Tag Archives: ikea

Varaslähtö joulukauteen

Kaupallinen yhteistyö: IKEA & Asennemedia

Kaiken marraskuun harmauden, kiireen ja hässäkän keskellä yksi asia lämmittää mieltä: lähestyvä joulu. Kun joulutuotteet saapuvat lokakuussa kauppoihin, yleensä saatan hymähdellä ääneen että “nytkö jo”, mutta tosiassa joku siellä sisällä läikähtää. Joulu saa aikaan lämpimiä tunteita, koska siihen liittyy niin paljon ihania mielikuvia ja asioita. Joulu tarkoittaa itselleni lepohetkeä rankan työsyksyn jälkeen (lue = hermolomaa), yhdessäoloa perheen kanssa ja toivottavasti myös henkeänsalpaavan kauniita hetkiä pohjoisen talvimaisemissa. Joulu on aina ollut itselleni rauhoittumisen ja läsnäolon aikaa, ja niitä jos jotain olen viime aikoina elämääni kaivannut.

Kutsuin viime viikolla Sinin ja Miren luokseni ottamaan pientä varaslähtöä joulukauteen: houkuttelin heidät paikalle riisipuurolla, pipareilla, glögillä ja kranssityöpajalla. Sateinen sunnuntai muuttui nopeasti tunnelmalliseksi jouluhetkeksi, kun glögit ja puurot laitettiin tulille, kynttilät palamaan ja joululaulut soimaan. Piparitalon rakentuessa mielen täytti sellainen tuttu, lämmin tunne: sieltä se loppuvuoden valoisin juhla taas pian tulee. Voin kertoa, että tällä joulutusmetodilla arkihuolet tosiaan hävisivät hetkeksi kokonaan, mihin siis kukaan tarvitsee meditointia, kun murheett unohtuvat joulutunnelmoinnillakin?



Ihanan iltapäivän oheistuotteena syntyi myös kauniita kransseja. Kuvan kranssi on tehty IKEA:n VINTERFEST-kranssikehikosta

Joulu ei kuitenkaan aina kaikille tarkoita pelkästään leppoisaa yhdessäoloa ja huolettomuutta. Paineet tarkasti siivotusta kodista, täydellisesti katetusta joulupöydästä ja kekseliäistä lahjoista tuovat helposti mukanaan pelkkää stressiä ja ahdistusta. Joulun perimmäinen tarkoitus on mielestäni kuitenkin päästää irti täydellisyyden tavoittelusta ja keskittyä enemmän aidosti merkityksellisiin asioihin, kuten läheisten kanssa vietettyyn aikaan. Tunnelmoida voi, vaikkei piparitaikinaa olisikaan tehty itse.

Piparkakuista puheenollen: en syö niitä kovin usein, mutta kun syön, niiden on ehdottomasti oltava sellaisia ohuen ohuita. Sellaisia kuten VINTERSAGA Ginger Thins-piparit ovat: rapeita ja oikeasti ohuita. ja  Piparit syödään tietenkin sinihomejuustotahnan ja hillon kera, joskus myös sellaisenaan. IKEA:n VINTERSAGA-sarjan jouluiset herkut ovat muutenkin ihanan vaivaton ratkaisu kaikille jouluihmisille – valmiit sahramipullat, suklaat ja toffeet tuovat joulun kiireen ja kaaoksenkin keskelle ilman suurempaa stressaamista. On ihanaa, kun piparitalon on joku toinen paistanut puolestasi ja saat itse keskittyä vain kokoamiseen ja koristeluun. Kerrottakoon myös tällaisena julkisena salaisuutena, että IKEA:n glögi on mielestäni parasta glögiä mitä kaupoista saa – olen jo monena vuotena hamstrannut sitä kotiini useita pulloja jo hyvissä ajoin ennen joulua.


Joko sinä olet aloittanut joulutunnelmoinnin?

Paras juhannus ikinä

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

Juhannus on ollut aina itselleni kesän kohokohta. Lapsuudessani se vietettiin perheen kanssa saaressa, teini-ikäisestä asti yleensä kaveriporukan kanssa mökillä. Tänä vuonna vietin ensimmäistä kertaa koko juhannuksen omalla mökilläni, ystävieni seurassa. Vuosi sitten juhannuksena täällä oli vielä kaikki kovasti kesken: sisätilat olivat täysin remonttikaaoksen vallassa, varustelutaso mökillä oli varsin heikohko ja tilaa vieraille oikeastaan ainoastaan terassilla. Vaikka välillä tuntuu että mökkiremontti etenee tipuaskelin, niin on varsin terapeuttista huomata että miten paljon vuodessa on tapahtunut asioita: mökkiä on remontoitu ja maalattu niin ulkoa kuin sisältä, puita kaatamalla on saatu järvimaisema paremmin esiin, puutarhatyöt on saatu alulle ja varustelutasoa on parannettu niin sisällä kuin ulkona. Nyt täällä pärjättiin mainiosti useampi yö neljän ihmisen voimin, juhannusaattona meitä oli enemmänkin. Onnistuneiden juhannusjuhlien kaikki elementit olivat kasassa: idyllinen paikka luonnon keskellä, rakkaat ihmiset ympärillä, hyvää ruokaa ja juomaa tarpeeksi tarjolla ja sauna lämpimänä.



Nyt kolmen mökkivuorokauden jälkeen tuntuu, että tämä tosiaan oli ehkä paras juhannus ikinä. En ottanut suurempaa stressiä ruokailuista tai ohjelmasta – uudet perunat, maissit ja nyhtökaura kävivät kaupaksi, saunominen ja laiturilla loikoilu riittivät viihdykkeeksi. Vaikka mökillä monet asiat, kuten juomaveden puuttuminen ja remontin keskeneräisyys häiritsevät hiukan, niin silti vietimme ihanan juhannuksen. Sää oli vaihteleva ja helteet loistivat poissaolollaan, mutta silti ehdimme makoilla riippukeinussa, paistatella auringossa, istuttaa porkkanoita ja nauttia aamiaista ulkona terassilla. Mitään ei tuntunut puuttuvan, kaikkea oli kylliksi.


Ikealla on parhaillaan menossa Paras kesä ikinä-kampanja, jonka yhtenä teemana on se, että vaikka kaikki ei olisikaan täydellistä niin tarpeeksi hyvä tunnelma ja kesäfiilis korjaa isompiakin puutteita. Olen iloinen kun saan olla mukana kampanjassa, ei pelkästään siksi että ideologiani on juuri tämän teeman mukainen vaan myös siksi että suurin osa mökkimme toimivimmista ratkaisuista on löytynyt juurikin Ikeasta. Yleensä tie mökille käy aina IKEA-tavaratalon kautta – joskus isomman ja toisinaan pienemmän ostoskuorman kanssa. Vähintäänkin mukaan lähtee ainakin servettejä ja astioita, mutta toisinaan jotain isompiakin hankintoja, kuten uusi keittiö.



Yleensä osasto, jolle voisin jäädä Ikeassa oleilemaan pidemmäksikin aikaa, on juurikin puutarhakalusteosasto, jossa haaveilen aina täydellisestä puutarhasta ja tunnelmallisista kesäjuhlista. Olen esimerkiksi valinnut terassilleni kalusteet jo varmaan viisi kertaa, mutta en ole vielä saanut päätettyä, mikä olisi se juuri oikea valinta. En halua tehdä väliaikaisratkaisuja, vaan ostaa tuotteita, jotka ovat oikeasti käytössä pitkään ja kestävät aikaa. Siksi keräsinkin teille viime aikojen Ikea-ostoksistani muutamia suosikkejani, sellaisia jotka on jo käytössä loistaviksi todettuja ja joiden uskon olevan käytössä vuosienkin kuluttua.

SALTHOLMEN-ulkokalustesetti, eli teräksestä valmistetut valkoiset taittotuolit ja söpö pieni pyöreä pöytä. Tähän kalustesettiin liittyy itselläni eräs unelma: se, että jonain päivänä voin asettaa tuolit ja pöydän istuttamani syreenipuun alle ja nauttia päiväkahvini aina siellä. Nyt syreenipuuni on matalampi kuin pöytä, joten voi olla että muutama vuosi vielä menee unelman toteutumiseen – siihen saakka ruokailuryhmä viihtyy terassilla.

HYLLIS-hyllyt, oikea hintahaukan unelma. Kympillä saa simppelin tyylikkään hyllyn, joka käy sekä sisälle että ulos. Näitä olen ostanut tähän mennessä yhden terassille, ja aion ostaa ainakin pari lisää – yhden eteiseen ja toisen makkariin. Sitten joskus kun kesävajan remontti saadaan alkuun, aion hankkia näitä sinnekin. Koska hyllytilaa ei ole oikein koskaan tarpeeksi.

MYSINGÖ-rantatuolit ovat olleet tämän kesän paras ostos. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun mökille saapuessa voi kantaa tuolit laiturille ja istahtaa hetkeksi alas ihailemaan järvimaisemaa ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Kangasosa on helposti irrotettava, ja olen miettinyt että voisin tehdä jossain vaiheessa itse pari lisäpäällistä. Tuolit ovat tällä hetkellä tarjouksessa heinäkuun loppuun asti vain 9,99 (norm. 24,99).

Lisäksi mökillä lemppareitani ovat esimerkiksi TÅNUM-räsymatot (alle vitosen kappale!), KORKEN-purkit (säilytykseen, tarjoiluun, kukkamaljakkoina..) ja tietenkin kaikki pihakukat, joita Ikeasta löytää usein varsin edullisesti. On uskomatonta, miten paljon muutamatkin kukkaistutukset tuovat tunnelmaa terassille!


Toivottavasti teilläkin oli vaihtelevasta säästä ja sateesta huolimatta ikimuistoinen ja ihana juhannus!

Kuvat: minä, Arttu Mustonen ja Paju Purovuo