category: inspiration

Uudestisyntynyt


Juuri kun alkoi tuntua siltä, etten kestä tätä talvea enää hetkeäkään, tulivat nämä aurinkoiset päivät. Kaksi viikkoa sitten kahlasimme lumessa ja palelimme pakkasessa, tänään kävelimme kuivilla kaduilla ja nautimme auringosta pitkälle iltapäivään. Olo on kuin uudestisyntyneellä: on melkein vaikea käsittää, että miten siitä väsyneestä ja elämänilon lähes kokonaan kadottaneesta ihmisparasta on yhtäkkiä kuoriutunut tyyppi, joka suorastaan kihisee intoa ja iloa. Tällä viikolla olen siivonnut ja tuulettanut kotia melkein joka päivä, tarttunut toimiini ilman kummempia vitkutteluja, saanut monta pitkään roikkunutta asiaa hoidettua ja ennenkaikkea tuntenut oloni pitkästä aikaa oikeasti tehokkaaksi ja pirteäksi, omaksi itsekseni.

Ehkä olen ollut talvihorroksessa ja tullut nyt takaisin. Ihmeellinen on luonnon voima.

Talvipuutarha on se paikka, jonne hakeudun usein alkuvuodesta mutten jostain syystä koskaan kesällä tai syksyllä. Ehkä talvella sitä tarvitsee eniten, pientä pakomatkaa tropiikkiin. Talvipuutarhaan tai kasvitieteelliseen pääsee onneksi kävellen – aiempina vuosina olen usein jossain vaiheessa kesken talven häippäissyt pimeyttä ja kylmyyttä pakoon lentämällä. Tänä vuonna etelänmatkat ovat jääneet välistä ja on pakko myöntää, että olen monet kerrat pimeysahdistuksissani tiiraillut lomalentoja, suunnitellut häipymistä auringon alle. Mutta näin vain kaamosmasennuksestakin kärsivä ihminen on selvinnyt tästä talvesta elossa, ilman pysyviä vaurioita. Ja vaikka vielä talvi vielä teoriassa jatkuukin jonkin aikaa, niin minulle kevät alkoi tänään.


Kuka muu on herännyt talviuniltaan juuri tällä viikolla?

19: Pastellinsävyistä inspiraatiota joulukattaukseen

19: Inspiraatiota joulukattaukseen
Olin viikko sitten yhteistyön merkeissä Kauniisti kotimaisen perinteiselle joulukukka-aamiaiselle ja inspirouduin. Näin kävi muuten viime vuonnakin, kun samaisella aamiaisen stailauksen oli toteuttanut upea ja lahjakas kollegani Jenni. Kaksi vuotta sitten sain itse kunnian olla itse somistajana tuolla joulukukka-aamiaisella – se oli kyllä opettavainen kokemus ja mieletön tilaisuus! Kaikki kukkiin liittyvät työjutut ovat aina niitä parhaita.

Olen fiilistellyt pastellinsävyistä joulua tänä vuonna jo aiemminkin ja nyt sain sille lisävahvistusta: vaaleanpunainen, lila ja muut herkät sävyt sopivat myös ihanasti jouluun! Lisäksi tässä kattauksessa minua inspiroi erityisesti nuo kuivuneet lehtiroskat, kukapa olisi arvannut että ne voisivat näyttää noin kauniilta juhlapöydässä? Bling bling ja kimalle eivät ole koskaan olleet erityisemmin se minun juttu, sen sijaan kuivuneet roskat kattauksessa kiinnostaa. Olenko outo? Ehkäpä. Mutta tässä inspiraatiota kattauspöytiin teillekin, jotka rakastatte rustiikkisuutta ja luonnon omien materiaalien kauneutta!


Panostetaanko teillä erityisesti joulupöydän kattaukseen?

Joulukalenteri 2018 on auki!


Oletko huomannut sivupalkkiin ilmestyneen joulukalenteri-kuvan? Siellä avautuu joka päivä jouluaattoon saakka uusi luukku, jonka takaa voi löytyä jouluisia vinkkejä, reseptejä tai arvontoja. Joulukalenteripostaukset eivät ilmesty tässä etusivulla uusina postauksina, vaan ne löytyvät pelkästään tuon kuvakkeen takaa. Pyrin linkkaamaan uudet kalenteriluukut joka päivä myös instagramiin ja facebookkiin.

Tänä vuonna joulukalenterin teemana on vastuullisuus. Vähemmän krääsää ja tavaraa, enemmän ajatusta, lämpöä ja hyvää mieltä. Tuttuun tapaan joulukalenterista tulee löytymään myös herkullisia vegaanireseptejä ja menovinkkejä etenkin Helsingin suunnalle. Muutama ihana arvontakin on tiedossa – tervetuloa siis seurailemaan!

Vuoden 2018 joulukalenteriin pääset tästä.