Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Tämä syksy on ollut uuden kohtaamista.

Elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Silti ihminen jostain syystä kaipaa ympärilleen tuttua ja turvallista, joku meissä haluaisi usein kääriytyä muistoihin, palata takaisin vanhaan. Muutos pelottaa, ja se on tietenkin inhimillistä – välillä on vaikea suhtautua avoimesti johonkin täysin tuntemattomaan, johonkin sellaiseen, mihin ei ole vielä valmiina mitään käytösmalleja. Taaksepäin ei kuitenkaan voi mennä eikä tulevaa voi paeta, se tulee meitä kohti vääjäämättä.

En ole sama ihminen joka olin kaksi vuotta sitten, enkä myöskään sama kuin eilen. Joka päivältä tarttuu mukaan jotain uutta ja oppimisen arvoista. Jokainen uusi päivä muovaa meitä kohti jotain erilaista, toivottavasti yleensä kohti parempaa. Yleensä muutoksiin sopeutuminen tapahtuu mukavasti pikkuhiljaa, mutta joskus uusia asioita tulee kertarysäyksellä liikaa, ja silloin kaikki tuntuu muuttuvan kaoottiseksi. Hiljattain elämässäni on tapahtunut paljon isoja muutoksia ja välillä on tuntunut siltä, että elämänhallinta lipuu nesteen lailla pois käsistäni ja en saa yhdestäkään asiasta kunnolla otetta. Vaikka kaikki tapahtuneet ovat olleet minulle hyväksi, niihin totuttelu on vienyt oman aikansa.

Muutin kesän alussa uuteen, remontoituun asuntooni, ensimmäiseen omaan kotiini. Vasta syksyn alkaessa tämä koti on alkanut näyttää ja tuntua kodilta. Uudet kotikulmat ovat alkaneet tulla vastan nyt arjen alkaessa tutuiksi ja vähitellen olen oppinut pitämään Kalliosta. Nyt jo tuntuu siltä, että tämä on ihanin koti joka minulla on koskaan ollut: vaikka asun keskellä liikenteen vilinää, täällä on silti joku sellainen rauha ja tyyneys, mitä ei aiemmissa kodeissani ole ollut. En tiedä johtuuko se kodista vai muutoksesta minussa, mutta täällä asiat pysyvät paremmin järjestyksessä kuin vanhoissa kodeissani, täällä on helpompi tarttua toimeen kun aiemmin.

Aloitin kuukausi sitten opiskelut töiden ohella. Kävin pääsykokeissa ja pääsin kaksi vuotta kestävälle kurssille, jossa syvennytään kuoromusiikin ja johtamisen maailmaan. Opiskelu on ihanaa, kiehtovaa ja inspiroivaa, mutta samalla myös raskasta ja stressaavaa. Yhtäkkiä vähintään päivä jokaisesta viikosta menee koulun tai koulutehtävien parissa. Välillä ahdistun siitä, miten saan kaiken hoidettua työn ohessa, mutta opiskeleminen on usein myös epätäydellisyyden hyväksymistä ja totuttautumista siihen, ettei kaikkeen voi antaa aina niin paljon aikaa ja panoksia, kuin toivoisi. Opiskelussa on kuitenkin parasta kurssikaverit, vertaistuki ja uusi inspiroiva oppimisympäristö, joka antaa kokoajan virikkeitä ja ideoita omaan työhön.

Olen myös syksyn alkaessa totutellut uuteen elämänvaiheeseen. Päätimme kesällä erota Nion kanssa pitkän pohdinnan jälkeen. Meillä oli ihanat kaksi vuotta ja olen kiitollinen siitä, että sain kokea ja tuntea sen kaiken mitä meillä oli, mutta erilaiset ajatukset elämästä ja tulevaisuudesta veivät meitä vähitellen eri suuntiin. Vanhasta irti päästäminen tuntui pahalta ja tuskalliseltakin, mutta kun sisimmässään tiesi alusta saakka tehneensä oikean valinnan, pystyi menemään kuitenkin koko ajan eteenpäin. Asian käsittely ja hyväksyminen vei oman aikansa, mutta sen jälkeen olen vähitellen pystynyt näkemään tämän uuden vaiheen ihanat puolet ja pikkuhiljaa alkaa nauttiakin niistä. Päivä päivältä kipeät ja satuttavat asiat menneisyydessä tuntuvat haaleammilta ja vähitellen jäljelle jää kauniit muistot yhteisestä ajasta. Tästäkin on opittu paljon, isoja ja arvokkaita asioita.

Muutoksien keskellä pysyvyys lohduttaa. Edelleen ympärilläni on upeita ystäviä ja maailman rakkain perhe, joka tuntuu vuosi vuodelta tärkeämmältä ja läheisemmältä. Yksi asia on pysynyt aina samana kotien ja elämäntilanteidenkin vaihtuessa: saan kotiini usein vieraita ja katan pöydän edelleen usein kahdelle tai useammalle vain yhden sijaan. Usein yksinäisyyden tai ahdistuksen hetkinä on auttanut pelkästään ajatusten jakaminen ja se, että joku halaa ja sanoo ne klassiset taikasanat: “et ole yksin, kaikki järjestyy”. Tänä syksynä monet merkitykselliset hetket on koettu juuri tämän pöydän ääressä; sisko on ehkä tullut aamiaiselle ja tuonut mukanaan croissantteja tai kaveri on piipahtanut kylässä ohi mennessään. Välillä on istuttu tai juhlittu iltaa pidemmän kaavan kautta, välillä kuulumiset on vaihdettu nopeasti kahvinjuonnin lomassa. Pääosassa ovat olleet kuitenkin aidot kohtaamiset ja läsnäolo, hyväksyminen ja ymmärtäminen.

Jasper Morrisonin suunnittelema Iittalan Raami-sarja on ollut mukanani myös kaikissa uuden kodin pienissä ja isoissa kahvittelu-ja illallishetkissä. Vaikka sarja on vielä aika uusi, se on vakiinnuttanut jo paikkansa täällä ja tuntuu sopivan tunnelmaltaan erityisen hyvin juuri tähän uuteen kotiini ja uuteen elämääni. Kiireen ja muutoksen pyörteissä Raamin selkeys, toimivuus ja kauneus rauhoittavat – on ihana pysähtyä jonkun tutun äärelle, kun elämässä tapahtuu paljon. Vaikka astiat ovat vain tavaroita, niin toimiva ja parempi arki on yksi iso palanen, joka usein auttaa eteenpäin menemisessä niinä tahmeimpinakin päivinä. Raamissa kauneinta onkin se, ettei se itsessään vie koskaan huomiota tai ole framilla, se vain luo kauniit puitteet ja tunnelman arjen kohtaamisille. Vaikka pöydän äärellä vietetyt hetket menevät ohi nopeasti, jää niiden tunnelma usein mieliimme pitkäksi aikaa. Siksi kattaukseen käytetty aika ei koskaan mene hukkaan – usein arkisina pitämämme asiat tuovat juuri sen pysyvyyden tunteen ja tyyneyden kaiken hektisyyden keskelle.

Mitkä konkreettiset asiat teidän elämässänne ovat niitä, jotka tuovat rauhaa ja tasapainoa kiireen ja muutosten keskelle?

Kuvien Raami-tuotteet:

Kuohuviinilasi
Kahvikuppi-ja vati
Kulho 0,62l
Lautanen 17cm
Tarjoilualusta tammi
Sammaleenvihreä juomalasi
Pomeranssi kynttilälyhty