category: pohdintaa

Elämä on juhla

juhlat, pohdintaa

Kaikki kiva on peruttu. Siltä tänä keväänä on usein tuntunut. Festarit on peruttu, ulkomaanmatkat on peruttu, konsertit on peruttu ja kaikki isommat yksityisjuhlatkin on peruttu. Tänä keväänä ja kesänä meidän piti juhlia isosti 70 vuotta täyttävää isääni, ylioppilaaksi valmistunutta pikkusiskoani ja naimisiin meneviä ystäviäni, mutta toisin kävi. Myös lempifestareideni, Bättre Folkin ja FLOWn peruuntumiset surettaa, festivaalit ovat olleet itselleni eräänlaisia kesän kohokohtia ja tärkeitä perinteitä, joihin kuuluu ihana huoleton ja yhteisöllinen kesätunnelma. Vaikka maailmassa on paljon suurempiakin murheita ja festarittomasta kesästä tottakai selvitään, niin onhan tämä tällaiselle juhlia rakastavalle ihmiselle pettymys.

Toisaalta, kun asioita ja tapahtumia karsiutuu elämästä, niin samalla tulee tilaa uudelle. Sitä huomaa yhtäkkiä ympärillään paljon kaikkea sellaista uutta, mille ei aiemmin ole osannut antaa ehkä niin isoa arvoa. Olen toki aina ollut innoissani keväästä, mutta viime viikkoina olen ollut suorastaan humaltunut siitä kaikesta kauneudesta, minkä luonto kevääseen herätessään tarjoaa. Kävelemme joka ilta Töölönlahden rantaa pitkin ja joka ilta haluaisin pysähtyä useassa kohtaa ihastelemaan kukkia, joutsenia tai auringonlaskua. En muista että olisin koskaan aiemmin ehtinyt nauttia luonnon omasta juhla-sesongista, keväästä, näin paljoa. Joka päivä huomaan jonkun uuden ilon aiheen, joka voi olla puutarhalta esiin pönkivä uusi kasvi tai lähipuiston kukkaistutus. Maailma on edelleen kauneutta täynnä.

Vaikka isot kokoontumiset ovat edelleen pannassa, tärkeät ihmiset ovat edelleen olemassa ja merkkihetkiä voi juhlistaa muillakin tavoin. Isän juhlia vietettiin zoom-tapaamisessa koko perheen kesken ja teimme isälle sisarusten voimin oman virtuaalikuoroesityksen lahjana. Pikkusiskon ylioppilasjuhlat uskaltaa ehkä kesällä pitää pienimuotoisesti ulkona perheen kesken ja kesän aikana varmasti tulee mahdollisuuksia juhlia puutarhalla pienellä porukalla useampaankin otteeseen, kun siellä turvavälien pito on helpompaa. Vaikka isojen festareiden tai juhlien tunnelmaa saadaan tuskin aikaiseksi, niin onko se tarpeenkaan? Ehkä tekee ihan hyvää, että välillä joudumme muuttamaan suunnitelmiamme, tottua johonkin uuteen ja etsiä siitä taas ne positiiviset ja hyvät asiat.

Elämähän on itsessään juhla. Kirsikankukkien keskellä pyörähdellessäni mietin, että ihminen on kyllä onnellinen, kun saa kokea ja nähdä jotain näin kaunista. Että saa elää vapaana, olla oma itsensä, nauttia kauniista luonnosta ja hengittää raitista ilmaa – nämäkään eivät ole läheskään kaikille itsestäänselvyyksiä. Jospa tämä poikkeusaika opettaisi minulle jatkossakin enemmän kiitollisuutta itsessään elämää kohtaan, ilman suuria ja näyttäviä tapahtumia tai hulppeita lavasteita.

Tulevalla viikolla blogissani on teemana juhlat. Luvassa on mm. tarjoiluvinkkejä kesäjuhliin, kampausvinkkejä tänä keväänä juhliville ylioppilaille ja vastuullisia lahjavinkkejä. Juhlien järjestämiseen ei mielestäni tarvitse koskaan sen suurempaa syytä tai perustelua – tervetuloa siis mukaan juhlahumuun, ihan jokainen!

Kun hetkessä kaikki muuttui

pohdintaa

Kaksi edellistä päivää ovat olleet ehkä elämäni absurdeimmat. Vielä keskiviikkona kaikki oli ihan tavallisesti, vaikka toki huolta ja epävarmuutta oli jo ollut hetken aikaa ilmassa. Kukaan ei silti varmastikaan osannut aavistaa, miten isosti korona tulisi muuttamaan arkeamme. Hetkessä kaikki muuttui, yhtäkkiä koko Suomi onkin poikkeustilassa. Kaikki isot tilaisuudet ja tapahtumat on peruttu ja ihmisiä pyydetään pysymään kotona. On äärimmäisen tärkeää että tilanne on otettu vakavasti, uskon tässä tilanteessa varotoimien olevan välttämättömiä ja suosituksia on syytäkin noudattaa: mitä varovaisempia nyt olemme, sitä tehokkaammin saamme estettyä viruksen leviämistä. Samalla olen seurannut huolestuneena, miten voimakas vaikutus rajoituksilla on moniin pienyrittäjiin ja kulttuurialan työläisiin, itseni mukaan lukien.

Työskentelen muusikkona freelancerina. Yhteen kuoroistani olen työsuhteessa, muilta saan palkkiot toteutuneista työtunneista. Monissa kuoroissa tärkeän osan tuloista muodostavat nimenomaan keikkapalkkiot, sillä palkkiot konserteista ovat yleensä huomattavasti suuremmat kuin palkkiot tavallisista treeneistä. Tämä kevät on ollut minulle kuoronjohtajana täynnä isoja suunnitelmia: kalenteriin on merkattu monia isoja ja pieniä konsertteja, nauhoituksia, kilpailuja ja kuoromatkoja niin suomeen kuin ulkomaillekin. Tapahtumia ja matkoja on valmisteltu jo kuukausien ajan, kuorolaiset ovat treenanneet ahkerasti ja järjestelyt ovat olleet jo pitkällä.

Yhtäkkiä kaikki on peruttu. Alussa ajattelin, että nyt konsertit ja lähiaikojen matkat peruuntuvat, mutta siitä kyllä selvitään, jos perustoiminta pysyy kuitenkin ennallaan. Eilen todellisuus alkoi hahmottua pikkuhiljaa itsellenikin: nyt suurin osa kuorotöistäni on peruuntunut kokonaan toistaiseksi. Normaalisti arjessani on viidet kuoroharjoitukset viikossa, nyt niitä on nolla. Hassua ajatella, että vielä viikko sitten suurin henkilökohtainen huoleni koronaan liittyen oli se, että jos altistuessani tai sairastuessani joutuisin karanteeniin, en pääsisi kahteen viikkoon tekemään töitäni. Nyt suurin osa töistäni on peruuntunut toukokuuhun saakka, eikä jatkosta ole tietoa.

Olen elänyt alkuvuoden taloudellisesti aika haastavaa aikaa. Viime vuonna asunnon osto ja remontti veivät kaikki säästöni ja vähän ylimääräistäkin, ja lisäksi sain syksyllä tuntuvat mätkyt, joista viimeisen erän sain maksettua pois vasta viime kuussa. Alkuvuosi oli töiden saralla hiljaista ja yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa jouduin pyytämään pankilta lyhennysvapaata asuntolainasta ja miettimään kaikkea rahankäyttöäni hyvin tarkasti. Tämän kuukauden piti olla se kuukausi, kun pääsisin takaisin jaloilleni ja saisin talouteni tasapainoon, mutta toisin kävi – epätietoisuus ja hämmennys ovat vallanneet taas mielen. Millä maksan asuntolainan, jos tilanne pitkittyy?

Olen toistaiseksi kuitenkin hyvässä asemassa verrattuna moneen muuhun. Kuoroni ovat olleet tässä vaikeassa tilanteessa pääosin ihanan ymmärtäväisiä ja lisäksi minulla on lisäksi ainakin vielä ansioita sometöiden kautta. Itseänikin enemmän olen huolissani monen kollegani puolesta: osalla läheisistäni on kevään kaikki konsertit ja sen myötä myös tulot peruttu. Rajoitukset osuvat paljon kipeämmin freelancereihin ja pienyrittäjiin, kuin palkkatyöläisiin. Esiintyvällä taiteilijoilla tai vaikkapa opetustyötä harrasteryhmissä tekevillä ei ole mahdollisuutta siirtyä etätöihin, vaan peruttu työ on suoraan menetetty tulo. Kulttuurialalla palkat ja korvaukset ovat muutenkin pieniä moneen muuhun alaan verrattuna, ja läheskään kaikilla ei ole vaikkapa monen kuukauden palkkaa puskurina säästössä.

Huonojen uutisten ja epätietoisuuden keskellä haluan uskoa, että yhdessä meillä kaikilla on mahdollisuus selvitä tästä kaikesta. Vaikeina aikoina on entistäkin tärkeämpää pitää yhtä ja luoda toivoa ja valoa ympärilleen. Ne joilla on mahdollisuus auttaa, voivat nyt tukea kiperässä tilanteessa olevia. Minja Koskela jakoi instagramissaan hyviä ja konkreettisia tapoja osoittaa solidaarisuutta freelancereille ja pienyrittäjille, jaan ne myös täällä teille ja lisäsin listaan vielä pari kohtaa koskien laajemmin muitakin aloja:

x Älä pyydä rahoja takaisin peruuntuneesta tapahtumasta. Ne menevät organisaatiossa takuulla hyvään käyttöön.⁣
⁣
x Osta esimerkiksi musiikkia ja elektronisia kirjoja eli ohjaa rahat tekijöille.⁣
⁣
x Jaa kulttuurivinkkejä, tägää artisteja, striimaa biisejä ja fiilistele somessa uusia löytöjä – eli levitä sanaa ja osoita tukesi.⁣

x Jos harrastuksesi on pidempään tauolla, niin mieti onko välttämätöntä vaatia kausimaksua takaisin. Useiden harrasteryhmien, kuten kuorojen vetäjät, ovat freelancereita ja monien eri ryhmien lukukausimaksuista muodostuu yleensä heidän elantonsa.

x Jos tarvitset jotain, yritä suosia pienten kotimaisten yrittäjien ja toimijoiden palveluita ja tuotteita.

x Tilaa lempiravintolasi annoksia kotiinkuljetuksella. Isot yritykset kestävät ehkä koronan aiheuttamat peruuntumiset, mutta pienelle ravintolalle myynnin hiljeneminen voi olla kuolinisku.

Itse olen ajatellut nyt ottaa rauhallisesti, katsoa tilannetta päivä ja viikko kerrallaan ja yrittää nähdä katastrofin valoisat puolet. Nyt minulla on aikaa neuloa villasukkia (voin alkaa myydä niitä, jos työt menee kokonaan alta), tehdä puutarhatöitä ja vaikkapa säveltää. Eilen menin kaikesta vapaa-ajasta hämmentyneenä siirtolapuutarhalleni leikkamaan omenapuita ja työn lomassa mieleeni tuli yksi vanha sananlasku, jota äitini toisti usein:

“Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, vielä tänään ehdit istuttaa omenapuun.”

Vaikka tulevaisuus näyttäisi juuri nyt synkältä, tänään voi vielä tehdä jotain hyvää. Vaikka menetänkin nyt tuloja, olen kuitenkin itse terve ja läheisistäni kukaan ei ole sairastunut. Ei luovuta toivosta, ei jaeta väärää tietoa tai lietsota paniikkia. Pysytään rauhallisesti kotona siinä määrin kuin se on mahdollista, pestään huolella käsiä ja huolehditaan riskiryhmään kuuluvista läheisistä. Tuetaan toisiamme ja odotetaan myrskyn laantumista, toivottavasti terveinä. <3

2019 – mitä opin ja koin

pohdintaa

Jätin vuoden 2019 taakseni kiitollisuudella ja ilolla. Mennyt vuosi oli ehkä tähänastisen elämäni raskain, vaikka lähtökohtaisesti kaikki oli hyvin: pysyin terveenä, minulla oli töitä, ystäviä ja paljon rakkautta ympärilläni. Samaan aikaan elämässäni tapahtui kuitenkin monia muutoksia ja isoja juttuja: muutin kahteen kertaan, ostin ja remontoin asunnon, erosin parisuhteesta, aloitin opinnot, tein älyttömästi töitä ja ajoin itseni lähes työuupumuksen partaalle. Nyt on hyvä aika käydä läpi mennyt ja tehdä viime vuoden tilinpäätös, yhdeksän tykätyimmän instagram-kuvan siivittämänä: mitä opin ja koin vuonna 2019?

Sydänsuruista

Kävin viime kesän aikana läpi raskaan eroprosessin. Itse ero sujui niin kauniisti kuin ero nyt vain voi sujua: ensin pidimme taukoa, annoimme toisillemme miettimisaikaa ja pohdimme tahoillamme mitä oikeasti haluamme parisuhteelta. Sitten eräänä lämpimänä kesäiltana valvoimme jutellen aamuun saakka, joimme tonkan viiniä ja päätimme jatkaa matkaamme eri suuntiin.  Meillä oli paljon rakkautta, ihanat yhteiset kaksi vuotta ja roppakaupalla hyviä muistoja, mutta myös aika erilaiset ajatukset tulevaisuudesta ja elämästä ylipäätään. Molemmat olivat tienneet jo jonkin aikaa, että jotain pitäisi tapahtua, ja ero oli molempien mielestä hyvä ja oikea päätös. Se ei silti tehnyt siitä helppoa.

Koin elämäni ensimmäiset oikeasti raastavat sydänsurut. Vaikka tiesin tehneeni parhaan mahdollisen päätöksen, tunteet eivät kulkeneet samaa tahtia järjen kanssa. Tuntui pitkään siltä, etten voisi enää koskaan ihastua tai rakastua kehenkään uudelleen. Olen ollut aina aika nopea prosessoimaan asioita ja tuntui järkyttävältä, kun erosta ylipääseminen tuntui kestävän loputtomiin. Nyt, yli puoli vuotta myöhemmin olen kuitenkin iloinen siitä, miten asiat menivät: voin muistella menneitä hyvillä mielin, ilman katkeruutta, ilman menneeseen haikailemista. Opin taas uudelleen sen minkä oikeastaan tiesin jo ennestään: aika parantaa ja joitakin asioita ei voi vain kiirehtiä vaikka haluaisikin.

Ystävyydestä

Vuosi 2019 oli minulle ystävyyden vuosi. Kun mietin vuoden kohokohtia, niin mieleeni tulevat juurikin ystävien kanssa vietetyt hetket: aamuyön tanssit ja laulut Bättre Folkissa auringon noustessa porukalla, jossa nuorin oli 18 ja vanhin 45. Downton Abbey-henkiset juhlat, ulkoilmaleffanäytös ja elokuinen illallinen puutarhalla. Ystävien häät, jatkot ja jatkojen jatkot keskeneräisessä kodissani, josta viimeiset vieraat lähtivät aamuyhdeksältä. Monet arkiset syysillat, kun olen istunut töiden jälkeen ystäväni luona avautumassa elämästäni tai hän minun luonani (kun emme ehtineet nähdä, puhuimme pitkään puhelimessa). Ja kaikki muut isot ja pienet hetket, jotka sain jakaa ihanien ystävieni kanssa – ne olivat älyttömän tärkeitä.

Opin viime vuonna pyytämään apua ystäviltäni silloin, kun sitä tarvitsin. Kun ahdisti tai olo oli yksinäinen, sain tukea ja juttuseuraa. Kun erotilanteessa piti yhtäkkiä saada kamat muutettua poikaystävän luota omaan kotiin, sain ystäväni samana päivänä avuksi. Kun remppafirma ei ehtinyt tulla kiinnittämään hyllyä seinälle, riensi kaveri hätiin. Jostain syystä se vanha “en haluais vaivata ketään”-ajatus hiipii hirveän usein mieliin silloinkin, kun oikeasti on hätä, vaikka itsekin mielellään auttaa läheisiä kun tarve on. Kukaan ei pärjää eikä kenenkään tarvitse pärjätä yksin.

Puutarhanhoidosta

Tämä oli yksi lempiasioistani. Vietin ensimmäisen kokonaisen siirtolapuutarhakesän ja rakastin sitä. Mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut niin paljon omalta jutulta kuin puutarhanhoito ja siirtolapuutarhaelämä ylipäätään. Kausi alkoi huhtikuussa ja päättyi lokakuussa ja nyt ikävöin jo suunnattomasti kuokkimisen pariin. Puutarhani ei pysynyt läheskään yhtä hienossa kunnossa kuin se oli silloin kun sen hankin, mutta se ei nyt ollut tarkoituskaan. Sain mukavasti satoa ja nautin mielettömästä kukkaloistosta. Opin ainakin sen, että kesäkurpitsaa kannattaa tulevina vuosina kylvää hiukan vähemmän ja sen, että puutarha pärjää kyllä itsekseen, vaikkei siellä joka päivä ehtisikään käydä. Opin myös poistamaan varkaita tomaatintaimista, lannoittamaan oikein ja ainakin 50 uuden perennan nimen. Enkä malta odottaa uutta puutarhakesää!


Asunnon ostamisesta ja remontoimisesta

Vuosi sitten tein tarjouksen pienestä kaksiosta hakaniemen kupeessa ja vuodenvaihteen tienoilla sain tietää tarjoukseni menneen läpi. Siitä alkoi puoli vuotta kestänyt prosessi: ensin odotettiin asunnon vapautumista, sitten remppalupaa isännöitsijältä, sitten itse rempan valmistumista. Muutin uuteen kotiini toukokuun lopussa ja viimeiset irtolistat ja hyllyt saatiin paikoilleen syksyllä. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, miten sain ihan itse hoidettua koko prosessin kunnialla läpi maaliin saakka. Ostotarjoukset, remontin suunnittelu, työmiesten palkkaaminen, remppaluvan hakeminen isännöitsijältä, materiaalien ja kalusteiden valinnat.. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että uskaltaisin lähteä tällaiseen yksin! Viime vuonna remontti vei kaikki rahani ja lähes hiukset päästäni, mutta silti voisin nyt taas remppapölyn laskeudettua lähteä samaan hommaan uudestaan. Mutta ei kuitenkaan vielä tänä vuonna..

Syksyllä tykätty kaksion remontti-postaussarja eli vähän hiljaiseloa, mutta pian on tulossa taas jatkoa ainakin ennen / jälkeen-kuvien ja budjettiasioiden muodossa.

Töistä, opinnoista ja tulevaisuuden haaveista

Yksi suurimmista viime vuoden eväistä oli jonkinlainen ammatillinen herääminen. Olen tehnyt pitkään rinnakkain kahta ihan erilaista työtä someammattilaisena ja kuoronjohtajana ja se on sopinut minulle aivan hyvin. Viime vuonna päätin kuitenkin alkaa panostamaan tietoisesti vähän enemmän muusikkouraan ja hakeutua jatko-opintoihin – halusin katsoa tämän kortin nyt, myöhemmin siihen ei ehkä olisi enää mahdollisuutta. Tein siis viime vuonna aiempaa enemmän töitä kuoromusiikin parissa ja syksyllä aloitin kahden vuoden kuoronjohtokurssin, ja haaveenani olisi hakeutua ehkä vielä ihan täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Olen paininut ammatillisen identiteettikriisin kanssa paljon ja tullut siihen tulokseen, että jos on löytänyt jonkun asian mitä haluaa tehdä, niin silloin sitä on tehtävä. Että tässä nyt sitten yritetään.

Vaikka tein viime vuonna enemmän töitä kuin ehkä koskaan aiemmin elämässäni, niin tienasin silti vähemmän kuin aiempana vuonna. Opiskelustahan ei saa rahaa (vaan päinvastoin) ja on muutenkin päivänselvää, että apurahojen ja valtion tukien turvin toimivassa klassisen musiikin maailmassa palkkiot ovat ihan eri galaxissa kuin somemarkkinoinnin maailmassa. Joku ääni sisälläni kertoo silti, että olen oikealla tiellä: ehkä en kirjoita blogia tai kuvaa elämääni someen ikuisesti, mutta musiikin tekemisestä tuskin luovun niin kauan kuin hengitän. En silti suunnittele luopuvani kirjoittamisesta ja kuvaamisestakaan – niistä on tullut myös merkittävä osa elämääni ja tärkeä itseilmaisun muoto.

Nyt uuden vuoden alkaessa olen taas ihan tuntemattoman edessä. Suuntaviivat on hahmoteltu ja monet työjutut jo sovittu loppuvuoteen saakka, mutta silti kaikki on kuitenkin ihan auki. Jostain syystä minulla on kuitenkin sellainen aavistus, että tästä vuodesta voi tulla ihan mahtava – ja siitä aavistuksesta aion pitää kiinni. Ihanaa vuotta 2020 teille kaikille!