category: tyyli

Rohkeasti kesyttämätön

kesyttämätöntä kauneutta

Kaupallinen yhteistyö, Kalevala koru

Millainen on mielestänne onnistunut mainos? Mielestäni sellainen, joka koskettaa syvältä, naurattaa, itkettää tai ottaa kantaa johonkin tärkeään yhteiskunnalliseen asiaan. Toukokuussa Kalevala Koru julkaisi kesyttämätöntä kauneutta-videon, joka kolahti heti ensi katselukerralla – videota katsellessa täytyi vähän pidättää kyyneliä ja heti pätkän päätyttyä teki mieli aloittaa se alusta uudelleen. En silloin vielä tiennyt että tulisin itsekin tekemään yhteistyötä tämän kampanjan kanssa, mutta muistan ajatelleeni, että tällaista mainonnan pitäisi olla useammin.

“Me uskomme maailmaan, jossa jokainen saa toteuttaa itseään ja unelmiaan sellaisena kuin on. Me synnymme naisiksi ja teemme itse omat polkumme. Vapaus olla oma itsensä säkenöi ympärilleen voimaa ja kunnioitusta. Me emme suostu mahtumaan toisten tekemiin muotteihin, emmekä muiden määritelmiin.”

kalevala kesyttämätön

En kokenut nuorena, että olisin oikein mahtunut ympäristöni asettamaan muottiin. Kasvoin lapsuuteni pienessä pohjois-suomen kylässä, jossa joukosta erottumista ei katsottu koskaan kovin hyvällä. Uskonnollisessa yhteisössä myöskään meikkaamista, hiusten värjäämistä tai lävistyksiä ei hyväksytty – siispä jo hyvin nuorena aloin ilmaista itseäni pukeutumisen kautta. Rakastin kauniita vaatteita ja koruja, vaihdoin asukokonaisuuksia aina monta kertaa päivässä, ahmin muotilehtiä sekä vaatekuvastoja ja siskojeni kanssa järjestimme omia muotikuvauksiamme jo kauan ennen blogiaikaa. Tyyliäni pidettiin kotikulmillani erikoisena, koska se poikkesi tavallisesta farkut ja tennarit-linjasta – kommentit, joissa vihjattiin vaatetyylini kertovan huomiohakuisesta luonteesta tai tarkoituksenmukaisesta  itsensä korostamisesta, sattuivat kipeästi.

rohkeasti kesyttämätön
Kun perustin ensimmäisen tyyliaiheisen blogini melkein kymmenen vuotta sitten, en uskaltanut kertoa siitä siskojani lukuunottamatta kenellekään. En siksi, että häpesin noloja poseerauskuviani, vaan siksi, että uskoin niin monen ajattelevan tällaisen itsensä esilletuomisen olevan väärin. Jos joku tuttu kertoi löytäneensä blogini, häpesin itseltäni silmät päästä ja mieleni teki hävitä maanrakoon. Samaan aikaan olin kuitenkin äärettömän innoissani siitä, että olin löytänyt internetistä paikan, jossa sain jakaa innostustani vaate-ja muotiasioita kohtaan. Sain inspiraatiota muista blogeista ja jaoin innoissani omia asukuviani, vaikka blogillani oli ehkä alle 50 lukijaa.

Olen toisinaan jälkikäteen miettinyt, että miten innostus ja uteliaisuus voittivatkin aikoinaan häpeän ja pelon. Suurin syy löytyy varmaan kotikasvatuksesta – vaikka kohtasin ympärilläni ehkä muuten ennakkoluuloja ja ahdasmielisyyttä, kotonani opetettiin hyväksymään kaikenlaiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Vanhempani kannustivat minua niissä asioissa, mistä olin kiinnostunut. He ymmärsivät vahvuuksiani ja eivät estelleet, kun halusin toteuttaa omia, välillä hassujakin projektejani. Kotona en koskaan kokenut olevani millään tapaa erilainen – tunne tuli aina kodin ulkopuolella. Aloin vähitellen ymmärtää, että erilaisuuteni oli oikeastaan vahvuus.


Nykyisin osaan arvostaa kaikkea sitä mitä olen aikoinaan käynyt läpi ja jokaista ihmistä matkani varrella, niin epäilijöitä kuin rohkaisijoitakin. Miten vapauttavaa onkaan, kun lopulta uskaltaa ihan julkisestikin, kaikissa eri tilanteissa olla rohkeasti oma itsensä? Ulkoisesti muutos ei ole ollut suuri, mutta sisäisesti sitäkin isompi – ja juuri sen sisäisen muutoksen uskon näkyvän positiivisesti myös ulospäin. Itse haluaisin myös mieluummin olla se rohkaisija kuin epäilijä kaikille läheisilleni, niin ystäville, lukijoille kuin oppilaillenikin.

Kesyttämätön-kampanjan tiimoilta sain valita itselleni korut syksyn uutuusmallistosta. Valitsin kaksi hyvin erilaista korua, joiden koen edustavan kahta erilaista puolta minussa: kaunis sinikivinen Melodie kuvaa herkkyyttä ja syvällisyyttä ja graafinen, musta Fokus vahvuutta ja rohkeutta. Olen yleisesti ottaen aika harkitsevainen korujen käyttäjä, ja uskon näiden riipusten pääsevän ylleni erityisinä hetkinä, silloin kun kaipaan tällaista kesyttämätöntä energiaa ja voimaa.

Kalevala Koru on kunnianosoitus jokaiselle naiselle. Meissä asuvalle voimalle, päättäväisyydelle ja rohkeudelle. Herkkyydelle, rakkaudelle ja sisaruudelle. Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?


Millainen on sinun #kesyttämätön tarinasi?

Tämän(kin) syksyn tyyli


Syksyn kuumimmat trendit. Näin pukeudut tänä syksynä. Syksyn 2017 MUST HAVE.

Itsehän en tiedä näistä juuri mitään. Seuraan kyllä muotia jossain määrin ja inspiroidun usein tyylikkäiden ja trenditietoisten ystävieni asuvalinnoista. Showroomeilla toisinaan vierailleissani näen kyllä tulevien kausien trendijuttuja. Vanhoja kuvia selatessani huomaan kuitenkin oman syystyylini noudattaneen samoja pääpiirteitä jo monen vuoden ajan: viininpunaista, metsänvihreää ja tummansinistä. Hattuja ja konjakinruskeita asusteita. Maanläheisiä sävyjä ja farkkua.

Hauska huomata, että vaikka tyylini muuttuu jossain määrin kokoajan, ovat monet asiat pysyneet silti samoina. Näistä kuvista vanhimmat ovat syksyltä 2013, ja iso osa kuvien vaatteista on edelleen käytössä. Olen siis ehkä oikeasti löytänyt pysyvän tyylini – onko minusta siis tullut vanha?


Omista vanhoista asukuvista inspiroituminen on mielestäni lähtökohtaisesti vallan mainio ajatus, mutta yksi huono puoli siinä on. Kuvia katsellessa tulee vähän ikävä. Ikävä pitkiä hiuksia – yritän parhaillaan kasvattaa tukkaani vähän pidempään kuosiin pitkästä aikaa. Ikävä Acnen Canada-huivia, joka on kadonnut mystisesti, eivätkä uudet huivit enää ole laadultaan yhtä hyviä kuin tuo vanha. Etenkin ikävä tuollaisia syyskuun lämpimiä päiviä, niitä kun ei tänä vuonna ole juuri näkynyt. Aika kaivaa talvitakit esiin.

Miten sinä pukeudut juuri tänä syksynä?

Hyvästi, kesä.

Niin se meni, kesä. Tuntui että se ei oikein koskaan kunnolla alkanutkaan – tämä oli ehkä naismuistini lyhin kesä. En yleensä tykkää valittaa säästä, mutta onhan tämä ollut vähän surkuhupaisaa. Nyt syyskuun ensimmäisenä joudun viimein myöntämään itselleni, että turha odottaa enää lämpimiä kelejä, syksy alkoi jo. Yhdeksän kuukauden jälkeen on ehkä taas mahdollisuus pukea kesäleninki, viettää aurinkoista päivää Suomenlinnassa, tuntea ruoho paljaiden jalkojen alla ja syödä kirsikoita lautassa.

Muistan hyvin päivän, jolloin nämä kuvat otettiin. Oli luvattu pilvistä, mutta aurinko paistoikin täydeltä taivaalta ja suomenlinnan lauttaan oli yli tunnin jono. Saatoin jopa mielessäni kirota hellettä ja kuumottavaa aurinkoa jonossa seistessäni – nyt se tuntuu vähän hassulta.

Kesää tulee ikävä, mutta rakastan silti syksyä ja sen tuomaa uutta energiaa. Loman jälkeen on oikeasti levännyt olo ja pää pursuaa uusia ideoita. Kalenteri alkaa täyttymään pikkuhiljaa kaikenlaisista työkuvioista ja lisäksi sain tänään tietää, että minut on vihdoin hyväksytty avoimen yliopiston kautta eräälle kiinnostavalle kurssille, jolle olen yrittänyt hakea jo parin vuoden ajan. Samaan aikaan tuntuu, että voisin aloittaa ehkä jonkun uuden harrastuksen tai työprojektin. Huolettomat kesäpäivät olivat ihania, mutta toisaalta en saanut silloin juuri mitään aikaiseksi, keskityin vain elämästä nauttimiseen. Laiskottelukauden jälkeen olen valmis töihin, eikä talven tulo ahdista.

Siispä syyskuu, tervetuloa!


Kuvat: Omar Elmrabt (@omarelmrabt)