category: lifestyle

Bättre Folk – maailman sympaattisin festivaali

Kulttuurifestivaali pienessä saaressa Pohjois-pohjanmaalla, keskellä merta – kuulostaako ihanalta vai kamalalta? Minulle ihanalta, eikä ehkä vähiten siksi, että olen kotoisin samoilta seuduilta. Lapsuudessa menimme Hailuotoon usein marjastamaan, mutta joskus myös ihan vain kesäpäivää viettämään. Bättre Folk on kiinnostanut minua pitkään, mutta aiempina vuosina on tuo kesä-heinäkuu-taitteen viikonloppu ollut aina täynnä jotain muuta ohjelmaa. Tänä vuonna harkitsin myös festivaalille lähtöä pitkään, kun tässä on ollut hässäkkää ja matkoja muutenkin, mutta lopulta päätin siskoni houkuttelemana ostaa kuitenkin liput, pakata makuupussini ja reppuni ja hypätä Oulun junaan.

Enpä kyllä katunut päätöstäni lähteä festareille. Hankala sanoa, mikä yksittäinen asia teki Bättre Folkista niin ihanan ja vaikuttavan. Ehkäpä se, että se on tarpeeksi pieni? Tänä vuonna kävijöitä oli noin 5000. Tai kenties hyvät esiintyjät (esim. Vesta, Pyhimys, Pariisin kevät) ja ihanan intiimi ja lämmin tunnelma keikoilla? Vai yöttömien öiden vangitseva valoisuus ja Hailuodon upeat rantamaisemat? Festarialueen saunat ja paljut, joista pystyi seurata keikkoja? Hyväntuuliset ja välittömät ihmiset? Vai nämä kaikki yhdessä?

Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin ruokatarjontaa olisi voinut olla enemmän – nyt kojuja oli kolme, joista kahdesta sai vegesafkaa. Toisaalta saareen ja pikkufestarille ei ole niin helppo järjestää sellaista valikoimaa, mitä isommat festarit pystyvät tarjoamaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Onneksi meillä oli omia eväitä ja telttabrunssi.

Majoituimme tyttöporukalla teltassa varvuntuoksuisella leirintäalueella, keitimme öisin trangialla nuudeleita ja aamuisin kahvia. Kävimme uimassa meressä ja kuivatimme uikkareita telttanarulla. Ihailimme iltaisin vaaleanpunaista taivasta hiekkarannalla istuen ja kääriydyimme sen jälkeen makuupusseihimme juomaan viiniä pahvimukeista. Kaikki oli vähän liiankin idyllistä ja mietin moneen kertaan, että ihmisen on näköjään hyvä palata aina välillä juurillensa, mielenmaisemiensa alkulähteille. Niin onnellinen olo tuolla Hailuodossa oli.


Ensi vuonna haluan ehdottomasti lähteä uudestaan, ehkä yhdistää samaan reissuun jonkinnäköisen Suomi road tripin. Ehkä tästä tulee uusi festivaaliperinne – nimittäin bättre folkin jälkeen ei jotenkin yhtään edes harmita, että ruissi jäi tänä vuonna välistä.

Aamiainen siskon puutarhassa: lettuja ja mansikka-raparperihilloa

Kaupallinen yhteistyö, Dansukker ja Asennemedia

Joka ikinen kerta kun käyn siskoni luona kylässä, alan haaveilla siitä, että itsekin asuisin puutalossa jossa olisi oma puutarha. Tai vaikka jaettu puutarha muutaman naapurin kanssa, kuten siskollani. Mökkipiha minulla tietenkin on, mutta se on vähän eri konsepti, kun mökki sijaitsee metsäisellä tontilla ja siellä pääsee käymään harvemmin. Olisi ihana päästä useammin ulos syömään, juoda aamukahveja portailla ja sen sellaista. Ehkä ihmisellä on vain luontainen taipumus aina haaveilla jostakin ja hankalampaa on aina elää niitä unelmia todeksi: jos minulla olisi puutarha, en välttämättä jaksaisikaan kattaa pöytää ulos edes kertaa viikossa. Mutta ihana se on unelmoida kuitenkin.

Jokatapauksessa, on ihanaa kun siskolla on käytössään tuo ihana puutarha ja sinne pääsee halutessaan kyläilemään. Viime kerralla toin mukanani aamiaistarpeet, vaaleanpunaisen pöytäliinan ja paljon tuoreita mansikoita ja raparperia hilloa varten. Paistoimme kasan lettuja, keitimme hilloa ja katoimme brunssin puutarhaan. Kun kuvaus-ja videohommat oli saatu pois alta, istuimme siinä kaikessa rauhassa kahvilla lättyjä syöden, jutustelimme naapurin kanssa ja suunnittelimme puutarhajuhlia, jotka voisimme järjestää yhdessä elokuussa. Lyhtyjä ja valoja puihin, herkullista ruokaa ja ehkä livemusiikkiakin – ja paljon lisää unelmoitavaa.

(Jos siskon koti kiinnostaa enemmänkin, tein viime syksynä esittelypostauksen tuosta ihanasta, tunnelmallisesta puutalokaksiosta)

Aamiainen siskon puutarhassa: lettuja ja mansikka-raparperihilloa

Jos ette muuten ole kokeilleet koskaan tehdä hilloa itse, suosittelen lämpimästi. Itsetehtyä hilloa ei voita mikään kaupan versio ja valmistus tapahtuu paljon nopeammin ja helpommin kuin uskoisi, ainakin jostain syystä minulla on aina ollut sellainen mielikuva että hilloa keitellään tuntikausia. Me keitettiin hilloa n. 10 min ja syötiin sitä jo hetken jäähtymisen jälkeen lettujen kanssa. Dansukkerin uudella minihillosokerilla hilloon tulee n. 30% vähemmän sokeria kuin hilloihin yleensä, mutta maku on silti suussasulavan herkkua. Letut valmistimme maailman yksinkertaisimmalla 5dl kauramaitoa + 3dl vehnäjauhoja-reseptillä, hillon ohje löytyy taas alta.

lettuja ja mansikka-raparperihilloa

Mansikka-raparperihillo

500g tuoreita mansikoita
500g raparperia pilkottuna
1 pkt Dansukker Minihillosokeria

1. Perkaa ja paloittele marjat, pese ja pilko raparperi. Lisää 2–3 rkl vettä. Kaada mansikat ja raparperit kattilaan.

2. Lisää Minihillosokeri ja kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Anna kiehua kevyesti poreillen 5-10 minuuttia, sekoita välillä.

3. Kuori vaahto hilloseoksen pinnalta. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin, sulje huolellisesti. Hilloa voi syödä heti kun se on jäähtynyt tarpeeksi.

Säilytä jääkaapissa. Hillo säilyy avaamattomana noin puoli vuotta.

Videon lettukesteiltämme toteutti Sam Jamsen

No filter – meidän ensimmäinen podcast on nyt julkaistu!


Jännittäviä uutisia!

Tänään on julkaistu minun ja ystäväni Artun oma No filter podcast. Projekti on tavallaan saanut alkunsa jo kauan sitten: jo vuosi sitten suunnittelimme, että alkaisimme tehdä yhdessä videoita joissa keskustelisimme meille tärkeistä aiheista. Podcastien yleistyessä alkoi tuntua kuitenkin siltä, että se voisikin olla meille aika passeli kanava ja näin alkoi No filter-podcastin tarina. Nimi kanavallemme syntyi, kun mietimme, miten voisimme tuoda vastapainoa muuten niin huolitetuille ja filtteröidyille somekanaville. Ideana on siis puhua ilman suodattimia – haluamme haastaa itseämme tarttumaan kaikenlaisiin kiinnostaviin aiheisiin, myös sellaisiin, mistä meistä itsestämme on vähän noloa tai hankala puhua. Ystävän kanssa keskustellessa on paljon helpompi tarttua niihin vaikeisiinkin aiheisiin, kun taas tänne blogiin helposti miettii jokaista sanaa tarkkaan ja kuvat hiotaan aina viimeisen päälle.


Ensimmäinen podcast-jaksomme kertoo meitä yhdistävästä etnisestä taustasta, vanhoillislestadiolaisuudesta. Uskonnollisessa yhteisössä kasvaneina olemme tottuneet muutenkin varomaan sanojamme ja miettimään aina tarkasti, mitä voi sanoa, ettei kukaan vaan loukkaantuisi. Ulkopuolisille omasta taustasta ei taas uskalleta usein kertoa tuomitsemisen pelossa. Tänä keväänä kerroin jo blogissani vanhoillislestadiolaisesta taustastani ja huomasin että aihe kiinnostaa todella paljon ja siitä kaivataan enemmänkin keskustelua – niimpä uusimmassa “Miltä tuntuu olla lesta”-jaksossa käydään läpi meidän molempien tarinat, joissa on paljon samaa mutta myös paljon eroavaisuuksia.

Otetaan mielellään vastaan myös kommentteja ja keskustelua, laittakaa viestiä täällä blogissa tai instagramissa!

No Filter-podcast ilmestyy jatkossa aina tiistaisin – lataa siis itsellesi acast-sovellus ja ota meidät seurantaan!