category: siirtolapuutarha

Miten käy siirtolapuutarhamökin?

puutarha, siirtolapuutarha, ,

Sen jälkeen kun kerroin muuttavani Kirkkonummelle, olen saanut lähes joka päivä saman kysymyksen:

Mutta mitä tapahtuu siirtolapuutarhamökille?

Ymmärrän, että puutarhapalstan kohtalo mietityttää – siirtolapuutarhaelo on ollut isossa roolissa kanavissani etenkin kesäaikaan ja seuraajillenikaan ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, miten minulle tärkeästä ja rakkaasta paikasta on kyse. Lisäksi ainakin Helsingissä siirtolapuutarhan omistajan pitäisi olla Helsinkiläinen, joten ainakin periaatteessa toiseen kaupungin muutto tarkottaisi mökin laittamista myyntiin. Eli tarkoittaako nyt Kirkkonummelle muutto sitä, että luovumme unelmiemme kesäparatiisista?

Haikeudella voin nyt todeta, että se tarkoittaa juuri sitä – pieni rakas mökkini palstoineen on nyt löytänyt uudet omistajat, ja eilen vietimme pienimuotoisia puutarhan jäähyväisiä. Kutsuimme mukaan pari perheenjäsenät ja skoolasimme mielettömän upeassa kevätsäässä kaikille niille ihanille muistoille, mitä tuolla pienellä maapläntillä on vietetty. Monet viimeisen 3 vuoden kauneimmista kesämuistoista liittyvät juuri siirtolapuutarhaan – siellä on vietetty ikimuistoisia juhlia, mieleenpainuvia illanistujaisia ja satoja tunteja lempipuuhani, puutarhanhoidon parissa. Jatkossa palstaa hoitavat uudet ihanat omistajat, jotka voivat luoda siellä nyt omia kauniita muistojaan.

Monien on ollut vaikea ymmärtää, että miten kukaan voi ikinä luopua näin kauniista paikasta, oliko myynti oikeasti ainoa vaihtoehto? Eikö siirtolapuutarhuroinnin pitänyt olla loppuelämäni harrastus? Olisiko palstan voinut siirtää vaikka jonkun Helsingissä asuvan perheenjäsenen nimiin tai myydä jollekulle sisaruksistani?

Välillä tuntuu siltä, etteivät ihan kaikki ymmärrä sitä, miten paljon työtä yhden puutarhapalstan hoito vaatii. Toki on helppohoitoisiakin pihoja, mutta ainakaan oma palstani ei ole sellainen, mikä toimisi pelkästään satunnaisena kesäviikonloppujen lomapaikkana. Jos palstan haluaa pitää kukkivana ja kauniina, se vaatii kesäaikaan kastelua n. joka toinen päivä ja kitkemistä ja ruohonleikkuuta vähintään viikottain. Ei ole millään tavalla mielekästä, että ajaisin 2-3 krt viikossa 35km Kirkkonummelta Helsinkiin hoitamaan palstaa – se on mielestäni jopa koko siirtolapuutarhaideologian vastaista. Lisäksi uudessa kodissa meillä on uusi (vähän pienempi) piha hoidettavana ja laitettavana, on vaikea kuvitella että energiaa riittäisi kahden pihan hoitoon.

Tunnen kyllä haikeutta ja ihan suruakin siitä, että urani siirtolapuutarhurina jäi näin lyhyeksi, mutta samaan aikaan olen myös onnellinen siitä kaikesta mitä olen tämän ihanan ajanjakson aikana saanut kokea. Oikeastaan siirtolapuutarhaelämän kautta tajusin, että ehkä en haluakaan asua kantakaupungissa kerrostalossa loppuelämääni. Tajusin, että ehkä haluankin elää lähempänä luontoa ympäri vuoden, en vain kesäisin. Ja että oikeastaan toivoisin, että puutarha olisi kotini yhteydessä, ei jossain erillisessä paikassa. Aloimme pohtia palstasta luopumista viime syksynä samaan aikaan, kun tajusimme unelmoivamme omakotiasumisesta. Että jos löytyisi koti, jossa meillä olisi oma piha ja mahdollisuus pitää puutarhajuhlia ja viljellä hyötykasveja ja kukkia, niin ehkä puutarhapalstasta luopuminen ei olisi niin mahdoton ajatus. Ja juuri näin meille kävi  – vaikka uuden kotimme piha on kaukana siitä runsaasta kukka-idyllistä mikä minulla Kumpulan palstalle jäi, niin mahdollisuuksia täällä on, paljonkin. Tänä kesänä aloitetaan varmaan maltillisesti kasvilava-viljelmillä ja ruukku-istutuksilla, aika näyttää mitä kaikkea saadaan tänne kasvamaan.

Totuuden nimissä on myös todettava, että siirtolapuutarhasta luopuminen vähensi myös hiukan stressiä. Mulla ei koskaan ollut alkukeväästä ja loppusyksystä niin paljon aikaa palstalle kuin se olisi vaatinut. Vaikka olen saanut aina paljon apua palstan hoidossa ja laitossa, niin välillä tuntui siltä, että noin runsas piha oli yhdelle ihmiselle vähän liiankin iso pala hoidettavaksi. Oma stressinaiheensa oli myös aika huonokuntoinen mökki, jonka suhteen olisi varmaan pian pitänyt tehdä jotain. Järkeilimme, että upouuteen mökkiin olisi järkevää panostaa, jos tietäisimme varmaksi sen, että asuisimme vielä 10 vuoden päästäkin Helsingissä. Mutta kun emme tienneet, vaan päinvastoin: joku tuntui vetävän meitä toisaalle, kohti uutta. Ja nyt tuntui siltä, että sitä jotain piti seurata.


Mulla on siirtolapuutarhalta niin ihania muistoja, että melkein itkettää niitä ajatellessa ja tätä postausta kirjoitellessa. Täytyy nyt vain luottaa siihen, että tästä eteenpäin me luodaan ehkä niitä ihania muistoja täällä uudessa paikassa. Lisäksi ikävää lievittää ehkä vähän myös se, että poikaystäväni perheen upea kesäpaikka on vähän lähempänä uutta kotia ja joitain puutarhahaaveita on mahdollisuus toteuttaa varmasti sielläkin, kun lääniä on vielä reilusti enemmän vaikkapa perunaviljelmille. Vaikka luovuin siirtolapuutarhasta, niin puutarhahommista en aio luopua enää koskaan. Siispä jatkossakin on luvassa loputtomiin asiaa kukista, hyötykasviviljelystä ja puutarhajuhlista – hiukan eri vinkkelistä vain.

Nyt on aika siis pakata viimeisetkin roinat kasaan myös pikkumökistä ja muuttaa koko elämä tänne Kirkkonummelle ja luovuttaa kukkaunelma leikkimökkeineen ja kasvihuoneineen uusien asukkien käyttöön. Löysimme ostajiksi niin mahtavan oloiset tyypit, että on helppo olla onnellinen sekä puutarhan että uusien omistajien puolesta. Ja saimme kutsunkin tulla palstavierailulle sitten kesämmällä, joten ihan lopullisia hyvästejä ei tarvitse heittää. Onneksi on edelleen myös siirtolapuutarhuriystäviä, joiden luona aion myös vierailla, varokaa vaan.

Hei hei siirtolapuutarha, olit hyvin rakas ja opetit minulle paljon.

Opetit kärsivällisyyttä – kasvien kanssa harvoin mikään toimii täysin suunnitelmien mukaan.

Opetit hetkessä elämistä – puutarhalla eletään säiden armoilla ja toimitaan tarvittaessa niiden mukaan, vaikka se ei olisikaan omien aikataulujen puolesta optimaalista.

Opetit keskeneräisyyden sietämistä – kaikkea ei voi saada eikä pidäkään saada hetkessä valmiiksi.

Mutta ennen kaikkea, opetit minut ymmärtämään itseäni paremmin. Autoit löytämään sisältäni sen tyypin, joka kaiken sähellyksen ja joka suuntaan säätämisen sijaan oikeasti rakastaa aika yksinkertaista elämää kukkien ja puutarhanhoidon parissa.

Eli ei tämä nyt kovin huonosti mennyt.

Puutarkausi 2020 – mikä onnistui, mikä meni pieleen

puutarha, siirtolapuutarha, , , ,

Viime viikonloppuna vietettiin mökkikauden jäähyväisiä jo perinteeksi muodostuneella villapaita & viiniä-teemalla. Vaikka ilta oli ihana ja sääkin sopivan leuto syyskuiseksi illaksi, niin pieni haikea ajatus valtasi jossain vaiheessa mielen: tässä istuskellaan ehkä viimeistä kertaa tälle vuodelle. Puutarhatyöt ja piipahdukset palstalla jatkuvat toki vielä lokakuulle asti, mutta koska alueen vessat on nyt suljettu ja säät kylmenevät jatkuvasti, täytyy tulevat yöpymiset tai istuskelut toteuttaa enemmän retkeilyhengessä. Päällimmäinen tunne mennyttä kautta ajatellessa on kuitenkin kiitollisuus: olipa taas ihana puutarhakesä! Monet kesän parhaista hetkistä koettiin juurikin palstalla.

Kauden päätös on myös jollain tapaa tilinteon hetki: miten onnistuin puutarhurina? Koska palstani ei ole täysin rehevöitynyt tai kauttaaltaan rikkaruohojen valtaama, onnistuin mielestäni kohtalaisesti. Onnistuimme läpi kesän pitämään puutarhan suhteellisen kivassa kunnossa, leikkasimme ruohon säännöllisesti ja kasvimaa ja kukkapenkit olivat jotenkuten rikkaruohoista vapaita. Hyötykasvien viljelyssä koettiin sekä ilon hetkiä että pettymyksiä, ja päätin summata ne kaikki tähän postaukseen. Missä siis onnistuimme, mikä meni pieleen? Ja mitä aion tehdä toisin seuraavana vuonna?


Kasvihuone: pettymyksiä ja yksi iloinen yllätys

Onnistuin viime vuonna kasvattamaan yllättävän runsaan tomaattisadon parista taimesta kasvilavassa, jonka päällä oli mini-lasikasvihuone. Tuo kyseinen minikasvihuone hajosi kuitenkin talvimyrskyjen aikaaan ja keväällä aloin haaveilla oikeasta kasvihuoneesta. Unelmieni kasvihuone olisi tehty itse vanhoista ikkunoista, mutta tällä kertaa järkevämmäksi ratkaisuksi osottautui puutarhamyymälästä hankittu valmisversio, jonka materiaalina oli lasin sijaan kestävä polykarbonaatti.

Kasvihuoneistutuksille oli paljon odotuksia: kylvin tomaatit itse siemenistä jo maaliskuussa ja samoin laitoin esikasvatukseen myös maissia. Viime vuoden perusteella olin itsevarma tomaattien suhteen, mutta sato jäikin harmillisen laihaksi. Syynä olivat todennäköisesti epätasainen kastelu ja liiallinen kuumuus. Osa taimista oli ehkä liian pienissä / huonoissa ruukuissa. Maissien kanssa epäonnistuminen kävi varmaan siinä, että ne joutuivat odottelemaan taimiruukuissaan sisällä ihan liian kauan: maissit pitäisi kylvää maahan / kasvihuoneeseen jo parin viikon esikasvatusajan jälkeen.

Iloinen onnistuminen tapahtui taas vesimelonin kanssa: ostin taimen valmiina puutarhamyymälästä ja istutin sen ruukkuun kasvihuoneeseen. Kun taimi alkoi kukkia, hoidin itse pölytyksen ja jäin innolla odottamaan tuloksia. Kun löysin ensimmäisen peukalonpään kokoisen melonivauvam kasvihuoneesta, taisin kiljahtaa ilosta! Loppupeleissä taimesta kehittyi vain yksi meloni, jonka kasvua tarkkailtiin hartaudella ja palleroa myös esiteltiin kaikille ystäville ylpeänä. Viime viikonloppuna vihdoin koitti se hetki, kun sato korjattiin ja meloni viipaloitiin juhlallisin menoin. Se oli herkullisin koskaan maistamani vesimeloni: aromikas, mehevä ja maukas. Kukapa olisi uskonut, että ensikertalaisella kävisi tällainen tuuri?

Suunnitelma ensi vuodelle: Tomaatit istutetaan tarpeeksi isoihin ruukkuihin joissa on kunnollinen altakastelusysteemi. Lisäksi kasvihuoneeseen pitää hankkia seinille lisävarjostusta, koska aurinko paistaa kasvihuoneeseen aamusta iltaan ja lämpötila kohoaa helteellä ihan liian korkealle. Maissit istutan ehkä suosiolla ulos, ja niiden tilalla aion kokeilla vaikka kesäkurpitsaa. Vesimelonia kasvatetaan ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!


Avomaan parhaat: perunat, sipulit ja kurpitsat

Avomaalle istutin tänä vuonna perunaa, sipulia, retiisejä, punajuurta, porkkanaa, yrttejä, salaattia, papuja ja herneitä. Kaikki onnistuivat aika kivasti, paitsi herne – sama juttu kuin viime vuonna! Herneet eivät aluksi lähteneet itämään lainkaan, ja kun lähtivät, niin ne itivät todella hitaasti. En osaa sanoa mikä meni pieleen, mutta ensi vuonna aion yrittää taas uudestaan: ei se voi niin vaikeaa olla!

Varhaisperunaa tuli juuri sopivasti ja sitä söimme sipulin kera suurella nautinnolla läpi heinäkuun. Viime vuodesta viisastuneena laitoin kesäkurpitsantaimia maahan tänä vuonna vain kolme. Se oli fiksusti tehty, kesäkurpitsaa tuli juuri sopivasti omaan tarpeeseen, hiukan myös muille jaettavaksi. Viime vuonna meinasin hukkua kesäkurpitsasatoon. Retiisejä ja salaatteja laitoin taas liikaa, mutta punajuuria olisi voinut tulla enemmänkin. Ehkä viiden vuoden päästä opin suhteuttamaan viljelykset omiin tarpeisiin?

Suunnitelma ensi vuodelle: Perunaa voisi istuttaa paria eri lajiketta, esimerkiksi Timoa (mun oma lemppari) ja siikliä. Lisäksi olisi kiva laajentaa avomaan valikoimaa: kaalit, maa-artisokka ja valkosipuli ainakin kiinnostelevat.

Kaikkien aikojen marjasato

Jos tomaattisato jäi tänä vuonna laihaksi, niin marjasato ei jäänyt. Karviaisia tuli paljon, viinimarjoja tuli paljon ja vadelmia tuli ihan älyttömästi. Vadelman sadonkorjuuaikaan poimin parhaillaan 8 litraa yhden illan aikana. Vadelmat on ainoa puutarhan antimista jota olen säilönyt pakkaseen: jo nyt lämmittää ajatus siitä, miten talvella voin laittaa oman palstan vadelmia aamupuuron päälle. Istutin alkukesästä myös yhden mustaherukkapensaan ja se tuotti satoa n. 10 marjan verran – ehkä ensi vuonna jo enemmän?

Suunnitelmat ensi vuodelle: karviaiset on ihania tuoreena, mutta neljä pensasta on meidän tarpeisiin vähän liikaa. Yhden tai jopa kaksikin pensasta voisi poistaa ja hankkia niiden tilalle vaikka mustaherukkaa tai valkoherukkaa.


Kohtuullinen omenavuosi
Luojan kiitos, tämä vuosi ei ole ollut suuri omenavuosi. Viime syksynä olin hätää kärsimässä omenasadon kanssa, palstalla piti käydä käytännössä päivittäin poimimassa omenoita talteen. Tänä vuonna sato on ollut aika pieni, mutta silti varsin riittävä: olemme nauttineet omenamehusta, omenapaistoksista ja omenapiirakoista ja silti lahjoittaneet omppuja paljon myös ystäviemme iloksi.

Tämän vuoden murheenkryyni oli luumupuu: viime vuonna se tuotti älyttömästi herkullisia luumuja, tänä vuonna ei yhtäkään. Lisäksi puusta on kuollut puolet, enkä tiedä virkoaako puu enää eloon. Onko vinkkejä?

Iloinen yllätys oli taas kirsikkapuu, jonka istutin silloin kun hankin palstan, tasan kaksi vuotta sitten. Ajattelin, että satoa voisi odottaa aikaisintaan viiden vuoden päästä istutuksesta, mutta ensimmäiset kirsikat syötiinkin jo nyt! Oma kirsikkani on hapankirsikka, eli hedelmät olivat ihanan kirkkaanpunaisia ja sopivan kirpeitä.

Suunnitelmat ensi vuodelle: palstallani on kolme vanhaa omenapuuta, joista ainakin yksi on jo ehkä vähän liiankin vanha. Ensi vuonna voisi miettiä sen vanhimman leikkaamista ja samalla ehkä uuden nuoren puun istuttamista. Keväällä puille voi tehdä aika reippaan leikkauksen.

pst! Ensi kesän puutarhasuunnittelmien avuksi sain Satokausikalenterilta näppärän puutarhakalenterin, joka muistuttaa kuukausittain tehtävistä puutarhan töistä ja sisältää muutenkin rutkasti puutarhatietoutta ja inspiraatiota hyötykasviviljelijöille! Instagramissani on menossa parhaillaan arvonta*, jossa voi voittaa itselleen kyseisen puutarhakalenterin. (*ko. postaus on toteutettu yhteistyössä Satokausikalenterin kanssa).

FLOU festival 2020 – parhaat vinkit kesäjuhliin

juhlat, siirtolapuutarha, ,

Monen vuoden ajan Flow Festival on minulle elokuun kohokohta, kesän päätösjuhla ja ainutlaatuinen ystävien kohtaamispaikka. Vaikka festareiden peruuntuminen tänä vuonna ei pilannutkaan kesää (päinvastoin, tämä kesä on ollut ihanin ikinä!), niin jotenkin tuntui siltä että tilalle olisi kiva saada joku oma pieni varjo-fest. Pitkin kesää olemme kypsytelleet ajatusta festariteemaisista puutarhajuhlista, ja lopulta eilen järjestettiin aika nopealla aikataululla maailman ihanin FLOU FESTIVAL. Kaikki onnistui täydellisesti: meillä oli ihanat puitteet, lämmin elokuinen sää ja loppukesän huoleton tunnelma. Kiitos kaikille festarijuhlijoille ja järjestäjille onnistuneesta illasta!

Jos haaveissasi on järjestää varjofestarit tai ikimuistoiset loppukesän juhlat, niin kokosin pitkällä juhlanjärjestäjän kokemuksella teille parhaat vinkkini – tässä siis viisi vinkkiä onnistuneisiin kesäjuhliin!


1. Pieni panostus koristeluun kannattaa

Eilen tuli todettua, että juhlapaikalla ja sen koristeluilla ON merkitystä. Siirtolapuutarha on toki paikkana kaunis ihan sellaisenaan, mutta olisi ollut ihan eri asia vain kantaa pihakalusteet ulos ja sanoa että tässä nyt ois tää flow2020. Me saimme edellisenä päivänä järjestelytiimiin pari apukättä ja festarialue rakentui lopulta muutamassa tunnissa. Mökki teipattiin jätesäkeillä pimeäksi ja diskovalon avulla sinne syntyi teknoluola pannuhalli. Kasvihuoneeseen kannettiin rapujuhlista joskus jääneet punaiset koristeet = red garden. Vip-area rajattiin naruilla ja kepeillä ja backyard oli rento oleskelutila valoketjujen alla. Lisäksi siskoni taiteili pahvista isot FLOU-kirjaimet, joista syntyi hauska kuvausseinä.

Koristeluja varten emme ostaneet mitään muuta kuin jätesäkkejä, teippiä ja tussin, jonka avulla kirjoitettiin aluekyltit ja ohjeistukset. Kaikki muu meiltä löytyi entuudestaan tai lainasimme kavereilta. Pienellä laitolla saimme kuitenkin aikaan juuri sen oikeanlaisen festaritunnelman.


2. Suunnittele pientä ohjelmaa

Järjestätpä sitten festarit tai ihan tavalliset pihajuhlat, niin etukäteen suunnitellut ohjelmanumerot tekevät illasta varmasti astetta erityisemmän. Meidän festeillä hitiksi osottautui siskoni pitämä meedioluola, jossa hän ennusti halukkaille Tarot-korteista. Lisäksi ohjelmassa oli tanssimista reivimökissä ja kasvihuoneessa, ja loppuillasta saatiin nauttia myös herkistä kitara-lauluesityksistä. Hyvä idea on pyytää esityksiä tai ideoita myös osallistujilta – viime viikolla olimme synttäreillä, jossa jokainen osallistuja pääsi esittämään erikoistaitojansa ja lopputulos oli ihan huikea talent show, jossa nähtiin kaikkea aakkosten röyhtäilyistä ja runonlausunnasta tiktok-tansseihin ja lauluesityksiin.

Mun juhlissa vakio-ohjelmanumerot ovat yleensä aarteenetsintä (tätä rakastaa kaikki) ja klassinen mölkkykisa arvotuilla joukkueilla.

3. Kokeile nyyttärien sijaan kioskia.

Me järjestämme juhlia aika usein, eikä meillä ole varaa joka kerta kustantaa kaikkia tarjottavia kaikille juhlavieraille. Nyyttärimeininki onkin siksi todettu moneen kertaan erittäin toimivaksi, mutta se vaatii myös aika paljon järjestelyä suuntaan jos toiseenkin ja se sopii huonosti sellaisiin tilanteisiin, kun vieraat saapuvat paikalle eri aikoihin. Me päätimme tällä kertaa järjestää festarien henkeen sopivan ruokakioskin, jonne ostimme itse kaikki raaka-aineet ja myimme festarivieraille pikkurahalla vege-ja lihahodareita, jotka paistettiin ja täytettiin suoraan paikan päällä. Tämä vaatii tietysti sen, että järjestäjistä löytyy innokas kiskanpitäjä, mutta toisaalta ruokakojun ei tarvitse olla koko iltaa auki. Hodarit kävivät hyvin kaupaksi ja niissä oli etuna myös se, että niiden tarjoiluun ei tarvittu muuta kuin yksi servietti.


4. Päätä asuteema

Mielestäni on ihanaa, kun juhlissa ihmiset pukeutuvat jonkun teeman mukaan! Vuosi sitten järjestin Downton Abbey-henkiset kesäjuhlat, ja olin melkein liikkuttunut siitä, miten kauniisti kaikki pukeutuivat sinne. Välillä tuntuu että on kiusallista tai vaikeaa pyytää aikuisia ihmisiä laittamaan jotain tiettyä päälle, mutta toisaalta asuteeman ei tarvitse olla mikään älyttömän vaikea tai tiukasti rajattu. Meillä oli tietenkin teemana flow, eli käytännössä jokainen sai pukeutua ihan miten huvittaa. Tänä vuonna festareilla näytti trendaavan vyölaukut ja bucket hatit. Marimekko-kasseja lainattiin kaikille halukkaille, jos oma oli jäänyt vahingossa kotiin.

5. Kutsu ihmisiä eri kuvioista

Juhlat on aina helppo ja kiva järjestää tutun ja turvallisen kaveriporukan kesken, mutta uskallan sanoa että parhaat pippalot ovat aina ne, joissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kutsu siis rohkeasti mukaan sekaisin työ-ja vapaa-ajan kavereitasi, ihmiset yleensä kyllä pärjäävät vaikka eivät tuntisikaan jokaista juhlan vierasta entuudestaan. Olen kyllä monta kertaa pelännyt että juhlistani tulee kiusalliset ja kukaan ei puhu kuin vain tutuilleen, mutta olen aina ollut väärässä. Lisäksi aiemmin mainitsemani ohjelmanumerot toimivat aina hyvinä jäänrikkojina, jos kiusallisuus meinaa iskeä.

Millaiset ovat juuri sinun unelmien kesäjuhlat?