Leikkasin pari viikkoa sitten tuollaisen olkapäille ulottuvan polkkatukan. Aika radikaali muutos, sillä hiukseni ovat olleet pitkät tai hyvin pitkät vähintään viimeiset 16 vuotta. Olin tottakai pohtinut jotain lyhyempää tukkamallia usein ja monta kertaa, mutta toisaalta tuntui siltä, että pitkä tukka ja lettikampaukset ovat iso osa minua, ja lyhentämällä hiuksia menettäisin jotain itsestäni.

Yllätys vaan, näin ei kuitenkaan käynyt. Muutos tuntui ihanalta. Olo oli raikkaampi ja naisellisempikin – enkä hetkeäkään surrut menetettyjä latvoja. Se on kuitenkin vain tukkaa, ja tukka kasvaa nopeasti. Koko syksyn ajan kestänyt kiireestä ja väsymyksestä johtunut nuhjuisuus tuntui haihtuvan pois yhden kampaamokäynnin seurauksena. Tilalle tuli keveys.

Ehkä samalla kun päätin leikata tukan lyhyemmäksi, päätin myös jättää taakseni muutaman raskaan asian, joita olen koko syksyn kantanut mukanani. Päätin päästää irti turhasta stressistä ja ongelmista, joiden vatvominen ei enää hyödyttänyt minua tai varmaan ketään muutakaan. Ihan tuosta vaan päätin, että tästä lähtien keskitän ajatukseni keveisiin ja ihaniin asioihin raskaiden ja väsyttävien sijaan. Ja kummasti se helpotti, oli helpompi hymyilläkin sen jälkeen.

Keveyttä, sitä toivon itselleni lisää tulevallekin vuodelle.

kiitos kuvista ihana Jenni <3