Monthly Archives: April 2021

Miten käy siirtolapuutarhamökin?

Sen jälkeen kun kerroin muuttavani Kirkkonummelle, olen saanut lähes joka päivä saman kysymyksen:

Mutta mitä tapahtuu siirtolapuutarhamökille?

Ymmärrän, että puutarhapalstan kohtalo mietityttää – siirtolapuutarhaelo on ollut isossa roolissa kanavissani etenkin kesäaikaan ja seuraajillenikaan ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, miten minulle tärkeästä ja rakkaasta paikasta on kyse. Lisäksi ainakin Helsingissä siirtolapuutarhan omistajan pitäisi olla Helsinkiläinen, joten ainakin periaatteessa toiseen kaupungin muutto tarkottaisi mökin laittamista myyntiin. Eli tarkoittaako nyt Kirkkonummelle muutto sitä, että luovumme unelmiemme kesäparatiisista?

Haikeudella voin nyt todeta, että se tarkoittaa juuri sitä – pieni rakas mökkini palstoineen on nyt löytänyt uudet omistajat, ja eilen vietimme pienimuotoisia puutarhan jäähyväisiä. Kutsuimme mukaan pari perheenjäsenät ja skoolasimme mielettömän upeassa kevätsäässä kaikille niille ihanille muistoille, mitä tuolla pienellä maapläntillä on vietetty. Monet viimeisen 3 vuoden kauneimmista kesämuistoista liittyvät juuri siirtolapuutarhaan – siellä on vietetty ikimuistoisia juhlia, mieleenpainuvia illanistujaisia ja satoja tunteja lempipuuhani, puutarhanhoidon parissa. Jatkossa palstaa hoitavat uudet ihanat omistajat, jotka voivat luoda siellä nyt omia kauniita muistojaan.

Monien on ollut vaikea ymmärtää, että miten kukaan voi ikinä luopua näin kauniista paikasta, oliko myynti oikeasti ainoa vaihtoehto? Eikö siirtolapuutarhuroinnin pitänyt olla loppuelämäni harrastus? Olisiko palstan voinut siirtää vaikka jonkun Helsingissä asuvan perheenjäsenen nimiin tai myydä jollekulle sisaruksistani?

Välillä tuntuu siltä, etteivät ihan kaikki ymmärrä sitä, miten paljon työtä yhden puutarhapalstan hoito vaatii. Toki on helppohoitoisiakin pihoja, mutta ainakaan oma palstani ei ole sellainen, mikä toimisi pelkästään satunnaisena kesäviikonloppujen lomapaikkana. Jos palstan haluaa pitää kukkivana ja kauniina, se vaatii kesäaikaan kastelua n. joka toinen päivä ja kitkemistä ja ruohonleikkuuta vähintään viikottain. Ei ole millään tavalla mielekästä, että ajaisin 2-3 krt viikossa 35km Kirkkonummelta Helsinkiin hoitamaan palstaa – se on mielestäni jopa koko siirtolapuutarhaideologian vastaista. Lisäksi uudessa kodissa meillä on uusi (vähän pienempi) piha hoidettavana ja laitettavana, on vaikea kuvitella että energiaa riittäisi kahden pihan hoitoon.

Tunnen kyllä haikeutta ja ihan suruakin siitä, että urani siirtolapuutarhurina jäi näin lyhyeksi, mutta samaan aikaan olen myös onnellinen siitä kaikesta mitä olen tämän ihanan ajanjakson aikana saanut kokea. Oikeastaan siirtolapuutarhaelämän kautta tajusin, että ehkä en haluakaan asua kantakaupungissa kerrostalossa loppuelämääni. Tajusin, että ehkä haluankin elää lähempänä luontoa ympäri vuoden, en vain kesäisin. Ja että oikeastaan toivoisin, että puutarha olisi kotini yhteydessä, ei jossain erillisessä paikassa. Aloimme pohtia palstasta luopumista viime syksynä samaan aikaan, kun tajusimme unelmoivamme omakotiasumisesta. Että jos löytyisi koti, jossa meillä olisi oma piha ja mahdollisuus pitää puutarhajuhlia ja viljellä hyötykasveja ja kukkia, niin ehkä puutarhapalstasta luopuminen ei olisi niin mahdoton ajatus. Ja juuri näin meille kävi  – vaikka uuden kotimme piha on kaukana siitä runsaasta kukka-idyllistä mikä minulla Kumpulan palstalle jäi, niin mahdollisuuksia täällä on, paljonkin. Tänä kesänä aloitetaan varmaan maltillisesti kasvilava-viljelmillä ja ruukku-istutuksilla, aika näyttää mitä kaikkea saadaan tänne kasvamaan.

Totuuden nimissä on myös todettava, että siirtolapuutarhasta luopuminen vähensi myös hiukan stressiä. Mulla ei koskaan ollut alkukeväästä ja loppusyksystä niin paljon aikaa palstalle kuin se olisi vaatinut. Vaikka olen saanut aina paljon apua palstan hoidossa ja laitossa, niin välillä tuntui siltä, että noin runsas piha oli yhdelle ihmiselle vähän liiankin iso pala hoidettavaksi. Oma stressinaiheensa oli myös aika huonokuntoinen mökki, jonka suhteen olisi varmaan pian pitänyt tehdä jotain. Järkeilimme, että upouuteen mökkiin olisi järkevää panostaa, jos tietäisimme varmaksi sen, että asuisimme vielä 10 vuoden päästäkin Helsingissä. Mutta kun emme tienneet, vaan päinvastoin: joku tuntui vetävän meitä toisaalle, kohti uutta. Ja nyt tuntui siltä, että sitä jotain piti seurata.


Mulla on siirtolapuutarhalta niin ihania muistoja, että melkein itkettää niitä ajatellessa ja tätä postausta kirjoitellessa. Täytyy nyt vain luottaa siihen, että tästä eteenpäin me luodaan ehkä niitä ihania muistoja täällä uudessa paikassa. Lisäksi ikävää lievittää ehkä vähän myös se, että poikaystäväni perheen upea kesäpaikka on vähän lähempänä uutta kotia ja joitain puutarhahaaveita on mahdollisuus toteuttaa varmasti sielläkin, kun lääniä on vielä reilusti enemmän vaikkapa perunaviljelmille. Vaikka luovuin siirtolapuutarhasta, niin puutarhahommista en aio luopua enää koskaan. Siispä jatkossakin on luvassa loputtomiin asiaa kukista, hyötykasviviljelystä ja puutarhajuhlista – hiukan eri vinkkelistä vain.

Nyt on aika siis pakata viimeisetkin roinat kasaan myös pikkumökistä ja muuttaa koko elämä tänne Kirkkonummelle ja luovuttaa kukkaunelma leikkimökkeineen ja kasvihuoneineen uusien asukkien käyttöön. Löysimme ostajiksi niin mahtavan oloiset tyypit, että on helppo olla onnellinen sekä puutarhan että uusien omistajien puolesta. Ja saimme kutsunkin tulla palstavierailulle sitten kesämmällä, joten ihan lopullisia hyvästejä ei tarvitse heittää. Onneksi on edelleen myös siirtolapuutarhuriystäviä, joiden luona aion myös vierailla, varokaa vaan.

Hei hei siirtolapuutarha, olit hyvin rakas ja opetit minulle paljon.

Opetit kärsivällisyyttä – kasvien kanssa harvoin mikään toimii täysin suunnitelmien mukaan.

Opetit hetkessä elämistä – puutarhalla eletään säiden armoilla ja toimitaan tarvittaessa niiden mukaan, vaikka se ei olisikaan omien aikataulujen puolesta optimaalista.

Opetit keskeneräisyyden sietämistä – kaikkea ei voi saada eikä pidäkään saada hetkessä valmiiksi.

Mutta ennen kaikkea, opetit minut ymmärtämään itseäni paremmin. Autoit löytämään sisältäni sen tyypin, joka kaiken sähellyksen ja joka suuntaan säätämisen sijaan oikeasti rakastaa aika yksinkertaista elämää kukkien ja puutarhanhoidon parissa.

Eli ei tämä nyt kovin huonosti mennyt.

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja asiat etenevät! Saimme pari päivää ennen pääsiäistä avaimet uuteen kotiin ja sen jälkeen alkoi tapahtua nopealla tahdilla: yhdessä päivässä kaikki alakerran pinnat oli suojauttu, vanha keittiö oli jo purettu ja maalaustyöt makuuhuoneessa aloitettu. Hoidimme vanhan keittiön purun melkein kokonaan itse, putkimies toki tarvittiin hoitamaan oma osuutensa. Löysimme Torin  kautta ostajan niille keittiön osille, jotka meille jäivät remontissa tarpeettomiksi, ihanaa ettei mitään tarvinnut viedä sorttiin. Osa vanhoista rungoista ja kodinkoneet jäivät siis meille ja niitä hyödynnettiin uutta keittiötä rakennettaessa. On aina hyvä idea hyödyntää vanhaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!

Nyt pari viikkoa myöhemmin ollaan siinä pisteessä, että uudessa kodissa alkaa olla pikkuhiljaa muuttovalmista. Remontointi jatkuu kyllä muuton jälkeenkin, strategiamme on ollut se, että ennen muuttoa maalataan makuuhuone ja alakerran yleiset tilat ja remontoidaan keittiö, muut hoidetaan sitten vähitellen asumisen aikana. Kun tilaa on reilusti eikä muiden tilojen rempalla ole välitöntä kiirettä, niin ei kannatakaan kiirehtiä! Parempi asettua ensiksi asumaan ja sitten katsoa rauhassa, mitä haluaa muuttaa ja mistä.

keittiöremonttikeittiöremontti

Mutta nyt on pakko hehkuttaa tätä meidän uutta keittiötä: SIITÄ TULEE NIIN IHANA! En meinaa edes uskoa, että tämä upeus on oikeasti meidän. Tuo vihreä sävy, jota pitkään pohdittiin, on meidän molempien mielestä aivan täydellinen (sävykoodi NSC S 6010-G30Y) ja pelkästään näiden kuvien katsominen sykähdyttää. Olen niin iloinen siitä, että uskalsin valita ovien sävyn ns. turvallisten / perinteisten vaihtoehtojen ulkopuolelta, nyt kuitenkin suunniteltiin kotia meille asumista ja elämistä varten, ei vaikkapa myyntiin. Ovet tulivat Puustellilta, sieltä oven sai sävytettyä haluamallaan värillä. Sanoinko jo, että rakastan tuota vihreää? (Suurkiitos Annelle, joka auttoi oikean sävyn löytämisessä! Ihanaa, kun on ystäviä, joilla on näkemystä ja osaamista auttaa tällaisissa pulmissa <3)

Hehkuttamisen arvoista keittiössä on myös Louhen Dekton-kivitaso, jossa on juuri sellainen oikea hiekkainen sävy ja sopivasti elävyyttä. Dekton on materiaalina erittäin kestävää, eikä siihen imeydy kosteutta. Tässä keittiössä kelpaa kokkailla! Tosin vielä hetki joudutaan odottamaan kokkailuhommia, sillä kaikki ei ole vielä ihan valmista: keittiöstä puuttuu vielä astianpesukone, valaisimet, hana ja vetimet. Lisäksi saimme tilauksessa pari vääränkokoista ovea, jotka tilataan uusiksi ja asennetaan myöhemmin. Mutta viikon päästä keittiön pitäisi olla jo ihan käyttövalmis, en malta odottaa aamukahvihetkiä tuolla!

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
viena k remontti

Makuuhuoneeseen maalisävyksi valikoitui Tikkurilan J484 linna, joka toi makuuhuoneeseen rauhallisen ja vähän jopa arvokkaan hotellimaisen tunnelman. Kun samaa sävyä jäi vähän yli, niin maalasimme samalla sävyllä myös yhden olohuoneen seinistä. Valosta riippuen sävy näyttää aika vaalealta ja jopa hiukan harmaalta (ylempi kuva), tai sitten hyvinkin lämpimän beigeltä (alempi kuva). Muuten alakerran yleiset tilat ja keittiön seinät maalattiin listavalkoisella. Ihan valko-beigeksi ei koti jää, värejä on tulossa sekä työhuoneeseen että sellohuoneeseen, ehkä myös yläkerran aulaan ja kylppäritiloihin. Aika näyttää, millainen tästä kokonaisuudesta muodostuu.

Keittiöstä ja muistakin huoneista on tulossa kokonaan omat esittelypostauksensa, kunhan saadaan ne valmiiksi, mutta tässä nyt tällainen pieni ensikurkistus – miltä näyttää?

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat