category: lifestyle

ensimmäiset jouluvalmistelut

yhteistyössä Asennemedia ja Dronningholm

Tänä vuonna joulufiilistelyt ovat alkaneet kohdallani hyvissä ajoin. Vaikka kaupat tursuavat joulukalentereita, suklaita ja muuta jouluun liittyvää sälää jo lokakuusta saakka, niin itse olen aina ollut varovainen sen suhteen että en aloita glöginjuontia ja jouluherkkujen syöntiä liian varhain, ettei ennen joulua tule totaalikyllästymistä kaikkeen mikä aiheeseen liittyy. Viime vuosista olen kuitenkin oppinut, että kun joulukuu ennen pyhiä on itselleni niin kiireistä, etten ehdi fiilistellä yhtään mitään, en juuri leipoa enkä muutenkaan valmistella joulua, joten on syytäkin aloittaa hyvissä ajoin. Ja tosiaan, Aleksin joulukatuhan avataan tulevana viikonloppuna, eikä siihen joulukuuhunkaan ole nyt kuin kaksi viikkoa. Joten kyllä nyt saa täällä bloginkin puolellakin jo hehkuttaa, anteeksi pyytelemättä. Ensimmäiset glögit siis jo juotu ja tortutkin leivottu – mites teillä, vältteletkö kaikkeen jouluun liittyvää viimeiseen saakka vai aloitatko jo hyvissä ajoin?

Dronningholmin haastamana jouduin miettimään perinteistäkin perinteisemmät tähtitortut uusiksi. Pienistä sydäntortuistani ei ehkä tullut esteettisesti kaikkein kauneimpia, mutta sen minkä ne ulkonäössä hävisivät, niin maussa voittivat. Leikkasin ensin isomman sydämen voitaikinasta piparimuotilla, pursotin päälle hiukan Dronningholm Tähtitorttu-luumumarmeladia ja leikkasin lopuksi käsin vielä pienen sydämen marmeladin päälle. Vinkkinä kaikille tällaista muotoa kokeileville, että mitä isommat sydämet tekee, sitä todennäköisemmin lopputulos onnistuu kauniisti. Toisaalta näistä tuli juuri sopivia pieniä suupaloja, jotka voi syödä yhdellä haukkauksella. Vielä jos jaksaisi tehdä rahkavoitaikinan itse, niin lopputulos olisi varmaan täydellinen..

Dronningholmilla on myös parhaillaan käynnissä instagramkisa, jossa lataamalla kuvan leipomastaan joulutortusta ja lisäämällä hashtagin #uudetmuodot voi voittaa dronningholm-tuotepaketin – lisätietoja kisasta ja ideoita uusiin muotoihin Dronningholmin kampanjasivulta.

Hämärät aamut

Vaikka kaamosaika aiheuttaa itselleni lieviä alakulon ja väsymyksen oireita, niin tässä vuodenajassa on silti sitä jotain, tunnelmallisuutta ja kotoisuutta. Hämärissä aamuissa on viehätyksensä ja en haluaisi niistä kokonaan luopua, vaikka auringon lapsi olenkin.

Tällä hetkellä maistuu kaurajugurtti, johon sekoitan yleensä hiukan hunajaa tai toisinaan omenahilloa sekä frangipani bakeryn suklaa-hasselpähkinägranolaa. Meillä ei edelleenkään ole myöskään kahvinkeitintä, eikä varmaan tulekaan – keitän veden kattilassa ja kaadaan filtterin läpi tuohon lasipannuun, siitä on muodostunut  tärkeä aamurutiini. Vihersmoothiet ovat olleet hetken tauolla, vaikka niitä epäilemättä tarvitsisin suklaagranolan ja hillojen sijaan, mutta uskon että kroppa kertoo kun se alkaa kaivata jotain raikkaampaa. En halua elää minkään tietyn ruokaopin mukaan liian orjallisesti, vaan sallia itselle pieniä herkutteluja ja kuunnella kehoa että mikä toimii ja mikä ei.

Iloa ja lämpöä viikonloppuun!

the holiday season is coming

Tässä kodissa on viime aikoina kyläillyt paljon ihmisiä. Ystäviä, perhettä ja täysin uusiakin tuttavuuksia. On ollut brunsseja, kahvitteluhetkiä ja illallisia. Ja niin ihanaa kuin vieraiden kestitys onkin, niin vaatii se myös aina oman veronsa kestitsijän puolelta. Siksi olikin niin ihanaa, kun sain lauantaina vieraita, jotka toivat ruuat ja kattauksen mukanaan. Itse ihmettelin vieressä, kun pöytään loihdittiin ihania herkkuja ja kaunista tunnelmaa kattauksen avulla. Tyttöjen brunssiteemana oli pikkujoulut – havupuita, kynttilöitä, pellavalautasliinat ja rosmariinikoristeita.

Viime lauantaina alkoi siis tämän vuoden joulusesonki. Itselläni ammattini puolesta joulu alkaa joka vuosi yleensä jo lokakuussa, joten olen päättänyt etten valita, vaan yritän keskittyä hyviin puoliin – onhan joulussa ihana oma tunnelmansa. Tämä pimeä ja pitkä talvi olisi silti aika synkkä kokemus ilman tuota valon juhlaa.

Kiitos Lauralle ja Nooralle brunssijärjestelyistä ja Ullalle ja toiselle Nooralle kyläilystä!