Raparperi-mansikka-kuppikakut ja kesän ensimmäinen päivä

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Neito

Perjantai-iltapäivänä asenteen toimistolla. Järjestys on laitettu uusiksi, näyteikkuna somistettu yrteillä, kukilla ja Neito-pulloilla. Keittiössä valmistellaan herkkujen lisäksi kukkaseppeleitä, ja pienestä kiireestä huolimatta kaikki ovat hyvällä tuulella. Miten sattuikin, että saimme kesän ensimmäisen lämpimän päivän juuri näitä juhlia varten?  Sisätilat pysyivät tyhjänä, kun kaikki paikalle saapuneet vieraat levittäytyivät toimiston eteen nauttimaan lämmöstä. Vähissäkin vaatteissa tuli kuuma ja aurinkorasvaa piti lisäillä tasaiseen tahtiin, ellei halunnut somaa punoitusta nenäänsä ja poskipäihinsä. Paahteesta ei valittanut silti kukaan, vaan kaikkien kasvoille tuntui jumittuneen kestohymy – vihdoin pitkän talven jälkeen saa nauttia lämmöstä, hyvässä seurassa.




Suunnittelimme juhlien tarjottavat yhdessä Say it With a Cake-kakkumuijan kanssa, lopputuloksena saatiin lähes kaikille sopivat vegaaniset ja gluteenittomat herkut: suussasulavaa pizzaa, raikasta kesäsalaattia ja raparperi-mansikkakakkusia. Pippaloiden pääosassa oli auringon lisäksi tietenkin Neito rypsiöljy, pehmeän makuinen ja täysin kotimainen ruokaöljy. Olen itse käyttänyt Neito-öljyjä vakituisesti jo parin vuoden ajan, oma suosikkini on erityisesti voin makuinen öljy, jolla vegaanikin saa oikeaa voin makua esim. pastoihin ja muihin ruokiin. Tämän kevään uutuusmaku on mansikka, jota voi käyttää esim. lättyjen paistoon tai mihin tahansa makeaan leivontaan. Kaikki tarjottavat saivat perjantaina kehuja, mutta erityisesti hehkutettiin pizzaa – moni juuston nimeen ehdottomasti vannova ihmetteli, miten juustoton pizza voi maistua niin hyvältä. Pizzan resepti tulossa blogiin pian, sitä odotellessa voitte paistaa pellillisen näitä herkullisia kuppikakkuja tai sekoittaa maukkaan sitruunavinegretten salaatin kaveriksi. Neidon sivuilta löytyy myös lisää monia herkullisen oloisia reseptejä, jos kaipaa lisäideoita kesäkeittiöön.


Raparperi-mansikka-kuppikakut (gluteeniton & vegaani)

20 isoa / 40 pientä kuppikakkua

Kakkuset:

300g raparperia kuorittuna ja pilkottuna
2,5 dl ruskeaa ruokosokeria
2 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
1 dl perunajauhoja
2 dl riisijauhoja
2 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl ksantaania
1 1/4 dl omenamehua
80 ml Neito Mansikka-rypsiöljyä
2 tl aitovaniljajauhetta

Kuorrutus:

250 g maidotonta margariinia
10 dl tomusokeria
1 – 2 rkl soijamaitoa
2 tl aitovaniljajauhetta
Tuoreita mansikoita
Syötäviä kukkasia

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja vuoraa muffinipelti paperivuoilla.

Laita kattilaan raparperi, ruokosokeri, sitruunamehu ja suola. Keittele keskilämmöllä n. 10 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes raparperi pehmenee ja hajoaa. Anna seoksen jäähtyä ainakin vartin.

Sekoita erillisessä kulhossa kaikki kuppikakkujen kuivat aineet ja sekoita huolella. Lisää omenamehu, öljy ja vaniljajauhe raparperiseokseen. Yhdistä kuivat aineet ja nesteet ja sekoita varovasti kunnes seos on sileää. Varo liiallista vatkaamista, ettei kakuista tule liian kovia.

Täytä kakkuvuoat taikinalla, ja paista isoja kuppikakkuja n. 15 minuuttia, pieniä n. 8 minuuttia, kunnes kakkuset ovat kullanruskeita eikä niihin työnnettyyn puutikkuun jää taikinaa kiinni. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrutus. Vatkaa pehmennyt margariini sähkövatkaimella vaahdoksi, lisää sihdattu tomusokeri erissä ja jatka vatkaamista. Lisää aitovaniljajauhe ja lisää soijamaito hitaasti sekaan, kunnes kuorrutus on sileää, mutta sopivan jämäkkää. Jatka vatkaamista vielä n. 5 minuuttia, kunnes kuorrute on ilmavaa. Voit myös värjätä kuorrutteen haluamasi väriseksi pastaväreillä. Pursota kuorrute kakkusten päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla ja syötävillä kukkasilla.


neito-afterwork-11

Minttu-sitruuna-vinegrette kesäiselle salaatille

1 dl Neito Sitruuna-rypsiöljyä
1 sitruunan mehu
1 rkl juoksevaa hunajaa tai agave-siirappia
kourallinen tuoreita mintunlehtiä
suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada vinegrette ilmatiiviiseen lasipurkkiin-tai pulloon. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoa raikkaan mansikka-avokadosalaatin kera.



Kiitos kaikki ihanat, jotka tulitte paikalle, kiitos Kakkumuijalle herkullisista tarjottavista ja Asenteen rautaiselle poppoolle avusta! Olette kaikki kultaa <3

Kuvat: Arttu Mustonen