Tag Archives: tikkurila

Uuden asunnon värisuunnittelua – Color Now 2019

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Asennemedia

Uuden asunnon värisuunnittelua - Color Now 2019
Parin viikon sisällä koittaa se hetki, jota olen odottanut kohta jo 2 kuukautta: saan käteeni uuden kotini avaimet. Odotusaika on tuntunut harvinaisen pitkältä, välillä luulen kuvitelleeni koko asuntojutun. Tällä viikolla asia kuitenkin konkretisoitui, kun pääsin vihdoin asuntokaupoille ja minusta tuli asunnon virallinen omistaja. Yhtäkkiä tulikin kiire! Remontti pitäisi aloittaa parin viikon päästä, enkä ole tehnyt vielä mitään sen eteen. En ole päättänyt lattiamateriaaleja, en keittiön kohtaloa, en edes seinien värejä.. Jos haluan päästä muuttamaan uuteen kotiin, on nyt laitettava vipinää kinttuihin.

Olen miettinyt paljon sitä, millaisen värimaailman haluaisin uuteen asuntooni. Aiemmat kotini ovat olleet hyvin vaaleasävyisiä, pastellisilla ja murretuilla sävyillä kevyesti väritettyinä. Nyt minulla olisi mahdollisuus tehdä ihan mitä vain, joten menisinkö vanhalla tutulla linjalla vai lähtisinkö rohkeasti revittelemään? Lähdin etsimään inspiraatiota värikylläisestä Tikkurilan Color Now 2019-kokoelmasta, joka kannustaa rohkeaan värienkäyttöön ja inspiroi löytämään kauneutta erikoisistakin paikoista. Tikkurilan vuoden 2019 väri on positiivisuutta hehkuva Flamingo.


On oikeastaan aika loogista, että kirkkaat värit ja erikoisemmatkin väriyhdistelmät ovat nyt pinnalla, pitkän valko-harmaa-kauden jälkeen. Valkoiset, mahdollisimman värineutraalisti ja minimalistisesti sisustetut kodit näyttävät nyt omaan silmään vähän tylsiltä, sen sijaan värit ja runsaus kiehtovat. On oikeastaan aika helppoa valita kotiin vain kalusteita ja materiaaleja pelkästään valkoinen-harmaa-akselilta, värien yhdistelyyn tarvitaan enemmän itseluottamusta ja silmää. Toisaalta on hassuakin, miten iso kynnys meillä tuntuu usein olevan vaikkapa valkoisen seinän maalaamiseen jollain värillä, kun seinän maalaaminen on silti aika helppo tapa vaihtaa kodin tunnelmaa, yhden seinän maalaustyöhön menee päivä eikä maalipurkki maksa paljoa.


Luotan tällaisissa valinnoissa usein pitkälti intuitioon ja harvoin olen katunut päätöksiäni. Color Now 2019-kokoelmasta löytyi aika nopeasti neljä väriä jotka jotenkin kutsuivat juuri minua: punaisista herkkä Magnolia (H320), sinisistä Atlantis (L433), keltaisista mehiläisvaha (L396) ja vihreistä Syvänne (N439). Sain Tikkurilalta Color Now-maaleja testiin ja pääsin tekemään testimaalauksia kotonani, tulipa samalla valmiiksi myös eräs tuolintuunausprojekti. Maalaushommissa minulla oli apulaisena viime viikolla ihana TET-harjoittelija Elena, jota ilman en olisi varmaan saanut mitään aikaiseksi! Mökillä uutta maalipintaa odottelee vielä kaksi samanlaista tuolia, jääköhän niiden uudistaminen ikuisesti suunnittelutasolle?


Syvänne on itseasiassa juuri se sävy, millä viime syksynä maalasimme poikaystäväni olohuoneen seinän, ja olen niin rakastunut tuohon sävyyn, että mielelläni maalaisin sillä tulevan kotinikin. Toisaalta voi olla että haluan kuitenkin jotain uutta tulevaan asuntooni, tästä kauniin vihreästä seinästä kun saan nauttia täällä. Nion kodin muodonmuutos on muuten hyvä esimerkki siitä, miten rohkeasti tummalla sävyllä maalattu seinä muuttaa koko asunnon luonteen parempaan suuntaan. Oletin tumman seinän luovan ahtauden tunnetta ja pienentävän pientä tilaa entisestään, mutta kävikin toisinpäin: syvän vihreä seinä tuo asuntoon syvyyttä, sävyä ja tilantunnetta. Nyt tällä asunnolla on oma, sävykäs luonne.

Utuinen Atlantis tuo mieleeni meren, Kreikan ja kuumat kesäpäivät. Sinisen sanotaan rauhoittavan ja tukevan luovaa ajattelua – ehkäpä tämän vuoksi sininen on aina ollut lempivärini. Jostain syystä sininen ei kuitenkaan ole koskaan näkynyt kummemmin sisustuksissani. Miltäköhän näyttäisi makuuhuone, jossa olisi yhdistetty monipuolisesti eri sinisen sävyjä? Siellä varmaan nukkuisi makeat unet.

Herkän vaaleanpunainen Magnolia oli värikokoelmasta minulle oikeastaan itsestäänselvä valinta. Vaaleanpunainen on  kulkenut mukanani sisustuksissa niin kauan kuin muistan. Olin ajatellut tätä tuolia alunperin mökille, mutta maalauksen valmistuttua ihastuin siihen kovin ja nyt suunnittelenkin sijoittavani sen uuteen kotiin. Tällä hetkellä vaaleanpunainen on myös vahva ehdokas uuden kodin seinän väriksi: en maalaisi sillä koko kotia, mutta ehkä yhden seinän. Vaaleanpunainen edustaa minulle herkkyyttä, elämäniloa ja rakkautta.

Mehiläisvaha on taas se sävy, mistä olen innostunut vasta ihan viime aikoina. Ostin joku aika sitten samanvärisen pellavapäiväpeiton ja puseron, vaikka yleensä en tartu keltaisiin vaatteisiin. Tätä oranssiin taittavaa sävyä voisin hyvin kuvitella tuovani kotiin pienissä erissä, se näyttää ihanalta viherkasvien ja murrettujen sävyjen rinnalla. Ehkä mehiläisvahalla maalattu lipasto tai hyllykkö?


Ehkä tämä kuva on tällä hetkellä lähimpänä sitä, mitä toivoisin tulevan kotini värimaailmalta: vaaleanpunaista, valkoista ja vihreää. Ja ehkä vähän kultaakin. Voi olla että mieli vielä muuttuu monta kertaa, mutta suuntaviivat ovat jo selvillä ja se on jo paljon se!  Jännittävää nähdä, millainen koti sieltä sitten remontin jäljiltä kuoriutuu.

Mitä ajatuksia nämä värisuunnitelmat teissä herättävät? Innostutteko väreistä vai pysyttelettekö mielummin turvallisesti neutraalissa sävymaailmassa? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän pohdintoja värivalinnoista!

Tikkurilan vuoden väriin ja Color Now 2019-kokoelmaan voit tutustua täällä.

Pienen yksiön muodonmuutos

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

Pienen yksiön muodonmuutos

Olemme jo varmaan vuoden ajan puhuneet poikaystäväni kanssa siitä, miten kiva olisi toteuttaa pieni pintaremontti hänen asunnossaan. Maalata lattiat, ainakin yksi seinistä, ehkä jotain kalusteitakin. Vaihtaa tilaa vievä ja epäkäytännöllinen vaatekaappi uuteen, lisätä seinille vähän tauluja ja parantaa muutenkin säilytystilojen toimivuutta. Koska Nion koti on minulle melkein kuin kakkoskoti, olisi kiva jos se myös tuntuisi ihan oikeasti myös minunkin kodilta. Samalla näin asunnon potentiaalin ja uskoin että aika pienilläkin muutoksilla voisimme saada sen ihan uuteen uskoon ja korottaa myös asunnon arvoa konkreettisesti. Tänä syksynä päätimme alkaa hommiin ja nyt pääsen viimein näyttämään teille kuvat lopputuloksesta!

Pienen yksiön muodonmuutos

Asunnossa ei sinällään ollut lähtökohtaisesti mitään suurta vikaa: koivuparketti oli ihan siistikuntoinen ja seinät Nio oli maalannut asunnon ostaessaan valkoiseksi. Kalusteet hän oli hankkinut kuulemma Suomeen muuttaessaan muutaman sadan euron budjetilla ja kokonaisuus oli ehkä vähän, miten sen nyt kivasti sanoisi, opiskelijaboksimainen tai insinöörimäinen? Yllä olevassa kuvassa näkyy parin vuoden takainen tilanne hiukan asunnon ostamisen jälkeen, myöhemmin vaatekappeja on tullut lisää ja pyykkikorin ja pikkupöydän tilalla on nykyisin tv-taso (ja mikä on muuten tuo taulu, joka on puoliksi ikkunan päällä?). Uskoisin aika monen opiskelijakämpän näyttävän samalta, mutta Niokaan ei ole ollut täyspäiväinen opiskelija enää pitkään aikaan, vaikka alunperin tulikin suomeen vaihto-oppilaana. Niinpä asuntokin olisi hyvä päivittää vähän aikuismaisemmalle ja tyylikkäämmälle tasolle.

Näin pienessä yksiössä kaikilla väri-ja kalustevalinnoilla on ihan älyttömän iso merkitys – jos haluaa kokonaisuudesta toimivan ja viihtyvän, täytyy jokainen sisustuselementti harkita tarkkaan. Päätimme maalata parketin, koska sen hiukan keltaiseen taittava sävy ei miellyttänyt ainakaan minun silmää, ja yhtenäinen valkoinen lattia toisi valoa ja tilavuuden tuntua pieneen kämppään. Valkoiset seinät ovat perusvarma, mutta varsin tylsä valinta ja päätimme maalata yhden pitkistä sivuseinistä vihreäksi. Samaan syssyyn hankkiuduimme eroon vanhoista vaatekaapeista, sohvasta ja maalasimme kellertävän mäntypuisen sohvapöydän vaalean harmaaksi.

Pienen yksiön maalaus

Toteutimme maalaustyöt yhteistyössä Tikkurilan kanssa, ja sain heiltä hurjasti apua sekä oikeanlaisten maalien että sävyvalintojen kanssa. Olimme löytäneet mieleisen sävyn seinälle, mutta arkailin pitkään, että tekisikö tummanvihreä seinä pienestä asunnosta tunkkaisen tai pimeän oloisen. Tikkurilan värisuunnittelijan kanssa juteltuani uskalsin kuitenkin pysyä sävyvalinnassani ja olenhan aiemmin jo omassa kodissani huomannut, miten tummempi seinä tuo eloa ja sävyä pieneenkin tilaan.

Kohde: 28-neliöinen yksiö, josta maalattiin lattia, yksi seinä ja sohvapöytä.

Käytetyt sävyt: Tikkurila N39 Syvänne, F484 Kalkki ja H495 Harso

Työn kesto: yhteensä n. 3 työpäivää. Lattia maalattiin Tikkurilan uudella Pontti Puulattia-maalilla, jota voin suositella ihan kaikille, jotka harkitsevat puupintaisen lattian maalaamista! Siinä missä lattiamaalien kuivumista odotellaan usein päiviä tai jopa viikkoja, niin pontilla lattian maalaukseen kuluu lyhimmillään päivä, tilasta riippuen. Työläin vaihe on tavaroiden siirtely pois maalauksen tieltä ja pohjatyöt, eli suojaaminen ja teippaaminen. Itse maalaaminen tapahtuu aika nopeasti.

Tikkurilan sivuilta löytyy artikkeli muutoksesta, käytetyistä sävyistä ja vinkkejä kaikkiin työvaiheisiin.

Entä lopputulos? Itse olen ollut siihen niin tyytyväinen, että joka kerta nykyään Nion luokse tullessani oikein sydämessä läikähtää – pidän tästä melkein enemmän kuin omasta kodistani, josta pidän oikeasti hyvin paljon. Niokin on ollut muutoksesta innoissaan ja onnellinen, kuulemma nyt kotona viettäisi mielellään aikaa paljon enemmänkin. Seinän maalauksessa teimme pari mokaa teippausten kanssa ja se näkyy osittain tuolla lattianrajassa, mutta me emme suurpiirteisinä ihmisinä siitä masentuneet, ongelma ratkeaa muutenkin kun sohva tulee tuon rottinkipenkin tilalle. Rakastan valkoista lattiaa ja etenkin tuota vihreää seinää ja sitä, millaisen tunnelman ja syvyyden tunteen se tuo tilaan. Värivalinnat onnistuivat mielestäni ihan täydellisesti, sillä asunnossa nyt kaikki sitoutuu hienolla tavalla yhteen.

Vielä on pari pientä hommaa: taulut pitäisi saada seinille ja lattialle olisi kiva saada matto. Sohvaakin odotellaan vielä. Isoin työ on kuitenkin takana ja lopputulos todellakin palkitsee! Vaikka valitsimme toteutuksen ajankohdaksi syksyn hektisimmän kuukauden ja välillä kiireisten työpäivien päätteeksi maalailuhommat tuntuivat täysin ylimääräiseltä vaivalta, niin nyt ahkerointia osaa arvostaa. Nyt voikin kääntää jo katseet seuraavaa remppaprojektia kohti, nimittäin nurkan takana odottaa siirtolapuutarhamökki-urakka.

Mitä mieltä siellä ollaan muutoksesta?

Kesäpäivän projekti: laiturin öljyäminen

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila
laiturin öljyäminen

En tiedä mitään parempaa tapaa viettää kesäpäivää, kuin puuhailla mökillä erilaisten askareiden parissa. Työntää kädet multaan, leikata ruohoa, kantaa halkoja. Kun oma työ vaatii pääasiassa lihaksien sijaan aivotyöskentelyä, on kunnon fyysinen työskentely erinomaista vastapainoa ja suorastaan rentoutumista arkihommiiin verrattuna. Pääsisipä vaan mökille useammin hommailemaan!

Viimeksi mökkireissulle sattui ehkä upeimmat kesäkelit koskaan: aurinko helotti koko viikonlopun ja hengasimme aamusta iltaan uikkareissa. Hyvä sää piti käyttää heti hyödyksi, ja päätimme hoitaa to do-listalta pois laiturin öljyämisen. Laituria kannattaa huoltaa säännöllisesti, jotta se kestää paremmin kastumiset ja säänvaihtelut. Öljyäminen on parasta suorittaa keväällä, kun lämpötila on jo pysyvästi yli +5 asteen.


Laiturin käsittely aloitetaan aina puhdistuksesta: ensin harjaillaan roskat pois, sen jälkeen käsitellään pinnat laituripesulla. Tikkurilan laituripesu ei aiheuta haittaa vesiympäristölle, joten laiturin voi pestä paikallaan – tämä oli ainakin meille ainoa vaihtoehto, kun laituria ei voi oikein mitenkään siirtää. Pesun ja huuhtelun jälkeen laiturin annetaan kuivua huolella.

Itse öljyäminen on varsin helppoa ja leppoisaa puuhaa, vaikeinta oli mielestäni valita oikea sävy laiturille. Tykkäsin kovasti laiturimme kuluneen näköisestä, harmaantuneesta puusta, enkä halunnut missään nimessä että se näyttäisi öljyämisen jälkeen liian käsitellyltä tai “uudelta”. Sain apua Tikkurilan värisuunnittelijalta, ja päädyin lopulta hänen suosituksestaan sävyttämään Saaristo laituriöljyn Valtti-värikartan Poro-sävyyn (5087). Sävy oli meidän laiturille ihan täydellinen, ja lopputulos on lähes samannäköinen kuin vanha, paljon parempi vain. Tarkemmat ohjeet työvaiheista ja välineistä löydät Tikkurilan sivuilta.


Harmi että juhannukseksi on luvattu vähän sateista ja kylmää säätä, muuten olisi ollut kiva toteuttaa pari uutta projektia tulevan pitkän viikonlopun aikana: haluaisin hioa ja öljytä myös vanhaksi kulahtaneet terassikalusteet ja maalata etuterassin portaat.. Mutta ehkä välillä on kiva myös ottaa ihan vaan rennosti ja keskittyä saunomiseen, ihanaan kesäruokaan ja lepäilyyn. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että täydellinen löhöilybreikki on enemmän ansaittu kuin koskaan aiemmin!


Millaisia juhannussuunnitelmia teillä on? Rentoilua vai puuhastelua?