Näin tänään pitkästä aikaa pikkusiskoani. Asumme molemmat Helsingissä ja sisko käy töissä naapurissani, mutta hassusti viime kerrasta kun nähtiin oli vierähtänyt useampi viikko. Tuovi näytti tänään vihreässä pipossaan ja sinisessä takissaan niin söpöltä, että halusin napata hänestä kuvan blogia varten – harmikseni omasta puolestani kuvien otto ei mennyt ihan putkeen, en saanut kameran asetuksia kohdalleen ja kuvista tuli hitusen epätarkkoja. Mutta halusin julkaista nämä siitä huolimatta – vaikka kuvat eivät onnistuneet, niin malli on silti kaunis.
Ihailen pikkusiskoni tyyliä, hän jotenkin näyttää aina suloiselta ja tyylikkäältä pienellä vaivalla. Tällä hetkellä häntä kuulemma inspiroi eniten vaatteissa mukavuus ja pitkät kaapumaiset mekot. Tuovi pyöräilee lähes ympäri vuoden töihin ja muuallekin, joten vaatteissa on tärkeää myös se, että ne sopivat pyöräilyyn.
