Tag Archives: puutarhanhoito

Kukkakierros puutarhalla: alkukevään kukkaloistoa

On ehkä ihmeellisin aika vuodesta. Luonto on juuri parhaillaan puhkeamassa kukkaan, täyteen loistoonsa. Joka kerta kun menen puutarhalle, huomaan jonkun uuden kukan tai kasvin nousseen maasta – en varmaan koskaan kyllästy seuraamaan tätä ihmettä! Puutarhani edellinen omistaja on tehnyt upeaa työtä tällä palstalla: täällä todellakin kukkii läpi kesän! Jo kuukausi sitten krookukset ilmestyivät ja yleensä jo pakkasten tultua vielä viimeisissä ruusuissa on terälehdet tallella. Vaikka kaunein ja runsain kukinta-aika on vasta edessä, on näissä toukokuun kukkijoissa sellaista alkukevään huumaa ja ihanuutta, mitä ei voi vain vastustaa.

Tässä siis pieni alkukevään kukkakierros puutarhalla, olkaa hyvät!

 

Viime vuonna keskityin palstalla lähinnä hyötyviljelyyn ja kukkapenkkien suhteen lähinnä katsoin ja ihmettelin, mitä siellä tapahtuu. Tänä vuonna tiedän jo mitä haluan: lisää kukkia! Vaikka puutarhani perennapenkki on suunniteltu ihanasti niin, että siellä kukkii monivuotisia läpi kesän, niin tajusin viime vuonna kaipaavani lisää kukkivuutta etenkin loppukesään. Siispä olen hankkinut runsaasti kukkasiemeniä ja laittanut jo monet kesäkukat esikasvatukseen. Ensimmäisenä keväällä istutin orvokit – niin kaunis, helppohoitoinen ja ihana kukka! Orvokit ovat kiitollista kasvattaa, ne kukkivat helposti vaikka läpi kesän, kunhan niistä muistaa poimia aina kuihtuneet kukinnot pois. Orvokkien lisäksi hankin ihanan vaaleanpunaisen pelargonin ruukkuun mökin edustalle. Pelargonikin on suhteellisen helppohoitoinen, se tarvitsee vain paljon valoa ja se pitäisi istuttaa sateensuojaan. Sekä pelargonin että orvokin kukat ovat myös syötäviä, näillä aion koristaa kaikki kesäruokani.

Puutarhani portilla kasvaa kaunista vaaleanpunaista kaukasianpitkäpalkoa, joka on maanpeitekasvi ja levinnyt mukavasti portin molemmille puolille. Tämän ihanasti tuoksuvan perennan soisin leviävän vaikka kaikkialle puutarhaan!

Tulppaanit ja helmililjat lienevät monille tuttuja. Itse olen yllättynyt siitä, miten monenlaisia lajikkeita tulppaaneitakin on: osa kukkii jo hyvin aikaisin keväällä, toiset vasta toukokuun loppupuolella. Palstalta löytyy paljon perinteisiä monivuotisia tulppaaneja, ehkä omaan makuuni vähän liiankin kirkkaan värisinä. En ole silti halunnut luopua niistä, vaan olen istuttanut syksyllä mukaan omia lempivärejäni ja sävyjäni, katsotaan milloin ne puhkeavat kukkaan!


Tämä on puutarhani kukkivin kohta juuri tällä hetkellä: etualalla patjarikkoa, välissä pienet kaunokaiset eli bellikset, joiden takan joku kukkalajike, jota en vielä ole onnistunut tunnistamaan. Tietääkö joku teistä?