Tag Archives: uusi koti

KAKSION REMONTTI, OSA 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta

*Sisältää tuotteita, josta on saatu alennusta
KAKSION REMONTTI, OSA 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta

Kaksion remontti alkaa olla loppusuoralla. Huhtikuussa listaamastani keskeneräisten asioiden listalta on jäljellä enään keittiön hanan asennus, eteisen mittatilauskaapin saapuminen ja asennus (kaappi on kuitenkin jo tilattu!) ja makuuhuoneen ovien uudistus (tämä on omilla harteillani, joten siinä voi kestää). Loppusiivouksen ja hanan asennuksen jälkeen asunto on täysin valmis asuttavaksi – toki ensiksi pitää purkaa 10 pahvilaatikkoa ja etsiä tavaroilleni paikat. Ensimmäinen testiyö on kuitenkin vietetty jo uudessa kodissa ja tuntuuhan tämä melkein epätodelliselta: joulukuun lopulla kävin näytössä ja tein tarjouksen, ja nyt melkein 5 kuukauden jälkeen pääsen vihdoin muuttamaan sisään. Ihanaa!

Tänään remonttisarjassa esitellään kodin yksityiskohtia. Suuret linjat ovat aina ratkaisevia, mutta tarkasti valituilla yksityiskohdilla luodaan asuntoon viimeistelty tunnelma. Olen pyrkinyt itse valitsemaan sellaisia detaljeja, jotka sopisivat asunnon henkeen ja toisivat kauneutta arkeen. Sellaiset jotka ilahduttaisivat ja aiheuttaisivat ehkä jopa pieniä wow-fiiliksiä, mutta sopisivat kuitenkin saumattomasti juuri tämän kodin tunnelmaan.


Asuntoni on rakennettu 60-luvulla, mutta koko kämpässä ei yhtä valaisinkytkintä ja pistorasiaa lukuunottamatta ollut mitään, mikä muistuttaisi rakennusvuodesta. Halusin tuoda asuntoon vähän sen alkuperäistä henkeä, ja tällä kertaa se toteutui ovenpainikkeiden muodossa. Ovissa oli ennen muoviset peruskahvat, jotka eivät oikein sytyttäneet, joten hankin tilalle perinteiset 50-ja 60-luvun talojen “pukinsarvet” Domus Classicasta*. Olen niin iloinen, että löysin nuo kauniit messinkiset kahvat! Domus Classica on ylipäätään oikea aarreaitta vanhaa taloa rempatessa, sieltä löytyy loputtomiin ihania vaihtoehtoja vanhan ajan estetiikan rakastajille. Voisin viettää heidän Erottajan myymälässään aikaa ihan vain kierrelen ja ihaillen vaikka useamman tunnin.



Nuorempana en oikein pitänyt yhtään mistään kullanvärisestä tai messinkisestä. Siihen liittyi aiemmin itselläni aina jotenkin tunkkainen mielikuva – eipä liity enää. Pikkuhiljaa olen hankkinut kotiini messinkisiä esineitä ja ihastus on syventynyt. Pieni kastelukannu on parin vuoden takainen ostos H&M homesta, vanha vintagevalaisin on taas löytö ystävieni Stellan ja Jarnon kotikirppikseltä.

Keittiöön tulee myös messinkiset yksityiskohdat, hanaa, allasta ja vetimiä myöten, jotka kaikki tulevat A.S.Helsingöltä*. Kaikki taisi lähteä siitä, kun näin tuon Tapwellin kaunokaisen ja sen jälkeen tavallinen teräksinen hanavaihtoehto alkoi tuntua tylsältä. Se määritti sitten myös muut materiaalivalinnat. En malttaisi odottaa, että tuo upea hana saadaan jo asennettua ja käyttöön!

*merkityistä tuotteista saatu alennusta


Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon

Ensikurkistus uuteen kotiin

Tässä se nyt on, pieni 60-luvun laatikkoni. Ensiksi silmään osuu kulahtaneet, beiget laattalattiat, johon on liimattu tarroja. Jotkut laatoista ovat lohjenneet, olohuoneeseen oli jätetty ystävällisesti pino varalaattoja – taitavat jäädä kuitenkin käyttämättä.

Asunnossa haisee hienoisesti röökille ja kaikkialla on kulunutta ja likaista. Vaikka keittiö on remontoitu kymmenisen vuotta sitten, ei siitä ole pidetty kovin hyvää huolta. Ahdas komero ei houkuttele kokkaamaan. Asunnossa on aiemmim eletty ilmeisesti aika boheemisti. Siisteydellä ei ole ollut niin väliä.

Tällä hetkellä odotan isännöitsijältä remppalupaa, sitten hommat voivat alkaa. Sekä laatat että makuuhuoneen laminaatit saavat lähteä, ehkä yksi seinäkin. Tilalle tulee parkettia ja avarampaa tilaa. Ovet ja listat uusitaan, kaikki seinät tasoitetaan ja maalataan. Keittiökin menee uusiksi, kokkaaminen ruuanlaitto ovat mulle niin isoja juttuja, etten voisi nauttia elämästä pikkuisen keittokopperon kanssa. Tällä hetkellä jännittää eniten että miten rahat riittää, koska tuntuu että kaikki remontoimisessa maksaa ihan SIKANA. Toisaalta uskon että remppaan sijoitetut pennit maksavat myös itsensä takaisin, vähintäänkin elämänlaadussa.

Taisin tokaista jollekin, että uudessa kodissani ei ole tällä hetkellä oikein mitään, mistä pitäisin. Se ei ole ihan totta, sillä yhtä asiaa rakastan siellä jo nyt: valoa. Sitä tulvii ihanasti sisään kahdesta suunnasta, kulma-asunnon hyviä puolia. Valo on se syy, miksi minusta ylipäätään tuli tämän kodin omistaja ja syy myös sille, miksi uskon että tulen viihtymään tässä kodissa. Kunhan vain saan laitettua sen ensin vähän enemmän itseni näköiseksi.

Kiinnostaako teitä tällaiset välipäivitykset tämän asuntoprojektin suhteen?

Ensiasuntoni ei ollutkaan unelmieni koti

ensiasuntoni ei ollutkaan unelmieni koti
Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet varmaan tähänastisen elämäni hitaimmat. Olen odottanut kärsimättömänä uuden asuntoni vapautumista ja usein on tuntunut siltä, ettei maaliskuu ala IKINÄ. Mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen suuri päivä koitti vihdoin perjantaina, 1. maaliskuuta: sain avaimet uuteen kotiini. Ensimmäiseen ihkaomaan asuntooni. 

Nämä tuoreet asuntokaupat eivät kyllä kuitenkaan ole elämäni ensimmäiset. Olin 22-vuotias, kun silloisen poikaystäväni kanssa haimme yhdessä lainaa ja ostimme 35-neliöisen kerrostaloyksiön Leppävaarasta. Asunto maksoi hiukan päälle satatuhatta euroa, lainalupauksemme olisi riittänyt hiukan arvokkaampaankin ostokseen mutta emme halunneet lähteä hurjastelemaan. En olisi varmaan saanut tuolloin lainaa yksin muuhun kuin yksiömme vaatekomeroon, sillä olin täysipäiväinen opiskelija ja kesätyörahoilla ei juuri hurrattu. Siksi koen, että tämä kolmikymppisenä ostamani asunto on se the ensiasuntoni – tämän ostin ja omistan yksin. (Pankkikin on kyllä tässä osingoilla aika vahvasti, mutta tiedätte mitä tarkoitan.)


Julia Thurén kirjoitti alkuvuodesta loistavan kirjoituksen siitä, miten ensiasunnon ostaminen voi tuntua inhottavalta. Luin kirjoituksen pari päivää sen jälkeen kun ostotarjoukseni asunnosta oli hyväksytty ja olin varsin sekavissa ja epävarmoissa tunnelmissa ja päässäni liikkui muun muassa seuraavanlaisia ajatuksia:

“Mitä olen oikein tehnyt? Miksi tein tarjouksen tuollaisesta läävästä? Se asunto ei tuntunut kyllä yhtään kodilta, päinvastoin. Nyt en pääse siitä eroon. APUA!”

Julian kirjoitusta lukiessani rauhoituin. Asunnon ostamiseen, etenkin ensiasunnon, liittyy hirveästi sellaisia tarinoita, missä pitkien vaikeuksien jälkeen löydetty asunto on kaikkien haaveiden täyttymys ja miten jo näytöllä vilunväristykset meni läpi kehoa ja joku kuiskasi korvaan, että “tässä se nyt on”. Ensiasunnon odotetaan usein olevan se unelmien koti, se missä viihdytään vuosikausia ja mistä ei raskita luopua koskaan. Mutta usein ensiasunnon ostajalla ei ole vain varaa siihen unelmien kotiin, ja siksi pitää tyytyä johonkin keskinkertaiseen tai kelvolliseen.

Uusi asuntoni Kalliossa on todellakin keskinkertainen ja tein lähes kaikkien haaveitteni kanssa kompromissin sen hankkiessani. En saanut 20-luvun asuntoa korkeiden huoneiden ja leveiden ikkunalautojen kera. En saanut lautalattiaa, en suurta keittiötä enkä edes tarpeeksi neliöitä. Asuinaluekaan ei ollut se ykköstoiveeni. Lisäksi asunnossa lähes kaikki on remontoitava: keittiö, lattiat, ovet, seinät ja vaatekaapit.

Tästä kaikesta huolimatta uskon tehneeni ihan fiksut kaupat. Remontoimalla saan uudesta kodista varmasti viihtyisän, sellaisen jossa asun helposti ainakin seuraavat kaksi vuotta. Taloyhtiö on varsin hyvin huollettu, kaikki isot remontit putkiremonttia myöten ovat takanapäin ja lisäksi vastike on kohtuullinen. Sijainti ei kulkuyhteyksien kannalta voisi olla parempi, vaikka ympäristö muuttuukin kovin erilaiseksi mitä se on ollut Ullanlinnan lintukodossa. Paras hyöty on kuitenkin taloudellinen: tästä lähtien maksan vuokran sijaan pois omaa asuntolainaani. Vielä viime vuonna maksoin 10k vuodessa vuokria, nyt lyhennän saman summan lainaa. Tekemällä huolellisen pintaremontin nostan myös asunnon arvoa ja uskon saavani omat ja ehkä enemmänkin takaisin, jos myyn asunnon. Asumalla omistusasunnossa kasvatan pääomapottiani ja ehkä seuraavaa kotia hankkiessani minulla on jo paljon enemmän valinnanvaraa asuntokaupoilla.


Vaikka tälläkin hetkellä olen lähes kauhuissani siitä, että jos en viihdykään yhtään uudessa kodissa tai jos en selviäkään lainanlyhennyksistä tai remonttimaksuista, niin siitä huolimatta olen 100 % varma, että tämän asunnon ostaminen oli ihan järkevä juttu. Pääkaupunkiseudulla asunnosta pääsee myös varmasti eroon ja muuttaa voi vaikka puolenkin vuoden jälkeen, jos asunnossa ei viihdykään.

Ensiasunto voi siis olla kompromissiratkaisu. Se voi olla myös yksi etappi ennen sitä unelmien asuntoa.