Joulutunnelmaa Vallilassa

yhteistyössä Asennemedia ja Vallila

Blogiyhtestöistä mielekkäimpiä minulle ovat sellaiset, missä pääsee haastamaan itseään ja kokeilemaan jotain uutta. Pääsin tänään Vallilan kluuvin liikkeeseen yhdessä Pupulandian Jennin kanssa somistamaan jouluseinää – olin siis täysin uuden edessä, koska en ole tehnyt mitään vastaavaa koskaan aiemmin. Toteutimme Jennin kanssa kumpikin oman seinän, lopputulokset ovat kaikkien ihmisten nähtävillä Vallilan liikkeessä osoitteessa Aleksanterinkatu 11 (sisäänkäynti Kluuvinkadun puolelta).

Itse somistuksen suunnittelu alkoi jo muutamia viikkoja sitten seinän maalisävyn ja sopivien kuosien ja tuotteiden valinnalla. Ihastuin Bergen-tapetin suloisiin taloihin, joka toi mieleeni joulukylän – kaikki muut ideat syntyivätkin tämän kuosin ja sen värien ympärille – seinän pääväreiksi valikoituivat harmaa ja punainen. Trollskogen-kassista pilkottavat havupuut, pärekorista lahjapaketit sekä Helikello-tuotteet ja Tanja Orsjoen suunnittelemassa Pomona-kuosissa hehkuvat jouluomenat.

Seinästäni tuli hyvin perinteisen jouluinen – vaikka itse sisustan joulunakin aika hillitysti ja punaista ei kodissani juuri näy, niin perinteinen joulutunnelma on silti lähellä sydäntä ja tuo mieleen kauniit lapsuusmuistot: äitini halusi aina laittaa kodin jouluiseksi, meillä oli erikseen jouluverhot-ja pöytäliinat ja isot kasat monenlaisia koristeita. Tiedän etten tänä vuonna pääse viettämään joulua lapsuudenkotiini, joten voi olla että yhtäkkiä alankin ennen aattoa kaivata olkikoristeita ja joulukuusen koristelua.

Kiitos Vallilalle tästä mahdollisuudesta päästä rakentamaan omannäköistä tunnelmaa liikkeeseenne! Oli hauskaa että Jennin seinästä tuli täysin erilainen vaikka käytimme jopa samoja tuotteita, kannattaa käydä paikan päällä katsomassa molemmat seinät, sillä nämä kuvat eivät todellakaan tee oikeutta kuoseille ja niiden väreille.

Jouluseinän tuotteet: Pomona valmisverho , Lähimettä valmisverho, Bergen tapetti, Trollskogen kangaskassi, Helikello-patalaput, Helikello keittiöpyyhe, Lumi-tyynynpäälliset, Luontopolku tapetti. Kaikki tuotteet löytyvät Vallilan verkkokaupasta.

Arvonta on päättynyt!

Kerro millaiset asiat luovat sinulle joulutunnelmaa kotiin? Jätä kommenttisi 16.11. klo 21.00 mennessä, ja voita 100e lahjakortti Vallilan Kluuvin myymälään! Jos asut Helsingin ulkopuolella, voit saada lahjakortin Vallilan nettikauppaan. Onnea kaikille arvontaan!

raitaa ja leveitä lahkeita

Talven tultua culottes-housuja ei pidä hylätä kaappiin, vaan ottaa ne käyttöön sukkahousujen kera. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni tällaisia leveitä lyhyitä housuja – niin sitä mieli ja maku muuttuu. Ihastuin jotenkin erityisesti korkonilkkurien ja leveiden lahkeiden yhdistelmään, tuohon kengän ja lahkeen väliin jääkin vähän hassu rako joka viehättää minua jollain tapaa. Ihmismieli on hassu.

Joidenkinn asioiden suhteen mieli ei kuitenkaan yleensä muutu, yksi niistä on raitapaidat. Ikuinen klassikko, joka toimii aina. Oma versioni löytyi juuri luottomerkiltäni Samujilta, paita on ihanan jämäkkää materiaalia ja uskon sen kestävän hyväkuntoisena pitkään, kuten edellinenkin vastaava samujin raitapaitani.

Kiitos Jonnalle kuvista!

culottes Club Monaco / takki, laukku ja raitapaita Samuji / kengät Acne / huivi Cos
Photos: Jonnamaista / edit by me

Aamiaisperjantai: crostinit

yhteistyössä Asennemedia ja Arla

Aamiaisperjantai on täällä taas! Oli hauskaa saada mukaan ensimmäistä kertaa yhteistyökumppani mukaan tähän aamupalasarjaani. Sain testattavaksi Arlan lisä-ja säilöntäaineettomat tuorejuustot, joihin kuuluu viisi erilaista makua: mustapippuri, rucola & pesto, maustamaton, valkosipuli & yrtti ja tomaatti & basilika. Tuorejuustot sopivat käytettäväksi sellaisenaan vaikka leivän päällä, mutta myös leivonnassa. Itse en lähtenyt tällä kertaa kehittelemään mitään erityistä reseptiä, helppous kun on valttia minun aamupalakeittiössäni. Niimpä syntyivät tällaiset pienet crostinityyppiset leipäset eri täytteillä – nämä sopivat yhtälailla sekä brunssipöytään kuin illan juhliin coctailpaloiksi.

Crostini on italialainen alkupalaleipä, paahdettu patonginpala, jonka päälle sivellään oliiviöljyä ja täytteitä, kuten parmankinkkua ja mozzarellaa. Oma versioni on vähän tästä klassisesta muunneltu, yhdistelin patonginsiivujen päälle makupareja arlan tuorejuustoista ja erilaisista täytteistä. Toistan varmasti itseäni, mutta omaa erikoisalaani ovat selkeästi tällaiset herkut, jotka valmistuvat hetkessä, mutta sekä maistuvat että ennenkaikkea näyttävät hyvältä. Visuaalisuus on puoli ruokaa.

Makuparit:

rucola & pesto tuorejuusto – päälle minitomaatteja ja basilikaa

mustapippuri tuorejuusto – retiisinviipaleita / rucolaa ja pinjansiemeniä

maustamaton tuorejuusto – sokeripaahdetut persimonit, rosmariini / omenaviipaleet, hunaja ja tinjami

vinkki vitonen: Persimon on tällä hetkellä parhaimmillaan, ihana hedelmä! Sokeripaahtaminen onnistuu niin, että heität pannulle nokareen voita ja fariinisokeria, ja sekaan persimonviipaleet. Paahda hetki.

Ihania aamiais&brunssihetkiä viikonloppuunne!