Tag Archives: vegaaniset reseptit

Kesäruokaa: kermainen herkkusieni-perunapannu

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

Viime aikoina on eletty onnellisia aikoja. Lähes joka päivä olen saanut syödäkseni jotain tuoretta, suoraan kasvimaalta nostettua. Aamut olen usein aloittanut jugurtilla itsepoimittujen marjojen kera ja lounaaksi olen tehnyt uusia perunoita voi-sipulikastikkeella useammin kuim jaksan edes muistaa. Mikään ei varmaan koskaan tule maistumaan niin hyvältä, kuin itse kasvatettu ruoka!

Kasvimaalta tulee parhaillaan paljon perunaa, kesäkurpitsoja ja marjoja, joten viime aikoina kokkailuni ovat pyörineet pitkälti näiden herkkujen ympärillä. Uusien pottujen lisäksi testissä ovat olleet täytetyt kesäkurpitsat, kesäkurpitsapasta, marjakiisselit (kiisseli on mielestäni ihan aliarvostettu herkku!) ja monenlaiset salaatit. Yhdeksi tämän kesän lempiresepteistäni on osottautunut tämä yksinkertainen peruna-herkkusienipaistos, joka valmistuu koti-tai mökkikeittiössä noin puolessa tunnissa ja vie aina kielen mennessään. En ole itse puutarhahommiltani joutanut vielä sienimetsään, siksi kaupan herkkusienet, mutta vielä herkullisempi tästä pannusta tulee jos käyttää vaikkapa kanttarellejä.

Iittalan Tools-ruuanvalmistusasiat ovat kokkailujeni kivijalka. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut kattilat ja pannut ovat käytännössä ikuisia, jos niitä vain huoltaa oikein. Yleensä valmistelen pannut öljyllä ennen käyttöä, jotta ruoka ei tartu pannuun kiinni niin helposta. Koska Tools-pannut ja kattilat ovat myös uuninkestäviä, ne sopivat mainiosti tällaisiin ruokiin, jotka siirretään liedellä paistamisen jälkeen uuniin. Tools-kattilat ovat muuten parhaillaan alennuksessa Iittalan verkkokaupassa, vinkkinä kaikille joiden keittiönkaapit kaipaavat tyylikästä mutta toimivaa täytettä.

Vegaaninen “pyttipannu” uusista perunoista, parsasta ja herkkusienistä

1 tlk kaurakermaa
4 rkl valkoviiniä
1 rkl kasvisfondia
1 valkosipulinkynsi
ripaus paprikajauhetta
n. 5 tuoretta parsaa (tai enemmän, jos haluat)
250g tuoreita herkkusieniä tai kanttarellejä
puoli kiloa uusia perunoita
suolaa ja pippuria

1. Pese perunat huolellisesti ja hienonna valkosipuli. Puhdista ja halkaise sienet. Huuhtele parsat, katkaise puumainen tyvi pois ja pilko ne kolmeen osaan.

2. Keitä perunoita hyvin suolatussa vededessä n. 10 minuuttia. Keittoajan loppupuolella lisää keitettyyn veteen myös parsat, ne saavat pehmetä vedessä n. 2 minuutin ajan.

3. Perunoiden kiehuessa paista sienet kullanruskeiksi uuninkestävällä paistinpannulla. Laita ensin pannulle tilkka öljyä ja anna pannun lämmetä kuumaksi, ennen kuin laitat sienet pannulle.

4. Sekoita kulhossa kaurakerma, valkoviini, hienonnettu valkosipuli, kasvisfondi ja paprikajauhe.

5. Lisää keitetyt perunat ja parsat sienten joukkoon pannulle. Kaada mukaan myös kermaseos ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Anna hautua muutaman minuutin ajan, kunnes alkoholi on haihtunut pois.

6. Lopuksi laita pannu 200-asteiseen uuniin 3 minuutiksi grillivastusten alle, jotta se saa kauniin värin. Tarjoile esimerkiksi raikkaan kesäsalaatin kera.

Kuvissa näkyvät Iittalan astiasarjat:

Raami
Teema Tiimi
Tools
Piano

5 x vegaanista nopeaa arkiruokaa

5 x vegaanista nopeaa arkiruokaa.

Rakastan aina toisinaan tehdä kotikeittiössä erilaisia kokeiluja ja heittäytyä uusien makujen maailmaan, mutta kaikkein eniten kaipaan simppeleitä ja oikeasti nopeita vegaanisia arkiruokaideoita. Hektisen arjen keskellä ruuanlaitolle on harvoin niin paljon aikaa kuin toivoisin, ja hyvin usein olen siinä tilanteessa että pöytään pitäisi saada nopeasti jotain kahdelle nälkäiselle, mutta päässä pyörii tyhjää. Siksi tein ihan itseänikin varten tällaisen viiden arkiruuan listan, josta ei löydy oikeastaan mitään uutta tai mullistavaa, mutta joka toimii pelastajana ja muistilistana niinä päivinä, kun itsellä ei ole aikaa ajatella.

Lisävinkkejä nopeisiin ja maukkaisiin arkiruokaresepteihin otetaan myös ilolla vastaan!


Chili Sin Carne

Einesten tai puolivalmisteiden käyttöä ei tarvitse hävetä, varsinkaan kun ne tuunaa omannäköisekseen. Gogreenin mainio Chili sin carne on yksi niistä kuivaruuista, joita minulta löytyy aina kaapista. Itselleni yksi paketti käy riisin kanssa lounaasta sellaisenaan, mutta siitä saa myös illallisen kahdelle, kun annosta jatkaa omilla lisätäytteillään – tässä tuunaukseen omia ehdotuksiani.

  • n. 3dl riisiä
  • 1 sipuli
  • 1 tlk Gogreen Chili Sin Carnealisätäytteitä:
  • 1 tlk kidneypapuja
  • 1 sipuli
  • kirsikkatomaatteja
  • puolikas chili pilkottuna
  • (Pimientos de Padrón-paprikoita)

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuullota sipulia öljyssä pannulla. Lisää joukkoon Chili sin carne, kidneypavut, puolitetut kirsikkatomaatit ja chili. Pimientos de Padrónit sopivat myös tähän ihanasti, tällä kertaa niitä ei vain löytynyt kaupasta tähän annokseen.


Tortillat

Tämän helpommaksi ei illallisen valmistus mene. Nopeimmillaan ruoka on pöydässä 5 minuutissa, etenkin jos pilkkomiseen saa hiukan apukäsiä. Kaikki osaavat sitäpaitsi valmistaa tortilloita! Tässä omat suosikkitäytteeni:

  • paistettu nyhtökaura / härkis / kaurajauhis taco-mausteseoksella maustettuna
  • salsa bean mix (gogreen)
  • ananas
  • kirsikkatomaatit
  • iMat Fraiche (oatly)
  • salaatti
  • paprika
  • korianteri
  • chili


Linssikeitto

Vegaaniruokien klassikko, syystäkin. Rakastan linssikeittoja! Haaveilen että meillä Suomessa saisi pitkälle venähtäneiden öiden jälkeen ravintoloista linssikeittoa, kuten Istanbulissa. Kuka keksi, että baarireissujen jälkeen kannattaisi syödä roskaruokaa? Tämä Chocochilin resepti valmistuu tuossa tuokiossa ja lämmittää ihanasti kylmänä talvipäivänä.

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/4 tl jauhettua korianteria
  • 1 rkl currytahnaa
  • 400g tomaattimurskaa
  • 5 dl vettä
  • 1,5 dl punaisia linssejä
  • 2 dl kookosmaitoa
  • suolaa ja pippuria

Pilkkoa sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä kattilan pohjalla, lisää joukkoon korianteri ja currytahna. Lisää vielä joukkoon tomaattimurska, vesi ja huuhdellut linssit.

Keitä, kunnes linssit ovat kypsiä. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon
Lisää keiton joukkoon kookosmaito ja mausta suolalla ja pippurilla. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella, lämmitä sen jälkeen uudelleen ja tarjoile.


Avokadopasta

Klassinen avokadopasta onnistuu loistavasti myös vegaanisena! Meillä tätä kokataan melkein viikottain. Alkuperäisessä reseptissä on pecorinoa ja parmesania, mutta mielestäni pasta toimii loistavasti ilman juustoja. Itse lisään aina kirsikkatomaatteja ja usein ripottelen loppuvaiheessa annoksen päälle oluthiivahiutaleita pientä juustoisuutta tuomaan. Valmistan aina pastan suoraan kahdelle eri lautaselle.

  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½-1 chili (meillä tykätään chilistä!)
  • 2 rkl limen mehua
  • 2 kypsää avokadoa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • loraus oliiviöljyä
  • kourallinen korianteria
  • n. 150g kirsikkatomaatteja
  • 400g spagettia
  • (oluthiivahiutaleita)

Laita pasta keittymään ohjeen mukaan, laita keittoveteen reilusti suolaa.

Kuori ja pilko valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Hienonna korianteri ja puolita kirsikkatomaatit. Viipaloi avokado kuoressaan ja lusikoi tarjoilukulhoon tai lautaselle. Sekoita kulhossa avokadoviipaleet, tomaatit, korianteri, valkosipuli, chili ja lorauta päälle oliiviöljy ja limen mehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon keitetty spagetti ja hiukan pastan keitinvettä. Ripottele päälle oluthiivahiutaleita.


Maapähkinätofu  ja wokkivihannekset

Maapähkinätofu on yksi herkullisimmista asioista, mitä kotikeittiössä voi valmistaa. Tofua voi vetää vaikka salaatin kera, oma lempilisukkeeni on wokkivihannekset. Maapähkinävoisoosissa kieriteltyjen tofupalojen ja rapsakoiden wokkivihannesten yhdistelmä on vain niin taivaallista!

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa tätä suosikkireseptiäni niin, että käytin tofun tilalta uutta Yosan kaurapalaa. Kaurapala toimi tässä niin loistavasti, että taidan käyttää sitä jatkossakin! Kaurapalan rakenne on paistamisen jälkeen tofua rapsakampi, tofu saattaa nimittäin jäädä hiukan löllöksi, jos sitä ei valuta ennen paistamista.

Maapähkinävoikastike:

  • ½ dl maapähkinävoita
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl agave-siirappia (tai hunajaa)
  • puolikkaan limen mehu
  • ½ rkl soijakastiketta
  • ½ tl srirachaa
  • ½ tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Paista tofu tai kaurapalat rapsakoiksi pannulla ja pyörittele sen jälkeen ne maapähkinävoisoosissa. Tarjoile wokkivihannesten tai salaatin kanssa.

Muut vegaaniset reseptini löydät täältä. 

8: Jouluinen panna cotta granaattiomena-vadelmahillolla

8: Jouluinen panna cotta granaattiomena-vadelmahillolla
Tiesitkö, että vegaaninen panna cotta on varsin helppo valmistaa vaahtoutuvasta soija-tai kauravispistä ja hyytelösokeri multista? Herkkusuu tekee jouluisen panna cotan kaveriksi granaattiomena-vadelmahillokeen, mutta jos pelkäät liikaa makeutta niin tarjoile panna cotta pelkästään granaattiomenan siementen kera.

Vegaaninen panna cotta kahdelle

2,5 dl vaahtoutuvaa soija-tai kaurakermaa
3 rkl hyytelösokeri multia
1 tl sitruunamehua

Kiehauta soijakerma ja sokeri kasarissa. Siirrä kasari pois levyltä, lisää sitruunamehu ja sekoita. Kaada seos tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin hyytymään n. tunniksi tai pariksi.

Tarjoile panna cotta Granaattiomena-vadelmahillon kera.

Granaattiomena-vadelmahillo

1 granaaattiomenan siemenet
3 dl vadelmaa
0,2 dl vettä
2 dl hillosokeria

Laita granaattiomenan siemenet, vadelmat ja vesi kattilaan. Keittele, kunnes seos kiehuu. Lisää hillosokeri ja jatka keittämistä 10min. Poista kattila liedeltä ja kuori vaahto. Anna hillon jäähtyä ja kaada se sitten puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.

Tästä annoksesta hilloa jäi reippaasti yli panna cotta-tarjoilunkin jälkeen, joten loput hillosta voikin tarjota vaikkapa piparin ja vegaaisen sinihomejuustotahnan kanssa.