Monthly Archives: January 2014

suloinen sunnuntai


Aurinko on paistanut viikon ja olen ollut suorastaan häkeltynyt tästä valon määrästä ja siitä, miten se vaikuttaa mielialaan. Valoisuus on antanut myös inspiraatiota bloggaamiseen, on helpompaa kuvailla kaikenlaista, kun valoa riittää enemmän ja pidempään.

Tänään katoin myöhäisen sunnuntaiaamiaisen kahdelle – bloggaajan kanssa elävät tietävät, ettei pöytään käydä ennen kuin muutama kuva on otettu. Haluaisin kuvata blogiin kotikuvia vähän enemmänkin, mutta ensiksi pitäisi löytää muuton yhteydessä johonkin laatikkoon hävinnyt zoomilla varustettu putki, jolla saisi tallennettua vähän laajempiakin kuvakulmia. Tämän 35mm linssin kanssa seinät tulevat aika nopeasti vastaan.



Suloista sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa, murut!

nam

Keveämmällä linjalla uuteen vuoteen, osa 2. Enkä tarkoita keveydellä nyt todellakaan mitään rasvattomia kevyttuotteita, vaan sellaista ihanaa keveyttä ja hyvää oloa, joka tulee silloin, kun syö hyvin ja hyvää. Tänä aamuna nautin kahden ainesosan banaanipannukakkuja chia-mansikkahillon kanssa ja raakapuuroa, johon tulee mantelimaitoa, pakastemustaherukoita-ja mustikkaa, chia-siemeniä ja maca-ja lucumajauhetta. Herkuttelua, josta saa masun täyteen ja hyvän ja kevyen olon.


pakkaspäivän asusteet

Kauniisti pakattu paketti on aina ilo saada, ajattelin, kun avasin & other storiesilta tilaamaani laatikkoa. Laatikon sisältä löytyi kauniisti silkkipaperiin kääritty vaaleanpunainen kaulahuivi, nättiin paperipussiin piilotettu käsirasvatuubi ja tyylikkääseen kenkäboksiin säilötyt mustat nilkkurit. En vaivautunut tänä vuonna juurikaan kauppoihin alennusmyyntejä katsomaan, mutta tein tuon yhden tilauksen, joka osottautuikin menestykseksi. Other storiesin valikoimasta löytyy harvinaisen paljon laadukkaita materiaaleja suhteellisen edulliseen hintaan, etenkin alennusten jälkeen.

Alkusyksystä minulla ei juurikaan ollut kivoja, rentoja villapaitoja. Joulukuuhun mennessä olin kerännyt ihania, rentoja villapaitoja jo oikein sopivan määrän: eri väreissä ja malleissa. Osa oli muutaman euron kirpparilöytöjä, osa vähän arvokkaampia sijoituksia. Tuo Samujin resort-mallistosta hankittu harmaa väljä kashmirvillasekoiteneule on tämän hetken suosikkini. Koska harmaa käy kaiken kanssa, etenkin vaaleanpunaisen villahuivin. Parhaat asusteet tälläiselle kirpeälle pakkaspäivälle.


neule Samuji resort 2013
kaulaliina ja paketti & other stories
kortit Kanelimaa