Tag Archives: remontti

KAKSION REMONTTI, OSA 12: Paljon remontti maksaa?

Kaupallinen yhteistyö: Fiksusti

paljon remontti maksaa

Vuosi sitten tein elämäni suurimmat kaupat: ostin ensimmäisen ikioman asunnon. Pienen, tyydyttäväkuntoisen kaksion Kalliosta, 60-luvun talosta. Kohde ei ollut suinkaan muuttovalmis vaan päinvastoin: ostin tarkoituksella remppakuntoisen asunnon ja jo näytössä tutkailin rakenteita ja seiniä uudistukset mielessä. Asuntoni oli siis neliöhinnaltaan ostohetkellä hiukan alueen muita samankokoisia kohteita edullisempi, mutta kunnoltaan myös köykäisempi.

Ennen kuin omaa asuntoa lähtee remppaamaan tai tekee tarjouksen remontoitavasta kämpästä, kannattaa miettä huolella, mihin omat rahkeet ja budjetti riittävät. Pitäisikö asunnossa laittaa kaikki totaalisen uusiksi vai riittääkö pieni pintaremppa? Pystytkö remontoimaan itse tai saisitko joltain läheiseltäsi apua? Itse tiesin, että oma osaamiseni riittäisi kyllä maalaustöihin ja pieniin, hyvin yksinkertaisiin remppahommiin, mutta päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että tämä työ on annettava ammattilaisen hoidettavaksi. Remontin toteuttajaksi valikoitui täyden palvelun remontteihin ja erityisesti sisäremontteihin erikoistunut Fiksusti Oy.

Remontin valmistumisesta on kulunut jo yli puoli vuotta ja viimeisimmätkin remppalaskutkin on jo maksettu, joten nyt olen valmis puhumaan varmasti kaikkia kiinnostavasta asiasta: kuinka paljon kaikki maksoi?

Huom! Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Fiksusti Oy:n kanssa. Maksoin remonttitöistä heille normaalisti ja yhteistyöpostauksesta sovittiin vasta remontin jälkeen. Kuvat asunnosta ennen vs. jälkeen.

paljon remontti maksaa

Kuinka laaja remontti kaksiossa toteutettiin?

Asunnossa laitettiin käytännössä kaikki uusiksi kaikissa huoneissa, kylpyhuonetta lukuunottamatta. Olohuoneen ja keittiön välinen seinä purettiin ja keittokomeron tilalle tuli avokeittiö saarekkeineen. Eteisestä purettiin kaapistot, tilalle asennettiin mittatilauskaappi ja kattoa laskettiin niin, että sähköasennukset ja valot saatiin siististi piiloon. Kaikkien huoneiden pinnat tasoitettiin ja maalattiin. Laattalattian ja laminaatin tilalle asennettiin parketti ja listat uusittiin. Vanhat ovet ja makuuhuoneen kaapistot kunnostettiin ja maalattiin ja vetimet vaihdettiin. Remontti vaati myös sähköasennuksia ja putkitöitä keittiössä.

Kylpyhuone oli asunnossani aika vasta toteutetun putkiremontin jäljiltä kunnossa, joten siihen ei tässä remontissa koskettu – hyvä niin, sillä kylppärin remontoiminen on kuulemma kaikkein kalleinta. Myöhemmin olen kyllä ajatellut tehdä kylpyhuoneeseen pientä freesausta.

Kuinka paljon kaksion remontti maksoi?

Asuntooni toteutetun remontin hinta oli yhteensä noin 28 000e.

Tästä 15k oli työn osuutta ja loput materiaaleja. Tämä laskelmani ei ole täysin tarkka etenkään materiaalien kohdalla, mutta kuitenkin suuntaa antava ja aika lähellä lopullista totuutta:

Urakkahinta sis. sähkö-ja putkityöt 17 000e (tästä n. 2000e materiaalikuluja)
Keittiö 5000e
Keittiön kodinkoneet 2000e
Parketti 2000e
Muut kulut (ovenkahvat, eteisen mittatilauskaappi, maalit yms) 2000e

(tähän on laskettu materiaalien arvioidut kustannukset. Tein jonkin verran eri toimijoiden kanssa yhteistöitä ja sain sitä kautta alennusta joistakin materiaaleista)

Mikä remontin hintaan vaikuttaa?

Yleensä suurin kustannus remontissa on työn osuus. Jos olet siis kätevä käsistäsi ja remontoit itse tai remonttitaitoinen sukulaisesi tulee apuun, saatat säästää pitkän pennin. Itse remontoiminen vaikkapa päivätyön ohella on kuitenkin helposti hyvin raskasta ja aikaavievää puuhaa, ja esimerkiksi sähkö-ja putkityöt on kuitenkin aina teetettävä ammattilaisella – ne ovat tunnetusti arvokasta puuhaa.

Jos palkkaat urakoitsijan, vaikuttaa hintaan paljon se, tehdäänkö remontti urakkana vai tuntityönä. Minun remonttini tehtiin urakkana ns. avaimet käteen-palveluna: Fiksusti Oy hoiti koko työn alusta loppuun saakka ns. avaimet käteen-palveluna ja vastasi siitä, että kaikki etukäteen sovitut asiat saatiin hoidettua. Heidän kauttaan hoituivat myös purku ja purkujätteen poisvienti, sähkö-ja putkityöt, asbestikartoitus ja esimerkiksi lupaprosessi taloyhtiön suuntaan. Itse valitsin vain materiaalit ja tein remonttisuunnitelman ja kävin säännöllisesti remonttityömaalla tarkastamassa, että hommat sujuvat kuten pitääkin.

Materiaalien hintaan voi taas paljon vaikuttaa itse. Viime vuosikymmenen alussa remppasimme pienen yksiön n. 3000e materiaalibudjetilla, mutta silloin lattiaksi valittiin hyvin edullinen laminaatti ja keittiö uudistettiin halvimmilla ovilla, tasoilla ja kodinkoneilla mitä Ikeasta löytyi. Nyt olin valmis sijoittamaan materiaaleihin hiukan enemmän, jotta kodistani tulisi juuri minun näköiseni ja tarpeitani palveleva. Mitä tiukemmat kriteerit on materiaalivalintojen suhteen, sitä korkeammalle remontin hinta todennäköisesti nousee.

Remontin lopullisiin kustannuksiin vaikuttaa myös muun muassa työn kesto: jos aikataulu on kiireinen, niin hintakin on yleensä kovempi. Toisaalta myös viivästynyt remontti voi tulla kalliiksi, jos asunnossa ei voi asua remontin ajan. Vastike ja lainanlyhennysten maksaminen samaan aikaan kun asuu vuokralla ei ole edullista sekään.

28k on aika paljon – mitä sillä saa?

Tiedän monen tuttavani remontoineen asuntoja halvemmalla kuin itse remontoin, mutta tiedän myös että halvalla ei aina saa hyvää. Olen kuullut kamalia kauhutarinoita siitä miten remontoidessa kaikki mahdollinen voi mennä pieleen: jollakulla urakoitsija ei vaan koskaan saapunut paikalle vaikka lupailikin ja toisella työn jälki oli luokattoman huonoa ja sitä jouduttiin itse jälkikäteen paikkailemaan. Jos jotain olen ymmärtänyt, niin hommansa sovitusti hoitava remontoitsija on kultaakin arvokkaampi löytö, josta kannattaa pitää kiinni. Siksi näin jälkikäteen tuntuu melkeinpä absurdilta, että omalla kohdallani kaikki sujui niin hyvin.

Remonttifirman valinnassa itselleni tärkein asia oli luotettavuus ja hyvä työnjälki. Fiksusti löytyi läheiseni suosituksen kautta ja referenssien ansiosta uskalsin luottaa, että remonttini hoidettaisiin huolellisesti. Meillä oli heti alusta saakka yhteinen hyvä ymmärrys siitä, miten muutostyöt hoidettaisiin ja yhteydenpito toimi loistavasti rempan alusta loppuun saakka. Remontoidessa ei kuitenkaan kaikki mene koskaan täydellisesti ja väärinymmärryksiä ja mokailuja sattuu – siksi olikin hienoa, että kommunikaatio toimi hyvin koko prosessin ajan. Kun joku seinä oli maalattu eri tavoin kuin itse olin toivonut, lähetin asiasta viestiä ja pian homma oli jo hoidossa. Kotiini sain aina hyväntuuliset ja mukavat tekijät, jotka tuntuivat pitävän hyvin tärkeänä sitä, että työn jälki olisi aina moitteetonta.

Maksoin remontista itseni kipeäksi, mutta sain sillä kodistani juuri sellaisen kuin toivoinkin. Markkinoilla olleet samankokoiset asunnot jotka olivat remontoituja ja hyväkuntoisia, olivat hintapyynniltään suunnilleen remppaan käyttämäni rahan verran arvokkaampia, mutta mikään niistä ei yleensä tyyliltään tai materiaalivalinnoiltaan tyydyttänyt minua täysin. Toisaalta remontin myötä asuntoni arvo on tietenkin myös noussut ja uskon että saan vielä omani pois. Ja vaikka jäisinkin hiukan miinukselle, niin laitan aika suuren arvon myös sille, että saan asua näin hyvin tehdyssä ja kauniissa kodissa. Näitä ennen vs. jälkeen-kuvia katsellessani en voi kuin todeta että kyllä todellakin kannatti – jokainen remonttiin käytetty penni tuo iloa nyt minulle joka päivä.

Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävy
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon
Osa 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta
Osa 8: Uuden keittiön esittely
Osa 9: Makuuhuone
Osa 10: Lattian esittely
Osa 11: Liesituuletin ja muita viimeistelyjä

Kaksion remontti, osa 12: Paljon remontti maksaa?

Kaupallinen yhteistyö: Fiksusti

paljon remontti maksaa

Vuosi sitten tein elämäni suurimmat kaupat: ostin ensimmäisen ikioman asunnon. Pienen, tyydyttäväkuntoisen kaksion Kalliosta, 60-luvun talosta. Kohde ei ollut suinkaan muuttovalmis vaan päinvastoin: ostin tarkoituksella remppakuntoisen asunnon ja jo näytössä tutkailin rakenteita ja seiniä uudistukset mielessä. Asuntoni oli siis neliöhinnaltaan ostohetkellä hiukan alueen muita samankokoisia kohteita edullisempi, mutta kunnoltaan myös köykäisempi.

Ennen kuin omaa asuntoa lähtee remppaamaan tai tekee tarjouksen remontoitavasta kämpästä, kannattaa miettä huolella, mihin omat rahkeet ja budjetti riittävät. Pitäisikö asunnossa laittaa kaikki totaalisen uusiksi vai riittääkö pieni pintaremppa? Pystytkö remontoimaan itse tai saisitko joltain läheiseltäsi apua? Itse tiesin, että oma osaamiseni riittäisi kyllä maalaustöihin ja pieniin, hyvin yksinkertaisiin remppahommiin, mutta päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että tämä työ on annettava ammattilaisen hoidettavaksi. Remontin toteuttajaksi valikoitui täyden palvelun remontteihin ja erityisesti sisäremontteihin erikoistunut Fiksusti Oy.

Remontin valmistumisesta on kulunut jo yli puoli vuotta ja viimeisimmätkin remppalaskutkin on jo maksettu, joten nyt olen valmis puhumaan varmasti kaikkia kiinnostavasta asiasta: kuinka paljon kaikki maksoi?

Huom! Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Fiksusti Oy:n kanssa. Maksoin remonttitöistä heille normaalisti ja yhteistyöpostauksesta sovittiin vasta remontin jälkeen.

Kuinka laaja remontti kaksiossa toteutettiin?

Asunnossa laitettiin käytännössä kaikki uusiksi kaikissa huoneissa, kylpyhuonetta lukuunottamatta. Olohuoneen ja keittiön välinen seinä purettiin ja keittokomeron tilalle tuli avokeittiö saarekkeineen. Eteisestä purettiin kaapistot, tilalle asennettiin mittatilauskaappi ja kattoa laskettiin niin, että sähköasennukset ja valot saatiin siististi piiloon. Kaikkien huoneiden pinnat tasoitettiin ja maalattiin. Laattalattian ja laminaatin tilalle asennettiin parketti ja listat uusittiin. Vanhat ovet ja makuuhuoneen kaapistot kunnostettiin ja maalattiin ja vetimet vaihdettiin. Remontti vaati myös sähköasennuksia ja putkitöitä keittiössä.

Kylpyhuone oli asunnossani aika vasta toteutetun putkiremontin jäljiltä kunnossa, joten siihen ei tässä remontissa koskettu – hyvä niin, sillä kylppärin remontoiminen on kuulemma kaikkein kalleinta. Myöhemmin olen kyllä ajatellut tehdä kylpyhuoneeseen pientä freesausta.

Kuinka paljon kaksion remontti maksoi?

Asuntooni toteutetun remontin hinta oli yhteensä noin 28 000e.

Tästä 15k oli työn osuutta ja loput materiaaleja. Tämä laskelmani ei ole täysin tarkka etenkään materiaalien kohdalla, mutta kuitenkin suuntaa antava ja aika lähellä lopullista totuutta:

Urakkahinta sis. sähkö-ja putkityöt 17 000e (tästä n. 2000e materiaalikuluja)
Keittiö 5000e
Keittiön kodinkoneet 2000e
Parketti 2000e
Muut kulut (ovenkahvat, eteisen mittatilauskaappi, maalit yms) 2000e

(tähän on laskettu materiaalien arvioidut kustannukset. Tein jonkin verran eri toimijoiden kanssa yhteistöitä ja sain sitä kautta alennusta joistakin materiaaleista)

Mikä remontin hintaan vaikuttaa?

Yleensä suurin kustannus remontissa on työn osuus. Jos olet siis kätevä käsistäsi ja remontoit itse tai remonttitaitoinen sukulaisesi tulee apuun, saatat säästää pitkän pennin. Itse remontoiminen vaikkapa päivätyön ohella on kuitenkin helposti hyvin raskasta ja aikaavievää puuhaa, ja esimerkiksi sähkö-ja putkityöt on kuitenkin aina teetettävä ammattilaisella – ne ovat tunnetusti arvokasta puuhaa.

Jos palkkaat urakoitsijan, vaikuttaa hintaan paljon se, tehdäänkö remontti urakkana vai tuntityönä. Minun remonttini tehtiin urakkana ns. avaimet käteen-palveluna: Fiksusti Oy hoiti koko työn alusta loppuun saakka ns. avaimet käteen-palveluna ja vastasi siitä, että kaikki etukäteen sovitut asiat saatiin hoidettua. Heidän kauttaan hoituivat myös purku ja purkujätteen poisvienti, sähkö-ja putkityöt, asbestikartoitus ja esimerkiksi lupaprosessi taloyhtiön suuntaan. Itse valitsin vain materiaalit ja tein remonttisuunnitelman ja kävin säännöllisesti remonttityömaalla tarkastamassa, että hommat sujuvat kuten pitääkin.

Materiaalien hintaan voi taas paljon vaikuttaa itse. Viime vuosikymmenen alussa remppasimme pienen yksiön n. 3000e materiaalibudjetilla, mutta silloin lattiaksi valittiin hyvin edullinen laminaatti ja keittiö uudistettiin halvimmilla ovilla, tasoilla ja kodinkoneilla mitä Ikeasta löytyi. Nyt olin valmis sijoittamaan materiaaleihin hiukan enemmän, jotta kodistani tulisi juuri minun näköiseni ja tarpeitani palveleva. Mitä tiukemmat kriteerit on materiaalivalintojen suhteen, sitä korkeammalle remontin hinta todennäköisesti nousee.

Remontin lopullisiin kustannuksiin vaikuttaa myös muun muassa työn kesto: jos aikataulu on kiireinen, niin hintakin on yleensä kovempi. Toisaalta myös viivästynyt remontti voi tulla kalliiksi, jos asunnossa ei voi asua remontin ajan. Vastike ja lainanlyhennysten maksaminen samaan aikaan kun asuu vuokralla ei ole edullista sekään.

28k on aika paljon – mitä sillä saa?

Tiedän monen tuttavani remontoineen asuntoja halvemmalla kuin itse remontoin, mutta tiedän myös että halvalla ei aina saa hyvää. Olen kuullut kamalia kauhutarinoita siitä miten remontoidessa kaikki mahdollinen voi mennä pieleen: jollakulla urakoitsija ei vaan koskaan saapunut paikalle vaikka lupailikin ja toisella työn jälki oli luokattoman huonoa ja sitä jouduttiin itse jälkikäteen paikkailemaan. Jos jotain olen ymmärtänyt, niin hommansa sovitusti hoitava remontoitsija on kultaakin arvokkaampi löytö, josta kannattaa pitää kiinni. Siksi näin jälkikäteen tuntuu melkeinpä absurdilta, että omalla kohdallani kaikki sujui niin hyvin.

Remonttifirman valinnassa itselleni tärkein asia oli luotettavuus ja hyvä työnjälki. Fiksusti löytyi läheiseni suosituksen kautta ja referenssien ansiosta uskalsin luottaa, että remonttini hoidettaisiin huolellisesti. Meillä oli heti alusta saakka yhteinen hyvä ymmärrys siitä, miten muutostyöt hoidettaisiin ja yhteydenpito toimi loistavasti rempan alusta loppuun saakka. Remontoidessa ei kuitenkaan kaikki mene koskaan täydellisesti ja väärinymmärryksiä ja mokailuja sattuu – siksi olikin hienoa, että kommunikaatio toimi hyvin koko prosessin ajan. Kun joku seinä oli maalattu eri tavoin kuin itse olin toivonut, lähetin asiasta viestiä ja pian homma oli jo hoidossa. Kotiini sain aina hyväntuuliset ja mukavat tekijät, jotka tuntuivat pitävän hyvin tärkeänä sitä, että työn jälki olisi aina moitteetonta.

Maksoin remontista itseni kipeäksi, mutta sain sillä kodistani juuri sellaisen kuin toivoinkin. Markkinoilla olleet samankokoiset asunnot jotka olivat remontoituja ja hyväkuntoisia, olivat hintapyynniltään suunnilleen remppaan käyttämäni rahan verran arvokkaampia, mutta mikään niistä ei yleensä tyyliltään tai materiaalivalinnoiltaan tyydyttänyt minua täysin. Toisaalta remontin myötä asuntoni arvo on tietenkin myös noussut ja uskon että saan vielä omani pois. Ja vaikka jäisinkin hiukan miinukselle, niin laitan aika suuren arvon myös sille, että saan asua näin hyvin tehdyssä ja kauniissa kodissa. Näitä ennen vs. jälkeen-kuvia katsellessani en voi kuin todeta että kyllä todellakin kannatti – jokainen remonttiin käytetty penni tuo iloa nyt minulle joka päivä.

Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävy
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon
Osa 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta
Osa 8: Uuden keittiön esittely
Osa 9: Makuuhuone
Osa 10: Lattian esittely
Osa 11: Liesituuletin ja muita viimeistelyjä

KAKSION REMONTTI, OSA 9: Makuuhuone

Remonttipostaukset ovat olleet viime aikoina vähän jäissä. Pääsyy on varmaan se, että kesä alkoi – viime aikoina olen viettänyt vapaa-aikani mielummin puutarhamökillä kuin kotona. Viime aikoina on ollut myös kaikenlaista hässäkkää, erään tohtorin valmistujaisjuhlia, kuorofestareita ja viimeisten työjuttujen hoitamista ennen lomia. Olen itse ajatellut pitää heinäkuun lomaa ja päivitellä somea tavallistakin verkaisemmin – luulen, että pieni tauko tulee tekemään todellakin hyvää. Kulunut kevät oli yksi elämäni rankimmista monella tapaa, ja tuntuu että nyt tarvitaan sitä kunnon lepoa ja rauhoittumista. Remonttisarja ei kuitenkaan tähän lopu, vaan aiheita riittää vielä vaikka kuinka: lattian esittelypostaus on jo työn alla ja tulossa on mm. ennen vs. jälkeen-kuvia, budjettiasiaa, säilytysratkaisujen esittelyä ja paljon muuta.

Tänään keskitytään kuitenkin makuuhuoneeseen, kotini rauhallisimpaan soppeen. Se, että kodissani on makuuhuone, on mielestäni älytöntä luksusta, sillä en ole yli 10 vuoteen asunut asunnossa, jossa olisi ovellinen makuuhuone. Yleisesti ottaen rakastan avointa tilaa ja loft-ideologiaa, mutta kyllä siinä on monta etua, että yhden huoneen oven saa kiinni tarvittaessa (toki vessan oven saa kiinni myös, mutta se on eri asia).

Makuuhuoneeni on hyvin pieni. Niin pieni, että sen jälkeen kun 160cm leveä parivuode oli sinne aseteltu, ei huoneeseen enää juuri muuta mahtunutkaan. Sängyn ja ikkunan väliin halusin jättää pienen raon petauksen helpottamiseksi, mutta kyllä se on silti aina vähän työlästä. Vaikka yksikin lisäneliö tekisi makuuhuoneesta vähän käytännöllisemmän, olen silti iloinen, että parisänkyni ylipäätään järjellisesti mahtui makkariin. Toisaalta juuri huoneen pienuuden vuoksi täällä on erityisen ihana tunnelma, tämä huone on todella tarkoitettu vain rauhoittumiseen ja lepoon.

Remontin yhteydessä makuuhuoneessa tehtiin suhteellisen kevyitä muutoksia. Kaikki pinnat maalattiin, lattia ja listat vaihdettiin. Halusin makuuhuoneesta kokonaan vihreän – se korostaa ihanasti huoneen rauhallisuutta ja makuusoppimaisuutta. Pienessä tilassa saattaa tällainen tummempi sävy toimia yllättävänkin hyvin, yleinen harhaluulo on se, että valkoinen avartaa aina. Nyt vihreä seinä tuo syvyyttä ja tunnelmaa pieneen huoneeseen. Seinän sävy on Tikkurilan V444, joka on hyvin lähellä Nefriitti-sävyä, jolla maalasin aikoinaan vanhan vuokrakeittiöni seinän. Kaikki uudessa asunnossa käytetyt maalisävyt löytyvät muuten tästä postauksesta!

Makuuhuone on asunnon ainoa huone, jossa on jäljellä vanhat, alkuperäiset valokatkaisimet ja pistorasiat. Rakastan niitä! Muuta alkuperäistä täällä asunnossa ei ollut jäljellä ostovaiheessa – jos olisi ollut, niin olisin ne todennäköisesti säilyttänyt. Makuuhuoneesta löytyy ikkunan vastapäiseltä seinältä valkoinen kaappirivistö, jonka aion myös maalata tuolla samalla vihreällä sävyllä ja vaihtaa vetimet vähän paremmin asunnon tyyliin sopiviksi.

Olen asunut uudessa kodissani kohta jo kuukauden, ja uskallan jo sanoa, että ihanasti täällä nukkuu! Kauniissa makuuhuoneessa saa selkeästi kauniit unet.

Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt