Oi kesä kakstuhattakaksyt,
haluan sanoa tän nyt:
vaikka et enää koskaa tule takas,
olit ihana ja paras.
Runoilijaa kulunut kesä ei minusta kuitenkaan tehnyt, eikä se haittaa – kesä 2020 antoi niin paljon kaikkea muuta ihanaa. Koska tänään on elokuun viimeinen päivä ja syksy alkaa virallisesti huomenna, on aika omistaa yksi kokonainen postaus elämäni parhaalle kesälle.
Olen aistinut ilmassa sellaista, että moni muukin on kokenut juuri tämän kesän aivan erityisen ihanana ja rentouttavana. Miten se voi olla mahdollista, kun ulkomaanmatkat siirtyivät, festarit peruttiin ja monet isot juhlat jäivät pitämättä? Vai johtuuko se juuri siitä, että kun meidän piti tyytyä yksinkertaiseen, niin pystyimmekin paremmin nauttimaan hetkestä? Ja ehkä juuri siksi koimme olomme erityisen onnellisiksi ja rentoutuneiksi?
En tiedä, mutta ainakin itselleni tällainen kesä toimi mainiosti. Ehdin toteuttaa kaikki haaveeni kesän suhteen ja paljon enemmänkin! Tuntuu melkein, että sain vähän liikaa: ei ihmisen kuulu nauttia näin paljon. Ehkä kaikki kostautuu nyt syksyllä, ja voin loppuvuoden tosi huonosti ja kärsin siitä, että muutaman kuukauden ajan en murehtinut yhtään mistään. Ihmismielellä on outo taipumus kuvitella, että elämän on oltava aina vähän kärsimystä, muuten
Vietin tänä kesänä paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa. Tuntuu, että syvensin entisestään suhteitani tärkeisiin ystäviini ja opin olemaan entistä paremmin läsnä läheisteni seurassa. Vaikka kamera ja puhelin kulkivat kesätekemisissä usein mukana, niin vielä useammin laitteet jäivät pois kun keskityttiin yhdessä olemiseen tai tekemiseen. Nättejä kesäkattauksia tehtiin hyvin usein ilman, että niitä kuvattiin lainkaan yhtään mihinkään, ihan vain omaksi iloksi. Voi tuntua hassulta, mutta on iso askel ihmiselle, joka on tottunut kaivamaan kameran esiin joka ikinen kerta, kun jotain kaunista tulee vastaan.
Isot festarit ja tapahtumat peruttiin tältä kesältä, joten tietysti keksimme tilalle jotain omaa, pienemmässä mittakaavassa. Järjestimme poikaystäväni kanssa pienen konsertin lapsuudenkodissani – oli mielettömän tunteikasta ja ihanaa soittaa yleisölle livenä pitkästä aikaa. Matkustimme Kuhmoisiin ystäväni äidin mökille festareille, jossa ystävien bändi esiintyi: tanssimme itsemme uuvuksiin, lauloimme biisien mukana ja bailasimme yöhön saakka (tosin itse nukahdin mummona jo kahdentoista jälkeen). Organisoimme myös puutarhalla FLOU-festivaalin lisäksi mm. pikkusiskoni ylioppilasjuhlat, pizzaillan ja puutarhajuhlat. Juhlaihminen saa näköjään juhlansa, oli tilanne mikä tahansa.
Monet kesän mieleenpainuvimmista hetkistä tapahtuivat omalla puutarhapalstallani. Tämä oli jo toinen kokonainen kesä puutarhurina, ja pienestä palstastani tulee minulle päivä päivältä tärkeämpi ja rakkaampi. Erityisen ihanaa tässä kesässä on ollut se, että olen saanut jakaa puutarhanhoidon ilon poikaystäväni kanssa, joka on osoittanut ilahduttavaa innostusta erityisesti hyötykasvien kasvattamista ja hoitoa kohtaan. Vaikka monet illanistujaiset, juhlat ja tunnelmalliset leffanäytökset ovat olleet palstaelämän kohokohtia, niin fiilistelen silti melkein enemmän sellaisia arkisia hetkiä, kun hikoilin kukkapenkissä ohdakkeita nyhtäen tai raavin käteni verille vadelmapuskassa satoa kerätessäni. Puutarhahommien ansiosta muutin tänä kesänä myös mieleni äänikirjojen suhteen: kirjan kuuntelu pihatöiden lomassa on lähes rentouttavinta ja ihaninta mitä ihminen voi tehdä. Työ hoituu kun itsestään ja puuhaillessa pystyn keskittymään kirjan kuunteluun.
Tämä kesä oli muuten myös se kesä, kun löysin kirjat uudelleen. Mutta tästä aion kertoa lisää myöhemmin.
Olen aina haaveillut olevani se tyyppi, joka viettää paljon aikaa marjastaen ja sienestäen, mutta en ole kuitenkaan ollut se tyyppi. Olen aina aiemmin priorisoinut jotain muuta, se joku muu on ollut ehkä puutarhanhoito, työt tai kaverihengaus. Tänä kesänä löysin itseni yllättävän usein poimimasta metsän antimia, ja nautin siitä älyttömästi. Etenkin sienten löytämiseen liittyy joku alkukantainen riemu, niitä kun ei ole aina niin helposti saatavilla, marjoja löytää ja tunnistaa kuitenkin aika helposti. Tänä kesänä olemme mustikoiden lisäksi löytäneet herkkutatteja, kanttarellejä, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Tunnen suurta tyytyväisyyttä aina, kun jossain torilla tai kaupassa näen metsäsieniä myynnissä järkyttävän kalliiseen kilohintaan ja voin todeta, että minä poimin noita samoja juuri äskettäin metsästä IHAN ILMAISEKSI. Sienikausi onneksi jatkuu vielä pitkään, nyt kun olen päässyt metsästämisen makuun, ei minua pidättele oikein mikään.
Tuossa ylläolevassa kuvassa näette onnellisen kesätyypin, joka on nyt kuitenkin valmis sanomaan hyvästit ja jatkamaan eteenpäin syksyä kohti. Kesän ihanuus johtuu sen ohimenevästä luonteesta – jos aina olisi kesä, siitä tulisi arkipäiväistä eikä se tuntuisi enää niin erityiseltä. “Ensin täytyy lähteä, jotta voi palata”, sanoi Nuuskamuikkunen. Ja joka kerta kun kesä palaa, se palaa uudenlaisena ja ihmeellisenä, eikä koskaan samanlaisena. Ehkä siinä onkin se taika.
