Tag Archives: pohdintaa

Oodi kesälle 2020

Oi kesä kakstuhattakaksyt,
haluan sanoa tän nyt:
vaikka et enää koskaa tule takas,
olit ihana ja paras.

Runoilijaa kulunut kesä ei minusta kuitenkaan tehnyt, eikä se haittaa – kesä 2020 antoi niin paljon kaikkea muuta ihanaa. Koska tänään on elokuun viimeinen päivä ja syksy alkaa virallisesti huomenna, on aika omistaa yksi kokonainen postaus elämäni parhaalle kesälle.

Olen aistinut ilmassa sellaista, että moni muukin on kokenut juuri tämän kesän aivan erityisen ihanana ja rentouttavana. Miten se voi olla mahdollista, kun ulkomaanmatkat siirtyivät, festarit peruttiin ja monet isot juhlat jäivät pitämättä? Vai johtuuko se juuri siitä, että kun meidän piti tyytyä yksinkertaiseen, niin pystyimmekin paremmin nauttimaan hetkestä? Ja ehkä juuri siksi koimme olomme erityisen onnellisiksi ja rentoutuneiksi?

En tiedä, mutta ainakin itselleni tällainen kesä toimi mainiosti. Ehdin toteuttaa kaikki haaveeni kesän suhteen ja paljon enemmänkin! Tuntuu melkein, että sain vähän liikaa: ei ihmisen kuulu nauttia näin paljon. Ehkä kaikki kostautuu nyt syksyllä, ja voin loppuvuoden tosi huonosti ja kärsin siitä, että muutaman kuukauden ajan en murehtinut yhtään mistään. Ihmismielellä on outo taipumus kuvitella, että elämän on oltava aina vähän kärsimystä, muuten

Vietin tänä kesänä paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa. Tuntuu, että syvensin entisestään suhteitani tärkeisiin ystäviini ja opin olemaan entistä paremmin läsnä läheisteni seurassa. Vaikka kamera ja puhelin kulkivat kesätekemisissä usein mukana, niin vielä useammin laitteet jäivät pois kun keskityttiin yhdessä olemiseen tai tekemiseen. Nättejä kesäkattauksia tehtiin hyvin usein ilman, että niitä kuvattiin lainkaan yhtään mihinkään, ihan vain omaksi iloksi. Voi tuntua hassulta, mutta on iso askel ihmiselle, joka on tottunut kaivamaan kameran esiin joka ikinen kerta, kun jotain kaunista tulee vastaan.

Isot festarit ja tapahtumat peruttiin tältä kesältä, joten tietysti keksimme tilalle jotain omaa, pienemmässä mittakaavassa. Järjestimme poikaystäväni kanssa pienen konsertin lapsuudenkodissani – oli mielettömän tunteikasta ja ihanaa soittaa yleisölle livenä pitkästä aikaa. Matkustimme Kuhmoisiin ystäväni äidin mökille festareille, jossa ystävien bändi esiintyi: tanssimme itsemme uuvuksiin, lauloimme biisien mukana ja bailasimme yöhön saakka (tosin itse nukahdin mummona jo kahdentoista jälkeen). Organisoimme myös puutarhalla FLOU-festivaalin lisäksi mm. pikkusiskoni ylioppilasjuhlat, pizzaillan ja puutarhajuhlat. Juhlaihminen saa näköjään juhlansa, oli tilanne mikä tahansa.

Monet kesän mieleenpainuvimmista hetkistä tapahtuivat omalla puutarhapalstallani. Tämä oli jo toinen kokonainen kesä puutarhurina, ja pienestä palstastani tulee minulle päivä päivältä tärkeämpi ja rakkaampi. Erityisen ihanaa tässä kesässä on ollut se, että olen saanut jakaa puutarhanhoidon ilon poikaystäväni kanssa, joka on osoittanut ilahduttavaa innostusta erityisesti hyötykasvien kasvattamista ja hoitoa kohtaan. Vaikka monet illanistujaiset, juhlat ja tunnelmalliset leffanäytökset ovat olleet palstaelämän kohokohtia, niin fiilistelen silti melkein enemmän sellaisia arkisia hetkiä, kun hikoilin kukkapenkissä ohdakkeita nyhtäen tai raavin käteni verille vadelmapuskassa satoa kerätessäni. Puutarhahommien ansiosta muutin tänä kesänä myös mieleni äänikirjojen suhteen: kirjan kuuntelu pihatöiden lomassa on lähes rentouttavinta ja ihaninta mitä ihminen voi tehdä. Työ hoituu kun itsestään ja puuhaillessa pystyn keskittymään kirjan kuunteluun.

Tämä kesä oli muuten myös se kesä, kun löysin kirjat uudelleen. Mutta tästä aion kertoa lisää myöhemmin.

Olen aina haaveillut olevani se tyyppi, joka viettää paljon aikaa marjastaen ja sienestäen, mutta en ole kuitenkaan ollut se tyyppi. Olen aina aiemmin priorisoinut jotain muuta, se joku muu on ollut ehkä puutarhanhoito, työt tai kaverihengaus. Tänä kesänä löysin itseni yllättävän usein poimimasta metsän antimia, ja nautin siitä älyttömästi. Etenkin sienten löytämiseen liittyy joku alkukantainen riemu, niitä kun ei ole aina niin helposti saatavilla, marjoja löytää ja tunnistaa kuitenkin aika helposti. Tänä kesänä olemme mustikoiden lisäksi löytäneet herkkutatteja, kanttarellejä, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Tunnen suurta tyytyväisyyttä aina, kun jossain torilla tai kaupassa näen metsäsieniä myynnissä järkyttävän kalliiseen kilohintaan ja voin todeta, että minä poimin noita samoja juuri äskettäin metsästä IHAN ILMAISEKSI. Sienikausi onneksi jatkuu vielä pitkään, nyt kun olen päässyt metsästämisen makuun, ei minua pidättele oikein mikään.

Tuossa ylläolevassa kuvassa näette onnellisen kesätyypin, joka on nyt kuitenkin valmis sanomaan hyvästit ja jatkamaan eteenpäin syksyä kohti. Kesän ihanuus johtuu sen ohimenevästä luonteesta – jos aina olisi kesä, siitä tulisi arkipäiväistä eikä se tuntuisi enää niin erityiseltä. “Ensin täytyy lähteä, jotta voi palata”, sanoi Nuuskamuikkunen. Ja joka kerta kun kesä palaa, se palaa uudenlaisena ja ihmeellisenä, eikä koskaan samanlaisena. Ehkä siinä onkin se taika.

2019 – mitä opin ja koin

Jätin vuoden 2019 taakseni kiitollisuudella ja ilolla. Mennyt vuosi oli ehkä tähänastisen elämäni raskain, vaikka lähtökohtaisesti kaikki oli hyvin: pysyin terveenä, minulla oli töitä, ystäviä ja paljon rakkautta ympärilläni. Samaan aikaan elämässäni tapahtui kuitenkin monia muutoksia ja isoja juttuja: muutin kahteen kertaan, ostin ja remontoin asunnon, erosin parisuhteesta, aloitin opinnot, tein älyttömästi töitä ja ajoin itseni lähes työuupumuksen partaalle. Nyt on hyvä aika käydä läpi mennyt ja tehdä viime vuoden tilinpäätös, yhdeksän tykätyimmän instagram-kuvan siivittämänä: mitä opin ja koin vuonna 2019?

Sydänsuruista

Kävin viime kesän aikana läpi raskaan eroprosessin. Itse ero sujui niin kauniisti kuin ero nyt vain voi sujua: ensin pidimme taukoa, annoimme toisillemme miettimisaikaa ja pohdimme tahoillamme mitä oikeasti haluamme parisuhteelta. Sitten eräänä lämpimänä kesäiltana valvoimme jutellen aamuun saakka, joimme tonkan viiniä ja päätimme jatkaa matkaamme eri suuntiin.  Meillä oli paljon rakkautta, ihanat yhteiset kaksi vuotta ja roppakaupalla hyviä muistoja, mutta myös aika erilaiset ajatukset tulevaisuudesta ja elämästä ylipäätään. Molemmat olivat tienneet jo jonkin aikaa, että jotain pitäisi tapahtua, ja ero oli molempien mielestä hyvä ja oikea päätös. Se ei silti tehnyt siitä helppoa.

Koin elämäni ensimmäiset oikeasti raastavat sydänsurut. Vaikka tiesin tehneeni parhaan mahdollisen päätöksen, tunteet eivät kulkeneet samaa tahtia järjen kanssa. Tuntui pitkään siltä, etten voisi enää koskaan ihastua tai rakastua kehenkään uudelleen. Olen ollut aina aika nopea prosessoimaan asioita ja tuntui järkyttävältä, kun erosta ylipääseminen tuntui kestävän loputtomiin. Nyt, yli puoli vuotta myöhemmin olen kuitenkin iloinen siitä, miten asiat menivät: voin muistella menneitä hyvillä mielin, ilman katkeruutta, ilman menneeseen haikailemista. Opin taas uudelleen sen minkä oikeastaan tiesin jo ennestään: aika parantaa ja joitakin asioita ei voi vain kiirehtiä vaikka haluaisikin.

Ystävyydestä

Vuosi 2019 oli minulle ystävyyden vuosi. Kun mietin vuoden kohokohtia, niin mieleeni tulevat juurikin ystävien kanssa vietetyt hetket: aamuyön tanssit ja laulut Bättre Folkissa auringon noustessa porukalla, jossa nuorin oli 18 ja vanhin 45. Downton Abbey-henkiset juhlat, ulkoilmaleffanäytös ja elokuinen illallinen puutarhalla. Ystävien häät, jatkot ja jatkojen jatkot keskeneräisessä kodissani, josta viimeiset vieraat lähtivät aamuyhdeksältä. Monet arkiset syysillat, kun olen istunut töiden jälkeen ystäväni luona avautumassa elämästäni tai hän minun luonani (kun emme ehtineet nähdä, puhuimme pitkään puhelimessa). Ja kaikki muut isot ja pienet hetket, jotka sain jakaa ihanien ystävieni kanssa – ne olivat älyttömän tärkeitä.

Opin viime vuonna pyytämään apua ystäviltäni silloin, kun sitä tarvitsin. Kun ahdisti tai olo oli yksinäinen, sain tukea ja juttuseuraa. Kun erotilanteessa piti yhtäkkiä saada kamat muutettua poikaystävän luota omaan kotiin, sain ystäväni samana päivänä avuksi. Kun remppafirma ei ehtinyt tulla kiinnittämään hyllyä seinälle, riensi kaveri hätiin. Jostain syystä se vanha “en haluais vaivata ketään”-ajatus hiipii hirveän usein mieliin silloinkin, kun oikeasti on hätä, vaikka itsekin mielellään auttaa läheisiä kun tarve on. Kukaan ei pärjää eikä kenenkään tarvitse pärjätä yksin.

Puutarhanhoidosta

Tämä oli yksi lempiasioistani. Vietin ensimmäisen kokonaisen siirtolapuutarhakesän ja rakastin sitä. Mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut niin paljon omalta jutulta kuin puutarhanhoito ja siirtolapuutarhaelämä ylipäätään. Kausi alkoi huhtikuussa ja päättyi lokakuussa ja nyt ikävöin jo suunnattomasti kuokkimisen pariin. Puutarhani ei pysynyt läheskään yhtä hienossa kunnossa kuin se oli silloin kun sen hankin, mutta se ei nyt ollut tarkoituskaan. Sain mukavasti satoa ja nautin mielettömästä kukkaloistosta. Opin ainakin sen, että kesäkurpitsaa kannattaa tulevina vuosina kylvää hiukan vähemmän ja sen, että puutarha pärjää kyllä itsekseen, vaikkei siellä joka päivä ehtisikään käydä. Opin myös poistamaan varkaita tomaatintaimista, lannoittamaan oikein ja ainakin 50 uuden perennan nimen. Enkä malta odottaa uutta puutarhakesää!


Asunnon ostamisesta ja remontoimisesta

Vuosi sitten tein tarjouksen pienestä kaksiosta hakaniemen kupeessa ja vuodenvaihteen tienoilla sain tietää tarjoukseni menneen läpi. Siitä alkoi puoli vuotta kestänyt prosessi: ensin odotettiin asunnon vapautumista, sitten remppalupaa isännöitsijältä, sitten itse rempan valmistumista. Muutin uuteen kotiini toukokuun lopussa ja viimeiset irtolistat ja hyllyt saatiin paikoilleen syksyllä. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, miten sain ihan itse hoidettua koko prosessin kunnialla läpi maaliin saakka. Ostotarjoukset, remontin suunnittelu, työmiesten palkkaaminen, remppaluvan hakeminen isännöitsijältä, materiaalien ja kalusteiden valinnat.. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että uskaltaisin lähteä tällaiseen yksin! Viime vuonna remontti vei kaikki rahani ja lähes hiukset päästäni, mutta silti voisin nyt taas remppapölyn laskeudettua lähteä samaan hommaan uudestaan. Mutta ei kuitenkaan vielä tänä vuonna..

Syksyllä tykätty kaksion remontti-postaussarja eli vähän hiljaiseloa, mutta pian on tulossa taas jatkoa ainakin ennen / jälkeen-kuvien ja budjettiasioiden muodossa.

Töistä, opinnoista ja tulevaisuuden haaveista

Yksi suurimmista viime vuoden eväistä oli jonkinlainen ammatillinen herääminen. Olen tehnyt pitkään rinnakkain kahta ihan erilaista työtä someammattilaisena ja kuoronjohtajana ja se on sopinut minulle aivan hyvin. Viime vuonna päätin kuitenkin alkaa panostamaan tietoisesti vähän enemmän muusikkouraan ja hakeutua jatko-opintoihin – halusin katsoa tämän kortin nyt, myöhemmin siihen ei ehkä olisi enää mahdollisuutta. Tein siis viime vuonna aiempaa enemmän töitä kuoromusiikin parissa ja syksyllä aloitin kahden vuoden kuoronjohtokurssin, ja haaveenani olisi hakeutua ehkä vielä ihan täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Olen paininut ammatillisen identiteettikriisin kanssa paljon ja tullut siihen tulokseen, että jos on löytänyt jonkun asian mitä haluaa tehdä, niin silloin sitä on tehtävä. Että tässä nyt sitten yritetään.

Vaikka tein viime vuonna enemmän töitä kuin ehkä koskaan aiemmin elämässäni, niin tienasin silti vähemmän kuin aiempana vuonna. Opiskelustahan ei saa rahaa (vaan päinvastoin) ja on muutenkin päivänselvää, että apurahojen ja valtion tukien turvin toimivassa klassisen musiikin maailmassa palkkiot ovat ihan eri galaxissa kuin somemarkkinoinnin maailmassa. Joku ääni sisälläni kertoo silti, että olen oikealla tiellä: ehkä en kirjoita blogia tai kuvaa elämääni someen ikuisesti, mutta musiikin tekemisestä tuskin luovun niin kauan kuin hengitän. En silti suunnittele luopuvani kirjoittamisesta ja kuvaamisestakaan – niistä on tullut myös merkittävä osa elämääni ja tärkeä itseilmaisun muoto.

Nyt uuden vuoden alkaessa olen taas ihan tuntemattoman edessä. Suuntaviivat on hahmoteltu ja monet työjutut jo sovittu loppuvuoteen saakka, mutta silti kaikki on kuitenkin ihan auki. Jostain syystä minulla on kuitenkin sellainen aavistus, että tästä vuodesta voi tulla ihan mahtava – ja siitä aavistuksesta aion pitää kiinni. Ihanaa vuotta 2020 teille kaikille!