Monthly Archives: May 2020

Puutarhan kesäkeidas

Kaupallinen yhteistyö IKEA & Asennemedia

Puutarhapalsta on ollut tämän kevään henkireikä. Olen viettänyt siellä aikaa enemmän kuin koskaan, viime viikkoina ihan päivittäin. Vaikka tuntuu että olen tehnyt puutarhatöitä enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä, hommaa riittää edelleen: vielä olisi paljon  taimia istutettavana ja rikkaruohoja kitkettävänä. Parhaillaan olemme tehneet tulevan kasvihuoneen ja kesämajan valmistelu-ja pohjatöitä, joissa riittää vielä työtä pitkälle kesäkuuhun saakka. Jokainen, joka on ikinä hoitanut pihaa tai edes kukkia parvekkeella, tietää, että puutarhanhoidossa mikään ei tule ikinä valmiiksi. Siksi onkin tärkeää oppia hyväksymään keskeneräisyys ja ottaa rohkeasti aikaa myös puuhastelun keskellä nauttimiselle ja rentoutumiselle.

Meidän kesäkeidas, ultimaattinen rentoutumispaikka, sijaitsee puutarhalla juuri nyt omenapuiden juurella. Siirtolapuutarhalla on menneillään ehkä kaunein aika vuodesta: hedelmäpuut kukkivat tai ovat puhkeamassa kukkaan ja kaikkialla on kukkivaa ja vehreää. Myös säätilassa tapahtui yhtäkkinen täyskäännös, kun parin viikon takaiset räntäsateet muuttuivatkin yhtäkkiä hellelukemiksi. Päivän mittaan kesäkeitaalla syödään lounasta, otetaan nokosia ja tehdään etätöitä – illalla istutaan pöydän ääreen nauttimaan lasilliset ja ihastelemaan ympäröivää kauneutta.

Kesäkeitaan kaunistus ovat SOLVINDEN-valaisimet, joilla olen koristellut omenapuut. Valaisimet toimivat aurinkokennolla: niiden akut latautuvat päivän aikana ja pimeän tullen ne syttyvät ja valaisevat puutarhan taianomaisella valollaan. SOLVINDEN-valaisimia on saatavilla eri värisinä ja kokoisina, minun lampuista näkee mitkä ovat lempivärini siirtolapuutarhan sisustuksessa: valkoinen, vaaleanpunainen ja okra. Näiden loisteessa on tanssahteltu ensimmäiset pienet puutarhatanssit, toivoisin että kertoja tulee vielä runsaasti lisää.

Ostin jo kolme vuotta sitten SALTHOLMEN-ulkokalustesetin, joka palveli ensin vanhalla mökilläni ja nyt jo toista kesää siirtolapuutarhalla. Ajattoman klassiset pihakalusteet ovat kestävä hankinta, edelleenkään näissä ei näy juurikaan käytön jälkiä. Kokoontaitettavat kalusteet eivät vie juurikaan tilaa varastosta ja siksi olenkin ajatellut hankkia tulevaisuudessa noita tuoleja lisää tulevia puutarhajuhlia silmällä pitäen. Pienessä mökissä kun säilytystilaa ei ole koskaan tarpeeksi ja massiivisen isot kalusteet eivät tule kysymykseenkään. SALTHOLMEN-tuolit ja pöytä on myös helppo pakata auton takakonttiin ja ottaa mukaan vaikka kesäretkelle tai piknikille.


 

Kesäkeitaan sisustukseen kuuluuvat lisäksi myös KRYDDPEPPAR-kukkajalka ja  BETSÖ / VÅRHOLMEN-aurinkovarjo, joka tarjoaa loistavan etätytöpisteen myös auringon porottessa. Iso varjo tulee tarpeen etenkin säiden lämmetessä – vaikka aurinkoa rakastankin, ei suorassa paahteessa pitkään oleilu ole koskaan terveellistä. Kukkajalan taas ajattelin syksyn tultua tuoda puutarhalta kotiini, KRYDDPEPPAR sopii pihan lisäksi myös sisätiloihin. Suloisen vaaleanpunainen kukkajalka muistuttaa minua haaveestani, vaaleanpunaiseksi maalatusta uudesta mökistä, joka ehkä joskus tulevaisuudessa toteutuu.  Sitä odotellessa keskityn nauttimaan puutarhan kauneudesta ja kesäkeitaastani, joka on täydellinen juuri tällaisena.

Millainen on sinun kesäkeitaasi?

IKEA:n verkkokauppa on mainio apulainen pihan somistamiseen ja kesäkeitaan rakentamiseen sisälle tai ulos. Uudistuneen Click & Drive -palvelun myötä verkko-ostokset ovat nyt noudettavissa myös suoraan tavaratalon parkkipaikalta tai lastausalueelta ja IKEA Lähinouto toimittaa tuotteet noutopisteille ympäri Suomea.

Vastuulliset lahjaideat

Kaupallinen yhteistyö: Finlayson

Vastuulliset lahjaideat

Lähestyvä juhlasesonki tuo mieleen lahjapohdinnat: mitä hankkisin vastavalmistuneelle, hääparille tai synttärisankarille? Läheisten muistaminen lahjoilla merkkipäivinä on kaunis ele, joka ilahduttaa sekä saajaa että antajaa, kun lahja on huolella valittu. Päivänsankarin tarpeiden ja maun lisäksi kannattaa miettiä myös lahjan ekologisuutta – ympäristömme kuormittaminen turhalla krääsällä ei ole oikein edes kauniin ajatuksen varjolla.

Tässä omat vinkkini kevään vastuullisiin lahjoihin:

Vastuulliset lahjaideat

Aineettomat lahjat. Ihana lahjaidea on tukea lahjansaajan omaa harrastusta: esimerkiksi musiikkiharrastuksen aloittamisesta haaveilevalle aikuiselle ystävälle voi hankkia lahjakortin soitto-tai laulutunnille tai voit tarjoutua maksamaan kummilapsen muskarin tai muun kivan harrastuksen lukukausimaksun.

Kierrätysmateriaalista tehty lahja. Finlaysonin Old Jeanstuotesarja on syntynyt vanhoista farkuista ja ekologisesta tencelistä. Vanhoja farkkuja kerätään Finlaysonin myymälöihin, ne lajitellaan, murskataan kuiduksi ja niistä tehdään lankaa. Old Jeans-malliston tuotteita ei siis värjätä lainkaan, vaan niiden kaunis siniseen taittava harmaa sävy on peräisin kierrätetyistä farkuista. Sarjan tyylikäs pussilakanasetti tai pehmoinen torkkupeitto on loistava lahja esimerkiksi vastavalmistuneelle tai tupaantuliaisiin.

Kirjalahja. Anna lahjakortti äänikirjapalveluun tai laita kiertoon kiehtova kirja, jonka olet jo itse lukenut. Käytetty kirja on edullinen ja eettinen lahja!

Lahja, jonka päästöt on kompensoitu. Finlaysonin CO2NEG-tuotesarja koostuu kauniista kodintuotteista, joiden kasvihuonepäästöt on hyvitetty kaksinkertaisesti. Sarjaan kuuluu mm. Helsingin Herttoniemessä valmistetut Puuvilla tuoksukynttilä ja huonetuoksu sekä Lumo-samettityynynpäälliset hehkuvan kauniissa väreissä. Lue lisää kompensoinnista ja CO2NEG-tuotteista.

Lahjaksi palvelus. Tee itse lahjakortti, jossa tarjoudut siivous-, lastenhoito-tai talkooavuksi. Haastavassa elämäntilanteessa on usein vaikea pyytää apua, ja jos joku sitä oma-alotteisesti lahjana tarjoaa, on lahjan saaja varmasti ikionnellinen.

Lahjaksi aikaa. Kutsu ystävä nauttimaan kotiisi kokkaamastasi illallisesta tai tarjoa hänelle lounas. Yhdessä vietetty laatuaika on usein paras lahja.


Finlaysonin nettikaupassa on parhaillaan -30% alennus valikoiduista lahjatuotteista. 
Lahjatuotteille saa ilmaisen paketoinnin sekä toimituksen kotiovelle – tämän helpommaksi lahjaostaminen ei enää muutu!

3 x juhlakampaus, joka sopii myös lakin kanssa

Kaupallinen yhteistyö Herbina

juhlakampaus joka sopii myös lakin kanssa

Minulla on käytössäni kolme erillaista juhlakampausta, joihin olen luottanut eri juhlatilanteissa jo 10 vuoden ajan. Joskus toki on ollut jotain variaatioita, mutta uskaltaisin väittää, että näillä kampauksilla on menty 90% aikuiselämäni juhlista. Miksi muuttaa jotain, joka toimii niin älyttömän hyvin? Tykkään laittautua, mutta en jaksa kuitenkaan käyttää  tuntikausia kampauksen tai meikin tekoon, joten yksinkertaiset ja nopeat ehostusvinkit ovat minun juttuni. Siksi jaan nyt sellaisia – tässä siis vinkit kolmeen luottokampaukseeni! Vastavalmistuneiden ylioppilaiden iloksi nämä sopivat myös loistavasti yhteen yo-lakin kanssa – oli aika hauska olla kuvattavana lakki päässä ja palata ajatuksissa omaan lakkiaispäivään. Oi nuoruus!


Pari perusasiaa on hyvä tietää, kun lähtee tekemään juhlakampauksia itse:

1. Pese hiukset mahdollisuuksien mukaan jo edellisenä päivänä. Juuri pesty tukka ei ole paras pohja kampauksille, vaan päinvastoin. Kokeile  Herbinan syväkosteuttavaa hoitoainetta ja shampoota, joka puhdistaa tukasta aiemmat muotoilutuotteiden jäämät tehokkaasti. Herbinan hiustenhoitotuotteet ovat 100% vegaanisia ja ne valmistetaan Heinäveden tehtaalla Itä-Suomessa.

2. Hyvät muotoilusuihke on pitävän kampauksen pohja, ja muotoilusuihkeella saa hiuksiin sopivaa rakennetta ja pehmeyttä, jos kampauksentekopuuhiin ryhtyy heti tukanpesun jälkeen – suihkuta vain muotoilusuihketta pyyhekuiviin hiuksiin ja föönaa. Näiden kaikkien kampausten pohjalla on Herbinan 4in1 muotoilusuihke, joka toimii myös lämpösuojana.

3. Kampausten tekeminen ei ole itse ollenkaan niin vaikeaa kuin luulisi! Varaudu kuitenkin kokeilemaan pari kertaa – harjoitus tekee mestarin. Älä kuitenkaan ala harjoitella ensimmäistä kertaa juhlapäivän aamuna.



Lettikruunu niskaan

Yksi lempikampauksistani on pään päälle sidottu lettikruunu, jonka ohjeen jaoin joku aika sitten instagramissani. Tämä on sen niskaversio eli rennommin kutsuttuna takaletti, joka sopii puolipitkiin ja pitkiin hiuksiin. Tehdään siis oman maun mukainen jakaus ja kaksi sivulettiä, jotka yksinkertaisesti kiinnitetään niskaan mummopinneillä. Lettien päät piilotetaan lettien alle. Lopuksi kampaus kiinnittään vahvalla hiuskiinteellä.

Vinkki: jos sinulla on sama tilanne kuin minulla, eli juurikasvu on venähtänyt vähän pitkäksi, suosittelen kokeilemaan Herbinan tummille hiuksille tarkoitettua kiinnettä. Se ei jätä tummaan tukkaan valkoista jälkeä, mutta sopii myös vaaleille hiuksille.

juhlakampaus joka sopii myös lakin kanssa

Niskakierre

Niskaan kieputettu kampaus on takaletin elegantimpi versio. Tähän kampaukseen luotan erityisesti juhlavissa tilaisuuksissa, kun asuna on iltapuku tai vaikkapa vanhan ajan tunnelmaa henkivä mekko. Kampaukseen sopii oikeastaan mikä jakaus vaan, mutta oon kokenut sivujakausen olevan tälle kampaukselle erityisesti eduksi. Niskakierre syntyy, kun hiuksia kiepsutetaan kierteelle molemmilta sivuilta ja rullataan loput tukasta vielä kampauksen sisään, kuvan mukaisesti – kampaus kiinnitetään paikoilleen pinneillä. Jos kampauksen haluaa tehdä vielä huolellisemmin, voi molemmat sivut kiepsutella erikseen ja kiinnittää pinneillä ja lopuksi rullata takatukan vielä kampauksen sisään. Viimeistele hiuskiinteellä.

Tähän kampaukseen et tarvitse yhtä pitkiä hiuksia kuin minulla on, hiukan lyhyemmälle tukalle tämä voi olla jopa helpompi tehdä. Tästä kampauksesta saat myös tuloksena hurmaavat laineet seuraavaksi päiväksi!

juhlakampaus joka sopii myös lakin kanssa

Kiharat

Jonkun mielestä tämä voi olla tylsä vaihtoehto, mutta mielestäni kiharat ovat aina kaunis vaihtoehto juhlakampaukseksi, ihan sellaisenaan. Itse juhlin aikoinaan lakkiaisina juurikin kiharapäänä, ja voisin hyvin tehdä niin nytkin. Kiharat saa aikaiseksi suoristus-tai muotoiluraudalla – muista lämpösuoja hiuksille!

Millaiseen tukkatyyliin sinä luotat juhlapäivänä?

Jaan tulevan kesän aikana yhteistyössä Herbinan kanssa kampaus-ja tukkavinkkejä somekanavissani – kaikki hiusvinkit löydät instagramistani!