category: pohdintaa

Lahjaksi turvallinen joulu

pohdintaa, , ,

Kaupallinen yhteistyö: Solidaarisuus ja Asennemedia

En muista milloin viimeksi olen odottanut joululomaa niin paljon kuin tänä vuonna. Tuntuu että kaikki osat minussa, niin mieli kuin kehokin, kaipaavat lepoa ja rentoutumista niin kipeästi, että tekisi mieli huutaa. Jouluna pääsen pohjoiseen perheeni luo rentoutumaan ja nauttimaan keskitalven kauneimmasta juhlasta rakkaiden keskellä. Odotan eniten perheen kanssa oleilua, päämäärätöntä löhöilyä ja äidin ihania ruokia – mutta samoin myös mahdollisia metsäretkiä, pulkkamäkiä ja hiihtoreissuja. Kahden viikon ajan aion unohtaa kaikki murheet ja keskittyä vain olemiseen.

Olen onnekas – minulle lähestyvä joululoma tarkoittaa pelkästään hyviä asioita: rentoutumista, lämminhenkistä yhdessäoloa ja palautumista rankasta syksystä. Samaan aikaan tuhansille tytöille joululoma tarkoittaa, että he ovat vaarassa joutua epäinhimillisen ja järkyttävän väkivaltarikoksen uhreiksi. He ovat vaarassa joutua silvottaviksi.

“Silpominen on järjestelmällistä väkivaltaa ja loukkaus tytön ihmisoikeuksia kohtaan. Se on ikivanha perinne, jolla tahdotaan kontrolloida naisen seksuaalisuutta. Toimenpiteestä ei ole mitään terveydellistä hyötyä, mutta sillä on vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia. Monissa yhteisöissä silpomisen läpikäynyt tyttö nähdään valmiina avioliittoon ja äidiksi.” (Solidaarisuuden sivuilta)

 

Nuorimmat silpomisen uhriksi joutuvat tytöt ovat jopa nuorempia kuin minä tässä kuvassa.

Kirjoitin vuosi sitten silpomaton-kampanjasta. Osa teistä ehkä muistaa kirjoituksen, moni varmaan lahjoitti kampanjaan. Miksi siis nostaa taas esille vanhaa tuttua asiaa? Siksi, että tässä maailmassa 3 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua silvottavaksi vuosittain. Ongelma on edelleen olemassa, ja moni lapsi joutuu pelkäämään tosissaan koulujen päättymistä, sillä loma-ajat ovat silpomisen sesonkiaikaa. Ajatellaan, että jos silpominen tehdään heti loman alussa, ehtii lapsi parantua sopivasti ennen koulun alkua.

Hyvinvointivaltion asukkina on vaikeaa ymmärtää, miksi tuollaista kauhistuttavaa ja väkivaltaista perinnettä jatketaan, vaikka sen negatiiviset vaikutukset ovat mielestämme selvästi nähtävillä. Ongelmana on se, että silpomisperinnettä harjoittavat eivät näe silpomista väkivaltana. He näkevät  sen arvostettuna siirtymäriittinä ja tytön sivellisyyden ja yhteiskuntakelpoisuuden kannalta välttämättömänä. Uskomukset ovat vahvassa, ja yhteyttä terveysongelmien ja silpomisen välillä ei suostuta näkemään. Vaikka moni vanhempi saattaisikin suhtautua silpomiseen kriittisesti, niin usein yhteisön sosiaalinen paine saa heidät toimimaan vastoin lapsen etua. Grace Kerubo on itse tehnyt pitkään silpomisen vastaista työtä omalla alueellaan, ja uskalsi vasta hetki sitten Solidaarisuuden sivuilta löytyvästä koskettavassa kirjoituksessaan paljastaa, että hän antoi aikoinaan ensimmäisen tyttärensä silvottavaksi. Lastaan rakastava äiti toimi parhaan senhetkisen tiedon varassa.

 

Joulu oli vuoden paras juhla minulle ja siskoilleni lapsena. Meidän ei tarvinnut pelätä silvotuksi tulemisesta – eikä pitäisi kenenkään muunkaan tytön.

Juuri tämän vuoksi silpomisen vastainen työ on nimenomaan koulutustyötä. Solidaarisuus on jo vuosien ajan levittänyt tietoa silpomisen haitoista Keniassa järjestämällä koulutuksia, turvaleirejä ja työpajoja. Koulutukset ja leirit eivät ole pelkästään tytöille ja äideille, vaan koko yhteisölle: isille, lääkäreille, opettajille ja isovanhemmille. Solidaarisuus pyrkii toiminnallaan tukemaan paikallisten yhteisöjen muutoksentekijöitä ja vaikuttajia, ja pitkäjänteisellä työllä on jo nyt nähtävissä vaikutuksia: silpomista vastustavia ihmisiä on yhä enemmän ja keskustelu silpomisesta on jatkuvasti avoimempaa. Mitä enemmän tietoa silpomisen todellisista vaikutuksista on saatavilla, sitä useammalla tytöllä on mahdollisuus säästyä tältä epäinhimilliseltä väkivallan teolta. Yhteisöissä, joissa silpominen on yleistä, vanhemmat ylläpitävät perinnettä, koska uskovat, että niin tekee suurin osa yhteisön muistakin vanhemmista. Jotta vanhemmat uskaltaisivat luopua silpomisperinteestä, tarvitsevat he tietoa silpomisen haitoista ja laittomuudesta sekä myös lisääntyvästä perinteen vastustuksesta yhteisössä. Kun tarpeeksi moni rohkaistuu vastustamaan silpomisperinnettä avoimesti yhteisössään, voivat vanhemmat luottaa siihen, ettei tyttöä tarvitse silpoa avioliittoa varten.

Tänä vuonna en toivo itselleni mitään lahjaksi. Sen sijaan toivon, että mahdollisimman moni tyttö saisi viettää turvallisen joulun. Siksi perustin facebookiin oman silpomaton-keräyksen, pienen oman panokseni sen eteen, että tulevaisuudessa jokainen maailman tyttö saisi odottaa joulua yhtä innokkaana kuin minä. Lahjoittamaan voi lähteä haluamallaan summalla, pienelläkin lahjoituksella voi olla iso vaikutus. Kiitän sydämeni pohjasta jokaista lahjoituksen tekijää – yhdessä voimme auttaa tytöt turvaan.

Lisätietoa:
Mitä naisten sukuelinten silpominen on? 9 faktaa
Lue lisää silpomisen vastaisesta työstä
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Kukaan ei pärjää yksin

pohdintaa, yhteistyö, ystävät & perhe, ,

Kaupallinen yhteistyö: Kulta Katriina ja Asennemedia

Olin viime viikolla vieraana Kahvihetkiä Vallilan Paahtimolla-podcastissa, jossa juttelimme Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun kanssa yksinäisyydestä. Käy kuuntelemassa jakso täältä!


Olen onnellisessa asemassa: minulla on iso perhe, laaja ystäväpiiri ja paljon upeita ihmisiä elämässäni, enkä ole joutunut kokemaan juurikaan konkreettista yksinäisyyttä. Mutta vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä ja monia, joiden puoleen kääntyä hädän hetkellä, voi yksinäisyyden tunne iskeä joskus yllättävän vahvana sosiaalisillekin tyypeille. Minulle yksinäisyys tarkoittaa usein juurikin ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, kun tuntuu ettei kukaan ympärillä olevistani ymmärrä tai pysty auttamaan minua juuri minun omissa ongelmissani. Jostain syvällä on niin vahva yksin pärjäämisen tarve, ettei usein edes uskalla puhua läheisille siitä, miten paljon epävarmuutta kokeekaan. On helppo puhua siitä miten menee hyvin tai miten on kiirettä, mutta omia heikkouksia on jostain syystä aina vaikea näyttää – pitäisi aina näyttää ulospäin että yksinkin pärjää ihan loistavasti. Kun ystävät ja tutut ovat tämän syksyn aikana kyselleet miten voin, olen aina kokenut tarpeelliseksi vakuutella sitä, että työmäärästä huolimatta kaikki on tosi hyvin, kyllä tässä selvitään.

Joku aika sitten tulin kotiin perjantai-iltana rankan ja väsyttävän työpäivän päätteeksi. Koti oli sotkuinen, edessä ei ollut vapaailtaa vaan kasa tekemättömiä töitä ja deadlineja. Olin nukkunut koko viikon huonosti ja koko viikko oli ollut hyvin rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ajattelin ensin hoitavani siivouksen pois alta, jotta voisin aloittaa kirjoitustyöt hyvällä fiiliksellä siistissä kodissa, mutta tavaroita lattialta poimiessani sain yhtäkkiä vain henkisen hermoromahduksen. Väsytti, itketti ja tuntui että olen niin yksin kaikkien ongelmieni kanssa, kun voi vain ihminen olla. Sängyn pohjalta laitoin siskolleni viestiä, että mitä tehdä, jos ei vaan enään jaksa ja pian sisko soitti huolestuneena takaisin, ja kysyi miten menee. Jostain syystä aloitin puhelun rennosti vanhalla meiningillä “ei tässä mitään, ihan hyvin”, mutta sitten joku suojaus petti ja aloin itkien kertoa väsymyksestäni.

Sisko kuunteli rauhallisesti avautumistani ja ehdotti sitten, etten tekisi enää sinä iltana mitään, vaan keskittyisin lepoon ja nukkumiseen. Hän lupasi tulla seuraavana päivänä kylään auttamaan siivouksessa ja voisimme hoitaa muutkin työt yhdessä. Tuossa hetkessä pelkästään se, että joku tarjoutui auttamaan, tuntui älyttömän tärkeältä ja hyvältä! Pohdimme myöhemmin yhdessä, miksi meillä on niin usein niin vahva tarve pärjätä yksin, vaikka apua olisi helposti tarjolla – sitä tarvitsee ainoastaan vain pyytää. Itsekin autan kaikkia ystäviäni enemmän kuin mielelläni omien rajojeni puitteissa niin hyvin kun voin, miksi siis itse niin usein ajattelen, etten halua vaivata ketään minun murheillani? Me olemme täällä oikeastaan vain toisiamme varten.



Kulta Katriina haluaa myös taistella yksinäisyyttä vastaan ja kannustaa kutsumaan ystäviä kylään #kutsukaverikahville – haasteen merkeissä. Pimeästä ja synkästä talvesta ei kannata edes yrittää selvitä yksin, vaan kannattaa rohkeasti pyytää ystäviltä henkistä tukea tai ihan konkreettistakin apua, silloin kun sitä tarvitsee. Jo pelkästään ongelmista puhuminenkin auttaa solmutilanteissa ja ajatusten jakaminen ystävän kanssa saa mielen usein kirkastumaan. Siksi haastan teidät kaikki vielä tämän vuoden aikana kutsumaan ystävänne kahville – kotiin, kahvilaan tai vaikkapa kävelylle take away-kahvin kera. Torjutaan yhdessä yksinäisyyttä!

#hedelmällisyysherätys

pohdintaa, yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Merck & Asennemedia

Osallistuin muutama viikko sitten tilaisuuteen, jossa kerrottiin naisten hedelmällisyydestä ja sain haasteen kertoa seuraajilleni #hedelmällisyysherätyksestä. 


Tästä aiheesta on vähän hankala puhua. Ehkä siksi, että haluan kyllä tulla joskus äidiksi, mutta sen sanominen ääneen tuntuu vähän pelottavalta. Olen aina tiennyt että haluan joskus lapsia, mutta juuri nyt ajatus tuntuu aika kaukaiselta. En ole parisuhteessa, eikä sellainen ole tämänhetkisessä elämäntilanteessani edes päällimmäisenä mielessä. Tällä hetkellä elämän täyttävät työt, opiskelut ja haaveet jatko-opinnoista – perhehaaveet sen sijaan siintävät jossain kaukana tulevaisuudessa. Tosiasia on kuitenkin se, ettei tässä asiassa aikaa valitettavasti ole loputtomiin. Vaikka muuten en ole koskaan kärsinyt minkäänlaisesta ikäkriisistä, niin lasten saamisen kannalta ikä on aika kriittinen tekijä ja aiheuttaa kieltämättä välillä vähän ristiriitaisia tunteita: pitäisikö minun huolestua hedelmällisyydestäni?

Hedelmällisyydestä liikkuu erilaisia harhakäsityksiä, mutta lääketieteellinen tosiasia on, että hedelmällisyydellä on olemassa aikaikkuna. Vaikka muutoin sanonta “nelikymppinen on uusi kolmikymppinen” voikin pitää paikkansa, niin tässä asiassa ei ole niin. Tämänhetkisen tutkimustiedon mukaan hedelmällisyys alkaa kuitenkin jo laskea 25 ikävuoden jälkeen ja raskaaksi tulo vaikeutuu selvästi 35 ikävuoden jälkeen. Jokaisen kolmekymppisen olisi siis hyvä tiedostaa, ettei aikaa ole loputtomasti. Hedelmällisyys on kuitenkin yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat muutkin tekijät kuin ikä, kuten elintavat (paino, tupakointi, alkoholi) ja krooniset sairaudet.

Hedelmällisyydestä on ihmisillä yllättävän paljon harhakäsityksiä. Väestöliiton kyselytutkimukseen vastanneista 20–50-vuotiaista miehistä 40 prosenttia ei joko osannut sanoa, missä iässä hedelmällisyys alkaa laskea, tai arvioi naisen hedelmällisyyden laskevan merkittävästi vasta neljänkympin jälkeen. Myös naisista joka viides arvioi, että hedelmällisyys alkaa laskea merkittävästi vasta 40-vuotiaana.

On kaikin tavoin hienoa, että nykymaailmassa naisella on mahdollisuus valita, haluaako ylipäätään tulla äidiksi. Kaikki eivät  halua hankkia lapsia nuorena, vaikka hedelmällisyyden kannalta se olisikin paras aika. Itse menin naimisiin nuorena ja tilanne olisi silloin ehkä ollut käytännön tasolla otollinen lapselle, mutta en kuitenkaan ollut henkisesti valmis äidiksi. Ei ole kenenkään etu, jos nuoria naisia syyllistetään syntyvyyden laskusta tai painostetaan synnytystalkoisiin, mutta surullista on sekin, jos tietämättömyyden takia kovin moni lykkää lapsen yrittämistä liian pitkälle. Tärkeintä on se, että ihan jokainen saa tehdä päätöksen omasta lisääntymisestään ihan itse, mutta tietäen kuitenkin faktat ja riskit.

Miten omaa hedelmällisyyttä voi sitten arvioida? Kuukautisten säännöllisyyttä kannattaa tarkkailla, sillä lyhyt kierto voi kertoa munasarjan vanhenemisesta. Omalta äidiltään kannattaa myös kysyä vaihdevuosien alkamisesta – jos äidin menopaussi on alkanut varhain, niin on mahdollista että silloin hedelmällinen aikaikkuna on tavanomaista pienempi. Lisäksi ammattilaiset voivat tehdä arvioita verestä mitattavilla hormoneilla tai gynekologisella ultraäänitutkimuksella. Omaa hedelmällisyyttään voi myös edesauttaa terveellisillä elämäntavoilla, sillä mm. ylipaino, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja stressi vaikuttavat heikentävästi hedelmällisyyteen.

Olisi hienoa kuulla millaisia ajatuksia tämä aihe teissä herättää – oletko tietoinen hedelmällisyyteen liittyvistä faktoista ja miten se on vaikuttanut ajatuksiisi lapsien hankkimisen suhteen?