7: pehmeää ja lämpöistä


Joulu on hyvä tilaisuus muistaa pienillä tai suuremmilla paketeilla sekä läheisiä että itseä. Olen yleensä ostanut itselleni jonkun mieleisen joululahjan palkaksi syksyn aherruksesta – joko jotain kauan haaveilemaani tai todella tarpeeseen tulevaa, joskus molempia. Joskus jopa käärin itse ostamani lahjat paperiin ja avaan ne vasta jouluaattona, ehkä hiukan lapsekasta, mutta tuo jostain syystä kivaa joulufiilistä.

Olen jo pitkään haaveillut täydellisestä Arelan kashmirneuleesta – nyt toive toteutui harvinaisen mielekkäällä tavalla, blogiyhteistyön muodossa. Sain valita itselleni talvimallistosta neuleen ja kovin kauaa ei tarvinnut valintaa pohtia, sillä olin ihastunut vaalean roosaan Laine-villikseen jo aiemmin syksyllä. Laine-malli on malliltaan simppeli ja väljä, sellainen joka sopii lähes kaikkien alaosien kanssa. Totesinkin neuletta sovitellessani, että eihän ihminen oikeastaan juuri muuta tarvitse kuin tuollaisia Laine-neuleita muutamassa eri värissä. Ehkä se joululahja itselleni voisi tänä vuonna ollakin sama villis tummansinisenä tai harmaana. Hmm…


Jos sieltä ruudun takaa löytyy muitakin Arelan faneja ja täydellisistä kashmirneuleista-tai mekoista haaveilevia, niin kannattaa laittaa mieleen nämä tulevat tapahtumat ja myyjäiset Helsingissä ja Tampereella:

11.-13.12. Ystävämyynnit Helsingissä
11.12. Late Night Shopping: himmelityöpaja ja pehmeän paketin arvonta
13.12. Fredan joulu: Helsingin liike auki poikkeuksellisesti 11-17, joulutarjoilua
13.-14.12 Design on Tampere-joulumyyjäiset Tampereella

Arelan kanssa pohdittiin myös, että joulukalenterihengessä olisi ihana hemmotella pienellä paketilla myös jotakuta lukijaa. Siispä seitsemännen joulukalenteriluukun yllätys on pehmeä arvonta: joku teistä saa joululahjana suloiset kashmirsukat haluamassaan värissä: löytyy mustaa, vaaleanpunaista ja valkoista, kaikki värit näet täältä. Ostin itselleni nuo samanmoiset sukat aiemmin viininpunaisena, ja ne todella tykkäävät jaloistani ja jalkani niistä.

Arvonta:Millaisella lahjalla palkitsisit itsesi jouluna? Jätä vastauksesi kommenttiboxiin, liitä mukaan myös toimiva sähköpostiosoite. Voittaja saa valita itselleen mieluisen väriset kashmirsukat joululahjaksi. Arvonta päättyy 17.12. keskiyöhön mennessä, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

*yhteistyössä Arelan kanssa

93 comments on 7: pehmeää ja lämpöistä

  1. Palkitsisin itseni jollain sellaisella elämyksellä, mistä muuten tinkisi. Esimerkiksi kuumakivihieronnalla tai intialaisella päähieronnalla. Heh, pitäisiköhän siis tänä vuonna hankkia myös itselle joululahja…. :–)

    anna.ylimaunu(ät)gmail.com

  2. Itseni voisin palkita teatterilipuilla, siellä tulee käytyä aivan liian harvoin. Samalla lahjoisin myös mieheni tai ystäväni, esityksestä riippuen.

  3. Meillä on aika samanlaiset suunnitelmat, sillä olen suunnitellut palkitsevani itseni juurikin kashmirneuleella, on ollut rankka syksy, tarvii jotain pehmeetä! Saa nähdä, jääkö suunnitelmaksi. 🙂 Tuollaiset sukat olisivat ihanat! anniina.vaisanen@gmail.com

  4. VAU, nuo klassiset mustat olisivat juuri eikä melkein. Ostin itselleni ennakkojoululahjaksi Acnen Pistol -nilkkurit, kun löysin ne kivalla -40 % alella. Eiköhän niillä kelpaa kipsutella joulua kohti!

  5. Palkitsisin itseni jouluna uusilla nahkarukkasilla, sillä edellisten vuori on kulunut kovassa käytössä puhki. Rakastan mummoni neulomia villalapasia, joten voin käyttää niitä kovimmillakin pakkasilla kun puen alle paksut rukkaset. Hennon vaaleanpunaset kashmirsukat lämmittäisivät mukavasti varpaita, kun sormet olisivat jo rukkasten alla lämpimässä.

    olga.suomalainen@hotmail.com

  6. Tänä vuonna ajattelin palkita kouluaherrukseni muutamalla kirjalla. Tilattua tulee ainakin Lena Dunhamin kirjoittama esseekokoelma.

    (aino.stromberg(a)gmail.com

  7. Palkitsen itseni jouluaattona kivalla seuralla ja rosollilla. Teemu Järven koivuvanerinen Metsäkauris ihastuttaa sekin. t i t u t a i ( a ) u t u . f i

  8. kokonainen päivä kotona yksin ilman ketään muita olisi ihan paras lahja 🙂 tosin en oo ihan varma, tulisko ikävä jo kahden-kolmen tunnin jälkeen

  9. Olin jo aiemmin pohtinut hankkivani lahjaksi itselleni parin kyseisiä villiksiä, tummansinisenä, vanhojen puhkikuluneiden tilalle.

  10. Palkitsisin itseni ehkä sauvasekoittimella, jolla voisi surautella kaikkia ihania ja lämmittäviä sosekeittoja keskellä kylmintä talvea 🙂 Toisaalta jokin uusi hajuvesi olisi myös hyvä itseltä itselle-lahja, saisi juuri sen tuoksuisen mistä itse tykkää! Tällä hetkellä omistan vain ns. kevät- ja kesätuoksun, L'Eau de Chloen, ja sen rinnalle kaipailisin jotakin talveen sopivampaa tuoksua

  11. Oi. Näyttää kyllä ihanalta ja etenki ihanan väriseltä tuo neule! Oon ajatellu ostaa itselle nappula kynttiläjalkoja, sillä vielä yhtään mulla ei oo ja kauan niitä jo ihaillu 🙂

  12. Itseni olen tänä jouluna palkitsemassa uudella tatuoinnilla, millään en jaksaisi sitä odottaaa ! Nuo sukatkin varmasti toisi lämpöä ja rakkautta, hih.

  13. Haaveilen myös neulepaidasta, mutta taitaa jäädä vielä haaveeksi. Ehkäpä voisin jonkun ihanan tuoksukynttilän ostaa itselleni joululahjaksi.

  14. Palkitsen itseni tänä vuonna hyvin todennäköisesti eräällä ihanalla tuoksulla. Nykyinen tuoksuni alkaa pian olla jo lopussa, joten uusi tuoksu olisi oikeastaan ihan perusteltukin lahja 😉

    Ja nuo Arelan villasukat kelpaisi mulle oikein hyvin! 😀

    tuomi.anna@gmail.com

  15. Olen jo viiden vuoden ajan hankkinut itselleni jonkun kauniin sormuksen muistuttamaan kuluneen vuoden hienoudesta. Tänä vuonna se on jokin super upea, pitäähän esikoisen syntymä muistaa.

    anna.liedes@gmail.com

  16. Tämä on ollut iso vuosi. Valmistuin, vaivihkaa, enkä tuolloin kaiken sen keskellä palkinnut itseäni asiaan kuuluvalla tavalla. Jouluna haluaisin ottaa ja palkita itseni rusinaisella glögillä ja pehmeällä paketilla. Samuji houkuttelee eritoten, mutta tämä ihana Arela (joka on uusi tuttavuus) voisi olla myös mainio vaihtoehto!

    T. Miia

    (miia.pikkumaki@gmail.com)

  17. Niin kauniita kuvia taas <3

    Palkitsisin itseni varmaankin kunnon hieronnalla tai juurikin pehmoisella neuleella. Oon meinaan ehdottomasti neuleihmisiä ! 🙂

    ihana arvonta, mukana ollaan !

    maria.dejanova(ät)gmail.com

  18. Itseni lahjoisin hyvällä punaviinillä ja pehmeällä neuleella. Kashmir-sukat täydentäisivät kombon 🙂 anna.palttila(at)gmail.com

  19. Jokainen meistä antsaitsee jotain pientä ja ylellistä, joka vois olla vaikkapa jokin tuoksu, käsirasva ja lämmin nuttu! 🙂

  20. Nuo vaaleanpunaiset houkuttelivat osallistumaan! (: Aikeissa on ostaa itselle lahjaksi kirja ja/tai nappulan kultainen kynttilänjalka, mikäli en löydä mistään punaista taika-sarjaa kahvikuppikoossa.

  21. Uudet nilkkurit, ne ovat joululahja toive itselleni.
    Nuo harmaat sukat sopisivat täydellisesti minun jalkoihini.

  22. Joku kiva hierontajuttu passais lahjaksi itselle..
    minnakivioja(ät)hotmail.com

  23. Lahjoin itseäni etukäteen thaimaanlomalla. Lopputyön tekemisen omien töiden ohella kasvavan mahan (ja siellä toivottavasti suht samassa suhteessa kasvavan vauvan)kanssa on kyllä vienyt mehut syksyllä. Sukat helpottaisi kotiin paluu ahdistusta (ja kylmyyttä! 🙂 / Leena

  24. Itsellänikin on ollut tapana välillä paketoida itsellenikin lahjoja 🙂 usein juuri jotain mitä olen pidempään tarvinnut tai halunnut, sellaista luksusta jota ei välttämättä raaski ihan tuosta vain hankkia. Nyt olen miettinyt nahkalaukkua tai r-collectionin collegea ja sukkafanina olen haaveillut myös noista sukista, vaikka tuntuisi hiukan hassulta maksaa sukista saman verran kuin collegesta.

    siiri.autio@gmail.com

  25. Itseltäni toivon hieman armollisuutta, sitä että antaa ikävien asioiden olla hetken vain. Ja etten murehtisi niistä. Ja harmaat sukat jalassa se olis ehkä vähän helpompaa.

  26. Lahjoisin itseäni ja poikaystävää hotelliyöllä ja hotelliaamiaisella kun ollaan niin urheesti jaksettu tän syksyn läpi!

  27. Olen palkinnut itseni jo uudella tietokoneella. Se tuli erittäin tarpeeseen! Noista sukista valitsisin harmaat, aivan ihanat. 🙂

    amanda.nousiainen(at)hotmail.com

  28. Palkitsisin itseni varmasti Arelan kashmirtuotteella! Toinen aivan ihana olisi Samujin Tori – laukku. Saahan sitä aina haaveilla…

    – Anneca –

  29. Ostin itselleni Ornamon myyjäisistä Balmuirin huivin, joten se voisi hyvin olla joululahjani itselleni.

    Berttakoo at hotmail piste com

  30. Voisin lahjoa itseäni ostamalla paljon leikkokukkia. En välitä kovin paljon (turhasta) tavarasta, mutta kukkia rakastan. Pihinä en kuitenkaan raski ostaa niitä kovin usein. Suloista joulunaikaa!
    Ella
    saelisaeli@gmail.com

  31. Palkitsisin itseni ottamalla rennosti. Takanani on todella opiskelutäytteinen syksy, kiireetön aika onkin siis mitä eniten kaipaan.

  32. Pitkällä neuletakilla. Olen repinyt kaksi lempparineuletta ovenkahvoihin, joten käytän nykyään melkein aina reikäneuletta.

  33. Varmasti noilla kashmirsukilla! Minulla on monet housut jotka loppuvat nilkan yläpuolelle, nuo sukat sopisivat hienosti housujeni kanssa ja pidentäisi housujen kautta merkittävästi!

    elsoderl[at]gmail.com

  34. Olen huomannut, että rannekellolle olisi tarvetta, joten palkitsisin itseni sellaisella:)

    minna.magga(at)luukku.com

  35. Oo, tuleehan pian asukuvia kera uuden neuleen?

    Arelan neuleista (ja erityisesti kaulahuiveista) olen haaveillut jo tovin, mutta tänä jouluna lahjoin itseäni edullisemmalla villatakilla – suomalaista suunnittelua toki sekin (turkulaisen Klo Designin) ja 100% villaa. Ehkä sukat päätyvät tähän osoitteeseen vaikkapa harmaana. 🙂

    jose (miuku) ajastaika.com

  36. Pitkään olen etsinyt kaunista ja laadukasta käsilaukkua joten semmoisella voisin palkita itseni.Katsotaan jos alennusmyynneissä kävisi hyvä tuuri 🙂

  37. Jos jostain löytyisi hyvät, lämpöiset talvikengät, niin sellaisilla saattaisin lahjoa itseäni.

    rismira at gmail.com

  38. Tänä jouluna tekee mieli hemmotella kaikkia, myös itseäni, pehmeillä ja lämpöisillä paketeilla. Arelan nettisivuilla pitääkin vielä käydä seikkailemassa ;).

  39. Annan joululahjaksi itselleni kaiken myllerryksen keskellä pitkän joululoman ja astrologikäynnin.
    -Paulo

  40. Palkitsen itseni jollain sellaisella, mitä olen jo pitkään halunnut, mutten ole raaskinut ostaa. Se voi olla vaikka jokin sisustusjuttu. Tänä vuonna aion käydä Pentikillä ja palkita itseni jollain kivalla 🙂
    s.kansakoski(at)luukku.com

  41. Toivoisin itselleni sukkien lisäksi kauneushoitoa tai kampaajaa…pientä luksusta.

  42. Jos raaskisin, lahjoisin itseäni kauniilla pellavalakanoilla! odelma(ät)luukku.com

  43. Mielelläni lahjoisin itselleni pienen lomamatkan.

    Mutta pienetkin jutut piristävät, kuten tämän arvonnan voitto 😉

    -Tytti

  44. Palkitsisin itseni lemppari hajuvedellä 🙂
    Ihanat sukat..olisi vilukissalle mieleiset.
    minnapo1(at)gmail.com

  45. Olen ostanut itselleni jo useamman joululahjan, muun muassa hajuveden. Itselle on mukava ostaa lahjoja, koska kaikki tulevat takuuvarmasti olemaan käytössä 🙂

  46. Palkitsisin itseni jouluna kaikkein mieluiten jollain laadukkaalla vaattteella tai asusteella, jonka perään olisin vuoden aikana haikaillut, mutta en kuitenkaan raaskinut ostaa. Esimerkiksi ihanan pehmeä kashmir-neule tai tyylikäs nahkalaukku olisi juuri tällainen sijoitus. 🙂

    nisokuortti@gmail.com

  47. Mietin jotain hyvää kirjaa tai yksinkertaista korua esim. Jane Kønigin sarvikorvakorua. Ottaisin kyllä nuo sukatkin! 🙂
    Sannajii(at) gmail.com

  48. Minä palkitsisin itseni noilla sukilla (jos arvonnassa ei käy tuuri, saatan moiset ostaa :)). Vanhassa talossa on varpailla kylmä, mutta noissa sukissa ehkä ei 🙂

  49. Olen suunnitellut hankkivani jotain ihanaa kashmirista, silkistä tai villasta.. Ehkä huivi, ehkä neule tms. Arelalta olisi ihana saada jotain pehmoista 🙂

    feeqiao .at. gmail.com

  50. Rankan syksyn päätteeksi voisin suoda itselleni jonkin hemmottelevan hieronnan 🙂

  51. Paras palkinto itselleni olisi kyllä jokin aineeton lahja, kuten hieronta, kasvohoito tai vaikka huippuillallinen hyvistä raaka-aineista. (Vaikka lämpöiset ja pehmoiset cashmere-neuleet ovat kyllä myös aikamoista hemmottelua.)

    -Eveliina

  52. palkitsen itteni kiirettömyydellä, rauhalla ja olemalla rakkaitten kanssa. Syksy on ollut yhtä kiirettä!

  53. otin muutaman päivän extravapaata töistä, se on tällä hetkellä paras lahja minulta minulle; äidin oma aika.

  54. Hemmottelisin itseäni mukaansa tempaavalla kirjalla, joulusuklaalla ja jalassa tuollaiset ihoa hyväilevät sukat. Ah tahtoisin jo lomalle! 🙂
    Ansku (aniina.pahkala@gmail.com)

  55. Hmm olen ajatellut lahjoa itseäni hyvällä lukemisella jonkin hyvän naposteltavat kera.. Nuo sukat olisi siihen oiva lisä! 🙂

  56. Palkitsisin itseni menemällä syömään johonkin oikein hyvään ravintolaan pitkän kaavan kautta 🙂 sitä tulee harrastettua aivan liian harvoin.

  57. Hotelliyö ja konserttilippu toiseen kaupunkiin – Arelasta ostaisin tunikan!

Comments are closed.