category: yhteistyö

Joulu saa tulla

Kaupallinen yhteistyö: Iittala ja Asennemedia

Tänään on vuoden viimeinen työpäivä, huomenna alkaa loma! Tuntuu absurdilta ja ihmeelliseltä, että edessä on kolme täyttä viikkoa, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Odotan lomalta eniten päiviä, jolloin voi löhöillä vaikka aamusta iltaan sängyssä, olovaatteissa hengailua ja sitä,  että pelkkä oleminen alkaa jo tylsistyttää. Sunnuntaina juna lähtee kohti Oulua, pyhien jälkeen palaan takaisin Helsinkiin ja Uuden vuoden jälkeen suuntaamme pienellä ystäväporukalla Tallinnaan. Muita suunnittelmia ei ole ja hyvä niin – haluan jättää tilaa pelkästään olemiselle ja levolle.



Joululoman aloitan järjestämällä ystävilleni joulubrunssin täällä Helsingissä. Ensimmäistä kertaa ikinä kutsun pieneen kotiini vähän isomman joukon ihmisiä, jännittää nähdä miten täällä tila ja happi riittää. Jollekin toiselle tällaisten juhlien järjestäminen voisi olla iso stressi, mutta minulle se on ilo: en tiedä mitään parempaa kuin se, kun saa ystäviä kylään ja voi laittaa kodin kauniiksi ja pöydän koreaksi ystäviä varten. Olen suunnitellut jo jouluiset tarjottavat, testannut glögireseptin ja laatinut täydellisen joulusoittolistan, paljon muuta ei tunnelmalliseen brunssihetkeen tarvitakaan.

Koti on jo valmis joulunviettoon ja juhlia varten: joulukuusi on tuotu tupaan ja koristeltu, jouluvalot laitettu ikkunaan ja jouluiset astiat kaivettu esiin. Iittalan Tsaikka-lasit ovat kuuluneet joulunalusaikaani jo muutaman vuoden ajan ja ilahduin kovasti, kun tänä vuonna niistä tuli tuo kaunis ruusukultainen versio. Olen kerran löytänyt kirppikseltä yhden messinkisen Tsaikan ja nyt sekoittelen iloisesti eri metallinvärejä keskenään – Nappula-kynttilänjaloissakin messinki ja teräs saavat olla samassa pöydässä kaikessa sovussa. Kattauksessa muutenkin enemmän on mielestäni enemmän – jouluna kaikki saa näyttää runsaalta ja rönsyilevältä, minimalismi sopii paremmin kevätsesonkiin.

Joulusisustukseeni kuuluvat lisäksi myös kauniit lasiset joulupallot, jotka sopivat kuusen lisäksi myös pöydän koristeluun – on aina juhlahetki kun pallot saa kaivaa esiin kauniista laatikoistaan ja ottaa esille. Iki-ihana Sarpaneva-pata on lahja 10 vuoden takaa ja siinä valmistuu mielestäni maailman paras riisipuuro. Tänä vuonna uusina astioina kotiini saapuneet Raami-kuohuviinilasit ja ruusukultaiset Citterio-aterimet ovat mielestäni jo klassikoita syntyessään, uskon niiden tulleen juhla kattauksiini jäädäkseen.




Koti on valmiina jouluun ja niin olen minäkin. Mennyt syksy on ollut aika rankka: vapaapäivät ovat olleet harvassa, yöunet jääneet liian usein liian lyhyiksi ja harteilla on ollut vähän liikaa kannettavaa. Se on välittynyt teille blogini lukijoilleni ehkä siinä, että sisältöä on ilmestynyt tänne aika harvakseltaan. Voi olla että nyt jouluaikanakin somekanavani pysyvät hiljaisina, tai sitten innostunkin kaiken vapaa-ajan keskellä kirjoittelemaan useammin. Missään tapauksessa en aio kuitenkaan hiljentyä täysin, vaikka olenkin kyllä pohtinut blogini tulevaisuutta. Haluaisin jatkossa kirjoittaa aiempaakin enemmän luovia, omia tekstejäni ja kehittyä kirjoittajana – olisi ihana kuulla teiltä, millaisia juttuja te tulevaisuudessa minulta erityisesti toivoisitte! Pohdiskelua elämästä, visuaalista inspiraatiota vai jotain muuta? Jätä ajatuksesi tähän postaukseen ja olet mukana ihanien ruusukultaisten Tsaikka-lasien arvonnassa. 

ARVONTA!

Kommentoi tähän postaukseen Su 22.12. klo 15 mennessä ja olet mukana arvonnassa. Voittaja saa 6 kpl Iittalan ruusukultaista Tsaikka-laseja (3×2 pakkaukset, arvo 149,70e). Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

Jouluinspiraatiota Iittalan tapaan aiemmilta vuosilta:

‘Tis the Season
Tervetuloa, joulusesonki!

Koti valmistuu juhlakauteen

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Kotini remontin viimeiset palaset ovat asettumassa paikalleen. Viime viikolla sain ystäväni avuksi kiinnittämään seinälle hyllyä, joka ehti odotella pahvilaatikossa lattialla kuukauden päivät. Nyt täällä olisi vihdoin valmista – pientä laittoa riittää varmaan niin kauan kuin täällä asun, mutta enää en voi sanoa, että remppa olisi kesken. Tärkeät esineet ja tavarat alkavat pikkuhiljaa löytää paikkansa, koti alkaa näyttää oikeasti kodilta ja vaikka itse sanonkin, aika ihanalta sellaiselta! Kaikki tuli valmiiksi juuri sopivasti ennen joulukautta, nyt voin alkaa valmistautua kunnolla loppuvuoden suurta juhlaa varten.



Marraskuu on vaikea kuukausi täällä pohjolassa. On pimeää, ei ole vielä lunta ja lokakuinen ruska on muuttunut harmaudeksi. Siksi juuri tähän aikaan vuodesta korostuu valon merkitys. Kun valoisan aika on lyhyt, pyrin päivisin liikkumaan ulkona niin paljon kuin mahdollista. Illalla taas sytyttelen kotiin valoja ja luon tunnelmaa kynttilöillä ja valaisimilla. Rakastan sitä, miten erilaiset valonlähteet luovat valoja ja varjoja kotiin. Iittalan syksyn uutuus, Virva-valaisin toimii päivisin kauniina lasitaide-esineenä ja iltaisin valojen syttyessä se luo upean tunnelman valonsäteillään. Jo klassikoksi muodostunut Leimu taas luo pehmeämmän valon. Yleisvalojen sytyttämiselle ei ole tarvetta, kun pienempiä tunnelmavaloja on ripoteltu sinne tänne.

Kotiin juhlan tuntua tuovat erilaiset kukat, kynttilät ja taide-esineet. Arkiset nuottipinot, laskut ja muut piilotetaan ovien taakse ja esille nostetaan kauneimmat kynttilänjalat, lasilinnut ja vaasit. Lintukokoelmani uusin tulokas on Oiva Toikan Kyyppari, yhdellä jalalla seisova arvokas herra, joka on nostettu nyt hyllylle näkyvälle paikalle pienen Kuukusen viereen. Uusi String-hylly tarjoaa muutenkin olohuoneessa herkullisen spotin vaihtuville asetelmille – mm. Lantern-lyhty, Kaasa ja Nappula pöytäkynttilänjalka vaihtelevat paikkaa pöydältä ikkunalaudalle, ikkunalaudalta sohvapöydälle ja sieltä taas hyllylle. Se mikä järjestys milloinkin miellyttää silmää, riippuu päivästä, valosta ja mielentilasta.

Millä tavoin sinä luot juhlan tuntua kotiisi?

Kukaan ei pärjää yksin

Kaupallinen yhteistyö: Kulta Katriina ja Asennemedia

Olin viime viikolla vieraana Kahvihetkiä Vallilan Paahtimolla-podcastissa, jossa juttelimme Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun kanssa yksinäisyydestä. Käy kuuntelemassa jakso täältä!


Olen onnellisessa asemassa: minulla on iso perhe, laaja ystäväpiiri ja paljon upeita ihmisiä elämässäni, enkä ole joutunut kokemaan juurikaan konkreettista yksinäisyyttä. Mutta vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä ja monia, joiden puoleen kääntyä hädän hetkellä, voi yksinäisyyden tunne iskeä joskus yllättävän vahvana sosiaalisillekin tyypeille. Minulle yksinäisyys tarkoittaa usein juurikin ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, kun tuntuu ettei kukaan ympärillä olevistani ymmärrä tai pysty auttamaan minua juuri minun omissa ongelmissani. Jostain syvällä on niin vahva yksin pärjäämisen tarve, ettei usein edes uskalla puhua läheisille siitä, miten paljon epävarmuutta kokeekaan. On helppo puhua siitä miten menee hyvin tai miten on kiirettä, mutta omia heikkouksia on jostain syystä aina vaikea näyttää – pitäisi aina näyttää ulospäin että yksinkin pärjää ihan loistavasti. Kun ystävät ja tutut ovat tämän syksyn aikana kyselleet miten voin, olen aina kokenut tarpeelliseksi vakuutella sitä, että työmäärästä huolimatta kaikki on tosi hyvin, kyllä tässä selvitään.

Joku aika sitten tulin kotiin perjantai-iltana rankan ja väsyttävän työpäivän päätteeksi. Koti oli sotkuinen, edessä ei ollut vapaailtaa vaan kasa tekemättömiä töitä ja deadlineja. Olin nukkunut koko viikon huonosti ja koko viikko oli ollut hyvin rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ajattelin ensin hoitavani siivouksen pois alta, jotta voisin aloittaa kirjoitustyöt hyvällä fiiliksellä siistissä kodissa, mutta tavaroita lattialta poimiessani sain yhtäkkiä vain henkisen hermoromahduksen. Väsytti, itketti ja tuntui että olen niin yksin kaikkien ongelmieni kanssa, kun voi vain ihminen olla. Sängyn pohjalta laitoin siskolleni viestiä, että mitä tehdä, jos ei vaan enään jaksa ja pian sisko soitti huolestuneena takaisin, ja kysyi miten menee. Jostain syystä aloitin puhelun rennosti vanhalla meiningillä “ei tässä mitään, ihan hyvin”, mutta sitten joku suojaus petti ja aloin itkien kertoa väsymyksestäni.

Sisko kuunteli rauhallisesti avautumistani ja ehdotti sitten, etten tekisi enää sinä iltana mitään, vaan keskittyisin lepoon ja nukkumiseen. Hän lupasi tulla seuraavana päivänä kylään auttamaan siivouksessa ja voisimme hoitaa muutkin työt yhdessä. Tuossa hetkessä pelkästään se, että joku tarjoutui auttamaan, tuntui älyttömän tärkeältä ja hyvältä! Pohdimme myöhemmin yhdessä, miksi meillä on niin usein niin vahva tarve pärjätä yksin, vaikka apua olisi helposti tarjolla – sitä tarvitsee ainoastaan vain pyytää. Itsekin autan kaikkia ystäviäni enemmän kuin mielelläni omien rajojeni puitteissa niin hyvin kun voin, miksi siis itse niin usein ajattelen, etten halua vaivata ketään minun murheillani? Me olemme täällä oikeastaan vain toisiamme varten.



Kulta Katriina haluaa myös taistella yksinäisyyttä vastaan ja kannustaa kutsumaan ystäviä kylään #kutsukaverikahville – haasteen merkeissä. Pimeästä ja synkästä talvesta ei kannata edes yrittää selvitä yksin, vaan kannattaa rohkeasti pyytää ystäviltä henkistä tukea tai ihan konkreettistakin apua, silloin kun sitä tarvitsee. Jo pelkästään ongelmista puhuminenkin auttaa solmutilanteissa ja ajatusten jakaminen ystävän kanssa saa mielen usein kirkastumaan. Siksi haastan teidät kaikki vielä tämän vuoden aikana kutsumaan ystävänne kahville – kotiin, kahvilaan tai vaikkapa kävelylle take away-kahvin kera. Torjutaan yhdessä yksinäisyyttä!