category: pieni matkaopas

Pieni matkaopas Gran Canarialle

Pieni matkaopas Gran Canarialle
Pieni matkaopas Gran Canarialle by Viena K

Ihana ja kamala Gran Canaria. Osa matkustaa sinne uudelleen vuosi vuoden jälkeen ja toiset eivät valitsisi sitä matkakohteeksensa vaikka maksettaisi. Itsekin suhtauduin Gran Canariaan vähän epäilevästi vielä lentoja varatessa, kenelläpä suomalaisella ei olisi jonkinnäköisiä ennakkoluuloja kanariansaarien kohteista? Itse otin reissun kuitenkin ikään kuin haasteena, sillä tiesin että kanarialta löytyy varmasti mielenkiintoisia kohteita ja kaunista luontoa, kun vain malttaa poistua niiltä kaikkein suosituimmilta alueilta. Turisteissahan ei sinällään ole yhtään mitään pahaa, itsekinhän olen ulkomailla sellainen, mutta toisaalta itse haen ainakin matkoiltani uusia kokemuksia ja haluan tutustua paikallisiin tapoihin ja ruokiin, ja siksi pysyttelen mieluummin poissa niiltä alueilta, jotka on tehty vain matkailijoiden ehdoilla.

Gran Canaria on mielestäni vähän aliarvostettu kohde, sillä oikeasti saari on eri kohteineen todella mielenkiintoinen ja kaunis. Meidän reissumme aikana siellä ei ollut mikään kaikkein paras sää, mikä ehkä vähän masensi aluksi, mutta se ei loppupeleissä juurikaan haitannut, kun aurinkoa kuitenkin riitti useammalle päivälle ja pääsimme nauttimaan rantaelämästäkin. Talvikuukausina Gran Canarian sää vastaa suomen kesäolosuhteita – välillä voi sataa, mutta on silti kesä.

Majoitus

Suurin osa GC:n lomamatkaajista suuntaa etelään, mutta jos matkalta on muitakin odotuksia kuin hotellin täysihoito ja uima-allas, suosittelen pohjoista. Me löysimme Airbnb:n ihanan, kattoterassilla varustetun upean asunnon Las Palmasin kauniista Trianasta. Kokkailimme ruokaa pikku kämpässämme ja suojaisalla terassilla auringosta pystyi rauhassa nauttimaan vaikka yläosattomissa. Trianassa ei juuri turisteja näkynyt ja alue oli täynnä kivoja ravintoloita ja suloisia kävelykatuja. Vuokraamalla asunnon paikalliselta saat samalla hinnalla todennäköisesti kourallisen hyödyllisiä vinkkejä – meillä olisi jäänyt todella paljon kokematta ilman ihanaa vuokranantajaamme Adrianaa.

Kannattaa huomioida, että talviaikaan monissa asunnoissa kanarialla voi olla kylmä, sillä niissä ei yleisesti ottaen ole lainkaan lämmitystä. Sadepäivien aikaan ullakkoasuntomme oli todella kylmä ja kostea, ulkona oli melkein lämpimämpää kuin sisällä. Meillä ei tullut pakatessa mieleen, että sisätiloissa voisi tarvita villasukkia.


Syö & juo

Yleisesti suosittelisin pysymään kaukana turistien täyttämistä ravintoloista ja seuraamaan mihin paikalliset menevät. Parhaat ruokakokemukset reissussa koin Las Palmasissa, ja siksi vinkkini keskittyvät sinne. Teimme myös paljon ruokaa kotona, koska hyvää vegaani-tai edes kasvisruokaa on usein hankala löytää ja itsetekemällä saa varmasti makoisaa safkaa aika edullisesti. Lisäksi kanarian isoista ruokamarketeissa, hiperdinoissa, oli huikeat valikoimat ja paljon maukkaita ja tuoreita kasviksia – mielestäni yksi mielenkiintoisimmista jutuista reissatessa on nimenomaan ruokakaupoissa käynti.

La Azotea de Benito – tyylikäs drinkkibaari ja kattoterassi upeilla näkymillä. Drinkkien hinnat olivat vähän korkeampia kuin muualla, mutta 7 euron Aperol on silti vielä mielestäni ihan kohtuuhintainen. Täällä viihdyimme useampana iltana.

Mr. Kale – eksyimme tänne nälissämme ensimmäisenä iltana ja emme joutuneet pettymään. Kivoja vegaanivaihtoehtoja, burgereita, salaatteja ja muuta trendikästä ruokaa suomalaisittain edullisesti ja hyvä viinivalikoima. Kävimme täällä vielä toisenkin kerran reissumme aikana.

200 gramos Burgers & Beverage – rouhean rustiikkinen hampurilaisbaari, “original hipster atmosphere”, kuten joku osuvasti tripadvisorissa kirjoitti. Me löydettiin tämä paikka vasta reissumme loppupuolella ja siksi ruokalista jäi kokeilematta, mutta se näytti hyvältä ja ainakin mainostivat myös vegaanivaihtoehtoja. Täällä kannattaa pyörähtää kuitenkin vaikka edes drinkeillä paikan sisustuksen vuoksi, erittäin instagram-ystävällinen paikka.

Helamore – jätskibaari ja kahvila Trianassa Las Palmasissa. Poikaystäväni sanoi että söi täällä elämänsä parhaan jätskiannoksen ja kahden pallon annos oli niin iso, että edes hän ei jaksanut syödä sitä loppuun. Vegaanivaihtoehtojakin oli paljon, mangosorbetti oli kuin olisi tuoretta hedelmää syönyt.

Kokeile myös tätä: torstai-iltaisin Las Palmasin vanhassa kaupungissa on Pintxos-ilta klo 20 alkaen ja useat baarit tarjoavat ruokaa ja juomaa parilla eurolla. Ideana on käydä maistelemassa pieniä makupaloja, pintxoseja, useammassa kapakassa eikä niinkään jumittua yhteen. Vegeoptioita löytyi runsaasti, vegaanivaihtoehtojakin jonkin verran, mieleen jäivät erityisesti guacamoleleivät ja sienillä ja munakoisolla täytetyt patonginpalat. Parasta oli silti rento tunnelma ja iloiset ihmiset (halvan juoman lisäksi).

Näe & Koe

Missä sitten majoitutkin, niin Gran Canarialla ei kannata vain jäädä yhteen paikkaan. Auton vuokraaminen oli helppoa (ja edullista)  ja tiet ovat hyväkuntoisia. 9 päivän lomasta varasimme kolme päivää saaren kiertelyyn, muun ajan vietimme Las Palmasissa. Meillä oli myös käytössä airbnb-asunnoltamme pyörät, joilla pääsi näkemään kaupunkia ja pohjoisrannikkoa monipuolisesti. Kanariansaaret ovat muuten suosittu kohde pyöräilyharrastajille, sillä vaihteleva maasto ja ympärivuotinen lämmin sää tarjoaa oivat puitteet treenaukseen.

Saaren pohjoisosasta löytyy värikäs pääkaupunki, aitoa espanjalaiskylän tunnelmaa henkivä Las Palmas, josta kirjoitin jo aiemminkin. Las Palmasissa pääsimme osallistumaan karnevaalihumuun, joka todella ainutlaatuinen kokemus eri teemoineen: vai miltä kuulostaa mielestäsi valkoiset karnevaalit, jossa tuhannet ihmiset pukeutuvat valkoisiin vaatteisiin päästä varpaisiin ja heittävät toistensa päälle valkoista jauhoa? Karnevaalit ovat Las Palmasissa yksi vuoden kohokohdista, ne alkavat yleensä tammikuun lopulla ja kestävät pari viikkoa.

Pohjoisesta löytyy myös monia muita kivoja kyliä, joista mielenkiintoisin mielestäni oli yli 500 vuotta vanha rantakylä Agaete, josta sain ehkä reissun upeimmat kuvat. Agaetesta jäi päiväpiipahduksen jälkeen mieleen mordorimaiset vuoret kylän taustalla, pauhaava aallokko rannassa, valkoiset talot ja monet, monet kalaravintolat.


Saaren keskiosista löytyy täysin toisenlainen maailma: jylhät vuoret, mutkittelevat tiet ja pienet sympaattiset pikkukylät. Me vietimme vuoristossa yhden päivän, pysähdyimme aina kun näimme jotain mielenkiintoista ja emme lakanneet ihmettelemästä upeita vuoristomaisemia. Kun päivän kiertää autolla auringon paahtaessa noita pikkukyliä, tulee muuten helposti vähän huono olo, siksi pidimmekin taukoja vähän väliä. Lounaalle pysähdyimme saaren keskellä sijaitsevaan Tejedaan, josta oli upeat näkymät vuorille. Kivikasanähtävyys nimeltä Roque Nublo oli myös vaikuttava näky, tosin minuun tekivät sitäkin suuremman vaikutuksen mantelipuut, jotka sattuivat juuri olemaan täydessä kukassa. Koko vuoristo oli täynnä noita hyvin hennon vaaleanpunaisen näköisiä kukkia,  se oli ihmeellistä.


Gran Canarian eteläosista löytyy suurimmat lomaresortit ja turistialueet – etelässä kun on lämpimämpää ja aurinkoisempaa kuin pohjoisessa. Maspalomasin Playa de Ingles taitaa olla yksi pahamaineisimmista turistipaikoista, mutta siellä kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä ja kokea miniaavikko eli Maspalomasin dyynit, joissa tilaa riittää kaikille, vaikka turisteja olisi kuinka. Dyyneille lähtiessään kannattaa varautua siihen että hiekkaa on reissun jälkeen kaikkialla ja vastaantuleviin alastomiin auringonpalvojiin, dyyneillä kun sijaitsee myös hyvin tunnettu nakuranta.

Etelästä löytyy myös kiva pieni satamakaupunki Puerto De Mogan, jota suositeltiin meillekin useammalta eri taholta. Puerto De Mogan oli kaunis  ja sympaattinen, mutta valitettavasti myös täysin turistien kansoittama. Täältä löytyi ravintoloissa ruokalistat myös suomeksi ja poikaystäväni maksoi kuivan sämpylän välissä olleesta leivitetystä kanapihvistä ranskalaisilla melkein parikymppiä – mäkkärissäkin olisi kuulemma syönyt paremmin. Tänne kannattaa siis suunnata vaikka lyhyelle päiväretkelle omien eväiden kera.


Suosittelisinko Gran Canariaa matkakohteena?

Ehdottomasti! Ihmiset olivat ihania ja mukavia, karnevaalit olivat yksi hauskimmista asioista mitä olen koskaan kokenut, sää helmikuussakin sopivan lämmin pohjoisessakin, suorat lennot sai halvalla, luonto oli kaunista, pikkukylät sympaattisia ja tekemistä ja näkemistä riitti tarpeeksi 10 päivälle. Heitä siis mahdolliset ennakkoluulot romukoppaan ja lähde tutustumaan saareen  avoimin mielin!

Muut Pieni Matkaopas-postaukset:

Pieni Matkaopas Maltalle
Pieni Matkaopas Roomaan
Pieni Matkaopas Balille

Pieni matkaopas Maltalle


Pieni Matkaopas Maltalle by Viena K

Malta-postaus, vihdoin! Jo pitkään Helsingissä vallinneen ankean sään sekä työkiireiden keskellä olen vältellyt näiden reissukuvien läpikäyntiä, koska olen halunnut suojella itseäni kammottavalta matkakuumeelta. Toisaalta, haluaisin jakaa teille vinkkini tuosta pienestä saaresta, ennen kuin unohdan kaiken. Maltasta en tiennyt ennen sinne lähtöä muuta kuin että siellä järjestetään paljon kielikursseja – lähdin siis matkaan täysin avoimin mielin ilman kummempia odotuksia. Tässä siis ensikertalaisen vinkit viikon lomamatkan perusteella, olkaatte hyvät!

Perustietoa

Täytyy tunnustaa, että ennen kuin varasin lennot Maltalle, en tiennyt tarkkaan missä saari sijaitsee. Eikä tiennyt moni ystävistänikään. Malta on pieni, kolmesta saaresta koostuva valtio välimerellä, vähän Sisilian alapuolella. Paras matkustusaika on keväällä ja syksyllä, ainakin oman kokemukseni mukaan lokakuun puoliväli oli oikein ideaali aika lomailuun: lämpöä ja aurinkoa riitti viikon jokaiselle päivälle ja meriveden lämpötila oli myös miellyttävä. Saaren tuulisuudesta oli varoiteltu, mutta meille ainakin sattui varsin leuto lomaviikko.


Liikkuminen

Maltalla on älyttömän hyvät bussiyhteydet ja bussilla matkustaminen on suhteellisen halpaa (1,5e matka) ja kätevää, mutta kovin mukavaksi matkustusmuodoksi sitä ei voi kehua. Parhaat yhteydet ovat pääkaupungista Valletasta. Matkustimme paljon bussilla sekä lyhyempiä että pienempiä matkoja, taksilla tulimme vain lentokentältä majapaikkaamme. Bussin lisäksi lautat kuljettavat ihmisiä kaupungeista toiseen, mekin käytimme usein Sliema-Valletta-lauttaa.

Kokeilimme myös autonvuokrausta Maltalla ja ainakin meille se tuotti enemmän stressiä kuin iloa. Eniten hankaluuksia tuotti vasemmanpuoleinen liikenne, toiseksi eniten paikallisten autoilijoiden hullu ajotyyli. Reissumme aikana todistimme valitettavasti tilanteen, jossa nuori nainen oli jäänyt paikallisen kaaharin yliajamaksi.

Majoitus

Majoituspaikka Maltalla kannattaa valita täysin sen mukaan, mitä lomaltaan haluaa. Pääkaupungissa Valletassa on idyllisimmät kadut, paljon hyviä ravintoloita ja loistavat kulkuyhteydet bussilla, mutta hintataso on muuta saarta korkeampi ja kaupunki hiljenee kuulemma täysin iltaseiskan jälkeen. Ihan Vallettan lähellä sijaitsevissa Sliemassa ja Saint Julianissa on enemmän ravintoloita, hotelleja, kauppoja ja yöelämää. Jos puhdasta rantaelämää halajaa, löytyy Melliehasta ja Golden Baylta lomaresortteja upeiden rantojen lähistöltä.

Me majoitumme kivassa ja tilavassa Airbnb-asunnossa Sliemassa ja maksoimme viikosta n. 400e. Asuntomme parvekkeelta olivat ihanat näkymät aina Vallettaan saakka, ja parhaimpana lomamuistona jäikin mieleen siellä vietetyt illat viinin ja pitkien keskustelujen äärellä.


Syö ja juo

Maltalta jäi mieleen ruokapuolesta ensisijaisesti se, että erilaisten kala-ja mereneläväruokien lisäksi saarella syödään tosi paljon lihaa. Onneksi saarelta löytyi myös suhteellisen pienellä vaivalla kasvis-ja vegaanivaihtoehtojakin, esimerkiksi Valletassa törmäsin useammassakin kuppilassa VEGAN-kylttiin. Paras ruokamuistoni reissusta on Turkkilaisesta ravintolasta, jossa söin ihan mielettömän hyviä täytettyjä munakoisoja ja linssipyöryköitä, valitettavasti vain unohdin raflan nimen kokonaan. Hyviä kokemuksia olivat myös Falafel Streetin ihana meze-annos Valletassa, Eeet Wellin hummuswrap ja smoothiet ja Pure Juice & Healthy Barin salaatit. Hintataso niin ruuassa kuin juomissakin on vähän suomea edullisempi.


Näe ja koe

Ollakseen kovin pieni saari, Maltalta löytyy yllättävän paljon mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Koska välimatkat ovat pieniä, ehtii viikonkin aikana näkeä ja tehdä kaikenlaista ja kiertää läpi vaikka koko saaren. Vallettan vanhan kaupungin lisäksi voin suositella ainakin näitä kohteita Maltanmatkaajalle:

Blue Lagoon. Pienellä Comino-saarella sijaitseva unelmien hiekkaranta, jossa vesi on suorastaan uskomattoman kirkasta. Toisaalta paikka oli myös uskomattoman täynnä turisteja. Silti päivä Blue lagoonilla oli yksi reissumme mukavimmista, vedessä tila ei loppunut kesken. Risteilymatkoja siniselle laguunille tarjoaa moni yritys joka puolella saarta, eikä matkojen mainostajilta voi välttyä – ehkäpä siksi mekin sorruimme sellaiseen. Toisaalta, päiväreissun hinnaksi tuli vain 18e / hlö ja jatkuvan juomatarjoilun lisäksi laivalta sai myös kevyen lounaan. Suosittelen kuitenkin ottamaan omat eväät mukaan, sillä Cominon ravintolatarjonta tarkoittaa lähinnä hampurilaiskojuja.

Mdina. Maltan vanha pääkaupunki, yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. Kävimme Mdinassa viimeisenä lomapäivänä – onneksi kävimme, sillä paikka on todella kaunis! Mdinasta on myös kauniit näkymät ympäri saarta ja historiallisesta kaupungista löytyy myös kivoja ravintoloita ja kahviloita. GOT-fania lämmittää myös tieto siitä, että täällä on kuvattu ensimmäisen kauden King’s Landing-kohtauksia.

Popeye Village. Tämä on vähän hassu paikka, sillä kyseessä ei ole mikään oikea kylä vaan kipparikalle-elokuvaa varten rakennettu kulissi, joka toimii nykyään teemapuistona lapsille. Kuulostaa ehkä vähän feikiltä, mutta värikkäät tönöt turkoosin veden äärellä olivat mielestäni vastustamattoman söpö näky, ja olen iloinen että piipahdimme nopeasti täälläkin.

Blue Grotto eli sininen luola on noin 40 minuutin bussimatkan päässä Valletasta. Täällä saimme otettua koko reissun kauneimmat kuvat, auringonlasku oli jotain uskomatonta. Blue Grotto on upeimman näköinen ylhäältä panoramapaikalta ihasteltuna, mutta suosittelen myös kokeilemaan venematkaa sisälle luoliin (8e / hlö) – se oli ikimuistoista jo pelkästään hurjan aallokon vuoksi.

Uimarantoja etsiville kivoja biitsejä ovat mm. Mellieha Bay, Golden Bay ja St. George Bay.  Jos uiminen ja auringonotto alkavat kyllästyttää, voi rannalta vuokrata vaikka kajakin ja lähteä tutustumaan rannikkoon meloen, kuten me teimme.

Meiltä jäi tällä kertaa kokonaan kokematta Gozon saari, joka on kuulemma ihana, mutta jotain täytyy aina jättää seuraavaa kertaa varten.

Summa summarum: Malta oli ihana paikka ja voisin helposti matkustaa sinne uudestaan, jos halajaisin turkoosin veden, lämmön ja auringon äärelle. Lomasta jäi mieleen päällimmäisenä uiminen ja meri – tuntui että vietimme vedessä suurimman osan reissusta, ja se oli ihanaa.

Pieni

Pieni matkaopas Roomaan

pieni matkaopas Romaan

Usein ennen reissua matkaa suunnitellessani ja tietoa etsiessäni kaipaan selkeitä, konkreettisia vinkkejä. Että mistä alueelta kannattaa varata majoitus ja miten kuljetaan paikasta toiseen. En voi sanoa olevani mikään Rooman-asiantuntija viiden päivän reissun jälkeen, mutta ajattelin, että omat kokemukseni matkasta voisivat ehkä ilahduttaa jotakuta sinnepäin suuntaavaa. Aiemmin olen kirjoittanut myös pienen matkaoppaan Balille ja lisää matkajuttuja löytyy traveling-tägin alta. Mutta nyt, minipieni matkaopas Roomaan:

Liikkuminen

Roomaan saa sikahalvalla lentoja mm. Norwegianin kautta. Me maksoimme lipuista 130e / menopaluu, mutta kaverit ovat lentäneet sinne tänä kesänä jopa viidelläkympillä. Taksi lentokentältä keskustaan maksaa noin viisikymppiä, juna 14 euroa. Meillä sattui hauskasti niin, että ystävämme Stella ja Jarno olivat samalla lennolla, näin ollen kimppataksi keskustaan tuli halvemmaksi kuin junamatka. Taksiin mentäessä hinta kannattaa aina sopia etukäteen.

Roomassa itsessään liikuimme pääosin kävellen, päiville kertyi helposti 10-20km kävelyä. Myös metroverkosto todettiin toimivaksi. Haaveilin vespan vuokraamisesta ja idyllisistä ajeluista ympäri Roomaa, mutta hylkäsimme ajatuksen kun näimme paikallisten ajotavan. Ehkä parempi niin.

Pieni matkaopas Roomaan

Majoitus

Varasimme Artun kanssa Montin alueelta ihan Colosseumin takaa pienen hotellin nimeltään Caesar House Residenze. Hinta viideltä yöltä oli 400e kahdelta, hotelli oli siisti, palvelu oli ystävällistä ja hintaan kuului ihan ok aamupalakin. Suosittelen kyllä lämpimästi tsekkaamaan myös Airbnb:n tarjonnan – Stellan ja Jarnon vuokraama koti (myöskin Montissa) oli aivan ihana ja vietimmekin siellä parina iltana fiestaa pienellä rauhallisella sisäpihan parvekkeella. Yleensä suosin itse airbnb:tä, koska usein saat kaupan päälle hyviä vinkkejä paikalliselta, autenttisen tunnelman ja persoonallisen kodin lomasi ajaksi. Toisaalta, hotelliyöpymisessäkin on puolensa, kuten siistit huoneet ja puhtaat pyyhkeet joka päivä.

Monti on boheemi taiteilijakaupunginosa, jossa paikalliset tuntuivat viihtyvän – ihmiset kerääntyivät aina illaksi hengailemaan piazzoilla, mukanaan drinkki ja take-away pizzaa. Alueelta löytyi paljon hyviä ravintoloita ja kiinnostavia vintage-putiikkeja, joista harmillisen moni oli meidän reissumme aikana kiinni. Ensi kerralla saattaisin varata myös majapaikan Trasteverestä, rennosta hipsterikaupunginosasta, joka oli täynnä ravintoloita ja elämää.

Syö ja juo (myös vegaanisesti)

En lähtenyt Roomassa etsimään erityisesti vegaaniravintoloita, vaan yritin löytää aina tavallisen paikan listasta vegaani-tai kasvisvaihtoehdon. Ruokapaikkaa etsiessä suosittelen käyttämään Tripadvisoria, josta pystyy rajaamaan valikoimaa vain niihin ravintoloihin, joilta löytyy myös vegaanivaihtoehtoja. Tripadvisorin arvostelujen ohjaamana löysimme myös monta kivaa paikkaa, tosin joskus senkin perusteella saattaa mennä metsään – esimerkiksi yksi ihan kivat arvostelut saanut, mukavalta näyttävä ravintola tarjosi meille pokkana ylihintaista pakastepitsaa. Ei hyvä.

Italialainen ruoka on yleisesti ottaen ihanaa ja hyvin maustettua, ja monet klassiset herkulliset annokset, kuten Pizza Marinara, Pasta al pomodoro (pastaa tomaattikastikkeessa) ja Pasta aglio e olio (valkosipulin ja öljyn kera) ovat usein valmiiksi kasvipohjaisia. Aina kannattaa varmistaa, ettei annokseen kuulu parmesan tai ettei pastassa ole käytetty kananmunaa.

Pastan ja pizzan lisäksi gelato on mielestäni parasta mitä italia voi tarjota, parempaa jäätelöä ei olekaan! Ilahduttavan monissa paikoissa vegaaniset maut oli merkitty selkeästi esimerkiksi kauhan värillä ja valikoimaa löytyi yleensä runsaasti. Joissain paikoissa vohvelissa oli maitoa, jos haluaa pelata varman päälle niin kannattaa annos ottaa kuppiin.

Mieleen jäi myös monet Take away-drinkkibaarit: mikä loistava konsepti! Tuntui niin absurdilta kävellä kaduilla vitosen Aperol Spritz kädessä, kun Suomessa vastaava ei olisi koskaan mahdollista.


Näe ja koe

Roomassa ei nähtävyydet lopu. Vanhoja, historiallisesti tärkeitä rakennuksia, kuten upeita kirkkoja, temppeleitä ja linnoja tuntuu olevan joka kulman takana. Kävimme innokkaina ensikertalaisina Artun kanssa kiertämässä useammankin paikan, mutta intomme ei kuitenkaan riittänyt ihan jonottamiseen tai sisäänpääsystä maksamiseen – meille riitti rakennusten näkeminen ulkopuoleltakin. Näkemisen arvoisia paikkoja Colosseumin lisäksi olivat mielestä Pietarinkirkko Vatikaanissa, PantheonTrevin suihkulähde ja Castel Sant’angelo. Oli ihana istuskella illalla colosseumin nurkilla, fiilistellä paikan tunnelmaa ja pohtia, millaistakohan elämä on silloin   parituhatta vuotta sitten ollut samoilla huudeilla.


Artun blogista löytyy myös kivoja Rooma-postauksia ja uusimpana hauska video matkastamme, kannattaa käydä katsomassa!

Kuvat: minä & Mustarttu