Tag Archives: flow festival

FLOU festival 2020 – parhaat vinkit kesäjuhliin

Monen vuoden ajan Flow Festival on minulle elokuun kohokohta, kesän päätösjuhla ja ainutlaatuinen ystävien kohtaamispaikka. Vaikka festareiden peruuntuminen tänä vuonna ei pilannutkaan kesää (päinvastoin, tämä kesä on ollut ihanin ikinä!), niin jotenkin tuntui siltä että tilalle olisi kiva saada joku oma pieni varjo-fest. Pitkin kesää olemme kypsytelleet ajatusta festariteemaisista puutarhajuhlista, ja lopulta eilen järjestettiin aika nopealla aikataululla maailman ihanin FLOU FESTIVAL. Kaikki onnistui täydellisesti: meillä oli ihanat puitteet, lämmin elokuinen sää ja loppukesän huoleton tunnelma. Kiitos kaikille festarijuhlijoille ja järjestäjille onnistuneesta illasta!

Jos haaveissasi on järjestää varjofestarit tai ikimuistoiset loppukesän juhlat, niin kokosin pitkällä juhlanjärjestäjän kokemuksella teille parhaat vinkkini – tässä siis viisi vinkkiä onnistuneisiin kesäjuhliin!


1. Pieni panostus koristeluun kannattaa

Eilen tuli todettua, että juhlapaikalla ja sen koristeluilla ON merkitystä. Siirtolapuutarha on toki paikkana kaunis ihan sellaisenaan, mutta olisi ollut ihan eri asia vain kantaa pihakalusteet ulos ja sanoa että tässä nyt ois tää flow2020. Me saimme edellisenä päivänä järjestelytiimiin pari apukättä ja festarialue rakentui lopulta muutamassa tunnissa. Mökki teipattiin jätesäkeillä pimeäksi ja diskovalon avulla sinne syntyi teknoluola pannuhalli. Kasvihuoneeseen kannettiin rapujuhlista joskus jääneet punaiset koristeet = red garden. Vip-area rajattiin naruilla ja kepeillä ja backyard oli rento oleskelutila valoketjujen alla. Lisäksi siskoni taiteili pahvista isot FLOU-kirjaimet, joista syntyi hauska kuvausseinä.

Koristeluja varten emme ostaneet mitään muuta kuin jätesäkkejä, teippiä ja tussin, jonka avulla kirjoitettiin aluekyltit ja ohjeistukset. Kaikki muu meiltä löytyi entuudestaan tai lainasimme kavereilta. Pienellä laitolla saimme kuitenkin aikaan juuri sen oikeanlaisen festaritunnelman.


2. Suunnittele pientä ohjelmaa

Järjestätpä sitten festarit tai ihan tavalliset pihajuhlat, niin etukäteen suunnitellut ohjelmanumerot tekevät illasta varmasti astetta erityisemmän. Meidän festeillä hitiksi osottautui siskoni pitämä meedioluola, jossa hän ennusti halukkaille Tarot-korteista. Lisäksi ohjelmassa oli tanssimista reivimökissä ja kasvihuoneessa, ja loppuillasta saatiin nauttia myös herkistä kitara-lauluesityksistä. Hyvä idea on pyytää esityksiä tai ideoita myös osallistujilta – viime viikolla olimme synttäreillä, jossa jokainen osallistuja pääsi esittämään erikoistaitojansa ja lopputulos oli ihan huikea talent show, jossa nähtiin kaikkea aakkosten röyhtäilyistä ja runonlausunnasta tiktok-tansseihin ja lauluesityksiin.

Mun juhlissa vakio-ohjelmanumerot ovat yleensä aarteenetsintä (tätä rakastaa kaikki) ja klassinen mölkkykisa arvotuilla joukkueilla.

3. Kokeile nyyttärien sijaan kioskia.

Me järjestämme juhlia aika usein, eikä meillä ole varaa joka kerta kustantaa kaikkia tarjottavia kaikille juhlavieraille. Nyyttärimeininki onkin siksi todettu moneen kertaan erittäin toimivaksi, mutta se vaatii myös aika paljon järjestelyä suuntaan jos toiseenkin ja se sopii huonosti sellaisiin tilanteisiin, kun vieraat saapuvat paikalle eri aikoihin. Me päätimme tällä kertaa järjestää festarien henkeen sopivan ruokakioskin, jonne ostimme itse kaikki raaka-aineet ja myimme festarivieraille pikkurahalla vege-ja lihahodareita, jotka paistettiin ja täytettiin suoraan paikan päällä. Tämä vaatii tietysti sen, että järjestäjistä löytyy innokas kiskanpitäjä, mutta toisaalta ruokakojun ei tarvitse olla koko iltaa auki. Hodarit kävivät hyvin kaupaksi ja niissä oli etuna myös se, että niiden tarjoiluun ei tarvittu muuta kuin yksi servietti.


4. Päätä asuteema

Mielestäni on ihanaa, kun juhlissa ihmiset pukeutuvat jonkun teeman mukaan! Vuosi sitten järjestin Downton Abbey-henkiset kesäjuhlat, ja olin melkein liikkuttunut siitä, miten kauniisti kaikki pukeutuivat sinne. Välillä tuntuu että on kiusallista tai vaikeaa pyytää aikuisia ihmisiä laittamaan jotain tiettyä päälle, mutta toisaalta asuteeman ei tarvitse olla mikään älyttömän vaikea tai tiukasti rajattu. Meillä oli tietenkin teemana flow, eli käytännössä jokainen sai pukeutua ihan miten huvittaa. Tänä vuonna festareilla näytti trendaavan vyölaukut ja bucket hatit. Marimekko-kasseja lainattiin kaikille halukkaille, jos oma oli jäänyt vahingossa kotiin.

5. Kutsu ihmisiä eri kuvioista

Juhlat on aina helppo ja kiva järjestää tutun ja turvallisen kaveriporukan kesken, mutta uskallan sanoa että parhaat pippalot ovat aina ne, joissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kutsu siis rohkeasti mukaan sekaisin työ-ja vapaa-ajan kavereitasi, ihmiset yleensä kyllä pärjäävät vaikka eivät tuntisikaan jokaista juhlan vierasta entuudestaan. Olen kyllä monta kertaa pelännyt että juhlistani tulee kiusalliset ja kukaan ei puhu kuin vain tutuilleen, mutta olen aina ollut väärässä. Lisäksi aiemmin mainitsemani ohjelmanumerot toimivat aina hyvinä jäänrikkojina, jos kiusallisuus meinaa iskeä.

Millaiset ovat juuri sinun unelmien kesäjuhlat?

FLOW 2019 kuvina


Nyt se on sitten ohi, tämän vuoden Flow. Tänään on toivuttu viikonlopusta, juotu smoothieita ja inkivääriteetä ja koitettu selvitä päivän muutamasta pakollisesta työtehtävästä. Nyt joka paikkaa kolottaa ja väsyttää, mutta olipahan taas viikonloppu! On vaikea selittää ulkopuoliselle, mikä juuri Flow’ssa on niin mahtavaa, mutta joka vuosi tämän festarin jälkeen tuntuu siltä, että nyt oli taas se kaikkien aikojen paras Flow. Siinä on vaan jotain ihanaa ja yhteisöllistä, kun melkein koko Helsinki (ja muutama ulkopaikkakuntalainenkin) on pakkautunut Suvilahteen juhlimaan.

Tänä vuonna en keskittynyt Flow’ssa juurikaan kuvaamiseen tai etenkään somettamiseen, vaan annoin kännykän olla laukussa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Muutamia kuvia saimme kuitenkin talteen etenkin perjantain alkuillalta ja lauantailta, joten tässäpä ilman suurempia puheita tämän vuoden Flow-tunnelmia kuvina, olkaapa hyvät!



Tämän vuoden Flow’sta jäi mieleen ystävät, tanssit Front Yardilla, Leroy Burgessin keikka, Powaun vegaanipehmis, Levantin falafel-avokadorulla ja kävelymatkat kotiin kesäyössä (on muuten ihana asua Kalliossa, kun Flow’sta pääsee kävellen kotiin!). Fiilistelin monta keikkaa puoli-innoissani, mutta harvasta sytyin täysin – kun oma musiikkimaku on aika paljonkin isosta massasta poikkeava, niin tällaisilla festareilla keikkoja isommaksi anniksi jää se kaikki muu. Hengailu, tanssiminen, ruoka, ystävät ja se koko ihana kesäfiilis.

Kiitos Flow Festival 2019 – ensi vuonna taas nähdään!

Elokuun odotetuin viikonloppu: FLOW

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia


Flow-viikonloppu on ihan kohta täällä! Tuntuu, että kesä juuri alkoi, ja nyt kohta jo vietetään jäähyväisiä – perinteisesti itselleni Flow on ollut aina eräänlainen kesän loppu. Vaikka lämpimät säät ja hengailut ulkona jatkuisivat, niin joku kuitenkin muuttuu. Huolettomat kesäpäivät ovat takanapäin ja arki työkuvioineen on edessä. Flow’n viimeiseen festaripäivään sisältyy aina iso määrä haikeutta ja samaan aikaan kiitollisuutta menneestä, kaikesta ihanasta mitä on kuluneen kesän aikana saanut kokea.

Joka vuonna vakaa aikomukseni on ollut järjestää ihana Flow-etkobrunssi, mutta suunnittelmat ovat aina menneet mönkään, kun väsymys tai mukavuudenhalu ovat ohjanneetkin raflaan tai kaupan eineshyllylle. Tänä vuonna olen ottanut aikomukseni tosissaan: olen jo kutsunut vieraita sunnuntaille ja hankkinut jääkaappiin proseccoa ja croisanttipurkkeja. Uuden kotini sijainti on myös täydellinen Flow-etkoja ajatellen, sillä ensimmäistä kertaa asun myös oikeasti lähellä festarialuetta, kotini on kivenheiton päässä Suvilahdesta.


Brunssihaaveita lukuunottamatta lähden tänä kesänä Flow-tunnelmaan ilman suurempia odotuksia. En ole tsekannut säätiedotuksia, en suunnitellut asuja enkä kummemmin fiilistellyt etukäteen sinne tulevia artisteja. Ajattelin vain mennä paikalle ja ottaa vastaan kaiken mitä festari tuo mukanaan, ja nauttia kaikesta täysin rinnoin. Haluaisin toki nähdä mm. Tame Impalan, Seinabo Seyn ja Robynin, mutta jos joku keikka jääkin välistä sen vuoksi että olen backyardilla tanssimassa tai ruokakojulla herkuttelemassa, niin en jää harmittelemaan. Tällaisiin tapahtumiin liittää helposti liikaa paineita ja odotuksia, ja jos odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, jää viikonlopusta helposti vähän tylsä ja pettynyt olo. Siksi paras Flow-vinkkini on se, että unohda check-listat ja lähde liikkeelle avoimin mielin!


Yksi paikka josta minut kuitenkin varmasti Flow’ssa löytää, on Iittala Vintage Bar 
Tiivistämöllä. Iittala on kerännyt kokoon ison määrän vanhoja vintagelaseja, joista tarjoillaan nostalgisia klassikkodrinkkejä, kuten vodkaa,  vihreää päärynäteetä, seljankukkaa ja sitruunaa yhdistävä Ville Vallaton tai paahdetulla banaanilla ja inkiväärillä maustettu Ampiainen.

Vintagebaari liittyy Iittalan uuteen Iittala Vintage-palveluun. Nykyisin Iittala ottaa siis vastaan myymälöissään käytettyjä Iittalan ja Arabian astioita ja kierrättää ne eteenpäin uusiin koteihin. Astioista maksetaan hinnaston mukainen korvaus, jonka suuruus riippuu siitä, millaisessa kunnossa astia on ja haluaako korvauksen käteisenä vai lahjakorttina. Astiat hinnoitellaan yksinkertaisesti astiatyypin mukaan, joten vanhat ja arvokkaat harvinaisuudet kannattaa myydä edelleen kirpputorilla tai Tori.fi:ssä, mistä niistä voi saada korkeamman hinnan. Iittala Vintage tarjoaa upean mahdollisuuden kierrättää vanhat astiat, jotka ovat jääneet käyttämättä ja lahjakorttimahdollisuus auttaa hankkimaan uudet ja mielekkäämmät tilalle. Jatkossa Iittala-myymälöistä voi ostaa myös käytettyjä astioita, ihan mahtavaa! Tällaisen kierrätysideologian soisi leviävän laajalle.


Omalla Flow-brunssillani (jos se nyt toteutuu) tarjotaan tänä vuonna klassisia Bellineitä. Bellini yhdistää mehukkaat persikat ja raikkaan proseccon, ja mielestäni juoma on parhaimmillaan tarjoiltuna näistä laakeista Essence-lasimaljoista. Nopeimmillaan bellini voi syntyä valmiista persikkasoseesta, mutta tietenkin tuoreista persikoista itse väsätty sose on se paras.

Flow-brunssin Bellinit

2 persikkaa
1 rkl sitruunan mehua
ripaus sokeria
1 pullo proseccoa

Kuori persikat ja poista kivi ja kuoret. Soseuta hedelmäliha sileäksi soseeksi ja lisää joukkoon sitruunamehu ja sokeri. Jos haluat juomasta ihan sileän, voit siivilöidä soseen.

Kaada maljoihin n. 5 cl persikkasosetta ja 12 cl proseccoa. Halutessasi voit koristella drinkin pienellä persikankuoren siivulla tai rosmariinin oksalla.


Mitä sinä odotat eniten tämän vuoden Flow’lta?