijulkaisuni, mutta onneksi vanhimmat kuvat löysin ihan noilta ensimmäisiltä vuosilta.

2008-2009

Perustin ensimmäisen muotiblogini loppusyksystä 2008, aikalailla hetken mielijohteesta. Nimeksi tälle nettipäiväkirjalleni annoin Mikämikämaa – ajattelin, että se olisi minulle arjesta irrallinen paikka, visuaalinen päiväkirja, johon voisin jakaa kaikkea kaunista. Asuin ja opiskelin tuolloin Oulussa, eikä juuri kukaan lähipiiristäni ymmärtänyt innostustani vaatteita ja muotia kohtaan, joten muotiblogimaailma tuntui heti ensikosketuksesta lähtien omalta. Ensimmäisessä postauksessani jaoin asukuvan, jossa minulla oli päällä Samu-Jussi Kosken Marimekolle suunnittelema syystakki – maku ei ole siis 10 vuodessa juuri muuttunut, vaikka tuolloin monet asukokeiluistani olivat hyvin, hyvin erikoisia. Kuva Bloggasin heti alusta alkaen omalla naamallani, mutten nimelläni: nimimerkkini oli tuolloin Wikke. Osa kavereistani kutsuu minua edelleen Wikeksi.

2009 muutin Espooseen ja syksyllä bloggaamiseeni tuli vähän taukoa, sillä asuin kämppisten kanssa enkä kehdannut kertoa blogistani yhdellekään kämppiksistäni. Tyylini oli tuolloin paljon tyttömäisempi ja naisellisempi kuin nykyisin: käytin aina korkokenkiä ja päälläni nähtiin paljon useammin hame tai mekko kuin housut. Rakastin myös näyttäviä kampauksia! Kuvasin tuolloin pikkupokkarilla ja asukuvat oli aina milloin missä otettuja, hienoja taustoja tai kuvauspaikkoja lähdettiin harvoin etsimään. Blogistani tiesivät tuolloin lähimmät sisarukseni ja ihan muutama ystävistäni.

Vuonna 2009 kävin myös ensimmäisissä blogitapaamisissa sekä Helsingissä että Oulussa ja tutustuin bloggaaviin kollegoihini. Edelleen yksi parhaimmista jutuista bloggaamisessa on ne ihmiset, joihin olen tämän ansiosta tutustunut. Olen saanut blogini kautta ihan mielettömän ihania, läheisiä ystäviä, joista jotkut tapasin oikeasti ensimmäistä kertaa juurikin tuolloin yhdeksän vuotta sitten isoissa blogikemuissa.

2010

Se oli merkittävä vuosi elämässäni, isoja asioita tapahtui. Ostin elämäni ensimmäisen asunnon, aloitin opiskelut Metropoliassa ja menin naimisiin.  En kertonut kuitenkaan blogissani avioitumisestani sanallakaan, pelkäsin liikaa arvostelua tai tuomitsemista, olinhan vasta 22-vuotias. Jaoin tuohon aikaan muutenkin hyvin vähän mitään henkilökohtaisesta elämästäni, en halunnut kenenkään tietävän mitään opiskeluistani tai parisuhteestani. Tässä vaiheessa perheeni ja lähimmät kaverini tiesivät jo blogistani, mutta en juuri muuten huudellut ulkopuolisille tästä harrastuksestani.  Postausten tekstit olivat 1-2 lauseen mittaisia ja jutut keskittyivät pääosin asukuviin, asunnon oston jälkeen myös vähän sisustukseen ja remppaan.

2011

Myimme leppävaaran yksiömme ja yksi iso unelmani tuli toteen: muutimme punavuoreen vanhaan Jugend-taloon. Asunnossa oli hurjasti puutteita, se oli mm. todella pimeä ja huonosti ja halvalla remontoitu, mutta olin kuitenkin onneni kukkuloilla. Rakastin uusia huudejani ensihetkestä alkaen ja rakastan kyllä edelleen, nyt olen asunut näillä kulmilla jo 7 vuotta putkeen. Tuolloin tavaramerkkini olivat mekkojen ja tyttömäisten asujen lisäksi melkein lanteille ylettyvät hiukset, joita pidin auki kyllä lähinnä blogikuvissa.

Vuoden lopulla päätin muuttaa blogini osoitteen ja vaihtaa nimen, koska vanha oli mielestäni lapsellinen: mikämikämaasta tuli Luukkuja. Ajattelin tuolloin, että blogin postaukset voisivat olla ikäänkuin kalenteriluukkuja, joista paljastuisi aina jotain kivaa. Jälkikäteen ajateltuna aika hölmö nimi tuokin, mutta eipä se menoa juuri haitannut.

Löysin kesältä 2011 muuten ihan mielettömän ihanan julkaisun blogini arkistosta, miten voikaan olla että seitsemän vuotta myöhemmin tuosta haaveesta onkin tullut täysin totta, valkoista mökkiä ja omenapuita myöten:

Maanantai 13. Kesäkuuta 2011:

“Kävin ensimmäistä kertaa ikinä siirtolapuutarhassa, ja menetin syämeni niille. Ihana tunnelma ja rauhallisuus vain lyhyen matkan päästä keskustasta! Paikka jossa viettää iltoja ja viikonloppuja kesäisin ilman monen tunnin matkustamista. Pieni oma puutarha, jossa kasvaisi omenapuu ja yrttejä. Näen jo mielessäni kesäiset puutarhajuhlat lyhtyjen valossa ja illanvietot ystävien kanssa valkoisessa mökissä.”

2012

Tämä oli blogissa oikea DIY-vuosi. Olin tuolloin täysipäiväinen opiskelija, eikä minulla ollut vakituisia töitä – ylimääräistä rahaa ei siis juuri ollut, mutta aikaa sitäkin enemmän. Ompelin ja näpertelin kaikenlaista minkä ehdin: vaatteita, nahkalaukkuja, neuleita ja asusteita.. Materiaalit hankin tietenkin kirpputoreilta. Olin myös vaatelainaamon aktiivinen asiakas ja pahin painajaiseni tuohon aikaan oli se, että pukeutuisin kahtena peräkkäisenä päivänä samaan asukokonaisuuteen. Kuvasin suurimman osan asuistani punavuoren asuntomme sisäpihalla. Tuunasin ankean vuokrakeittiömme ruskeasta mustaksi DC Fixillä – tuo postaus oli pitkään yksi luetuimmista blogipostauksistani, tuunaukseni pääsi jopa johonkin lehteen asti.

Tuohon aikaan oli aika tyyppillistä, että puolitutut tulivat juttelemaan ja tunnustautuivat blogini lukijoiksi. Se oli hämmentävää, sillä blogini oli omasta mielestäni hyvin pieni ja ajattelin edelleen että vain lähimmät ystäväni ja siskoni lukevat sitä. En kuitenkaan enää hävennyt harrastustani, mutta halusin pysyä edelleen turvallisesti nimimerkin takana. Pidin yksityiselämäni edelleenkin poissa blogistani ja poistin kommentit jossa udeltiin liian tarkkaan privaattipuolen asioista.

2013

Elämässäni tapahtui taas isoja muutoksia: aloitin opiskelun ohessa työt kolmena iltana ja perustin CandoMini-kuoron. Muutimme uuteen, ihanaan valoisaan asuntoon Kasarmikadulle ja se antoi itselleni ihan uuden vauhdin koko bloggaamisharrastukseen. Kuvasin asuja ja sisustuskuvia ja tein edelleen paljon diy-juttuja. Kun katson asukuviani tuolta ajalta, tunnen vähän häpeää nykytilannetta kohtaan: tuolloin pukeuduin mielenkiintoisesti, monipuolisesti ja tyylikkäästi, nykyisin tylsästi joka lähes päivä farkkuihin ja neuleisiin. Vaikka tietyllä tapaa koen tyylini kehittyneen vuosien myötä, niin ikävöin noita aikoja, kun jaksoin vielä panostaa pukeutumiseen oikeasti joka päivä.

Isoin kuohunta elämässäni tuolloin oli sellaista, mistä en olisi ikimaillakaan uskaltanut puhua blogissa: olin jo jonkin aikaa elänyt lestadiolaisliikkeen rajamailla, ja aloin tuolloin ottaa selkeämpää irtiottoa yhteisöstä. En ollut enää valintani kanssa yksin, vaan olin löytänyt ympärilleni ystäviä, jotka olivat käyneet saman prosessin läpi ja heidän tuellaan uskalsin lähteä vähitellen omaan suuntaani, poispäin yhteisöstä.

2014

Vaaleanpunainen vuosi. Kaiken piti olla vaaleasävyistä ja pastellista, niin kotona kuin pukeutumisessakin. Vaaleanpunainen on edelleen lempivärini, mutta onneksi sen rinnalle on tullut myös tummempia ja syvempiäkin sävyjä. Aloin jakaa entistä enemmän reseptejä ja ruokakuvia sisustus-ja tyylijuttujen ohessa. Vuoden tärkein tapahtuma oli tietenkin Milon muuttaminen perheeseemme – pieni koiranpentu toi elämääni sellaista positiivisuutta ja iloa, mitä juuri tuolloin tarvitsinkin. Tuohon aikaan blogissani alkoi näkyä tuoteyhteistöitä ja aloin liikkua myös enemmän pressitapahtumissa ja blogipippaloissa. Tein myös ensimmäisen palkallisen yhteistyön, palkkioni postauksesta oli muistaakseni 150e. Muutoin tein vielä pääosin muusikkipuolen töitä ja kiirettä piti niidenkin kanssa – opetin tuolloin muistaakseni 4 iltana viikossa ja samaan aikaan viimeistelin opintojani.

Loppuvuodesta 2014 tapasin erään Ulla Vartiaisen korkeavuorenkadulla kahvilassa, ja hän pyysi minua mukaan uuteen perustettavaan blogiyhteisöön, Asennemediaan. Olin aluksi vähän epävarma, mutta uteliaisuus ja innostus voitti – loppu onkin historiaa. Ilman Asennemediaa minusta ei olisi ehkä koskaan tullut ammattibloggaajaa, sillä juuri kaupallisuuden tuleminen blogiini on saanut minut panostamaan tähän entistä enemmän, yrittämään parhaani ja kehittämään taitojani.

2015 ->

Vuonna 2015 valmistuin musiikkipedagogiksi ja perustin oman yritykseni, Viena K:n. Bloggaamisesta tuli vähitellen minulle työ ja hiukan myöhemmin päätinkin vähentää opetustöitä, jotta ehtisin keskittyä enemmän blogiduuneihin. Uskalsin vihdoin kertoa ihmisille blogistani, kun he kysyivät mitä teen työkseni.

Ajan saatossa blogini luonne on muuttunut – aiemmin halusin vain jakaa kauniita asioita elämästä, enkä olla esillä juurikaan persoonana. Kuvat olivat blogissani pääosassa, joita kehystin muutamilla lauseilla. Nykyisin kirjoitan kokoajan pidempiä ja pidempiä tekstejä ja kuvat toimivat usein vain tekstin rytmittäjänä, tasapainottajana. Blogini on kyllä edelleen minulle visuaalinen päiväkirja ja haluan inspiroida kauniilla kuvilla jatkossakin, mutta silti nykyisin ajattelen joka päivä enemmän sitä, miten voisin tämän kanavan kautta vaikuttaa enemmän oikeasti tärkeisiin asioihin. Olen alkanut ymmärtää aiempaa vahvemmin sen, että minunkin kirjoituksilla voi olla jotain merkitystä, ja jakamalla omia kokemuksiani voin auttaa myös muita samojen asioiden kanssa kamppailevia.

Siispä jatkossa haluan kehittää kaikkia somekanaviani myös aiempaa enemmän avoimeen ja kantaaottavampaan suuntaan – en enää pelkää mielipiteeni ääneen sanomista enkä juuri mieti mitä tuntemattomat minusta ajattelevat, toki haluan pitää korvat auki asialliselle kritiikillekin. Olen kasvanut blogini kanssa rohkeammaksi, ja uskon että voin olla jatkossa vieläkin rohkeampi. Silti, välillä edelleen minusta on ihana aina toisinaan vain jakaa kauniita kuvia ilman sen syvempää sanomaa, kuten olen jo kymmenen vuoden ajan tehnytkin. Mihinkäs esteetikko nahoistaan pääsisi?

Onko joku teistä nykyisistä lukijoista ollut mukana ihan tuolta Mikämikämaa-ajoilta saakka? Muistatko miten ja milloin olet aikoinaan löytänyt blogini pariin, ihan tuoreeltaan vai jo vuosia sitten?