category: vinkit

Parhaat vinkit vaatteiden huoltoon

Parhaat vinkit vaatteiden huoltoon – Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja LV

Parhaat vinkit vaatteiden huoltoon
Kirjoitin vähän aikaa sitten vastuullisista valinnoista vaateostoksilla ja lupasin kirjoittavani pian jutun vaatteiden huollosta. Vaatteiden oikeanlainen huoltaminen ja korjaaminen on yksi tärkeimmistä osa-alueista ekologisessa kuluttamisessa, sillä mitä pidempään vaatteesi kestävät, sitä vähemmän tarvitsee ostaa uutta! Sain mahdollisuuden kirjoittaa jutun yhteistyössä LV:n ja Asennemedian kanssa – tässä olisi siis parhaat vinkkini vaatteiden oikeanlaiseen pesuun ja huoltoon, olkaa hyvät!

Parhaat vinkit vaatteiden huoltoon
Älä pese pyykkiä liian usein.
 Tämä on suosikkivinkkini, sillä alakerran pesutupaan raahautuminen ei ole todellakaan lempipuuhaani. Monet pesevät vaatteitaan aivan liian usein, mikä kuluttaa sekä ympäristöä että usein myös vaatetta. Maalaisjärkikin sen kertoo – hikiset ja oikeasti likaiset vaatteet toki pitää pestä hetimmiten, mutta itse pesen vaikkapa farkut vain pari kertaa vuodessa ja villaneuleet ehkä kerran, jos silloinkaan. Usein vaatteen saa puhtaaksi pelkällä tuuletuksella tai paikallisella tahranpoistolla.

Poista tahrat ennen pesua. Jos vaatteeseen tulee tahra, ei sitä tarvitse silti välttämättä pestä, jos se on muuten puhdas. Vaikeat tahrat harvoin muutenkaan irtoavat tavallisessa pesussa, joten tahranpoisto ennen konepesua on suositeltavaa joka tapauksessa. Paikalliseen tahranpoistoon toimii loistavasti sappisaippua.

Lajittele pyykki huolellisesti ja pese aina vaate pesuohjeen mukaan.  Noudata aina pesulapun ohjeita! Olen itse kärsinyt liian usein, kun olen huolimattomuuttani laittanut vaikkapa villapaidan normipyykin sekaan tai pessyt viskoosivaatteen liian korkeassa lämpötilassa. Nuorempana laitoin kerran punaiset farkut samaan koneeseen valkoisten vaatteiden kanssa, ja sain ison kasan vaaleanpunaisia vaatteita – oppia ikä kaikki. Voit pestä vaatteen myös ohjelämpötilaa alhaisemmassa pesulämpötilassa, nykyisillä pesuaineilla ja koneilla vaatteet saa useimmiten puhtaaksi 30-40 asteen vedessä. Alhainen veden lämpötila säästää myös luontoa.

Pese aina täysiä koneellisia. Pesukone on yleensä täysi, kun yläosaan jää n. kämmenenlevyinen tila. Itselläni on yhden hengen taloudessa välillä haasteita saada kasaan täysiä koneellisia samanväristä pyykkiä, ellei halua vaatteiden odottelevan likapyykkikorissa kuukausia. Tähän toimiva ratkaisu on toisinaan värisiepparit, jotka keräävät itseensä lian ja ylimääräisen värin, ja estää pyykin värjääntymisen pesun aikana.

Valitse oikeanlainen pesuaine. Ei ole samantekevää, millaisilla aineilla vaatteensa pesee –  liian voimakkaat pesuaineet voivat ärsyttää ihoa vaatteita käytettäessä. LV Color Pyykinpesuneste on esimerkiksi täysin hajusteeton ja väriaineeton, ja sopii siksi myös meille herkkähipiäisille. LV:n sivuilta löytyy myös tuoksulaskuri, jonka avulla voi selvittää, kuinka monelle tuoksulle yleensä päivittäin altistuu – jos tuoksuja “pukee” päällensä liian monta kerrallaan, on lopputulos yleensä sekava ja aiheuttaa ainakin itselleni päänsärkyä.


Materiaalikohtaiset ohjeet:

Villavaatteet: Vältä vesipesua, puhdista villapaidat tuulettamalla. Jos sinulla ei ole parveketta, myös tuulettaminen avonaisen ikkunan lähellä riittää. Huolla villaneuleesi säännöllisesti poistamalla siitä nypyt villakammalla ja harjaamalla neule. Esimerkiksi kashmirkampa ja vaateharja ovat nykyään parhaita ystäviäni villavaatteiden huollossa.

Supervinkki: hienhaju on usein hankala saada pois villavaatteista pelkästään tuulettamalla. Käytä siis villisten kanssa aluspaitaa tai vaihtoehtoisesti hikilappuja (kyllä!), jotka voi tehdä vaikka itse ja ommella paitaan parilla pistolla kiiinni. Hikilappuja myydään myös kaupoissa. Hikilaput keräävät itseensä hien ja ne pestään aina joka käyttökerran jälkeen, ja itse vaate säästyy hienhajulta.

Silkkipaidat: Silkkivaatteet olisi hyvä tuulettaa jokaisen käyttökerran jälkeen ja pestä säännöllisesti niille tarkoitetuilla pesuaineilla silkinpesuohjelmassa tai käsin. Jos silkkipaitaan tulee tahra, kannattaa vaate pestä kokonaan, koska paikallinen tahranpoisto voi jättää silkkipaitaan jäljen. Silkki on hyvin herkkä materiaali, joten vältä deodorantin, hajuveden tai hiuslakan päätymistä silkkivaatteeseen. 

Alusvaatteet: Alusvaatteet on syytä pestä usein, koska alusvaatteet ovat kiinni ihossa useita tunteja päivässä ja niihin tarttuu paljon likaa ja hikeä. Pese herkät materiaalit, kuten pitsi ja kaarituelliset rintaliivit aina pesupussissa. Nimenomaan alusvaatteita pestäessä on hyvä valita hajusteeton ja herkälle iholle tarkoitettu pesuaine – pesuaineiden hajusteet voivat nimittäin aiheutta kutinaa tai muita allergisia oireita alusvaatteiden käytön yhteydessä.

Nahkaiset asusteet ja kengät: Kaikille nahkatuotteille pitäisi suorittaa ainakin kerran vuodessa säännöllinen, kolmivaiheinen huolto: puhdista, hoida ja suojaa. Hoitavia ja suojaavia aineita ei pitäisi koskaan levittää likaiselle pinnalle. Samoin pelkän suojasuihkeen suihkiminen kuivattaa nahkaa, joten hoitotuotteiden käyttö on ensisijaisen tärkeää, jos haluaa nahkakenkiensä säilyvän pitkään.

Pellava: Pellavalakanat-ja vaatteet kannattaa pestä erillään muusta pyykistä, sillä pellavasta irtoaa pestäessä pientä kuitua, joka voi tarttua muihin vaatteisiin. Kun pesen pellavalakanoita, en laita konetta täyteen, vaan noin puolilleen, sillä pellava vaatii enemmän vettä pesussa kuin muut tekstiilit. Rumpukuivaus heikentää luonnonkuitua, joten pellava kannattaa kuivattaa narulla.


Korjaa rikkimenneet vaatteet.

Älä säikähdä pientä reikää! Jokaiselta pitäisi löytyä kotoa neulaa ja lankaa, jolla voi tarvittaessa parsia kokoon rikkinäisiä vaatteita. Itse olen usein korjannut pieniä ratkenneita saumoja ja vastaavia reikiä neulalla ja langalla, joskus myös ompelukoneella. Jos omat taidot eivät riitä, niin vaatteen voi viedä aina korjattavaksi ompelijalle. Olen ainakin itse sen verran kiintynyt lempivaatteisiini, että haluan niiden kestävän pitkään ja olen valmis myös maksamaan niiden korjauksesta, jos se lisää oikeasti vaatteen käyttöikää.

Kokemus on opettanut, että villakangastakkien napit kannattaa usein ommella itse paremmin kiinni takkiin jo heti ostamisen jälkeen, muuten napit lähtevät irtoilemaan nopeasti. Samoin muutamilla laadukkailla merkeillä olen huomannut housujen ja hameiden helmasauman aukeavan helposti, johtuen siitä, että sauma on alunperin ommeltu kiinni hyvin hennoilla pistoilla kauniimman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Villapaitoihini tulee joskus myös reikiä kainaloon, mutta niiden korjaaminen on helppoa, kunhan käyttää vain oikeanlaista lankaa ja neulaa – lankakaupasta voi saada apua.


Parasta olisi, jos vaatekaappi olisi täynnä vain sellaisia laadukkaita vaatteita, joita oikeanlaisen huollon ja korjaamisen avulla voisi pitää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Mikä on sinun paras vaatehuoltovinkkisi?

Viisi vinkkiä eettisempiin muotivalintoihin


1. Suosi kirppareita ja secondhandia. Mutta ole varovainen: kirpparilla saattaa helposti antaa itselleen luvan ostaa jotain sellaista, mitä ei välttämättä tarvitsisi vain halvan hinnan vuoksi. Monet omista lempivaatteistani olen ostanut käytettynä ja lähes aina kun tarvitsen jotain, pyrin ensin aina selailemaan fb:n kierrätysryhmät ja käyn kiertelemässä tutut lähikirpparit. Lainaan myös aktiivisesti vaatteita ystäviltäni ja siskoiltani ja harkitsen taas vaatelainaamon asiakkuutta – kaikkea ei tarvitse omistaa itse.


Ruskean trenssin ostin vuosia sitten kirpparilta. Hihat olivat liian pitkät ja helma ulottui nilkkoihin saakka, mutta ihastuin takin väriin. Lyhensin takin itse ompelukoneella ja hihat lyhenivät yksinkertaisesti käärimällä, samalla hauska raidallinen vuori tuli esiin. Takki on yksi luottovatteistani, se on minulle “se täydellinen trenssi”. Samujin valkoinen villapaita on taas viisi vuotta vanha, mutta edelleen aktiivisessa käytössä, olen vain paikannut siitä kainaloreikiä vuosien varrella. 

2. Huolla ja tuunaa olemassaolevia vaatteita. Panosta vaateostoksilla laadukkaisiin materiaaleihin. Jos haluaa olla ekologinen, nousee vaatehuolto-ja korjaaminen isoon rooliin. Tavoitteena olisi, että vaatteesi kestäisivät pitkään eikä niitä tarvitsisi heittää missään vaiheessa roskiin – tämä tarkoittaa myös sitä, että jo ostovaiheessa täytyy valita sellainen materiaali, jolla on mahdollisuus kestää useita, jopa kymmeniä vuosia. Esimerkiksi itse suosin kengissä ja laukuissa nahkaa, vaikkei nahka olekaan ehkä eettisin materiaali. Nahka voi kestää kuitenkin koko eliniän, toisin kuin keinonahka tai muut materiaalit. Tärkeintä on arvostaa laadukasta materiaalia ja pitää siitä huolta. Vaatteiden huollosta olen kirjoittamassa pian kokonaista postausta!


AIDA Impact on kotimainen yritys joka valmistaa laadukkaista materiaaleista ihania tupsukorviksia. Yhden naisen yritys työllistää Suomeen pakolaisina saapuneita naisia tarjoten heille töiden lisäksi myös sosiaalisia verkostoja, mikä auttaa pakolaisnaisten integroitumista yhteiskuntaamme. Puuterisista silkkikorviksista on tullut yksi tämän syksyn luottoasusteistani. (*korvakorut saatu)


3. Tutustu vastuullisiin vaatemerkkeihin. Nykyään yhä useampi yritys kiinnittää huomiota ei pelkästään valmistusprosessin, vaan myös käytettyjen materiaalien eettisyyteen ja ekologisuuteen. Vastuullinen muoti ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää hippikaapua ja pellavakolttuja, vaan tarjolla on oikeasti kaikille jotain – kiinnostavia kotimaisia vastuullisia vaatemerkkejä ovat mm. R-Collection, Nokonen ja TAUKO. Myös pienien vaateyritysten suosiminen kannattaa, sillä heillä syntyy vähemmän hävikkiä kuin massatuotannossa.


Ohoy Swim:in uikkarit on valmistettu merestä kerätystä muovijätteestä. Jätteestä on syntynyt ylellinen uimapukukangas, joka kestää tavallista käyttöä perussimmareita paremmin. Itse maksoin mielelläni päälle satasen näistä todella kauniista bikineistä, sillä tuotteessa on kohdallaan sekä design, aate ja laatu.


4. Valitse lähellä valmistettu vaate. Pelkästään se, että vaate on suomalaista designiä, ei tee siitä vielä eettistä, jos se on valmistettu toisella puolella maailmaa. Vaatetta ostaessasi kurkkaa siis valmistusmaa: eurooppa on jo aika hyvä, Suomi erinomainen. Kotimaisen tai lähellä tuotetun tuotteen suosiminen kannattaa pelkästään jo siksi, että Suomessa ja muissa Euroopan maissa lainsäädäntö määrittelee minimitason niin ympäristön suojelulle kuin työntekijöiden oikeuksillekin. Lyhyen kuljetuksmatkan vuoksi lähellä tuotettu vaate on myös ympäristökuormitukseltaan pienempi.


Suurin osa Aarikan koruista valmistetaan suomalaisissa kodeissa, kotikäsityönä luonnonmateriaaleista. Kuvien graafiset, Teemu Muurimäen suunnittelemat Torni-korvakorut ja kaulakoru saatu osana instagram-yhteistyötä. Poolovillaneule ja takki ovat kirpparilöytöjä.

5. Osta vähemmän. Tämä on mielestäni tärkein ja oleellisin kohta eettisessä shoppailussa. Meillä on hurjat määrät tavaraa, enemmän kuin tarvitsisimme. Itse pyrin kokoajan muuttamaan ajattelutapaani niin, että en jatkuvasti haaveilisi uusista vaatteista tai asusteista. Olen huomannut, että tehokas keino on se, että yksinkertaisesti vältän kauppoihin menemistä – heti kun kävelen sisälle johonkin mieluiseen vaateliikkeeseen, näen ympärilläni kymmeniä asioita, jotka haluaisin, vaikken tarvitsisikaan. Oman kulutuksen vähentämiseen liittyen Sugarin blogista löytyy ihan loistava Mia Frilanderin kirjoittama teksti, “10 tapaa vähentää kulutusta” – tämä kannattaisi lukea ihan jokaisen vaatefriikin ja kaikkien muidenkin!

Mikä on sinun vinkkisi eettisempiin muotihankintoihin?

Päiväretki Tallinnaan ja uusi ravintolalöytö

Kaupallinen yhteistyö: Tallink & Asennemedia

Päiväretki Tallinnaan ja uusi ravintolalöytö

Tallinnasta on tullut viimeisen kahden vuoden aikana minulle varsin rakas paikka. Se tuntuu samaan aikaan mukavan kotoisalta, mutta silti aina myös uudelta ja raikkaalta. Jaksan aina ihmetellä ja ihastella Tallinnan huikeaa kahvila-ja ravintolavalikoimaa, uusia kiinnostavia paikkoja tuntuu ilmestyvän joka käyntikerran jälkeen ainakin yksi tai kaksi. Tuntuu usein siltä, ettei meillä Helsingissä asiat ole läheskään yhtä hyvällä tolalla, vaikka tokihan ruoho on aina vihreämpää aidan, eli tässä tapauksessa meren, toisella puolella.

Viikko sitten lähdimme Artun kanssa päiväretkelle Tallinnaan: työpalaveria, kuvausreissua ja ihan vain kuulumisten vaihtoa varten. Halusimme päästä pois kotiympyröistä, raikastaa ajatuksia ja saada uusia ideoita syksyn yhteisiä työprojekteja varten. En ole koskaan aiemmin tajunnutkaan, miten paljon pelkästään ympäristön vaihdos tekee tilaa uusille pohdinnoille – kun ympärillä maisema vaihtuu, pääsevät ajatuksetkin tuulettumaan. Tuo päiväreissu oli yksi tehokkaimmista työpäivistä pitkään aikaan.

Tallinnassa oli lämmin kuin keskikesällä, mutta silti ilmassa oli jo syksyn tuntua. Koululaiset vaelsivat kaduilla reput selässään, turisteilla oli talvitakit päällä ja puissa lehdet olivat jo ruskettuneet. Tällä kertaa reissumme oli todellakin vain työpäivän mittainen: lähdimme Helsingistä aamupäivällä Tallink Megastarilla 10:30, ja palasimme kotiin kuuden jälkeen. Ehdimme olla maissa neljä tuntia, mikä riitti sopivasti juuri rauhalliseen lounaaseen ja rentoon kiertelyyn kaupungilla. Laivamatkoilla käytimme ajan tehokkaasti mennen tullen työasioiden hoitoon, tosin eksyimme myös vähän Megastarin Traveller Superstoreen hassuttelemaan – käy katsomassa Artun hauska video päiväreissustamme ja laivalla toteutetusta stailaushaasteesta!

Söimme lounaan vanhassa kaupungissa rustiikkisen rouheassa Von Krahli Aed-ravintolassa, joka tarjoaa perinteistä eestiläistä ruokaa. Paikka oli minulle täysin uusi, en ollut jotenkin huomannut sitä koskaan aiemmin, vaikka se on ihan lempiravintolani, Vegan Restoran V:n vieressä. Ehkä ravintola oli jäänyt huomaamatta, koska se näyttää ulospäin sellaiselta perinteiseltä, keskiaikais-tyyliseltä ravintolalta, joissa ruokalistat ovat yleensä täynnä lihaa ja kalaa. Von Krahli Aed näyttää toteen kuitenkin sen, että perinteikästäkin ruokaa voi tehdä täysin vegaanisesti, sillä listalta löytyi ihanan kuuloisia sieni-ja kasvisruokia.

Alkuruoaksi jaoimme todella kauniin ja maukkaan “Estonian Landscape”-lautasen, johon oli kesäisiä makuja ja värejä ympäri Viroa. Erityisesti sydämeni suli alkulautasen sienimousselle ja punajuuritahnalle, joita haluaisin pian kokeilla kokkailla kotonakin. Pääruokana söin herkullista portobelloa sienikastikkeen ja ruisrisoton kera, Arttu veti saman annoksen lihaversiona. Jälkiruokavalintamme eli ruusu-karpalosorbetti jäi valitettavasti vähän mauttomaksi, mutta muuten kaikki ruokavalinnat, ihan jälkkärikahvia myöten, osuivat nappiin. Tunnelmallisesti ja rouheasti sisustetusta, kauniilla sisäpihalla varustetusta paikasta tuli heittämällä yksi Tallinnan suosikkiravintoloistani!

Odotan jo nyt seuraavaa Tallinnan visiittiä, mielessäni ne kaikki kahvilat ja paikat, joissa en ole vielä ehtinyt käydä. Mikä on sinun suosikkisi Tallinnan laajasta ravintola-ja kahvilatarjonnasta? Mihin paikkaan menet aina uudelleen ja uudelleen? Olisi ihana saada uusia vinkkejä – omat, kahden vuoden takaiset tärpit on jo moneen kertaan läpi käyty.

Jos innostuit ajatuksesta lähteä lounastreffeille Tallinnaan, niin nyt saat koodilla TS127634  Päivä Tallinnassa -risteilyn hintaan 16 € / hlö. Matkustusaika on 1.-31.10.2018 (huom! ei koske 26.-27.10.). Varaa matkasi täältä!

Tämä oli jo kolmas yhteistyömatkamme Tallinkin brändilähettiläinä – jutut tämän vuoden aiemmista reissuista löydät täältä:

Hyvinvointimatkan ainekset – miniloma Tallinnassa
Roadtrip Baltiassa – vinkit onnistuneeseen reissuun

Kuvat: minä & Mustarttu