Kohti jäätelökesää

kohti jaatelokesaa

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Ingman

Eilen koko Helsinki tuntui menneen sekaisin auringonpaisteesta ja keväästä. Ihmiset postailivat kuvia terassilta ja kaupungilla vastaan käveli enemmän hymyileviä ihmisiä kuin pitkään aikaan. Täytyy myöntää, että itsekin kuljin aika suu korvissa – kun tunnen auringon lämmön ja kevään tuoksun, minut valtaa joku käsittämätön ilon ja riemun tunne. Kevät on ihanaa aikaa, se on täynnä lupausta tulevasta, se herättelee meidät muistamaan että kaiken tämän kylmyyden jälkeen on vielä tulossa hellepäiviä, kuumia kesäiltoja, hauskoja hetkiä ja sulavia jäätelötötteröitä.

Kevät on tuonut mukanaan paljon suuria uutisia, ja yksi niistä on se, että Ingman tuo markkinoille uuden täysin maidottoman ja vegaanisen Choice-jäätelösarjan. En voi muuta kuin iloita tästä suunnasta mihin vegaanituotteiden tarjonnan kanssa ollaan menossa, tässähän syntyy ihan runsaudenpula! Maidottomat jäätelövaihtoehdot sopivat lähes kaikille erikoisruokavalioisille, mutta onneksi niitä saavat syödä muutkin. Choice-jätskeissä on varsin paljon valinnanvaraa: löytyy soijapohjaiset vanilja-mansikka-ja suklaajädet, riisimaito-vaniljajätski ja vieläpä mantelimaitojäätelö kaakaoraidalla. Lisäksi löytyy suklaatuutti (joka on myös gluteeniton!), päärynäsuklaapuikko ja mansikkajäätelöpuikko. Jäätelökesä, odotan sinua jo nyt!


Olen ehtinyt reilun vuoden aikana maistella hyvin monia erilaisia maidottomia jäätelöitä, ja olen päätynyt sen jälkeen siihen tulokseen, että lempijäätelöni kaikista jädeistä on Choicen suklaajätski. Sitä syön ihan sellaisenaan purkista suoraan, vaniljaa tarjoan piirakoiden tai muiden leivonnaisten kera. Paras kokonaisuus syntyy silti, kun yhdistelee eri makuja ja tarjoaa niiden kanssa erilaisia lisukkeita. Sain Ingmanilta tehtäväksi suunnitella erilaisia lisukereseptejä Choice-jätskibuffaan, ja syntyi kolme ohjetta: suklainen vegaanibrownie, raikas lemon curd ja täyteläinen kookoskinuski. Överiannoksen saa yhdistelemällä kaikkia eri jätskimakuja ja lisukkeita, mutta hillitymminkin voi herkutella, siksi lisäsin jokaisen reseptin perään tarjoiluehdotuksen.

VEGAANINEN BROWNIE SUKLAASATTUMILLA

20×20 vuokaan

1 dl kasvimaitoa
100 g vegaanista margariinia (sininen keiju)
3 dl ruokosokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl aitovaniljajauhetta
ripaus suolaa
100g tummaa vegaanista suklaata (rouhittuna / pieniksi paloiksi pilkottuna)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, vuoraa n. 20×20 vuoka leivinpaperilla.

Yhdistä kulhossa kasvimaito (esim. soija-tai kauramaito), margariini ja sokeri ja sekoita huolella. Mittaa toiseen kulhoon vehnäjauho, kaakaojauhe, ruokasooda, suola ja vaniljajauhe ja sekoita keskenään.

Pilko / rouhi suklaa ja lisää jauhoseokseen, halutessasi voit lisätä joukkoon vaikkapa myös pähkinöitä. Kaada vielä sokeriseos jauhojen joukkoon ja sekoita varovaisesti. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.

Paista uunissa keskitasolla n. 25-30min. Browniet voivat jäädä hiukan pehmeiksi sisältä. Nauti vanilja-ja suklaajäätelön kera. 

LEMON CURD

n. 1 dl

2 luomusitruunaa
1,5 dl hillosokeria
2 rkl vegaanista margariinia
2 rkl vaahtoutuvaa kauravispiä

Raasta sitruunoiden kuori ja purista 1 dl mehua. Lämmitä kattilassa, kunnes seos höyryää ja lisää hillosokeri. Keitä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia ja anna jäähtyä.

Lisää joukkoon kasvimargariini ja jääkaappikylmä kauravispi ja vatkaa sähkövatkaimella. Kaada seos lasipurkkiin ja laita se hyytymään jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Tarjoile vanilja-ja mansikkajäätelön, tuoreiden marjojen ja hedelmien kera.

KOOKOSKINUSKI

n. 2 dl

-tölkki täysirasvaista kookosmaitoa
-2 dl tummaa ruokasokeria
-ripaus suolaa

Kaada kookosmaito ja sokeri kattilaan. Sekoita ainekset huolellisesti keskenään ja anna kiehahtaa, keittele sen jälkeen matalammalla lämmöllä noin 20 minuuttia. Seos on valmis, kun se on sakeaa. Lisää suola. Säilytä kinuski lasipurkissa jääkaapissa. Tarjoile suklaa-ja vaniljajäätelön sekä suolapähkinöiden kera. NAM!


Miten kokoat itse lempijäätelöannoksesi? Joko olet törmännyt kaupoissa uusiin Choice-jäätelöihin?

Related Post

2 comments on Kohti jäätelökesää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *