category: reseptit

Kiireisen emännän vinkki illanistujaisiin: wingsejä ja dippejä

Kaupallinen yhteistyö: Apetit & Asennemedia

Viime aikoina kanavissani ei ole juuri reseptipostauksia näkynyt. En ole menettänyt mihinkään intoani ruuanlaittoa ja leivontaa kohtaaan, vaan syy reseptihiljaisuudelle on yksinkertaisesti se, että en ole juuri kokkaillut lähiaikoina. Olen syönyt joko ulkona tai valmistanut lähinnä eineksiä tai puolivalmisteita. Tottakai ikävöin välillä sellaista antaumuksellista ruuanlaittoa, jossa kaikki tehdään alusta loppuun itse, mutta en jaksa nyt kuitenkaan marista kiireestä: olen kuitenmin enemmän kuin tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, sen haasteisiin ja kiinnostaviin projekteihin joissa saan olla mukana. Kokkailla ehtii myöhemminkin, juuri nyt mennään eri asioiden ehdoilla.

Kun aikaa on vähän ja jotain syötävää pitäisi taikoa pöytään, on täysin sallittua höllätä hiukan! Makustandardeista ei tarvi joustaa, pienellä panostuksella ja tuunauksella saa pöydän koreaksi nopeasti myös kaupan pakastealtaiden antimista. Tämä tuli todistettua viikko sitten, kun pääsimme testaamaan perheen kesken vietetyissä illanistujaisissa Apetitin uusia kukkakaali-ja parsakaaliwingsejä. Veljeni perhe osti hiljattain uuden rivitalokodin Helsingistä, ja olemme tietysti muiden sisarusten kanssa odottaneet innolla sitä, että pääsemme uuteen kotiin kyläilemään. Kun kutsu vihdoin kävi, lupasin innoissani valmistaa jotain syötävää koko porukalle, joka tarkoitti siis viisi aikuista ja kaksi lasta. Siispä kaupan kautta kylään, pakastealtaasta lähtivät mukaan wingsit ja dippiainekset. Puoli tuntia saapumiseni jälkeen ruoka olikin jo pöydässä!

Olin kuullut paljon huhuja näistä apetitin wingseistä, jotka ovat kuulemma loppuneet kaikista kaupoista wingsinhimoisten ihmisten hamstratessa niitä koteihinsa. Itsehän en ole jaksanut koskaan aiemmin tehdä kukkakaaliwingsejä itse, vaikka aikomus on ollut monta kertaa. Samaistuin vahvasti Lauran kirjoitukseen: kukkakaaliwings-trendi valloitti somen jo muutama vuosi sitten, mutta enpä ole ehtinyt kokeilemaan. Ehkä odotin salaa kokoajan sitä, että näitä saisi jostain valmiina – ja nyt muuten saa! Tosin kahdesta lähikaupastani ne olivat päässeet loppumaan, mutta kolmannessa marketissa tärppäsi. Wingsien kaveriksi tein kaksi vegaanista dippiä, taivaallisen maapähkinävoidipin ja ihanan raikkaan tsatsikin. Lapsivieraita varten oli myös tarjolla perinteisempää Ranch-dippiä, tuliset ja valkosipuliset kastikkeet eivät ole aina perheen pienimpien mieleen.

Miltä kukkakaali-ja parsakaaliwingsit sitten maistuivat? Ehkä vähän liiankin hyvältä, ymmärrän kyllä täysin miksi näitä on hehkutettu! Maisteluraatimme nautti niin parsakaali-kuin kukkakaaliversioista, omasta mielestäni tosin parsakaaliversio vei hintsusti voiton makunsa puolesta, mutta parsakaali on aina ollutkin heikko kohtani. Veljeni olisi halunnut kokeilla valmistaa kasviswingsit frittaamalla täydellisen rapeuden aikaansaamiseksi – tätä täytyy kokeilla ehdottomasti seuraavalla kerralla.

Dippikastikkeiksi voin suositella näiden kahden lisäksi myös ihan vain perinteistä majoneesia, hunajadippiä ja WTD-Natan punaista Sriracha-soosia. 

Maapähkinävoidippi

4 rkl sileää maapähkinävoita
3 rkl soijakastiketta
1-2 tl Srirachaa maun mukaan
1 pieni valkosipulinkynsi
pieni pala tuoretta inkivääriä
n. 1/2 dl vettä
(tuoretta chiliä)

Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja inkivääri. Sekoita maapähkinävoi, soijakastike, shiracha, valkosipuli ja inkivääri. Lisää joukkoon vettä sen verran, että kastikkeesta tulee notkeaa. Halutessasi voit koristella dipin tuoreella chilillä.

Vegaaninen tsatsiki

2dl Kaurapohjaista kreikkalaista jugurttia / fraichea
puolikas kurkku
1-2 valkosipuolin kynttä
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria
kourallinen tuoretta minttua

Pese ja pilko kurkku hyvin pieneksi silpuksi. Hienonna valkosipuli ja minttu. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja koristele dippi yrteillä.

Joko sinä olet päässyt testaamaan kukkakaali-ja parsakaaliwingsejä? Käy myös tsekkaamassa Apetitin Instagramista kilpailu, josta voit voittaa Netflix-lahjakortin vuodeksi!

Kesäruokaa: kermainen herkkusieni-perunapannu

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Viime aikoina on eletty onnellisia aikoja. Lähes joka päivä olen saanut syödäkseni jotain tuoretta, suoraan kasvimaalta nostettua. Aamut olen usein aloittanut jugurtilla itsepoimittujen marjojen kera ja lounaaksi olen tehnyt uusia perunoita voi-sipulikastikkeella useammin kuim jaksan edes muistaa. Mikään ei varmaan koskaan tule maistumaan niin hyvältä, kuin itse kasvatettu ruoka!

Kasvimaalta tulee parhaillaan paljon perunaa, kesäkurpitsoja ja marjoja, joten viime aikoina kokkailuni ovat pyörineet pitkälti näiden herkkujen ympärillä. Uusien pottujen lisäksi testissä ovat olleet täytetyt kesäkurpitsat, kesäkurpitsapasta, marjakiisselit (kiisseli on mielestäni ihan aliarvostettu herkku!) ja monenlaiset salaatit. Yhdeksi tämän kesän lempiresepteistäni on osottautunut tämä yksinkertainen peruna-herkkusienipaistos, joka valmistuu koti-tai mökkikeittiössä noin puolessa tunnissa ja vie aina kielen mennessään. En ole itse puutarhahommiltani joutanut vielä sienimetsään, siksi kaupan herkkusienet, mutta vielä herkullisempi tästä pannusta tulee jos käyttää vaikkapa kanttarellejä.

Iittalan Tools-ruuanvalmistusasiat ovat kokkailujeni kivijalka. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut kattilat ja pannut ovat käytännössä ikuisia, jos niitä vain huoltaa oikein. Yleensä valmistelen pannut öljyllä ennen käyttöä, jotta ruoka ei tartu pannuun kiinni niin helposta. Koska Tools-pannut ja kattilat ovat myös uuninkestäviä, ne sopivat mainiosti tällaisiin ruokiin, jotka siirretään liedellä paistamisen jälkeen uuniin. Tools-kattilat ovat muuten parhaillaan alennuksessa Iittalan verkkokaupassa, vinkkinä kaikille joiden keittiönkaapit kaipaavat tyylikästä mutta toimivaa täytettä.

Vegaaninen “pyttipannu” uusista perunoista, parsasta ja herkkusienistä

1 tlk kaurakermaa
4 rkl valkoviiniä
1 rkl kasvisfondia
1 valkosipulinkynsi
ripaus paprikajauhetta
n. 5 tuoretta parsaa (tai enemmän, jos haluat)
250g tuoreita herkkusieniä tai kanttarellejä
puoli kiloa uusia perunoita
suolaa ja pippuria

1. Pese perunat huolellisesti ja hienonna valkosipuli. Puhdista ja halkaise sienet. Huuhtele parsat, katkaise puumainen tyvi pois ja pilko ne kolmeen osaan.

2. Keitä perunoita hyvin suolatussa vededessä n. 10 minuuttia. Keittoajan loppupuolella lisää keitettyyn veteen myös parsat, ne saavat pehmetä vedessä n. 2 minuutin ajan.

3. Perunoiden kiehuessa paista sienet kullanruskeiksi uuninkestävällä paistinpannulla. Laita ensin pannulle tilkka öljyä ja anna pannun lämmetä kuumaksi, ennen kuin laitat sienet pannulle.

4. Sekoita kulhossa kaurakerma, valkoviini, hienonnettu valkosipuli, kasvisfondi ja paprikajauhe.

5. Lisää keitetyt perunat ja parsat sienten joukkoon pannulle. Kaada mukaan myös kermaseos ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Anna hautua muutaman minuutin ajan, kunnes alkoholi on haihtunut pois.

6. Lopuksi laita pannu 200-asteiseen uuniin 3 minuutiksi grillivastusten alle, jotta se saa kauniin värin. Tarjoile esimerkiksi raikkaan kesäsalaatin kera.

Kuvissa näkyvät Iittalan astiasarjat:

Raami
Teema Tiimi
Tools
Piano

Ihana kesäsalaatti + vegaaninen Hellempi valkoinen-juusto

Miten juhannus tuli nyt näin pian? Kohta taas koko Suomi pakenee mökeille, grillaa, saunoo ja nauttii harvinaisesta hellesäästä. En muista milloin viimeksi keskikesän juhlaa olisi vietetty aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, yleensä juhannusvarustuksiin kun kuuluu toppatakit ja villasukat. Itse vietän juhannusta tänä vuonna kaupungissa, ensiksi juhlitaan ystävien häitä ja sen jälkeen nautitaan puutarhamökillä. Pääosassa on hyvä ruoka, uudet perunat, grillaaminen ja löhöily – parasta!

Parasta on myös se, että osan juhannuspöydän antimista voin kerätä suoraan omasta maasta. Lehtisalaattia, rucolaa, pinaattia ja yrttejä voi jo poimia kasvimaalta, samoin raparperiä ja ehkä retiisejäkin. Tänä vuonna uusien perunoiden kanssa tarjoillaan raikasta kesäsalaattia, johon sain muutaman mansikankin omasta amppelistani. Tämän kesäsalaatin oikea tähti on kuitenkin Hellempi valkoinen, joka muistuttaa maultaan ja rakenteeltaan hämmästyttävästi valkohomejuustoa. Olen nähnyt hehkutusta tästä vegaanisesta juustosta eli /uustosta hurjasti somessa, ja siksi minäkin etsin pari pakettia käsiini. Kerrottakoon, että lähtökohtaisesti suhtaudun aika skeptisesti vegaanisiin juustoihin, mutta jo pienen palan Hellempää maistettuani totesin löytäneeni taivaan. En ole ikinä aiemmi maistanut näin herkullista vegaanijuustoa.

Hellempi valkoinen on Juustotyttöjen kehittelemä, cashew-pohjainen /uusto, jota on saatavilla tällä hetkellä valitettavasti vain pääkaupunkiseudulta. Toivottavasti tulevaisuudessa Juustotyttöjen valikoimaan tulee uusia herkkutuotteita ja tuotantoa voitaisi laajentaa koko Suomeen! Tällä hetkellä Hellempi Valkoista saa mm. Kampin K-supermarketista, Sörkan K-marketista ja Stockan herkusta.
Lisätietoja löytyy Juustotyttöjen instagramista ja fb-sivuilta!


Vegaaninen kesäsalaatti

Persikoita / nektariinejä
Mansikoita
Avokadoa
Salaatinlehtiä – tammenlehväsalaattia, rucolaa, pinaattia
Hellempi valkoinen /uustoa

Oliiviöljyä
Sitruunamehua
Agavesiirappia
Suolaa
Mustapippuria

(Syötäviä kukkia)

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet ja revi isoimmat lehdet pieniksi. Pese ja pilko persikat ja mansikat, poista avokadon kivi ja viipaloi avokado kuoressaan. Sekoita salaatit ja hedelmät kulhossa salaattiseokseksi.

Sekoita lasissa keskenään pieni loraus oliiviöljyä, sitruunamehua ja 1tl agavesiirappia. Rouhi sekaan suolaa ja mustapippuria. Kaada kastike salaatin joukkoon.

Pilko Hellempi valkoinen pieniksi paloiksi ja heitä salaatin sekaan. Koristele halutessasi syötävillä orvokeilla. Nauti vaikkapa uuniperunoiden tai grilliherkkujen kyljessä.

Oletko sinä jo maistanut Juustotyttöjen /uustoa? Mitä pidit?