Olen ollut jo pitkään onnellinen vuokralla asuja. Olen onnistunut jo vuosien ajana löytämään ihania vuokra-asuntoja hyvältä paikalta kohtuuhintaan. Vuokralla asuminen on mielestäni helppoa ja vaivatonta. Pankin kanssa naimisiinmeno ei ole houkutellut, etenkin kun tällä Helsingin kantakaupungissa asuntojen hinnat ovat mitä ovat. Jos tämä oma asuntoni olisi myynnissä, minulla ei olisi varaa ostaa sitä. Siksi vuokralla asuminen on ollut minulle oikeastaan melkein ainoa vaihtoehto: en haluaisi muuttaa pois täältä Ullanlinna-Punavuori-akselilta enkä haluaisi muuttaa minipieneen yksiöön. Ja minun budjetillani ei tällä alueella olisi oikein kuin niihin minipieniin varaa.
Jokin on muuttunut kuitenkin viime aikoina ajattelutavassani. Ehkä se, että olen viettänyt paljon aikaa poikaystäväni kotona Töölössä ja huomannut ettei täälläkään ole hassumpaa, joten elämää on siis Punavuoren ulkopuolellakin. (Tiedän, kuulostan naurettavalta. Mutta olen asunut näillä huudeilla jo 8 vuotta, ja tästä alueesta on tullut mulle koti.) Ehkä se, että nykyisin minulla on se pieni ihana siirtolapuutarhapalsta ja mietin usein, ettei haittasi asua vähän lähempänä sitä. Ehkä tämä kolmikymppisyys on tuonut mukanaan myös vähän sellaisen ajattelua, ettei sitoutuminen asuntolainan muodossa olisikaan yhtään huono idea.
Olen toiminnan nainen, eli kun saan mielestäni hyvän idean, en jää kotiin makoilemaan. Niimpä nyt ollaan siinä tilanteessa, että minulla on lainalupaus ja oikotielle on laitettu asuntovahti. Yhdessä näytössäkin olen käynyt. Toistaiseksi tuntuu siltä, ettei markkinoilla ole oikein mitään kiinnostavaa ja jos on, ne menevät ennen kuin ehdin edes soittaa välittäjälle. Olen alkanut jo vähän epäillä, että sopiiko tämä asunnon ostaminen minulle ollenkaan – tässä kun tarvittaisiin kärsivällisyyttä ja lisäksi pitäisi olla valmis tekemään päätöksiä nopeasti, jos kiinnostava kohde tulee vastaan. Vaikka toki olen jo tottunut ajatukseen että tämä asunto ei tule vielä välttämättä olemaan juuri se unelmieni asunto, en haluaisi muuttaa mihinkään, mikä tuntuu liian kompromissilta. Vaikka olen valmis muuttamaan pois näiltä kotikulmiltani, niin tietyistä asioista en haluaisi tinkiä: olisi kiva jos asunto olisi kantakaupungin eli ratikkareittien varrella, vastike olisi maltillinen ja yhtiössä olisivat asiat suhteellisen hyvässä kunnossa (ei isoja remontteja lähinäköpiiriin, kiitos). Lisäksi asunnon pitäisi olla valoisa – en voisi tehdä töitäni jossain pimeässä luolassa.
Voi olla, että puolen vuoden päästä olen luovuttanut näiden haaveiden suhteen ja päättänyt jatkaa onnellisena vuokra-asumista. Tai ehkä käykin niin, että se the koti tulee vastaan ja kohta suunnittelenkin jo remppaa ja sisustusta uuteen asuntoon. Ken tietää – nyt ei auta kuin vain uskoa siihen, että asiat järjestyvät ja jossain tuolla on se oikea minua varten. Vertaistuki ei kuitenkaan haittasi: onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka käy tai on käynyt samoja tuntemuksia läpi asunnonostopuuhissa?
Kuvat nykyisestä ja vanhasta asunnostani.
