Monthly Archives: July 2016

#mökkilife

Mökillä remppa on edennyt aika hissukseen. Keittiö tuli viime viikolla ja se on kohta saatu paikalleen, mutta kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin keittiöön pääsee kokkailemaan ja tiskaamaan: edessä on vielä vähän isommat sähkö-, vesi-ja viemäröintityöt, jotka eivät valmistu parissa päivässä. Olimme kuitenkin etukäteen osanneet varautua siihen, että vanhaa mökkiä rempatessa monenlaisia yllätyksiä voi tulla eteen ja projekti ei välttämättä valmistu sormia napauttamalla. Luotan kuitenkin vahvasti siihen, että sisätilojen remontti saadaan tämän vuoden puolella pääosin valmiiksi, ja ensi keväänä päästään toteuttamaan pihan uudistusta.

Onneksi remonttihommat eivät ole estäneet lainkaan mökkielämästä ja kesästä nauttimista. Viime viikolla saimme kaukaisia sukulaisvieraita ja alkuviikosta mökkeilimme ystävieni Annan ja Artun kanssa. Mökkeilyn hienous piilee mielestäni siinä, että yksinkertaiset ja parhaat asiat ovat pinnalla: rauhallinen mutta silti inspiroiva miljöö, hartaudella tehty ja nautittu ruoka ja tietenkin se hyvä seura. Mökillä ei ole peiliä, joten ei tarvitse miettiä miltä näyttää. Ruokakin syödään epäesteettisiltä kertakäyttölautasilta, mutta silti se maistuu paremmalta kuin koskaan.

Parasta mökkielämässä juuri nyt ovat omalta pihalta poimitut marjat. Tähän mennessä olen löytänyt vähän metsämansikoita, mustikkaa ja villivadelmaa, lähiympäristöstä vielä voisi löytyä varmasti enemmänkin, jos lähtisi etsimään. Sieniä ei ole vielä näkynyt, mutta uskon sen johtuvan enemmän itsestäni kuin sienien puutteesta. Haluaisinkin saada pihalle lisää marjapensaita, ehkä omenapuita ja jopa pieni mansikkamaakin, vähän sen mukaan mitä tontille saadaan mahtumaan ja mikä pihalla mahdollisesti menestyisi. Haaveissani istun onnellisena kiikussa omenapuun alla, oman maan mansikoita syöden ja kirjaa lukien. Ehkä kymmenen vuoden päästä.

kuva Annasta ja Milosta: Arttu / muut kuvat & editointi: Viena K

Kesävillamekko

Suomi lomailee perinteisesti Heinäkuussa. Sähköposteihin saa vastaukseksi ainoastaan lomaviestejä, Helsingin kadut ovat tyhjinä autoista eikä parkkipaikan löytäminen ole hankalaa. Blogimaailmakin on hiljaisempi kuin yleensä, enkä ole ottanut paineita postaamisesta – on hyvä pitää tästäkin lomaa välillä ihan kunnolla, ilman stressiä. Toivon, että mahdollisimman moni teistä lukijoistakin on nauttimassa kesästä, ehkä poimimassa mustikoita, kanttarelleja tai sitten pokemoneja, kuten minä. Talvella ehditään kaikki taas istua sitten enemmän koneen äärellä, eikö vain?

Olen tehnyt muutaman älyttömän kivan alennuslöydön tänä kesänä, ja yksi niistä on tämä Samujin villamekko. Kuulitte oikein, mekko on tosiaan 100% villaa – ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen pukeutua hellepäivänä kokopitkään villakaapuun. Villa on kuitenkin varsin hengittävä materiaali ja tälläisenä superohuena sopii älyttömän hyvin myös kesäpäiviin. Ilmojen kylmetessä voin käyttää tätä paksumpien villakerrosten kera ja ehkä juhlavammissakin merkeissä oikeanlaisten asusteiden kanssa. En halua kuitenkaan vielä ajatella niin pitkälle, tälle viikolle on nimittäin luvattu lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä – törmätään siis terasseilla ja pokemonjahdeilla!

mekko Samuji / laukku Tikau / hattu kirpputorilta / sandaalit Birkenstock

Ihonhoito: mitä mukaan matkalle?

Tänä kesänä en matkustele ulkomailla, mutta kotimaassa sitäkin enemmän. Viikonloppureissuja ympäri Suomea ja arkiviikkoja maalla eli mökillä. En ole koskaan ollut erityisen hyvä pakkaaja, mutta kehityn pikkuhiljaa – nykyään pyrin aina siihen että otan mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Kaikki ylimääräinen jää kotiin, mukaan mahdollisimman pieni ja kevyt laukku.

Iho kaipaa hoitoa reissuillakin, mutta arkikäytössä olevat putelit veisivät puoli matkalaukullista, jos kaikki haluaisi kantaa mukanaan. Mökillä ja matkoilla mennään siis aina paljon kevyemmällä kattauksella kuin yleensä ja isot putelit jäävät kotiin – onneksi matkakoot on keksitty! Ihonhoidon suhteen pärjään reissussa kolmella tuotteella: puhdistus, kasvovesi ja kosteusvoide.

1. Mia Höydön Kaunis-puhdistusgeeli pesee epäpuhtaudet iholta tehokkaasti, mutta ei kuivata ihoa. Kuljetan lisäksi aina matkoillani mukana tuota harmaata möykkyä eli konjac-sientä, joka tehostaa puhdistusta ja tekee ihosta ihanan tuntuisen. Toisinaan mökillä pesen kasvot iltaisin vain pelkästään vedellä ja konjac-sienellä.

2. Suihkuttelen Ekopharman vadelmavettä naamalle aamun illoin ihon putsauksen jälkeen ja toisinaan keskellä päivääkin, jos iho tuntuu tarvitsevan kosteutusta ja raikkautta.

3. Ihana-kosteusvoide on nimensä mukainen ja sopii loistavasti kesäkäyttöön – se kosteuttaa hyvin, mutta ei tunnu raskaalta, voide on kevyt ja jättää ihon mattapintaiseksi.

+ vinkki vinkkinen: Balmuirilta saamani vohvelipyyhkeet ovat kauniita, keveitä ja menevät hyvin pieneen tilaan, joten ne sopivat mainiosti myös matkalaukkuun pakattaviksi.

Tuotteet saatu testiin.