category: yhteistyö

Hyvän mielen syystalkoot

Kaupallinen yhteistyö: Somersby x Asennemedia

Olen haaveillut koko syksyn puutarhatalkoista. Ensisijaisesti varmaan siksi, että en ole oikein saanut itsekseni mökillä aikaiseksi mitään ja pihatöitä on paljon mukavampi tehdä porukalla kuin yksin. Toiseksi myös sen takia, että puutarhassa puuhastelu on yksi parhaista tavoista päästä irti arjen stressistä ja olen halunnut päästä jakamaan tämän kokemuksen myös ystävieni kanssa. Kolmanneksi siksi, että syystalkoot olisivat mitä parhain (teko)syy järjestää samalla kauden viimeiset puutarhajuhlat! Mökkikausi on valitettavasti ihan pian ohi, ja seuraavan kerran puutarhalle päästään istuskelemaan rennommissa merkeissä vasta ensi keväänä – siinäpä jo tarpeeksi syytä kokoontua vielä yhden kerran palstalle ennen talven saapumista.

Talkoojumalat kuulivat selvästi hartaimman toiveeni: oiva tilaisuus pihatalkoille järjestyikin viime viikolla, kun saimme ystäväni Artun kanssa mahdollisuuden järjestää pienen hyvän mielen tempauksen yhteistyössä Somersbyn kanssa. Olemme Artun kanssa toimineet tämän vuoden Somersbyn hyvän mielen lähettiläinä ja päässeet yhteistyön myötä toteuttamaan kivoja piristyksiä arkeen niin tutuille kuin tuntemattomillekin, ja tällä kertaa kutsuimme ystäviä valmiiseen herkkupöytään puutarhalle ja hoidimme talkoohengessä oman pihani lisäksi myös naapurinkin haravointihommat. Oli aika kutkuttavaa jättää tehtyjen töiden jälkeen pieni siideritervehdys naapurimökin portaille – miltäköhän itsestä tuntuisi, jos saapuisi mökille ja siellä olisi käynyt naapuri haravoimassa puolestani? Varmasti ihanalta.

Pihatalkoot olivat tärkeä muistutus itselleni siitä, että miten iso merkitys ystävillä ja pienilläkin pyyteettömillä avunteoilla on. Jo muutama lahjoitettu tunti omaa aikaa voi tehdä ison vaikutuksen toisen ihmisen elämään. Olen itse elänyt tämän syksyn ehkä tähänastisen elämäni hektisintä aikaa ja sen vuoksi normaalisti rentouttavista puutarhatöistäkin on tullut pakollinen paha, jopa pieni taakka. Siksi olenkin melkein liikuttunut kyyneliin ne kerrat, kun joku ystävistäni on tarjoutunut tulemaan avuksi puutarhalle ihan kysymättäkin – tietäisittepä miten iso merkitys on ollut pelkästään sillä, että tarjoaa apuaan! Siksi olen omien kiireittenikin keskellä yrittänyt kysyä ystäviltäni, jos he tarvitsevat jeesiä jossain, sillä hektisimmänkin viikon keskeltä löytyy aina vähän aikaa auttaa, jos vain haluaa.

Meillä oli ihana ja onnistunut talkoopäivä, saimme puutarhalla paljon aikaiseksi ja kaupan päälle myös hyvän mielen. Haravointien ja kaivuutöiden jälkeen pöytä katettiin koreaksi: oli lämmintä sienikeittoa, ihanaa oliivifocacciaa, punajuurileipää, tomaatteja ja burrataa.. ja tietysti korillinen Somersbytä, ei tarvinnut miettiä juomien loppumista kesken. Jos sormia ei olisi alkanut paleltamaan ja varpaita viluttamaan, olisi pihalla istuskellut mielellään vielä vaikka iltamyöhään saakka – jossain vaiheessa oli vain pakko myöntää, että kelit eivät enää salli tuntien ulkona istuskelua, ja siirryimme syömään palkintokakun sisätiloihin. Siinä se sitten oli, vuoden viimeiset ulkona istuskelut. Nyt on taas jotain, mitä odottaa!

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, kaikki muu keskustelu ja kommentointi on tervetullutta.

Ruskan aikaan

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Tänä syksynä ruska on ollut mielestäni jotenkin poikkeuksellisen kaunis.

En osaa oikein edes kuvailla sitä ilon tunnetta, minkä nuo hehkuvat värit tuovat aiheuttavat. Puhelimeni kamera on täyttynyt oranssinvärisistä lehtikuvista, kub yritän epätoivoisesti saada talteen tämän hetken kestävän kauneuden. Kuvissa ruska ei kuitenkaan näytä juuri miltään, ja jossain vaiheessa luovutin: kuvaamisen sijaan aloinkin painamaan mieleeni sen, miltä tämä kaikki väriloisto ja kauneus tuntuu. Mitä ajattelin, kun pyöräilin keltaisena hehkuvan keskuspuiston läpi tai kahlasin Hesperianpuistossa vaahteranlehtien seassa? Millaisia tunteita herättää olohuoneeni ikkunasta näkyvä pihlaja syysasussaan? Yritän säilöä värien antaman energian ja ilon itseeni pitkän talven varalle. Kohta ikkunasta nimittäin tuijottaa pelkästään harmaus ja pimeys, ja silloin tarvitaankin voimakkaita mielikuvia ja värejä pirteänä pysymiseen.


Ruskan värit näkyvät syksyllä myös elämässäni muutenkin: vaatteissa, kodissa ja sisustuksessa. En vain voi sille mitään: sesonki tempaisee minut mukaansa. Kaivan kaapeista esille kaikki syksyn sävyt ja teen uusia asetelmia ikkunalaudoille, pöydille ja lipaston päälle. Tällä hetkellä kirkkaat ja värittömät lasit jäävät kaappiin, ja pöytään katetaan hehkuvia lasivärejä. Maljakoissa suosin juuri nyt kuparinväristä tai sinistä Ruutua, juomalaseissa aavikon tai merensinisen värisiä Kastehelmiä tai Kartio-laseja. Myös Nappula-kynttiläjalan jalallinen, sammaleenvihreä versio on ollut paljon esillä, samoin samanvärinen Leimu-valaisin. En meinaa saada väreistä millään tarpeekseni.



Yksi lempiesineistäni kotona on Oiva Toikan suunnittelema Anna-lintu, joka sopii mielestäni tämän kodin ja tämän sesongin tunnelmaan ja sävyihin täydellisesti. Saimme Iittalan brändilähettiläinä mahdollisuuden tilata yhden lasilinnun alkuvuodesta, ja minulle oli heti selvää, että haluaisin juuri Annan, juuri tätä uutta kotiani varten. Toukokuuhun saakka Anna oli laatikossaan – se oli juhlallinen hetki, kun sai asetella pitkään kestäneen remontin jälkeen tuon kauniin linnun vihdoin ikkunalaudalleni.

Kävimme kesällä Oiva Toikan taidetta-näyttelyssä Suomen lasimuseossa ja innostuin siellä entistä enemmänkin lasitaiteesta ja ehkä pieni keräilijä heräsi sisälläni. Minulla on tällä hetkellä kaksi lasilintua, Annan lisäksi tuo pieni sinisävyinen Kuukunen, ja nyt haaveilen että niillä olisi paljon enemmän. Ikkunalaudalle mahtuisi vielä vaikkapa pomeranssi Kuulas, sympaattinen Riihipöllö ja ehkä vielä kuparin värinen Tirri. Ehkä kymmenien vuosien päästä minullakin on oma lintulauta.



*Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

Uuden äärellä

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Tämä syksy on ollut uuden kohtaamista.

Elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Silti ihminen jostain syystä kaipaa ympärilleen tuttua ja turvallista, joku meissä haluaisi usein kääriytyä muistoihin, palata takaisin vanhaan. Muutos pelottaa, ja se on tietenkin inhimillistä – välillä on vaikea suhtautua avoimesti johonkin täysin tuntemattomaan, johonkin sellaiseen, mihin ei ole vielä valmiina mitään käytösmalleja. Taaksepäin ei kuitenkaan voi mennä eikä tulevaa voi paeta, se tulee meitä kohti vääjäämättä.

En ole sama ihminen joka olin kaksi vuotta sitten, enkä myöskään sama kuin eilen. Joka päivältä tarttuu mukaan jotain uutta ja oppimisen arvoista. Jokainen uusi päivä muovaa meitä kohti jotain erilaista, toivottavasti yleensä kohti parempaa. Yleensä muutoksiin sopeutuminen tapahtuu mukavasti pikkuhiljaa, mutta joskus uusia asioita tulee kertarysäyksellä liikaa, ja silloin kaikki tuntuu muuttuvan kaoottiseksi. Hiljattain elämässäni on tapahtunut paljon isoja muutoksia ja välillä on tuntunut siltä, että elämänhallinta lipuu nesteen lailla pois käsistäni ja en saa yhdestäkään asiasta kunnolla otetta. Vaikka kaikki tapahtuneet ovat olleet minulle hyväksi, niihin totuttelu on vienyt oman aikansa.


Muutin kesän alussa uuteen, remontoituun asuntooni, ensimmäiseen omaan kotiini. Vasta syksyn alkaessa tämä koti on alkanut näyttää ja tuntua kodilta. Uudet kotikulmat ovat alkaneet tulla vastan nyt arjen alkaessa tutuiksi ja vähitellen olen oppinut pitämään Kalliosta. Nyt jo tuntuu siltä, että tämä on ihanin koti joka minulla on koskaan ollut: vaikka asun keskellä liikenteen vilinää, täällä on silti joku sellainen rauha ja tyyneys, mitä ei aiemmissa kodeissani ole ollut. En tiedä johtuuko se kodista vai muutoksesta minussa, mutta täällä asiat pysyvät paremmin järjestyksessä kuin vanhoissa kodeissani, täällä on helpompi tarttua toimeen kun aiemmin.

Aloitin kuukausi sitten opiskelut töiden ohella. Kävin pääsykokeissa ja pääsin kaksi vuotta kestävälle kurssille, jossa syvennytään kuoromusiikin ja johtamisen maailmaan. Opiskelu on ihanaa, kiehtovaa ja inspiroivaa, mutta samalla myös raskasta ja stressaavaa. Yhtäkkiä vähintään päivä jokaisesta viikosta menee koulun tai koulutehtävien parissa. Välillä ahdistun siitä, miten saan kaiken hoidettua työn ohessa, mutta opiskeleminen on usein myös epätäydellisyyden hyväksymistä ja totuttautumista siihen, ettei kaikkeen voi antaa aina niin paljon aikaa ja panoksia, kuin toivoisi. Opiskelussa on kuitenkin parasta kurssikaverit, vertaistuki ja uusi inspiroiva oppimisympäristö, joka antaa kokoajan virikkeitä ja ideoita omaan työhön.

Olen myös syksyn alkaessa totutellut uuteen elämänvaiheeseen. Päätimme kesällä erota Nion kanssa pitkän pohdinnan jälkeen. Meillä oli ihanat kaksi vuotta ja olen kiitollinen siitä, että sain kokea ja tuntea sen kaiken mitä meillä oli, mutta erilaiset ajatukset elämästä ja tulevaisuudesta veivät meitä vähitellen eri suuntiin. Vanhasta irti päästäminen tuntui pahalta ja tuskalliseltakin, mutta kun sisimmässään tiesi alusta saakka tehneensä oikean valinnan, pystyi menemään kuitenkin koko ajan eteenpäin. Asian käsittely ja hyväksyminen vei oman aikansa, mutta sen jälkeen olen vähitellen pystynyt näkemään tämän uuden vaiheen ihanat puolet ja pikkuhiljaa alkaa nauttiakin niistä. Päivä päivältä kipeät ja satuttavat asiat menneisyydessä tuntuvat haaleammilta ja vähitellen jäljelle jää kauniit muistot yhteisestä ajasta. Tästäkin on opittu paljon, isoja ja arvokkaita asioita.


Muutoksien keskellä pysyvyys lohduttaa. Edelleen ympärilläni on upeita ystäviä ja maailman rakkain perhe, joka tuntuu vuosi vuodelta tärkeämmältä ja läheisemmältä. Yksi asia on pysynyt aina samana kotien ja elämäntilanteidenkin vaihtuessa: saan kotiini usein vieraita ja katan pöydän edelleen usein kahdelle tai useammalle vain yhden sijaan. Usein yksinäisyyden tai ahdistuksen hetkinä on auttanut pelkästään ajatusten jakaminen ja se, että joku halaa ja sanoo ne klassiset taikasanat: “et ole yksin, kaikki järjestyy”. Tänä syksynä monet merkitykselliset hetket on koettu juuri tämän pöydän ääressä; sisko on ehkä tullut aamiaiselle ja tuonut mukanaan croissantteja tai kaveri on piipahtanut kylässä ohi mennessään. Välillä on istuttu tai juhlittu iltaa pidemmän kaavan kautta, välillä kuulumiset on vaihdettu nopeasti kahvinjuonnin lomassa. Pääosassa ovat olleet kuitenkin aidot kohtaamiset ja läsnäolo, hyväksyminen ja ymmärtäminen.

Jasper Morrisonin suunnittelema Iittalan Raami-sarja on ollut mukanani myös kaikissa uuden kodin pienissä ja isoissa kahvittelu-ja illallishetkissä. Vaikka sarja on vielä aika uusi, se on vakiinnuttanut jo paikkansa täällä ja tuntuu sopivan tunnelmaltaan erityisen hyvin juuri tähän uuteen kotiini ja uuteen elämääni. Kiireen ja muutoksen pyörteissä Raamin selkeys, toimivuus ja kauneus rauhoittavat – on ihana pysähtyä jonkun tutun äärelle, kun elämässä tapahtuu paljon. Vaikka astiat ovat vain tavaroita, niin toimiva ja parempi arki on yksi iso palanen, joka usein auttaa eteenpäin menemisessä niinä tahmeimpinakin päivinä. Raamissa kauneinta onkin se, ettei se itsessään vie koskaan huomiota tai ole framilla, se vain luo kauniit puitteet ja tunnelman arjen kohtaamisille. Vaikka pöydän äärellä vietetyt hetket menevät ohi nopeasti, jää niiden tunnelma usein mieliimme pitkäksi aikaa. Siksi kattaukseen käytetty aika ei koskaan mene hukkaan – usein arkisina pitämämme asiat tuovat juuri sen pysyvyyden tunteen ja tyyneyden kaiken hektisyyden keskelle.

Mitkä konkreettiset asiat teidän elämässänne ovat niitä, jotka tuovat rauhaa ja tasapainoa kiireen ja muutosten keskelle?

Kuvien Raami-tuotteet:

Kuohuviinilasi
Kahvikuppi-ja vati
Kulho 0,62l
Lautanen 17cm
Tarjoilualusta tammi
Sammaleenvihreä juomalasi
Pomeranssi kynttilälyhty