category: pohdintaa

Vaaleanpunainen päivä

Ensiksi, kiitos kaikille jotka kommentoitte ja kerroitte tarinanne edelliseen postaukseen! Osasin varautua siihen, että aihe herättäisi tavallista enemmän kiinnostusta, mutta yllätitte minut silti. Onneksi uskalsin julkaista kirjoitukseni, sain viesteistänne älyttömästi vertaistukea ja motivaatiota kirjoittaa enemmänkin vastaavista, vähän haastavimmistakin aiheista. Tämä kaikki on juuri parasta bloggaamisessa: se kun haastaa ja voittaa itsensä, se kun kirjoituksellaan ehkä lohduttaa tai inspiroi jotakuta, se kun saa ihanan rohkaisevan viestin ihmiseltä joka on käynyt kanssasi samoja asioita läpi. Postaussarjasta piti alunperin tulla kaksiosainen, mutta kommenttienne innoittamana olen suunnitellut jo ainakin pari osaa lisää.

Syksyn paras kaverini on ollut Tukholmasta hankkimani Acnen puuterinroosa pörröneule, joka on sekä lämmin että älyttömän kaunis. Hyvännäköisiä villapaitoja ei voi olla koskaan liikaa – ne ovat oikeastaan talvipukeutumiseni kulmakivi. Haaveilen hiukan myös samanvärisestä Raya-neuletakista, joka olisi täydellinen tällaisiin kylmiin syyspäiviin, kun sängystä ei uskalla nousta pelkästään sen takia, että peiton ulkopuolella on niin kylmä.

Tiesittekö muuten, että tänään Roosa Nauha & Pukeudu pinkkiin-päivä? Kampanjalla on tuettu rintasyövän vastaista työtä jo vuodesta 2003 lähtien, ja tukensa voi helposti osoittaa esimerkiksi ostamalla roosa nauha-silkkinauhan ja levittää tietoutta pukeutumalla juuri tänään pinkkiin tai vaaleanpunaiseen. Nämä kuvat päivän teemavärin mukaisesta asustani ovat vanhoja, mutta ajattelin kuitenkin lakata tänään kynteni vaaleanpunaisella ja sipaista huuliin pinkkiä, kun suuntaan illalla ystävieni kanssa The Blog Awards-tapahtumaan.

Ihanaa viikonloppua, ystävät!

neule ja kengät Acne / hame Samuji / aurinkolasit Monki
kuvat: Mustarttu

Elämää iho-ongelmaisena, osa 1: historia

iho-ongelmat ja akne
yhteistyössä Asennemedia ja Mehiläinen

Iho-ongelmat. Akne. Finnit.

Aiheita, jotka ovat olleet ja ovat osittain edelleenkin iso osa elämääni, ja joista en kuitenkaan koskaan aikonut kirjoittaa blogiini. Kun perustin ensimmäisen tyyliblogini kahdeksan vuotta sitten, halusin sen olevan paikka kaikelle kauniille ja inspiroivalle. Finnit ja akne eivät kuuluneet niihin. Myönnän retusoineeni usein kasvokuvistani näppylöitä piiloon tai editoineeni ihoa sileämmän näköiseksi. Ihailin bloggaajia, jotka kirjoittivat iho-ongelmistaan avoimesti ja rehellisesti, mutta itselleni aihe oli liian arka. Kyse ei ole niinkään ollut siitä, että olisin halunnut antaa lukijoille jotenkin siloitellumman kuvan todellisuudesta. Halusin vain, että minulla olisi edes yksi paikka, jossa olisin vapaa iho-ongelmistani – aknen riehuessa pahimmillaan se vaikutti elämääni todella paljon, ja tuntui helpottavalta, ettei blogissa tarvinnut puhua aiheesta.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Pikkuhiljaa olen uskaltaunut olemaan blogissa avoimempi ja kirjoittamaan aiheista, jotka ennen ovat tuntuneet haastavilta. Olen mukana Mehiläisen kamppanjassa, jossa minut haastettiin kirjoittamaan historiastani iho-ongelmien kanssa ja pääsen myös ensi viikolla juttelemaan aiheesta ihotautilääkärin kanssa. Olen jo kokenut akneni kanssa monet lääkekuurit ja hoidot, joten innolla ja jännityksellä odotan tapaamistamme – millaisia näkökulmia ja ratkaisuja lääkärillä voisi olla nykyiseen ihoni tilanteeseen?

Akne alkoi itselläni tavallisen tapaan teini-iässä, yläasteella. Silloin se ei ollut oikeastaan kovin paha, enkä kokenut kärsiväni finneistä keskivertoteiniä enempää. Vasta lukiossa abivuotena näppylät alkoivat häiritä enemmän, ja silloin turvauduin ensimmäistä kertaa perusputsareita vahvempiin voiteisiin, joita sain käyttööni yleislääkärin määräyksestä. Noista voiteista muistan sen, miten iho kuivui niin paljon että se suorastaan hilseili pois. Luovuin voiteiden käytöstä aika pian, sillä finneihin ne eivät kuitenkaan suuremmin vaikuttaneet. Parin vuoden ajan lähinnä kävin kasvohoidoissa silloin tällöin ja iho pysyi kohtuullisessa kunnossa ilman lääkevoiteita.

Pahin vaihe aknessani alkoi vasta aikuisiällä, noin kuusi vuotta sitten. Iho meni niin kamalaan kuntoon, että se alkoi häiritä jokapäiväistä elämääni. Kyse ei ollut enää pienistä näppylöistä siellä täällä, vaan kasvot täyttyivät isoista ja kipeistä finneistä. Inhosin katsoa itseäni peilistä, mutta vielä enemmän inhosin sitä oloa, minkä akne aiheutti: tunsin itseni ällöttäväksi, likaiseksi ja rumaksi. En halunnut viettää paljon aikaa ihmisten ilmoilla ja melkein pelkäsin tavata uusia ihmisiä. Ystäväni hokivat minulle että he tuskin huomaavat koko aknea, ja että kaikillahan on finnejä aina silloin tällöin, mutta itse tunsin oloni pitsanaamaiseksi hirviöksi. Tällöin hakeuduin ensimmäistä kertaa ihotautilääkärille.

Kuluneen kuuden vuoden aikana testissä ovat olleet erilaiset finnivoiteet, antibiootit, e-pillerit, roacuttanit eli isotretinoin-kuurit – eli melkein kaikki mitä lääketiede on keksinyt aknea vasteen. Lisäksi olen kokeillut viljatonta, maidotonta ja sokeritonta ruokavaliota, säännöllisiä kasvohoitoja, luonnonkosmetiikkaa, erilaisia ihmeaineita, mikroneulausta.. Lista on pitkä. Aina välillä joku ystäväni ehdottaa jotain uutta ja todella tehokasta konstia, joka kuulemma hänellä tai tutuntutulla oli toiminut älyttömän hyvin, mutta itse tiedän todellisuuden: omaan akneeni ei ole löytynyt mitään yhtä vippaskonstia, jolla se häipyisi kokonaan. Lääkehoidot ovat kyllä auttaneet, samoin säännölliset kasvohoidot – nykyään ihossani isompi ongelma on aknen jättämät arvet kuin itse näppylät, joita kyllä ihan kiitettävästi ilmestyy naamaan säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen.

En voi sanoa edelleenkään olevani täysin sinut meikittömän naamani kanssa, tämän tekstin kirjoittaminen ja näiden kuvien lataaminen blogiin vaati rohkeutta. Kadehdin ihmisiä, jotka voivat tuntea olonsa kauniiksi ilman meikkiä, itselläni on vielä siihen matkaa. Mutta olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, näppyläisenä ja aknearpisena, enkä ajattele iho-ongelmiani enää päivittäin, tai edes välttämättä joka viikko. Vaikka vuosien ajan näin itsestäni aina ensimmäisenä vain huonon ihon, niin olen tajunnut, että ystäväni ja läheiseni näkevät jotain muuta. En usko että akneni on ollut kenellekään muulle kuin itselleni koskaan iso ongelma, siispä parasta mitä olen voinut tehdä, on muuttaa suhtautumistani niin, ettei se ole kovin iso ongelma minullekaan.

Mehiläisen Nuori Nainen-sivulta löytyy paljon tietoa esimerkiksi iho-ongelmien hoidosta ja myös kaikki lääkärit ja asiantuntijat, jotka sopivat erityisen hyvin nuorille naisille. Sivustolle on myös kerätty yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia liittyen mm. akneen, gynekologikäynteihin, ravitsemukseen ja terveyteen yleisesti – voit myös itse jättää oman kysymyksesi.

Seuraavassa kirjoituksessani kerron käynnistäni ihotautilääkärillä ja enemmän niistä hoidoista ja lääkityksistä, joista on ollut oikeasti apua taistelussani aknea vastaan. Olisi myös ihanaa kuulla, että mitä ajatuksia kirjoitus herätti ja ennenkaikkea, löytyykö sieltä ruudun takaa muita, jotka ovat painineet samojen ongelmien kanssa?

Keveyden ja ilon kesä

Tämä kesä on ollut ehkä elämäni onnellisin. Eivät ne aiematkaan huonoja ole olleet, päinvastoin, mutta jotain erityistä on ollut juuri tässä vuodessa, tässä kesässä. Aiemmista vuosista poiketen olen uskaltanut kesälomalla päästää hetkeksi kunnolla irti kaikista tulevaisuuteen liittyvistä huolista, ja olen vain elänyt täysillä, nauttien upeista ihmisistä, kesästä, elämästä ja kaikesta ihanasta mitä se on eteeni tuonut. Jotenkin kaikkea hyvää on tullutkin niin paljon eteen – uusia ihania tuttavuuksia, hauskoja spontaaneja matkoja, upeita juhlia, uusia hienoja tilaisuuksia ja jännittäviä suunnitelmia tulevaa varten.


Jotenkin haluaisin tämän keveyden, onnellisuuden ja innostuksen jatkuvan läpi tulevan syksyn ja talven, vaikkei tietenkään tämä kesäloman huolettomuus voi ihan tällaisenaan jatkua töiden alkaessa. Kuitenkaan kaikkeen ei ehkä tarvitse suhtautua niin raskaasti kokoajan tai ottaa jokaista pientäkin työssä tapahtuvaa vastoinkäymistä niin henkilökohtaisesti. Saan juuri nyt parhaillaan tehdä työtä jota rakastan ja josta innostun aina uudelleen ja uudelleen – miksi en siis vaan nauttisi niiden töiden tekemisistä ilman, että stressaan lopputulosta? En tarkoita sitä, etteikö itselle kannattaisi asettaa tavoitteita tai lopputuloksella ei olisi merkitystä, vaan että työstä häviää ilo ja keveys siinä vaiheessa, kun se lopputulos on tärkeämpi kuin se itse tekeminen.

Tulevalle syyskaudelle asetan siis itselleni tavoitteen: vaikka töitä olisikin paljon, niin koskaan ei saa olla niin paljon etteikö aikaa olisi ystäville, spontaaniudelle, juhlille ja hassuttelulle. Stressaaminen ja ahdistuminen työmäärästä ei auta mitään, eikä onnistumisesta ja menestymisestä töiden suhteen kannata ottaa aina niin paljon paineita. En halua puurtaa ja puskea itseäni eteenpäin jotta ehkä joskus saisin siitä jonkin palkkion (kuten mainetta tai mammonaa) – haluan nauttia siitä itse tekemisestä, kokea iloa ja innostusta juuri siitä mitä teen, juuri nyt.

Ihanin Stella Harasek ikuisti kesän ilon ja kepeyden täydellisesti parin viikon takaisilta flow-etkoilta.