Monthly Archives: September 2012

ilo


Olen tänään iloinnut…

-Uunituoreesta rosmariini-ruisleivästä, jota hain aamukävelyllä Laivurin Valinnasta (kiitos vinkistä, Sara K!). Vei kielen todella mennessään.

-Vähän myöhäisestä kotibrunssista, kauniista säästä ja ihanista ihmisistä. Syyskuun viimeisestä päivästä, joka oli kaunis, lempeä ja rauhallinen.

-Ihanista kommenteistanne edelliseen laukkupostaukseeni. Kiitos! Ette uskokaan miten hyvä mieli on ollut niitä lukiessa.

jotain punaista

Kaikkea hullua sitä tuleekin kokeiltua, esimerkiksi nahkalaukun tekoa. Inspiraation vallassa väkersin yhden illan ja yön, heräsin jopa aamulla jatkamaan. Kuten arvata saattaa, niin ei mennyt kaikki niin kuin elokuvissa. Piti purkaa aika paljon ja tehdä uudelleen. Kaiken nyherryksen jälkeen lopputuloksesta tuli aika jees, vaikka itse nyt sanonkin. Ei mitenkään täydellinen, mutta kuitenkin sellainen, jota tulee käytettyäkin.

Ja onhan se punainen. Ei muulla nyt tänä syksynä niin paljon väliä.




Laukun materiaalina käytin Uffilta kuudella eurolla löytynyttä nahkatakkia. Se oli sen verran pehmoista nahkaa, että sitä oli helppo ommella ompelukoneellakin. Samasta nahkatakista olen tehnyt paljon muutakin, kuten näitä söpöjä rannerusetteja. Vuorikangas on Marimekon Fokusta, vetoketju kierrätyskeskuksesta ja metalliosat Class ohlsonilta. Hapsutupsun ohje löytyy täältä.

palkinto

Kun on tehnyt töitä, voi palkita itseään jollain. Vaikka kengillä, joista on haaveillut pitkään.


Minun palkintoni loppukesän aherruksesta ovat Acnen Cypress-nilkkurit. Kastanjanruskeana. Täyttävät vaatimukseni täydellisille kengille: hyvät jalassa, laadukkaasti tehdyt ja ennenkaikkea: ihan mielettömän kauniit.