Tag Archives: juhlat

Juhlakuu

kaupallinen yhteistyö: Herbina



Tämä elokuu on juhlakuukausi. Kaikki kevään ja kesän pitämättä jääneet juhlat ovat yhtäkkiä kasaantuneet yhdelle kuukaudelle, ja nyt tiedossa onkin monenlaista kekkeriä: on siskon valmistujaiset, toisen tuparit, ystävän nelikymppiset, yhdet nimijuhlat, häät ja kihlajaisetkin. Osaan osallistun vieraana, joihinkin muusikkona, mutta olen kaikista innoissani yhtä lailla – on tässä jo odotettukin, että päästään kunnolla pistämään jalalla koreaksi!

Olen aina ollut juhlaihminen, eikä juhlia mielestäni ole koskaan liikaa. Mutta kun juhlia on parhaillaan kolme yhden viikonlopun aikana, niin tottakai siinä koetellaan jo paatuneemmankin pippalokonkarin kestävyyttä. Ja samaan aikaan yhtäkkinen juhlien tulva herättää pakostakin pienen asukriiisin: rentoihin puutarhajuhliin ja tupareihin löydän kyllä helposti puettavaa, mutta juhlavammat tilaisuudet tuottavat vähän päänvaivaa. Omistan toki muutamia kauniita juhlavaatteita, mutta jostain syystä löydän aina itseni päivää ennen h-hetkeä etsimässä paniikissa kaupoilta siistimpää taminetta. Lisäksi en omista yhtäkään juhlavaa pikkulaukkua ja ainoat sirot korkokenkänikin, nuo mustat, ovat noin seitsemän vuotta vanhat, toki edelleen varsin käyttökelpoiset. Minulla on vain vaatteiden ja asusteiden suhteen nykyisin aika käytännöllinen maku. Kymmenen vuotta sitten olisin kyllä järkyttynyt, jos olisin tiennyt että kolmekymppisenä kaapistani löytyy enemmän lenkkareita kuin korkkareita.


Ystäväpiirissäni olen huomannut että en ole ainoa juhlavaatteiden kanssa tuskailija, eikä ihme: yleensä iltapuvuille löytyy käyttöä maksimissaan kerran vuodessa, ja tuntuu hassulta käyttää hirveän paljoa rahaa vaatteisiin joita käyttää vain harvoin, eipä se ole kovin kestävääkään. Sen vuoksi olenkin usein päätynyt kyselemään mekkoa juhliin lainaksi ystäviltäni ja olen myös saanut toimia monta kertaa itse lainaajana. Tälläkin hetkellä kaksi mekoistani on ystävilläni lainassa ja olen tyytyväinen, kun asuni pääsevät näkemään useita eri juhlia. Ehkä olisi tarpeen perustaa ystäväjoukon kanssa yhteinen juhlavaate-ja asusterinki, josta voisi tiedustella aina kostyymejä tarpeen mukaan?

Yksi asia mistä en kuitenkaan kriiseile, on tukka. Viime keväänä esittelin kolme luottojuhlakampaustani, joissa aion tanssahdella elokuussakin. Lettikampaukset eivät tosin nyt onnistu, kun tukkani lyheni kesäkuussa polkkamittaiseksi, mutta kiharat ja erityisesti niskakierre toimivat lyhyemmilläkin hiuksilla. Kun kampauksia tekee polkkatukkaan, muotoilutuotteiden merkitys korostuu: hyvillä aineilla saa ne pienet niskahiuksetkin kuriin ilman kirosanoja ja tuhatta pinniä. Tässä kampauksessa on käytetty pohjalla ensin Herbinan hoitavaa muotoiluvoidetta ja lopuksi koko komeus on kruunattu tuuheuttavalla hiuskiinteellä. Näillä toimenpiteillä tukan pitäisi kestää koko päivän ja vaikka aamuyön tunneillekin saakka

Olen nyt keväästä saakka käyttänyt Herbinan hiustuotteita ja voin pidemmän kokeilujakson perusteella suositella lämpimästi tätä kotimaista, 100% vegaanista tuotesarjaa. Moni tuotteista on jäänyt kokeilunkin jälkeen vakituiseen käyttöön: mainittakoon ainakin tuo hoitava muotoiluvoide (sopii myös Curly Girl-metodia kättäville), tuuheuttava hiuskiinne (tämä on paras!) ja hiuksiin jätettävä, hoitava hair mist, joka on pelastanut etenkin takkutukan mökkireissut. Ja mikä parasta, Herbinan tuotteet sopivat monen kukkarolle, yleensä yksi puteli ei maksa viittä euroa enempää.

Ja se asukriisi – varmaan tällä kertaa pidän pääni kylmänä ja luotan klassikoon, eli slip dressiin, jollaiset minulta löytyy sekä mustana että vaalean roosan värisenä. Tilaisuudesta riippuen puen sitten kaveriksi joko korkkarit tai tennarit ja arkisen laukun voin jättää vaikka narikkaan puhelimen kera – tärkeintä juhlissa ei lopulta kuitenkaan ole se asu.

Elämä on juhla

Kaikki kiva on peruttu. Siltä tänä keväänä on usein tuntunut. Festarit on peruttu, ulkomaanmatkat on peruttu, konsertit on peruttu ja kaikki isommat yksityisjuhlatkin on peruttu. Tänä keväänä ja kesänä meidän piti juhlia isosti 70 vuotta täyttävää isääni, ylioppilaaksi valmistunutta pikkusiskoani ja naimisiin meneviä ystäviäni, mutta toisin kävi. Myös lempifestareideni, Bättre Folkin ja FLOWn peruuntumiset surettaa, festivaalit ovat olleet itselleni eräänlaisia kesän kohokohtia ja tärkeitä perinteitä, joihin kuuluu ihana huoleton ja yhteisöllinen kesätunnelma. Vaikka maailmassa on paljon suurempiakin murheita ja festarittomasta kesästä tottakai selvitään, niin onhan tämä tällaiselle juhlia rakastavalle ihmiselle pettymys.

Toisaalta, kun asioita ja tapahtumia karsiutuu elämästä, niin samalla tulee tilaa uudelle. Sitä huomaa yhtäkkiä ympärillään paljon kaikkea sellaista uutta, mille ei aiemmin ole osannut antaa ehkä niin isoa arvoa. Olen toki aina ollut innoissani keväästä, mutta viime viikkoina olen ollut suorastaan humaltunut siitä kaikesta kauneudesta, minkä luonto kevääseen herätessään tarjoaa. Kävelemme joka ilta Töölönlahden rantaa pitkin ja joka ilta haluaisin pysähtyä useassa kohtaa ihastelemaan kukkia, joutsenia tai auringonlaskua. En muista että olisin koskaan aiemmin ehtinyt nauttia luonnon omasta juhla-sesongista, keväästä, näin paljoa. Joka päivä huomaan jonkun uuden ilon aiheen, joka voi olla puutarhalta esiin pönkivä uusi kasvi tai lähipuiston kukkaistutus. Maailma on edelleen kauneutta täynnä.

Vaikka isot kokoontumiset ovat edelleen pannassa, tärkeät ihmiset ovat edelleen olemassa ja merkkihetkiä voi juhlistaa muillakin tavoin. Isän juhlia vietettiin zoom-tapaamisessa koko perheen kesken ja teimme isälle sisarusten voimin oman virtuaalikuoroesityksen lahjana. Pikkusiskon ylioppilasjuhlat uskaltaa ehkä kesällä pitää pienimuotoisesti ulkona perheen kesken ja kesän aikana varmasti tulee mahdollisuuksia juhlia puutarhalla pienellä porukalla useampaankin otteeseen, kun siellä turvavälien pito on helpompaa. Vaikka isojen festareiden tai juhlien tunnelmaa saadaan tuskin aikaiseksi, niin onko se tarpeenkaan? Ehkä tekee ihan hyvää, että välillä joudumme muuttamaan suunnitelmiamme, tottua johonkin uuteen ja etsiä siitä taas ne positiiviset ja hyvät asiat.

Elämähän on itsessään juhla. Kirsikankukkien keskellä pyörähdellessäni mietin, että ihminen on kyllä onnellinen, kun saa kokea ja nähdä jotain näin kaunista. Että saa elää vapaana, olla oma itsensä, nauttia kauniista luonnosta ja hengittää raitista ilmaa – nämäkään eivät ole läheskään kaikille itsestäänselvyyksiä. Jospa tämä poikkeusaika opettaisi minulle jatkossakin enemmän kiitollisuutta itsessään elämää kohtaan, ilman suuria ja näyttäviä tapahtumia tai hulppeita lavasteita.

Tulevalla viikolla blogissani on teemana juhlat. Luvassa on mm. tarjoiluvinkkejä kesäjuhliin, kampausvinkkejä tänä keväänä juhliville ylioppilaille ja vastuullisia lahjavinkkejä. Juhlien järjestämiseen ei mielestäni tarvitse koskaan sen suurempaa syytä tai perustelua – tervetuloa siis mukaan juhlahumuun, ihan jokainen!

Tervetuloa toukokuu!


Vappu on ollut aina mielestäni ihana juhla. Silloin pyyhitään viimeisetkin talvipölyt pois harteilta, iloitaan heräävästä luonnosta ja juhlitaan kevättä ja lähestyvää kesää. Vappuun kuuluu ulkona syöminen, oli sää mikä tahansa – oikeastaan vappu ei ole vappu, jos siihen ei kuuluisi ulkona paleleminen. Jossain kaukaisissa lapsuuteni muistoissa vappu oli joskus oikeasti lämmin, mutta yleinen totuushan on kuitnekin

Tänä vuonna juhlimme vappuaattona ystäväni Doritin luona Suomenlinnassa. Meillä oli paras jengi, rento meininki ja Natan loihtimat mielettömät vegeruuat, mitään muuta en täydelliseltä vappuaatolta olisi voinut toivoakaan. Totesin taas kerran tulleeni vanhaksi – ruokailun jälkeen alkoi jo ramaista, ja muiden juhliessa minä otin pienet tirsat. Onneksi tarpeeksi hyvässä seurassa ei tarvi esittää pirteää, kun oikeasti väsyttää.


Suomenlinnavappuun liittyy myös erityisen ihania muistoja: kaksi vuotta sitten vietimme vappua myös Suomenlinnassa, ja toin silloin Nion mukanani ensimmäistä kertaa ystävieni juhliin. Se oli älyttömän jännittävää ja samalla niin ihanaa aikaa, taisimme tuon vappujuhlan päätteeksi sanoa toisillemme niitä merkityksellisiä sanoja. Tässä sitä edelleen ollaa, juhlimassa vappua yhdessä, tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Toivottavasti sama meno jatkuu tulevinakin vappuina.

Tänään avaamme ystävien ja perheen kanssa mökkikauden siirtolapuutarhalla grillaillen ja toivotamme toukokuun virallisesti tervetulleeksi – talvi on nyt selätetty, kesäkausi saa alkaa. Ihanaa vappua kaikille!

kuvat: Paju, Arttu, minä