Jäähyväisjuhlat mökille

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Iittala

kattausinspiraatiota kesäjuhliin
Vähän yli kaksi vuotta sitten ostimme suloisen pikkumökin pienen järven rannalta. Paikka ei ollut kovin kummoinen kun ensi kertaa siellä kävin, mutta jotenkin se viehätti jo silloin. Ensitapaamisella mökin piha oli peittynyt valkovuokkoihin ja tuolloin jo haaveilin omenapuun istuttamisesta ja tunnelmallisista kesäjuhlista lyhtyjen loisteessa. Pää oli täynnä unelmia ja haaveita siitä, miten sinällään vähän karusta mökkeröisestä ja sen hoitamattomasta pihasta taiottaisiin kesäparatiisi.


En tuolloin osannut ajatella, että joutuisin luopumaan mökistä jo kolmen kesän jälkeen. Elämäntilanteet muuttuvat ja joskus tulee eteen asioita, joita ei oikein etukäteen osaa ennustaa, kuten ero. Ensiksi emme halunneet kiirehtiä mökin suhteen päätöksissä, ajateltiin että katsotaan rauhassa että mikä on paras vaihtoehto. Kuitenkin ajan kuluessa on kokoajan tullut selvemmäksi se, että jotenkin asia tulee ratkaista – lopulta monien keskustelujen ja mietintöjen jälkeen päätin itse luopua omasta mökkiosuudestani. Sanoa heipat ihanalle rauhoittumispaikalleni ja niille unelmille, jota siihen liittyi. Tämän kesän jälkeen minulla ei enää ole mökkiä.


Muutama viikko sitten juhannuksena luopumispäätös oli jo tehty ja aloin jo jättää henkisiä hyvästejä paikalle. Päätimme järjestää pienimuotoiset jäähyväisjuhlat mökille ja katoimme pöydän oikein erityisen koreaksi, yleensä mökillä syödään kertisastioista ja muutenkin vaatimattomammin. Terassille katettiin suuri herkkutarjotin, kasvisvartaita (kesäkurpitsaa, vegenakkeja, sipulia, paprikaa ja tomaatteja), vegaanista “feta”-salaattia, tuoreita marjoja ja viiniä oikeista laseista. Kaksi vuotta on tietenkin aika lyhyt aika, mutta mökistä ehti lyhyessä ajassa tulla rakas ja sinne liittyy paljon mahtavia muistoja: tuskailua remontin kanssa, tanssikoreografioita, laulua saunassa, teknoa laiturilla, ravuttomat rapujuhlat, syystunnelmointia ja useita ikimuistoisia viikonloppureissuja ystävien kanssa. Kyllä jäähyväispippalot olivat täysin ansaitut – mökistä luovuttaessa ei itketä, vaan juhlitaan! Haluan muistaa mökkiajan yhtä ihanana ja houkutteleva kuin nämä kattauskuvat.


Nyt olen tuonut mökiltä kotiin saunatakkini, rakkaimmat astiat ja muutamia muita itselleni tärkeitä tavaroita. Seuraava kerta kun mökille menen, saattaa hyvinkin olla se viimeinen. Luopuminen on tietenkin haikeaa, mutta en jää suremaan jo tehtyä päätöstä, näin on paras. Ja toisaalta jos “kun yhden oven sulkee, toinen ja kolmas avautuu”-sanontaan on uskomista, niin ehkä edessä onkin tämän jälkeen jotain täysin uutta ja kutkuttavaa.

En ehkä edes malta odottaa.

_________
Mökin jäähyväisjuhlien kattaus toteutettu seuraavilla Iittala-astioilla:

Piano-salaattiottimet
Alvar Aalto-tarjoilualusta
Kastehelmi-lasit
Meno-kassi
Teema-lautaset
Teema Tiimi-kulhot

2 comments on Jäähyväisjuhlat mökille

  1. Upeita kuvia ja mitä herkkuja, mutta kirjoituksesta aistii haikeuden.
    Mutta mökkejä, seikkailuja ja miehiäkin tulee uusia, kuten olet jo huomannut 🙂 Varmasti siis mökin oven sulkeminen avaa jotain uutta ja jännittävää, joskus tulevaisuudessa.

  2. Kaunis mökki ja niin idyllinen.Mutta näitähän saa aina uusia tilalle.Joskus on vaikea luopua ekan kerran,toinen jo helpompi.

Comments are closed.