Viime päivinä mieli on ollut kuin sää ulkona: harmaa ja synkkä. Tuntuu että juuri nyt pimeys vie voimat kokonaan, energiaa riittää juuri ja juuri töiden hoitamiseen mutta ei juuri muuhun. Loppuvuosi on itselleni ollut aina kiireistä aikaa, ja seuraava kokonaan vapaa viikonloppu häämöttää näillä näkymin joulupyhien aikaan. Eipä siinä mitään, kun tiedossa on oikein mielekkäitä ja odotettujakin työjuttuja, mutta pieni hengähdystauko tekisi kyllä terää. Ehkäpä järjestänkin itselleni vielä pienen miniloman ennen joulukuuta, työt kun meinaavat tulla perässäni kotiinkin ja täällä on siksi välillä hankala rentoutua.

Kuvasimme nämä kuvat eilen Artun kanssa – sateisena ja kylmänä aamuna hymyä ei oikein irronnut. Onneksi löysimme sopivan suojaisan kuvauspaikan, autokatoksen karu industrial-henkinen miljöö sopi jotenkin myös päivän fiilikseen. Mielestäni on hauskaa leikitellä välillä mittasuhteilla, yleisestihän neuvotaan aina että tiukan alaosan kanssa väljä yläosa ja toisinpäin, mutta joskus on hauska unohtaa tällaiset ohjeet ja pukeutua väljästi kauttaaltaan. Leveiden housujen kanssa kauluspaita, matalat nilkkurit ja väljä ruututakki, tyylikästä pappameininkiä parhaimmillaan.

Olen hyvä haalimaan itselleni kaikenlaista puuhaa. Vastaan harvoin ei, jos minua pyydetään mukaan johonkin, vaan päinvastoin lähden aina ilomielin mukaan kiinnostavilta kuulostaviin projekteihin, jos ne vain suinkaan sopivat aikatauluihini. Ja toisinaan lähden silloinkin, vaikka ne eivät ihan sopisikaan – joskus sitten nämä projektit sattuvat kerääntymään samaan ajankohtaan ja tuloksena on usein pieni kaaos, kun yritän ehtiä joka paikkaan ja hoitaa kaiken luvatun jokseenkin kunniallisesti.

“Opettele sanomaan ei”- sitähän minullekin hoetaan tuon tuosta. Niinhän sitä pitäisi, mutta jälkeenpäin kyllän sanominen on harvoin kaduttanut. Matkan varrelle mahtuu ehkä kiireisimpinä aikoina monta epätoivoista hetkeä, mutta yleensä lopputulos palkitsee. Olen huomannut, että kun on paljon tekemistä, pysyn myös helpommin energisenä ja iloisena, liikkeessä. Tietenkin olen etuoikeutettu, kun saan tehdä työtä jota oikeastin rakastan – välillä ehkä vähän liikaakin, kun haalin niitä töitä niin paljon vapaa-ajallenikin.

Lepoa, nollausta ja vapaapäiviä tarvitsee silti jokainen, siksi tämäkin päivä tuli tarpeeseen. Ehdin syödä rauhassa aamiaista, hoitaa rästissä olleita laskuhommia, pestä pyykkiä ja käydä jopa kuvailemassa Artun kanssa. Vauhdikkaimpina viikkoina perusrutiinit ja kaikki ei-välttämättömät askareet jäävät helposti tekemättä, blogikin hiljenee. Mutta älkää kadotko kokonaan, sillä tännekin on taas luvassa kaikenlaista kivaa. Pysykää kuulolla.