Tag Archives: asennemedia

Tapahtumarikas viikko


Huh, mikä viikko! Tapahtumia, kohtaamisia, matkustamista ja ensimmäisiä kertoja. Samaan aikaan Helsingissä on alkanut kesä: ulkona vihertää, kirsikankukat kuulemma jo kukkii ja minua pelottaa, etten ehdi nauttia tästä kaikesta, luonnon heräämisestä ja uuden alkamisesta. Tuntuu että kiirettä pitää melkein juhannukseen saakka, mutta yritän ottaa aikaa myös kävelyille puistossa, iltapyöräilylle ja auringonlaskuille. Tällä viikolla en kuitenkaan juurikaan ehtinyt kuin juosta paikasta toiseen, tässä muutamia viikon kärkitapahtumia:


Otin elämäni ensimmäistä kertaa korvikset. Pieni (tai oikeastaan mitätön) askel ihmiskunnalle, suuri kolmekymppiselle naiselle, joka on lapsena tottunut ajattelemaan että korviksia pitävä nainen ei ole kunnollinen nainen. Minulle korvisten ottaminen ei symboloi erityisesti mitään muutosta, ehkä vuosi sitten otettu tatuointi oli enemmän sellainen. Yllätyin, miten naisellisen olon nuo kaksi pientä korua saivat aikaan – vihdoin voin alkaa katselemaan koruhyllyllä myös korviksia sillä silmällä!

Kävin kukkakirjan julkkareissa. Ihanan Blossom-kirjan takaa löytyvät lahjakkaat Laura Syväniemi ja Viola Virtamo, Viola teki vuosi sitten taiton myös meidän Eat Cake!-kirjaan. Julkkarit järjestettiin Pelagon liikkeessä pyörien keskellä, aloin välittömästi haaveilla siitä, miten kesällä pyöräilen läpi kaupungin mekko liehuten, etukori täynnä kukkia. Olen toistaiseksi pyöräillyt lähinnä alepa-pyörillä koska ne ovat niin käteviä, ehkä olisi aika tehdä omalle pinkille mummopyörälle huolto ja ottaa se taas käyttöön.

ps. Iittalan maljakko-arvonnan voittajat on arvottu, Johannalle ja Noora K:lle on laitettu spostia!


Osallistuin PING Festareille. Olipa taas ihanaa taas nähdä vanhoja tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella mielenkiintoisia, fiksujen tyyppien puheenvuoroja! Omalta osaltani festivaalifiilistä söi selkäkipu, joka vaivasi koko päivän ja vei keskittymiskyvyn lähes kokonaan. Päätin siis lopulta jättää iltabileet välistä ja menin kymmeneltä nukkumaan superväsyneenä. Yleensä olen aina ollut se juhlien viimeinen mohikaani, mutta näköjään vanhuus on iskenyt, tällä kertaa sänky voitti pirskeet 100-0.

Pääsin podcast-vieraaksi. Sain kutsun kahdesti Afterwork-podcastin nauhoituksiin, ja viime viikolla julkaistiin jakso, jossa käsittelimme uskontoa ja kulttuurieroja ihmissuhteissa. Tällä viikolla juteltiin ihmisten luonteenpiirteistä teemalla introvertti vs. ekstroverttiStudiossa jutteleminen oli yllättävän jännää ja alussa tuntui että kaikki puhe mitä tuotin, oli pelkkää sönkötystä, mutta tutussa seurassa puhe alkoi vähitellen sujumaan. Voipi olla, että pieni podcast-kärpänen saattoi puraista samalla.. Joko teille on podcastit tuttuja?


Juhlin Asennemedian tupareissa. Meillä on nyt upea toimisto, upeita uusia tyyppejä töissä ja ihan mieletön meininki just nyt! Uudessa toimistossa on parveke, josta näkee meren ja tähtitornin puiston. Saatan ehkä muuttaa sinne. On jotenkin ihan mahtavaa että saan olla osa tällaistä edelläkävijöiden verkostoa, joka tuntuu enemmän melkein perheeltä kuin työyhteisöltä.

Kävin katsomassa Mamma Mia!-musikaalin. Ja olipa upea! Sain seurakseni pikkusiskon, ja meillä oli vähän hankala pysyä hiljaa katsomossa, olisi tehnyt mieli laulaa mukana. Alussa pelkäsin, että suomeksi käännetyt kappaleet tuntuvat kiusaannuttavilta, mutta kun Laura Voutilaisen esittämä “Money money money” eli “Raha, raha raha” lähti käyntiin, niin epäilykset hälvenivät. Hyvät biisit ovat hyviä käännettyinäkin, etenkin hyvien laulajien esittämänä!


Matkustin Islantiin. Sain työn puolesta upean tilaisuuden päästä viikonlopuksi Reykjavikiin ja vietän täällä muutaman päivän kuorofestareilla. En tiedä mitä kaikkea ehdin näkemään ja kokemaan kun omaa vapaa-aikaa ei ole hurjasti, mutta olen tähän saakka ollut ihan silmät pyöreinä kaikesta täällä – en ole koskaan käynyt vastaavassa paikassa. Tavoitteena on päästä näkemään kuitenkin edes vähän luontoakin täällä kaupunkimaiseman lisäksi.

Mitä teidän viikkoon on kuulunut?

Onnea kaksivuotias Asennemedia!

Reilu kaksi vuotta sitten sain sähköpostilla  yhteydenottopyynnön:

“Hei, olen perustamassa uutta verkostoa itsenäisille bloggaajille, kiinnostaisiko sinua liittyä mukaan?”

Olin aluksi epäileväinen, mutta kiinnostus voitti, tapasin ihanan Ullan ja hän sai houkuteltua minut mukaan, vaikka en tuntenut ketään muita muista mukaan tulevista bloggaajista. Tasan kaksi vuotta sitten Asennemediasta tuli totta, ja voin nyt jälkikäteen sanoa mukaanlähtemisen olleen yksi blogiurani paras päätös. Asennemedian myötä bloggaamisesta on tullut minulle työ. Kyse ei ole pelkästään blogini kehittymisestä, vaan myös henkilökohtaisesta kasvusta – koen että viimeisen kahden vuoden aikana epävarmasta harrastelijabloggaajasta on tullut itsevarma sosiaalisen median ammattilainen. Tunnen ylpeyttä siitä, että olen saanut olla jossain näin hienossa mukana alusta asti, olla pieni osa Asenteen menestystarinaa.


Parasta Asenteessa on aina ollut ja on edelleen meidän jengi, joka on melkein kuin toinen perhe, onhan mukana parhaita ystäviänikin. Asennemedia on täynnä lahjakkaita, inspiroivia ja upeita bloggaajia, joilta saa paljon energiaa ja ideoita omaankin työskentelyyn. Näiden tyyppien kanssa ei ole koskaan ollut ikävää tai tylsää, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan.

Kiitos siis Ulla luottamuksesta ja siitä, että otit minut mukaan, ja ennenkaikkea:

Onnea upea, ihana ja kaunis kaksivuotias Asennemedia!

Kuvat: Sam Jamsen