Tag Archives: joulukalenteri2018

12: Talvinen sienikeitto


Meitä kokoontuu jouluna vanhempieni katon alle ainakin seitsemän sisarusta perheineen ja tyttö-tai poikaystävineen. Siinä on aikamoinen ruokahuoltohässäkkä, eikä kaikkea voi jättää äitin harteille. Siskoni näppäränä tekikin jo exel-taulukon, johon jokainen saa ilmoittaa ruokabravuurinsa, mitä aikoo muulle perheelle pyhinä kokkailla. Minä ajattelin tarjota tätä sienikeittoa, vaikkei mistään bravuurista vielä olekaan kyse – kokeilen reseptiä eilen ensimmäistä kertaa ja siitä tuli niin hyvää, että päätin että tätä haluan syödä joulupöydässä.

Resepti on peräisin Vaneljan ihanasta Dreamy Season E-kirjasta, joka on täynnä mitä herkumpia joulusesonkiin sopivia, gluteenittomia ja vegaanisia reseptejä.

Talvinen sienikeitto (vegaaninen ja gluteeniton)

100g siitakesieniä
100g herkkusieniä
1 iso sipuli
4 rkl oliiviöljyä
5 rkl mantelijauhoa
2 dl vettä
3 dl kasvimaitoa (esim.manteli-tai kauramaitoa)
1 rkl tamari soijakastiketta
1/2 kasvisliemikuutio
tuoretta timjamia
ripaus merisuolaa
mustapippuria
1 tl omenaviinietikkaa
1 dl kaurakermaa.

Puhdista ja pilko sienet ja silppua sipuli. Paista sieniä ja sipulisilppua öljyssä kattilan pohjalla viitisen minuuttia.

Ripottele mantelijauhot sieni-sipulisilpun päälle, lisää joukkoon myös vesi, kasvimaito, soijakastike, murennettu kasvisliemikuutio ja mausteet. Keittele matalalla lämmöllä n. 15 minuuttia ja poista sitten liedeltä. Sekoita joukkoon vielä omenaviinietikka ja kaurakerma, ja jos et halua keittoon sattumia, surauta tehosekoittimella sileäksi. Kuummenna vielä keitto ja tarjoile.

Itse jätin muutaman herkkusieniviipaleista paistokierrokselta sivuun ja koristelin keittoni niillä.

11: viisi hyväätekevää lahjaa

11: viisi hyväätekevää lahjaa

En toivo tänä jouluna lahjaksi itselleni mitään. En tarvitse yhtäkään tavaraa enkä vaatetta. Minulla on kaikki tarvitsemani perusasiat ja paljon ylikin: ruokaa, katto pään päällä, vaatteita ja työ josta saan palkkaa – tuntuu hyvin vaikealta ajatella, miltä näiden perustarpeiden puute tuntuisi. Tilanteeni voisi olla toinen, jos olisin esimerkiksi syntynyt tai kasvanut eri olosuhteissa tai tilanteessa. Olen etuoikeutettu, ja siksi minulla on velvollisuus auttaa.

En toivo jouluun liittyvän lahjaperinteen loppuvan. Toivon vain, että se voisi ehkä hiukan muuttua: sen sijaan, että me hyvin toimeentulevat ostaisimme tavaraa toisillemme, voisi joulu olla sitä aikaa, jolloin muistetaan aina heikompiosaisia ja viedä apua sinne, missä sitä kipeimmiten tarvitaan.

Tässä siis viisi vinkkiä joululahjoihin – lahjoihin, jotka tuovat sinulle hyvän mielen ja voivat lisäksi pelastaa jonkun joulun, ehkä jopa elämän.


1). Joulupuu-keräys 13-16.12 

Laita lapsesi vanhat lelut pakettiin, tai osta vaikkapa kierrätetty tai aineeton lahja, ja vie se keräykseen!

Helsingissä kyseiseen keräykseen pystyy osallistumaan myös netissä, missä napsautat vain haluamaasi lahjaa, (leffaliput, lelu, vaatelahjakortti..jne) ja lahjasi toimitetaan suoraan vähävaraiselle perheelle.

Oman paikkakuntasi keräysajat voit löytää täältä: https://joulupuu.org/muu-suomi/


2) Lahjaksi aikaa yksinäiselle.

Helsinkimissio auttaa taistelemaan yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Tunnen muutaman nuoren, joiden on ollut hyvin vaikeaa saada tarvitsemaansa kriisitukea tai ammattiapua vaikeassa tilanteessa.

”Aikalahja on vaihtoehto tavaralle. Ostamalla HelsinkiMission eettisen Aikalahjan annat koulutettujen vapaaehtoisten aikaa ja läsnäoloa niille lähimmäisille, nuorille ja vanhuksille, jotka ovat jääneet täysin yksin.”

https://www.helsinkimissio.fi/lahjoita/


3) Lahja ympäristölle. 

Hiilipörssistä voi ostaa itselleen palan suota päästöjensä kompensoimiseksi. Tiesitkö, että ilmastonmuutoksen negatiiviset vaikutukset osuvat ensiksi kaikkein köyhimpiin maihin? Meillä hyvinvoivilla länsimaalaisilla on vastuu kiristää päästöistämme ja tinkiä elintavoistamme, jos haluamme että meillä on maapallo millä elää vuosienkin päästä. Ostamalla osuuden Hiilipörssistä sijoitat hiiltä ilmakehästä suohon, Suomen suurimpaan hiilivarantoon ja autat lisäksi suoluontoa elpymään ja vesistöjä puhdistumaan.

Olen itse onnellinen puolen hehtaarin suopalan omistaja ja tulevaisuudessa voin ehkä hankkia lisääkin. Tämä on siis samalla myös loistava joululahja itselle – oma pieni suopläntti!


4) Jouluateria vähävaraiselle perheelle.

Venner kuljettaa laadukkaita ruokakasseja vähävaraisille perheille Hope Ry:n kautta. Ruokakassit sisältävät reseptit ja ainekset ravitseviin ja terveellisiin kasvisruoka-annoksiin sekä päälle vitamiinit. Koko viikon ruuat sisältävä kassi maksaa 60e, mutta voit myös ostaa esimerkiksi 1/4-kassin 15 eurolla. Pienelläkin lahjoituksella on iso vaikutus!

Tilaa Venner-ruokakassi 14.12. mennessä – jottei yhdenkään lapsen vatsa kurnisi.


5) Lahjaksi turvallinen joulu.

Tänäkin jouluna moni tyttö Keniassa on vaarassa saada lahjaksi ihmisoikeusrikoksen. Tytöt turvaan-keräyksen tarkoituksena on saada tämä julma ja väkivaltainen perinne kitkettyä. Olen itse lupautunut lisäämään lahjoituspottiini euron jokaista teidän lahjoitustanne kohti – lue lisää postauksestani. Moni teistä onkin jo ilmottautunut lähtevänsä mukaan, kiitos siitä! Kerätään yhdessä hyvä potti kampanjalle ja autetaan tytöt turvaan!

Käsittelemme silpomista ja muita vahingollisia perinteitä myös uusimmasssa No Filter-jaksossa Artun kanssa:

Tiesitkö muuten, että yritykset saavat alle 850e lahjoitukset verovähennyksiin? Lisäksi lahjoituksesta on mainehyötyä – jos siis lahjoitat, kerro siitä muillekin rinta rottingilla ja samalla voit kannustaa muitakin tekemään hyvää.

10: Erilaiset joulukranssit

Ei joulua ilman kransseja, ainakaan minulle. Kukka-ja kasvihöperölle kaikenlainen näpertely risujen ja oksien parissa ovat suorastaan terapeuttista hommaa. Tänä jouluna olen ollut tavanomaista tuotteliaampi kranssintekijä, kiitos viimeviikoisen kranssityöpajan, jonka järjestimme yhdessä ystävieni Eevan ja Kian kanssa. En voi kuitenkaan kehuskella näpertelytaidoillani, sillä sellaiset perinteiset, muhkeat kranssit ovat jääneet aina haaveeksi – minun kranssini ovat aina vähän erilaisia.

Tällaiset puoliksi tai osittain täytetyt kranssit ovat olleet jo pitkään suosikkejani! Esimerksi kranssin toisen puolen voi jättää tyhjäksi ja toiselle puolelle asetella oksat ja heinät rusettimaiseen muotoon. Parhaat materiaalit löytyvät luonnosta: kokeile jäkälää, sammalta, heiniä ja oksia.

Kranssin ei minun mielestäni tarvitse olla pyöreä ollenkaan! Tänä vuonna pelkistetty, kuivatuilla kukilla ja lehdillä täytetty jouluoksa onkin pyöreää kranssia muodikkaampi. Tein oman oksani lahjakkaan ja ihanan Kreetta Järvenpään opastuksella – itsekseni en olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään noin kaunista.


Jos haluat päästä vieläkin helpommalla, niin kaikkein pelkistetyin kranssiversio on yksinkertainen, ovennuppiin ripustettava joulukimppu, jonka Eeva jo nimesikin kekseliäästi joulutupsuksi. Itse inspiroiduin juurikin Eevan esimerkistä joulutupsusta, kun kärsivällisyyteni ei riittänyt enää sen tavallisen kranssin askarteluun. Jos et ehdi luontoon materiaalinkeräykseen, niin myös kukkakaupoista löytyy oiva valikoima kransseihin sopivia materiaaleja. Hyviä askarteluhetkiä!